Mitä tapahtui? Mestarien Liigan finaalissa järkyttävä ryöpytys – tässä syyt

Aktiivinen eutanasia on sallittua ainoastaan hyvin harvoissa maissa, mutta lauantai-illan Mestarien liigafinaalin erinomaisesti tuomaroinut Istvan Kovacs päätti, että tuona iltana Saksan Münchenissä se olisi laillista. Romanialainen oikeudenjakaja päätti italialaisen Inter Milanin tuskistaan välittömästi, kun pelikellossa oli täydet 90 minuuttia.

Mitään syytä pitkittää vääjäämätöntä ei ollut, lopullinen tuomio oli jaettu jo paljon aiemmin. Lisäajalla Interin elintilan syönyt PSG olisi saattanut hyvinkin vielä jatkaa julmuuksiaan, mutta 5–0 loppulukemat taitavat tyydyttää pariisilaistenkin suurimman vimman, joukkueen tuodessa jalkapallomaailman kirkkaimman, ja itse asiassa Pariisissa -50 luvulla syntyneen palkinnon, Euroopan Cupin kotiin.

Se pelasi itsensä vakuuttavasti sarjan neljänneksi, kuudella voitolla kahdeksasta mahdollisesta. PSG puolestaan tarvitsi pudotuspelipaikkansa varmistamiseksi karsintakierroksen hyvinkin keskinkertaisesti menneen syksyn ja alkutalven jälkeen. Sitten asetelmat muuttuivat. Brest-sarjan voitto meni vielä rutiinin piikkiin, mutta neljännesvälierien ensimmäinen osaottelu Liverpoolia vastaan oli jalkapalloilevan maailman herättävä esitys sille, että Luis Enriquen joukkue saattaa lopulta olla kovempi versio, kuin yksikään aiempi.

Vaikka PSG hävisi kotonaan tuon avausosan 1–0, moni oli valmis uskomaan uskomattomaan, siihen, että joukkue matkaisi Anfieldille ja hakisi jatkopaikan itselleen. Tiukille se lopulta meni, mutta voiton tuoneen rangaistuspotkukisan jälkeen kenellekään ei enää ollut epäselvää, mistä kaupungista oli tullut yksi vahvimmista voittajasuosikeista koko turnaukseen.

Myös Inter klaarasi oman neljännesvälieränsä tyylillä, kaataen PSV:n 4–1. Puolivälierässä vastaan asettuneen Bayernin piti kuitenkin olla liian kova pala sinimustille, olihan saksalaisilla houkuttimena vieläpä tuleva finaali kotistadionillaan. Onnikin oli tällä kertaa kuitenkin löytänyt tiensä Italiaan eikä Bayernin loukkaantumisten takia täysin uusiksi menneellä puolustuslinjalla ollut lopulta mitään mahdollisuuksia venyä Lautaro Martinezin johtaman Inter-hyökkäyksen tielle. Inter jatkoon lopulta 4–3 ja ei kun uutta vuorta valloittamaan, seuraavaksi Kataloniaan.

Omaa, hieman tasaisempaa vuoristoaan valloittamassa oli myös PSG, jonka puolivälierävoitto Aston Villasta meni lopulta tuloksen valossa paljon tiukemmalle, kuin se pelillisesti oli vaikuttanut. PSG oli Birminghamissa jopa pienimuotoisessa sillassa, mutta joukkue sinnitteli kuitenkin viimeisen puolituntisen ilman takaiskuja ja oli valmis pudottamaan välierässä pudotuspelisarjansa kolmannen Valioliigajoukkueen, Arsenalin.

Barcelona-Interistä tuli tämän kauden eeppisin sarja. Vaikka oletuksena parille oli Barcelonan hyökkäys vastaan Interin puolustus, Simone Inzaghin joukkue vastasi tulivoimallaan kaikkeen, mihin Barcelona sen kutsui. Toki italialainen joukkue oli hyvin tunnistettava puolustaessaan matalalla siinä vaiheessa, jos riistoihin ei välittömästi ollut mahdollisuuksia ja pallo oli yli 70 prosenttisesti espanjalaisilla.

Mutta niin kuin usein jalkapallossa tapahtuu, tilastoilla, ja varsinkaan pallonhallinnalla ei voiteta pelejä. Inter oli joka kerta vaarallinen vyöryessään kohti Barcelonan organisoimatonta puolustamista vastaan ja mikä tärkeintä, se myös onnistui päättämään hyökkäyksensä erittäin tehokkaasti. Francesco Acerbin puhtaalla tahdon voimalla lisäajalla tekemä maali vei jatko-otteluun ja siinä vaiheessa kukaan ei enää epäillyt Interin laatua pelata kaikista suurimmat pelit voittavasti.

