Mitä pentelettä?! Kansainvälinen urheilutapahtuma on helpompi järjestää ulkoavaruudessa kuin Suomessa

Kävin heinäkuussa Unkarissa katsomassa buhurtin MM-kisoja. Tapahtuma oli nelipäiväinen. Siellä oli noin 700 ottelijaa, 200 huoltajaa, talkoolaista ja kauppiasta sekä tuhatkunta katsojaa. Yhteensä siis pari tuhatta ihmistä nauttimassa helteestä, haarniskoista ja hampurilaisista.

Kyselin suomalaisilta harrastajilta, voisiko Suomessakin järjestää vastaavan tapahtuman.

Teoriassa kuulemma voi ja haluakin olisi, mutta käytännössä puuha on mahdotonta. Sama ongelma koskee muitakin harvinaisia lajeja, joilla olisi tuhansia harrastajia ulkomailla mutta vain muutamia satoja Suomessa.

Ongelmana ovat Suomen saatanalliset lupakäytännöt maksuineen. Marginaalilajien turnauksia järjestetään talkoilla, eikä kukaan saa palkkaa. Silti viranomaiskustannukset nostavat ottelijoiden kisamaksut taivaisiin.

Tapahtuman järjestäjällä on edessään niin absurdi lupaviidakko, että unkarilaiset naureskelivat kun kuvailimme sitä. Tarvitaan melkoinen byrokratian silpomiseen erikoistunut viidakkoveitsitiimi, jotta lupakasvusto saadaan setvittyä.

Keski-Euroopassa yleisön edustaja saa ostaa oluttuopin ja kulkea sen kanssa minne vain: katsomoon tai vaikka poistua koko alueelta.

Sen sijaan Suomessa pitää hankkia anniskeluluvat, rajata anniskelualueet ja tilata järjestyksenvalvojat ravintola-alueelle. Tietenkin lupa ja järkkärit ovat helkutin kalliita. Mitä isompi anniskelualue, sitä enemmän lompakko litistyy.

AVIn sivuilta ei saa mitään tolkkua kokonaishinnasta, mutta ilmeisesti väliaikainen toimipaikkalupa maksaa ravintola-alan yrittäjälle 855 euroa, jos asiakaspaikkoja on alle 200. Tämän rinnalle tarvitaan nähtävästi toinen 855 euron lupa, jos tapahtuma-alue ei ole vakiintunut, koska silloin anniskelualue pitää erikseen hyväksyä.

Tässä vaiheessa tapahtumaan tuleva terassinpitäjä on maksanut jo 1710 euroa, eikä hän ole vielä myynyt yhtä ainutta olutta. Hänen juomiaan ei myöskään saa viedä katsomoon, sillä siellä on liikaa asiakaspaikkoja. Yleisö joko istuu katsomossa kuivin suin ja katsoo matseja – tai istuu jollain terassilla juoman kanssa eikä näe matseja.

Anniskelualue ei ole suinkaan Suomen ainoa outous.

Meillä tapahtuman järjestäjän pitää maksaa poliisille yleisötilaisuutta koskevan ilmoituksen käsittelymaksu. Buhurtin kohdalla prosessi olisi todennäköisesti monimutkaisempi, joten kulu on 380 euroa.

Sen lisäksi pitää olla turvallisuussuunnitelma, pelastussuunnitelma, liikenteenohjaussuunnitelma, jätehuoltosuunnitelma sekä tietenkin Teosto- ja Gramex-luvat musiikin soittamiseen ottelutauoilla. Lisäksi pitää ilmoittaa viranomaiselle, jos tapahtumassa käsitellään tulta, myydään elintarvikkeita tai edes pidetään meteliä.

Viranomaiset tarvitsevat myös kartan yleisötilaisuuden sijainnista ja vaikutusalueista. Järjestäjien on hyväksytettävä tilapäiset rakenteet ja toimitettava selvitys järjestämispaikan eristämisestä. Lisäksi tarvitaan nimilista järkkäreistä ja jopa heidän koiristaan.

