Yhdelle onni on tahraton auto – minulle se on onnellinen koira, jolla on kuraiset tassut
Koirani on minulle perheenjäsen. Sen onnellisuus tekee minut onnelliseksi. Näillä keleillä sen onnellisuus näkyy likaisuutena, kirjoittaa Katja Ståhl
Mitkä ovat arvosi? Näin kysyttiin 90-luvun lopulla mieheltä, joka oli vaimonsa kanssa adoptoimassa lasta Kiinasta. Oli toki tiedossa, että kinkkisiä kysymyksiä on luvassa, mutta tämä oli kierrepallo.
Kuka miettii omia arvojaan vapaa-ajallaan? Veikkaan, että melko harva. Se kai onkin yksi ja sama, mitä vastaa, jos asiaa kysytään iltapäivälehden gallupissa, mutta että adoptioprosessissa. Mitä tässä kannattaa sanoa? Koti, uskonto ja isänmaa? Onko muitakin arvo- ja? Ja jos sanoo muuta, meneekö kaikki pieleen ja tuleeko lapsen odottamisesta ikuinen tuomio?
Keskustelimme arvoista työnohjaajakoulutuksessa. Tarkastelimme muun muassa yritysten arvoja. Niissä oli suurta hajontaa. Yhden arvo oli olla voittaja, toisella taas saattoi olla pitkä litania hyvältä kuulostavia sanoja: luotettavuus, asiakaslähtöisyys, edelläkävijyys.
Yritys, jonka arvoissa loisti sana välitämme, kompastui omaan sanavalintaansa yrityksen kohdattua yt-neuvottelut. Potkut saaneet korjasivat arvon muotoon vähät välitämme.
”Oli pysäyttävää tajuta, että mikään ei todella lopu, vaikka minä lopun.”
Arvo kuulostaa helposti sanahelinältä, mutta se voi onnistuneimmillaan olla todellinen johtotähti. Maatessani sairaalassa keuhkotaudin kourissa tajusin, että aika kivasti pärjää maailma ilman minuakin. Joku muu tienaa rahani (olen yrittäjä), joku muu ulkoiluttaa koirani ja ratsastaa hevoseni. Oli pysäyttävää tajuta, että mikään ei todella lopu, vaikka minä lopun.
Sen ymmärtäminen kirkasti asian, joka onneksi olikin minulle jo tärkein: lapseni. Vaikka he ovatkin jo aikuisia, vain minä voin olla heidän äitinsä. He ovat arvojärjestykseni kärkikaksikko. Asian selkeys antoi rauhan. Ei minun oikeasti tarvitse koskaan miettiä mikä on tärkeintä, sillä se on selvää.
Arvojaan kannattaa siis miettiä! Mikä on minulle tärkeää?
Entä ymmärränkö sen, että sama asia ei välttämättä ole naapurilleni lainkaan tärkeää? Mietitäänpä.
Koirani on minulle perheenjäsen. Sen onnellisuus tekee minut onnelliseksi. Näillä keleillä sen onnellisuus näkyy likaisuutena, ja siitä kärsii muun muassa autoni siisteys. Autoni on sisältä karmea hiekoitettu läävä. Se ei minua haittaa, sillä sehän on vain kuraa. Naapurini auton ulko- tai sisäosissa en ole koskaan nähnyt edes pölyhiukkasta. Veikkaan, että hänen arvonsa ovat erilaset kuin minun. Veikkaan, että erilaisuutemme ei tule koskaan aiheuttamaan minkäänlaista vastakkainasettelua. Veikkaan, että hän säälii minua. Ja se on erittäin okei.
