Apu

Mitä veteraanijärjestöt tekevät varoillaan nyt ja sitten, kun viimeinenkin veteraani on poissa?


Suomessa on kolme valtakunnallista veteraanijärjestöä ja noin 11 000 elossa olevaa sotaveteraania. Mitä järjestöt tekevät varoillaan nyt ja sitten, kun viimeinenkin heistä on poissa?
Kuvat Esa-Pekka Niemi

Pian ne ovat taas täällä: nuoret varusmiehet ja -naiset keräyslippaineen. Tutuin ja näkyvin osa sotaveteraanien järjestötoimintaa on vuosittainen Sotiemme Veteraanit -keräys.

Moni ihmettelee, miksi veteraaneille kerätään rahaa, koska heitä ole enää monta jäljellä ja järjestöillä on varallisuutta omasta takaa. Miksei rahaa käytetä yhä pienenevän veteraanijoukon tarpeisiin?

– Yleisimmät harhaluulot ovat juuri nämä: että meillä olisi miljoonatolkulla varoja, joita panttaamme, ja että eihän niitä veteraaneja enää ole. Kumpikaan ei pidä paikkaansa, huokaa Suomen Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Markku Seppä.

Seppä kertoo, että Kansaneläkelaitoksen laskennan mukaan veteraaneja on vuodenvaihteessa elossa 10 700. Arvioiden mukaan vuonna 2025 veteraaneja on jäljellä hieman yli tuhat, ja viimeiset poistuvat keskuudestamme vuonna 2036.

Veteraanien keski-ikä on 94 vuotta. Liitoissa on varsinaisia jäseniä 7 500, puoliso- ja leskijäseniä 9 000 ja kannattajajäseniä 28 000.

2010-luvun alkupuolella uutisoitiin järjestöjen suurista varallisuuksista. Sekä Markku Seppä että Sotiemme Veteraanit ry:n varainhankinnan päällikkö Pia Mikkonen vakuuttavat, että viime vuosien aikana rahaa on jaettu aktiivisesti veteraaneille ja liittojen omaisuudet ovat pienentyneet merkittävästi.

Sotiemme Veteraanit -keräyksessä ovat Sotaveteraaniliiton lisäksi mukana Sotainvalidien Veljesliitto ja Rintamaveteraaniliitto sekä sotaleskiä edustava Kaatuneitten Omaisten Liitto ry.

Järjestöt ovat tehneet selvitykset omaisuudestaan, jotka julkaistiin nyt neljännen kerran. Kimmoke asiaan tuli vuonna 2009 julkaistusta Sunnuntaisuomalaisen jutusta, jossa veteraanijärjestöillä kerrottiin olevan yhteenlaskettuna yli 80 miljoonan euron omaisuus.

– Kyllä summa teknisesti oli oikea, mutta valtaosa siitä kuului muille kuin veteraanijärjestöille. Mukaan oli laskettu säätiöitä ja muita yleishyödyllisiä järjestöjä, jotka saattoivat lahjoittaa meille jotain, mutta muuten niillä ei ole mitään kytköstä veteraanijärjestöihin, Markku Seppä korostaa.

Jos veteraaniliitot olisivat lopettaneet toimintansa viime vuoden alussa ja jakaneet rahat, kukin jäsen olisi varainhankinnan päällikkö Mikkosen mukaan saanut 42 euroa. Laskelmassa on huomioitu Sotaveteraaniliiton ja Rintamaveteraaniliiton varat.

Sotainvalidien Veljesliitto on järjestöistä vaurain noin parin miljoonan euron omaisuudella. Suomen Sotaveteraaniliiton vuoden 2017 toimintakertomuksen tase oli 889 765 euroa ja tilinpäätös oli 78 748 euroa alijäämäinen.

Seppä korostaa, ettei Sotaveteraaniliitolla ole ”muuta omaisuutta kuin rahat kassassa ja muutamia osakkeita, joiden kirjanpitoarvo on noin 75 000 euroa”. Kiinteästä omaisuudesta on viimeksi myyty viimeinen huoneisto Helsingin keskustassa ja aiemmin yksi Joutsassa sijaitseva huoneisto.

– Joutsan kaksiosta saatiin kahden vuoden myynnin jälkeen alle 30 000 euroa. Se oli aika tyypillinen lahjoitus: haja-asutusalueen huoneisto, jota on vaikea saada kaupaksi. Usein asunnot vaativat myös kallista remonttia, jotta ne ylipäätään voi myydä, Seppä sanoo.