Tämä ei muuten ollut minun absurdia huumoriani, vaan tosiasia: jopa koirien nimet on lueteltava. Muutenhan paikalle voi tulla jokin luvaton Luffe, joka on huono vahtikoira.

Luvat ja ilmoitukset eivät ole tietenkään ilmaisia, vaan useimpiin tulee jokin käsittelymaksu. Lisäksi Teosto- ja Gramex-maksut tilitetään joko kuulijamäärän mukaan tai prosenttiosuuksina muutenkin pienistä lipputuloista. Hurraa.

Kaikki nämä kulut näkyvät suoraan ottelijoiden omissa osallistumismaksuissa, sillä heillä ei ole sponsoreita kuten Usain Boltilla. Buhurt ja muut marginaalilajit eivät ole myöskään mitään yleisömagneetteja, joten turnauksia ei pyöritetä lipputuloilla tai televisiointioikeuksilla.

Reissu tulee ulkomaisille ottelijoille pirun kalliiksi, ja niinpä Suomeen saapuisi vähemmän ottelijoita kuin Unkariin.

En tiedä pahempaa tapaa ampua itseään jalkapanssariin kuin vaikeuttaa turistien tuloa Suomeen.

Tänne olisi reissaamassa neljäksi päiväksi 1500 ulkomaalaista, jotka käyttävät hotelleja, busseja, vuokra-autoja ja ravintoloita. Moni tulisi tänne perheineen, ja perheet myös jäävät usein shoppailemaan, lomailemaan ja kiertelemään maata vielä pariksi päiväksi turnauksen jälkeen.

Emmekö voisi mitenkään keventää lupakäytäntöjä tapahtuman luonteen mukaan? Buhurtin kohdalla kyse ei ole mistään päissään riehuvasta festarikansasta, vaan kyse on urheilijoista ja heidän perheistään, joilla pakka pysyy kasassa.

Lajiyhteisö on myös niin pieni, ettei porukassa synny mitään mellakoita. Harva urheilija juo turnauksissa Dexalia väkevämpää, joten kännitappeluita on vaikea saada aikaan. Veikkaan että sama pätee myös muihin kansainvälisiin marginaalilajeihin.

Eikö pykäliä voisi höllentää tapahtumatyypin perusteella?

Olipa kyse keppihevosturnauksesta, parkour-kilpailusta, capoeiran EM-kisasta tai octopush-otteluista, meidän pitää helpottaa niiden järjestämistä Suomessa. Tällaiset urheilukisat eivät ole mitään aggressiivisia ryyppyjuhlia vaan rauhallisia pienehkön porukan tapahtumia.

On absurdia, että vaadimme keskikokoisilta tapahtumilta samoja asioita kuin jättifestareilta. Isojen tapahtumien liikevaihto, yleisömäärä, julkiset tuet ja tietenkin myös mahdolliset järjestyshäiriöt ovat täysin eri kokoluokkaa.

Jokainen iso urheilulaji on joskus ollut pieni. Siksi meidän on pakko madaltaa kynnystä, jotta saamme marginaalitapahtumia Suomeen. Osa niistä kasvaa aikanaan isoiksi spektaakkeleiksi, joilta voi vaatia enemmän.

Turvallisuudesta ei kuulu tinkiä, mutta lupamenettelyissä on taatusti perkaamisen varaa.

Voisiko ottelutauolla soittaa edes minuutin verran jotain biisiä ilman Teosto- ja Gramex-maksuja? Voisiko anniskelualueelta mitenkään poistua tuopin kanssa katsomoon? Voisiko tilapäisten rakenteiden rakentaja olla vastuussa työstään ilman erityistä viranomaislupaa?

Ja voisiko edes ne järkkäreiden koirien nimet jättää pois?