Mitä velka on? Janne Saarikivi pohtii.
Puheenaiheet
Mitä velka on? Janne Saarikivi pohtii.
Hallituksen päätavoite on välttää velkaantumista. Kun rahaa ei riitä päiväkoteihin asiaa perustellaan velalla, tai siitä pidättymisellä.
2.3.2016
 |
Image

Mitä velka sitten on? Rahateorian mukaan kaikki raha on velkaa. Kauppiaalle annettu seteli on velkakirja. Kun se liikkuu, velka siirtyy eteenpäin.

Velka tai raha on sivistyksen alku. Kun kirjoitus keksittiin, kirjoitettiin ensimmäiset vuosisadat pelkkiä velkakirjoja siemenviljan lainaamisesta. Myöhemmin keksittiin rahaa kullasta, paperista tai biteistä, mutta yhä vielä pankki on ihmiskunnalle tärkeä kuin tuli ja kirjoitus. Missä ei ole velkaa mellastavat pimeyden voimat: bandiitit ja pikavippifirmat. Missä on kohtuullisella korolla velkaa, on myös sivistys, rakennetaan teitä, koulutetaan nuoria.

Monet velkaa tarkoittavat sanat merkitsevät väliaikaisesti poistettua tai omistettua. Esimerkiksi debit on alunperin de-habit,’pois omistettu’. Mutta on myös kieliä, joissa velka on synti. Esimerkiksi saksan Schuld tarkoittaa velkaa ja syntiä. Kehittyy kulttuuri, jossa velanottoa paheksutaan, sellainen kuin Suomessa.

Velan ja synnin samaistaminen on raamatullista alkuperää, mutta eri tavoin kuin luulisi. Matteuksen evankeliumissa Jeesus opettaa antamaan anteeksi velallisille. Tekstissä esiintyy kreikan ofeleima, joka tarkoittaa kasvua ja rahavelkaa. Tämä Jeesuksen vaatimus velkojen sosialisoinnista oli liikaa jo 2000 vuoden takaisessa Palestiinassa.

Myöhäisemmässä Luukkaan evankeliumissa Jeesus jo opettaa pyytämään anteeksi hamartiaa, syntejä. Mutta alkutekstin velka ei ollut paha asia, vaan talouskasvun juuri. Ja mitä silloin onkaan vaatimus velkaantumatta luottaa omiin voimiin?

Kommentoi »