Tässä vaiheessa turnausta PSG ei enää hapuillut. Arsenal kaatui kuin se surullisen kuuluisa tifo, jonka seura oli onnistunut Emiratesin päätykatsomoonsa nostamaan. Enrique oli löytänyt yksitoistaisensa, jonka peli parani, mitä enemmän se pelasi yhdessä. Lontoolaisilla ei ollut oikeastaan missään vaiheessa realistisia mahdollisuuksia estää PSG:n finaalipaikkaa, niin suuri ero joukkueiden välillä oli. Kolmen Valioliigajoukkueen pudottaminen saman kevään aikana on temppu, jonka onnistuneesti suorittamalla on varmasti finaalipaikkansa ansainnut.

Inter oli juuri kaatanut La Ligan tuoreen mestarin, jolloin voisi ajatella, ettei haaste siitä ainakaan merkittävästi enää kovene. PSG oli kehittynyt runkosarjan jälkeen omassa pelaamisessaan nousujohteisesti ja suurin haaste joukkueelle tulisi olemaan Interin vastahyökkäyspelaamisen tyrehdyttäminen. Pelin kaava oli varmasti kaikille selvä, mutta se, kumpi joukkueista onnistuisi vahvuuksissaan paremmin, oli täysi arvoitus.

Lopulta kävi ilmi, että PSG oli joukkueista se, jonka pelaamisesta ei finaalissa löytynyt juuri muuta, kuin vahvuuksia. Pariisilaisista on kauden mittaan, tai oikeastaan parin viime kauden ajalla kehittynyt joukkue, joka vastaa kaikkein lähimmin ajatusta totaalisesta jalkapallosta. Ensinnäkin joukkueen rakenne on muuttunut täysin, ja vasta kolmen supertähden poistuttua, se kykenee pelaamaan sen kaltaista peliä, mitä se nyt tekee. Ilman jokaisen pelaajan sitoutumista Enriquen luomaan pelitapaan, sen onnistuminen ei ole mahdollista.

Jos hyökkääjät eivät puolusta, jos puolustajat eivät hyökkää, kaikki romahtaa. Messi, M’bappe ja Neymar hyökkäsivät, ja tekivät sen usein tehokkaasti, mutta eivät kyenneet siihen peliin, millä mestaruus lopulta voitettiin. Pariisiin tammikuussa Napolista hankittu Khvitsa Kvaratskhelia oli puolen kauden aikana seuralleen ja joukkueelleen arvokkaampi, kuin yksikään Galactico kolmikosta kaikkien heidän Parc de Princesillä pelaamiensa kausien aikana.

Pallon luovuttaminen vastustajalle ja vastahyökkäysmahdollisuuksien odottaminen on täysin sallittua ja usein jopa voittava tapa pelata, mikäli pallon saadessaan kykenee itse toimimaan oikein. Aivan kuten PSG, myös Inter tarvitsee kaikkien pelaajien ymmärrystä siihen, miten omasta tavasta pelata saa luotua voitokkaan. Kun pallo on riistetty, jokaisen tulee välittömästi omata tieto siitä, mihin ja miten liikkua, miten pallon voittanut pelaaja kykenee ensimmäisen liikkeensä tai syöttönsä suorittamaan siten, että se mahdollistaa tuhoisaan vastahyökkäykseen lähdön. Asiassa on ainoastaan yksi mutta ja liikkuva palanen, jonka toimintaa ei voi ennustaa. Vastustaja.

Matalalla puolustamisen yksi ongelma liittyy siihen, että paitsi itse olet pallon riistettyäsi hyvin syvällä ja kaukana vastustajan maalista, myös vastustaja on miehittyneenä vahvasti lähelle palloa ja omalle hyökkäysalueelleen. Prässi on paljon helpompaa, kun olet jo valmiiksi lähellä, ja paljon merkityksellisempää, mitä lähempänä vastustajan maalia siinä onnistut. Inter ei yksinkertaisesti päässyt PSG:n ohi pallon saadessaan, vaan joutui pelaamaan sitä summittaisesti ja hätäillen, vailla mahdollisuuksia uhkaavaan hyökkäämiseen.

Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä selvemmäksi kävi se, että Interin mahdollisuudet lepäsivät lähes täysin erikoistilanteiden varassa, mutta jotenkin olisi päästävä ensin hyökkäysalueelle niitä saadakseen. Kulmapotkuja joukkue sai yhteensä kuusi, ja pari niistä oli edes jollain tavoin vaarallisen tuntuisia. Kaiken kaikkiaan finaali oli kuitenkin Gianluigi Donnarummalle PSG:n maalilla sieltä kauden helpoimmasta päästä.

Se on äärimmäisen organisoitu, mutta vaaran tuntu on siitä huolimatta jatkuvasti läsnä. Jokainen pelaaja kentällä kykenee toteuttamaan vaadittua täydellisesti ja sen lisäksi tekemään asioita, mitä kukaan ei osaa edes vaatia. Marquinhos on varmasti kokenut osansa häviävänä osapuolena lukuisissa puolivälierissä, välierissä ja finaaleissa, mutta nyt ne kaikki kokemukset kietoutuivat yhteen ja loivat pohjan sille johtajuudelle, mitä nuoren PSG:n johtaminen kentällä vaatii. Laitapuolustajina kokoonpanoihin merkityt Achraf Hakimi sekä Nuno Mendes edustavat pelipaikkojensa, tai oikeammin lajinsa parhaimmistoa. Hakimi teki ottelun ensimmäisen maalin keskushyökkääjän paikalta, Mendesin ollessa yksi joukkueensa pallollisen pelaamisen helmistä.