Sotiemme Veteraanit -keräyksen bruttotuotot ovat olleet 2010-luvulla vuosittain noin 2,5 miljoonan euron luokkaa. Kun tuotosta vähennetään keräyskulut, nettotuotoksi jää noin kaksi miljoonaa euroa per vuosi.

Pia Mikkosen mukaan hieman yli 80 prosenttia kerätyistä varoista menee suoraan veteraanien hyväksi. Eli jos lahjoittaa kympin veteraanikeräykseen, siitä menee itse kohteeseen kahdeksan euroa ja keräyksen pyörittämiseen kaksi euroa.

Alueilla kerätyt varusmieskeräyksen tuotot ohjataan suoraan alueen veteraaneille. Esimerkiksi Äänekoskella kerätyt rahat jäävät äänekoskelaisille veteraaneille, leskille ja puolisoille. Keräyspiirit jakavat tuottoa useamman kerran vuodessa liittojen paikallisyhdistyksille.

– Virkistystoiminta ja erilaiset avustukset ovat yleisimmät käyttökohteet. Raportoimme jälkikäteen Poliisihallituksen keräysvarojen käyttötarkoituksesta, Markku Seppä sanoo.

Mistä järjestöjen tulot ja menot sitten oikein koostuvat? Markku Sepän mukaan tulot muodostuvat jäsenlehtien tilausmaksuista sekä ilmoitustuloista, STEA:n maksamista avustuksista, erilaisista myyntituotoista ja lahjoituksista.

Kulut taas ovat pääosin järjestöjen pyörittämisestä koituvia henkilöstö-, kokous-, ja toimintakuluja – sekä jäsenistölle jaettavia avustuksia.

Yksi väärinkäsitys on Sepän mukaan se, että järjestöjen pitäisi ottaa vanhojen veteraanien hoito vastuulleen. Se ei Suomessa ole mahdollista edes lakien puitteissa: myös veteraanien asiat kuuluvat asuinkunnan sosiaali- ja terveysviranomaisille.

– Me voimme antaa tietoa yksittäisten veteraanien tilasta, mutta emme voi ottaa huoltovastuuta. Kunta järjestää kaikille veteraaneille avopalvelut, ja valtiokonttori maksaa niistä kunnille määrärahan puitteissa. Sotainvalideilla on jo aiemmin ollut tämä lakisääteinen oikeus, mutta 1.11.2019 tulee voimaan laki, joka takaa samat palvelut kaikille veteraaneille. Se on hyväksytty valtion budjettiriihessä, ja on iso lobbausvoitto sotaveteraaneille, Seppä sanoo.

Eduskunnan hyväksymässä talousarviossa rintamaveteraanien kuntoutukseen ja palveluihin on ensi vuodelle 77,9 miljoonan euron määräraha. Se on yli tuplaantunut vuoden 2015 luvusta, mutta Markku Sepän mukaan paljon on käytännössä kiinni siitä, miten kunta suhtautuu asiaan. Palvelu ei ole automaatio, vaan kunnan on järjestettävä palvelu.

– Kuntien välillä on valtavat erot siinä, miten rahoja käytetään. Joka vuosi kunnat palauttavat käyttämättömiä varoja, koska veteraaneille ei kaikissa kunnissa ole tehty palvelutarpeen kartoitusta.

Usein kysytty kysymys on myös ollut, mihin veteraanien asiassa tarvitaan kolmea valtakunnallista järjestöä – jotka takavuosina vielä ajoittain tappelivat lähes koomisesti keskenään.

Nykyisin välit ovat kunnossa: liitot pitävät majaa samassa talossa Pasilassa ja organisoivat asioita yhdessä. Sotainvalidien Veljesliiton ja Kaatuneiden Omaisten Liiton funktio tulee jo nimestä selväksi, mutta Markku Seppä muistuttaa historian merkityksestä järjestöjen moninaisuudessa.

Heti talvisodan jälkeen perustettiin Suomen Aseveljien liitto ja Sotainvalidien Veljesliitto. Aseveliliitto lakkautettiin rauhansopimuksen jälkeen fasistisena järjestönä, mutta Veljesliitto sai jatkaa.

Suomen Sotaveteraaniliiton edeltäjä saatiin perustettua vuonna 1957.