Edellä mainittujen pelaajien loisto ei olisi kuitenkaan mahdollista, mikäli muun joukkueen toiminta ei sitä tukisi. Laitapuolustajan paikalta on täysin mahdotonta osallistua ja vaikuttaa Hakimin ja Mendesin kaltaisesti, mikäli joukkueen peli ja etenkin sen keskikentän pelin rytmittäminen ei sitä salli. Laitapuolustajien nousut, aivan kuten kaikkien muidenkin pelaajien pelipaikkarotaatiot kentällä eivät onnistu pelissä, jota pelataan vauhdilla päästä päähän. Mutta kun joukkueen pallollisen pelin sydämestä löytyvät Joao Neves, Vitinha sekä Fabian Ruiz, pallo on omalla joukkueella riittävän pitkiä aikoja kerrallaan ja sitä pelataan riittävän usein myös pitkien hyökkäysten kautta, jolloin hyökkäysaluetta miehittämään ehtii suuri määrä pelaajia.

Tämä, yhdessä jopa boksin sisällä tapahtuvan elastisen pelipaikkarotaation kanssa tekee puolustamisen puolustavalle joukkueelle todella vaikeaksi. Ja vaikka voittaisitkin pallon, saisit hetkellisen, joskin harhaisen hyvänolon tunteen, ainoastaan huomataksesi menettäneesi sen saman tien sille pelaajamassalle, joka on asemoinut itsensä tiiviisti sinun pyhälle alueellesi.

PSG:n pelaamista ei voi kuitenkaan ylistää ilman, että nostaa esiin sen yläkolmikon. Ousmane Dembele on nyt se pelaaja, joka hänestä aina pitikin tulla. Ei ainoastaan hienoja, mutta liian usein tehottomia suorituksia tekevä ysi/kymppi, vaan keskikentältä asti joukkueensa peliin osallistuva, maalipaikoissaan jäätävän viileä hyökkääjä. Kvaratskhelia sekä uuden sukupolven hyökkäävän jalkapalloilijan prototyyppiä edustava Desire Doue luovat puolestaan sen elementin, joka erottaa pallonhallintajoukkueen vaarallisesta pallonhallintajoukkueesta. Totaalinen jalkapallo ei ole ainoastaan pitkiä hyökkäyksiä, pallon siirtelyä vastustajan ulottumattomissa. Se on myös kykyä hyökätä nopeasti, täysin arvaamattomasti. Pelaajat kuten Kvaratskhelia, Doue tai Bradley Barcola antavat valmentajilleen käytännössä täysin vapaat kädet muokata joukkueen hyökkäyspelaamista halutun kaltaiseksi. He pystyvät juoksemaan puolustuslinjojen taakse, kun halutaan mennä nopeasti, mutta avaavat myös matalat blokit pidempien, vaikka hieman staattisempienkin hyökkäysten päätteeksi.

Uusittu sarjajärjestelmä sai julkistuksensa aikoihin runsaasti kritiikkiä, mikä ei toki ole ennenkuulumatonta UEFAn päätösten yhteydessä. Joukkueiden ja sitä kautta pelaajien pelimäärät kauden aikana nousivat entisestään ja vaikka kipuraja lähenee varmasti kausi kaudelta, turnaus oli varsinkin runkosarjansa osalta mielenkiintoisempi kuin aikoihin. Entinen alkulohkosysteemi alkoi käydä puuduttavaksi, ja nyt pelattu kahdeksan ottelukierroksen sarja toi entistä enemmän mielenkiintoisia pareja sekä ennen kaikkea vaihtelua jokaisen kierroksen välillä. Jännitys sijoituksista ja jatkoon menijöistä säilyi aivan runkosarjan viime minuuteille, ja loppusijoitukset toivat myös arvaamattomia ja todella kovia pareja heti pudotuspelien alkuun. Ehdottomasti jatkoon.

Sitten Enrique.

Espanjalaisvalmentaja on monissa liemissä keitetty, niin pelaajana kuin valmentajanakin, mutta lauantai taisi sittenkin olla tunteellisesti se uran kovin paikka. Elokuussa 2019, ainoastaan yhdeksänvuotiaana pois nukkunut Enriquen nuorin tytär Xana oli juhlimassa isänsä harteilla alkukesästä 2015, kun Barcelona voitti Mestarien liigan finaalissa Juventuksen. Toukokuun viimeisenä päivänä 2025 nuori tyttö ei ollut enää isänsä harteilla, mutta katsomolakanoiden sekä isänsä t-paidan piirustuksen ohella aivan varmasti kaikkein läheisimpänä tämän mielessä.