– Veljesliitto toimi hyvin, mutta sen toiminta on sääntöjensä mukaan rajattu vammautuneisiin veteraaneihin. 1940-luvulla mentiin asutusasiat edellä, ja pääpaino oli perheellisissä rintamamiehissä, jolloin sodanaikaiset poikamiehet jäivät syrjään. Rintamamiesliitto perustettiin tavallaan protestiksi, Seppä kertaa.

Taustalla oli myös politiikkaa. Sotaveteraaniliitto katsottiin Aseveljien jatkeeksi, ja osa veteraaneista vierasti sitä. Rintamamiesliitolla sen sijaan oli Sepän mukaan tiiviit yhteydet sekä presidentti Kekkoseen että Neuvostoliittoon.

– Rintamamiesliiton pohja-ajatus oli, että koska yhteiskunta käski sotaan, sen tulee myös korvata haitat. Riitelyltä putosi pohja, kun Neuvostoliitto hajosi.

Sotaveteraanit ovat yhä iäkkäämpiä, monisairaampia ja usein pienituloisia. Poikkeuksiakin on, mutta suurin osa heistä elää Kelan noin 760 euron takuueläkkeellä. Rintama ja ylimääräinen rintamalisä huomioiden tulo nousee noin tuhannen euron luokkaan kuussa.

Puolisot ja lesket ovat vielä pienituloisempia: moni iäkkäämpi nainen elää kansaneläkkeen tai rikkonaisen työuran vuoksi pieneksi jääneen työeläkkeen varassa. Työeläkejärjestelmä ylipäätään kehitettiin vasta 1960-luvun alussa, maataloudessa vasta 70-luvulla.

Tarkkoja suunnitelmia siitä, kuinka pitkään veteraanikeräyksiä tullaan jatkamaan, ei ole. Muutoksia on silti luvassa.

– Yksi asia, joka on kenttäverkostolle tärkeä ja joka pitää ehdottomasti nostaa viestinnässäkin esiin, on veteraanikunnan naisistuminen. Puolisojen ja leskien tukeminen on ollut ohjelmassa koko ajan, mutta jo parin vuoden sisään mies- ja naisveteraaneja tulee olemaan yhtä paljon. Keräyskäytäntöön se tulee vaikuttamaan, mutta varojen käyttöön ei juurikaan. Kaikki veteraanit ovat samanarvoisia, Seppä korostaa.

Sekin aika tulee, että veteraaneja ei enää ole jäljellä – ei miehiä eikä naisia. Mihin järjestöjä sitten tarvitaan?

Esimerkiksi Lotta Svärd -järjestö on jo väläyttänyt, että sen varoilla voitaisiin tulevilla vuosikymmenillä tukea esimerkiksi pakolaisia tai ilmastokatastrofien uhreja.

Markku Sepän mukaan Sotaveteraaniliiton työ ei pääty luonnolliseen poistumaan.

– Jos tulovirta lakkaa, järjestö kaatuu puolessa vuodessa. Meillä ei ole samanlaista puskuria kuin Lotta Svärdillä tai Veljesliitolla, vaan meidän tulee onnistua joka vuosi varainhankinnassa. Jäsenyhdistysten määrä pienenee, mutta ajatus on, että teemme nykyisenkaltaista tukitoimintaa noin vuoteen 2025, mutta viimeiseen veteraaniin. Sen jälkeen liitosta tulee perinnetyön kenttäverkosto. Sitä valmistellaan jo nyt yhdessä Tammenlehvän Perinneliiton kanssa, joka on perustettu vuonna 2003, Markku Seppä kertoo.

Perinnetyö tarkoittaa muun muassa sankarihautojen ylläpitämistä, muistopäivien säilyttämistä ja kehittämistä sekä paikallisperinteen tallentamista ja siirtämistä. Tärkeä osa jälkimmäistä ovat kotirintaman kokemukset, jotka ovat nousseet esiin sotahistorian monipuolistuessa 2000-luvun tutkimuksessa ja fiktiossa.

– Saattaa olla, että veteraanijärjestöt ovat osaltaan määritelleet sodan liian sotatoimikeskeiseksi. Mutta kyllä meidän täytyy ymmärtää sota laajemmaksi käsitteeksi kuin miesten taisteluksi rintamalla. Sota vaikutti ja vaikuttaa yhä koko yhteiskuntaan ja monen sukupolven elämään.

Julkaistu: 10.12.2018