
Portugalin antia herkuttelijalle: Alentejon alue
Alentejon maakunta tunnetaan koko Portugalissa raukeasta tunnelmastaan sekä viinistä, juustoista ja oliiviöljystä. Seudun maisemia leimaavat matalat kukkulat, viiniviljelmät ja korkkitammet.
Alentejon antimiin voi tutustua vierailemalla vaikka Herdade do Esporão -viinitilalla (Apartado 31, Reguengos de Monsaraz). Sen luomuviinejä saa Suomestakin. Tilan viinejä ja oliiviöljyä voi maistella opastetuilla kierroksilla.
Herdade do Esporão -tilalla viinimatkailun parissa työskentelevä António Roquette kertoo, että paras tapa nauttia paikallisista mauista ja viineistä on kuitenkin istua ruokapöytään. Tilan omassa ravintolassa hyödynnetään kauden kasviksia ja vältetään hävikkiä.
”Tarjonta on nykyaikaista, mutta se perustuu paikallisiin aineksiin, kuten jokikalaan ja karjaan, sekä rikkaaseen ruokaperinteeseemme.”
Alentejon perinteikkäissä ravintoloissa käyville Roquette suosittelee ruokaa nimeltä açorda.
”Annos on yksinkertainen, ja se perustuu kuivahtaneen leivän hyödyntämiseen. Leipäpalaset pehmenevät liemessä, jossa on runsaasti valkosipulia ja yrttejä. Lisäksi açordassa voi olla sardiineja, turskaa tai sianlihaa.”
Roquette suosittelee matkailijoille myös visiittiä Monsarazin keskiaikaiseen, muurien ympäröimään kylään, joka on viinitilan lähellä. Korkean kukkulan huipulla sijaitsevasta kylästä avautuvat upeat näkymät Alentejon maisemiin sekä Alquevan padolle ja järvelle.
”Myös Évoran kaupunki on visiitin arvoinen. Se pursuaa historiaa ja on erittäin kaunis.”
Lopuksi Roquette antaa tärkeän vinkin: ”Alentejossa on kesällä todella kuuma. On hyvä idea käydä täällä keväällä tai syksyllä. Silloin maisema on vehreä ja kauneimmillaan.”
Näin sinne pääsee: Évoraan pääsee Lissabonista junalla. Matka kestää puolitoista tuntia ja maksaa noin 13 euroa. Évorasta on bussiyhteyksiä muualle Alentejoon.
Yhdistä matkaan tämä: Monet pitävät Alentejon rannikkoa koko Portugalin kauneimpana, ja alueen kehutuimpiin rantoihin kuuluu Zambujeira do Mar.
Portugalin löytö nautiskelijalle: Ericeiran merenelävät ja rantamaisemat
Kun Lissabonin asukkaat haluavat joskus oikein nautiskella merenelävistä idyllisessä paikassa, he saattavat ajaa hurauttaa tunnissa viikonloppulounaalle Ericeiraan. Kala on täällä taatusti tuoretta, sillä Ericeira on kalastajakylä.
Esimerkiksi Mar à Vista -ravintola (Rua de Santo António 16), on kodikas ja paikallisten suosiossa. Marisqueria Furnas -ravintolan (Rua das Furnas 3) etuihin puolestaan kuuluu hyvien ruokien lisäksi sijainti aivan meren äärellä.
Pikkukaupungin pääaukion eli Praça da Repúblican laidalla on useita kahviloita. Niissä tarjoillaan monenlaisia perinteikkäitä portugalilaisia leivonnaisia, joita voi maistella ulkona istuen ja leppoisasta tunnelmasta nauttien.
Herkuttelu ei ole ainoa syy käydä Ericeirassa. Se tunnetaan surffikohteena, ja seudulla on useita kalliorinteiden reunustamia rantoja. Kaupunkiin kannattaa suunnata myös, vaikkei harrastaisi lainelautailua: rantoja pitkin voi tehdä patikkaretkiä vaikuttavissa maisemissa.
Itse Ericeiran keskusta on pieni ja soma. Kivitalot on maalattu valkoisiksi ja koristeltu kirkkaansinisellä. Pienessä satamassa kissat valvovat tulijoiden liikkeitä. Vieressä on mukava ranta Praia dos Pescadores, eli kalastajien ranta.
Näin sinne pääsee: Lissabonista vie bussiyhteys Ericeiraan. Matka kestää runsaan tunnin ja maksaa alle 10 euroa.
Yhdistä matkaan tämä: Ericeiran seudulla liikkuessa kannattaa käydä myös Mafran kaupungin valtavassa barokkipalatsissa, joka kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.
Portugalin löytö kulttuurinystävälle: Historiallinen Coimbra
Mondegojoen laidalla pienellä kukkulalla sijaitseva Coimbra on vanha mutta virkeä kaupunki. Sen mutkittelevilla kujilla pääsee aistimaan menneiden vuosisatojen tunnelmaa.
Portugalin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin tuo eläväisyyttä etenkin yliopisto, joka on maan suurin. Vuonna 1290 perustettu Coimbran yliopisto kuuluu maailman vanhimpiin edelleen toiminnassa oleviin korkeakouluihin.
Monet nuoret tunnistaa täällä opiskelijoiksi jo siitä, että he sonnustautuvat perinteiseen mustaan opiskelija-asuun raskaine viittoineen. Coimbra tunnetaan myös repúblicoista, opiskelijoiden kommuuneista, jotka huomaa katukuvassa seiniin maalatuista kannanotoista.
Coimbrassa on hyvä varata aikaa vanhassa kaupungissa kuljeskeluun ja jokirannan kahviloissa istuskeluun. Kaupungin vaikuttavimpiin nähtävyyksiin kuuluu yliopiston pramea kirjasto eli Biblioteca Joanina, joka avattiin 1700-luvulla. Kirjaston katossa on näyttäviä freskoja, ja koristeluun on käytetty avokätisesti kullankeltaista maalia. Kirjoja rakennuksessa on 200 000. Niitä suojelee ötököiltä öisin lepakkoarmeija.
Coimbrassa kannattaa myös viettää ilta perinteisen fadomusiikin parissa. Toisin kuin Lissabonissa, täällä fadoa laulavat etenkin miehet.
Näin sinne pääsee: Coimbraan pääsee Lissabonista helposti sekä junalla että bussilla. Junalla matka kestää pari tuntia, ja lippu maksaa noin 20 euroa. Linja-autolla matka vie nopeimmillaan runsaat kaksi tuntia, ja lippu maksaa 15 euroa.
Yhdistä matkaan tämä: Portugalin Venetsiaksi kutsuttu kaunis Aveiron kaupunki tunnetaan kanavistaan ja iloisilla väreillä maalatuista veneistään. Se sijaitsee noin tunnin matkan päässä Coimbrasta.
Portugalin löytö seikkailijalle: Aldeias do xisto, liuskekivikylät
Keski-Portugalissa saattaa tuntea päätyneensä satukirjan maisemiin. Vihreiden kukkuloiden rinteillä on pieniä kyliä, joiden matalat liuskekivitalot on rakennettu pienten kujien varrelle, ja purojen yli kuljetaan pitkin sammaloituneita kivisiltoja. Kylät tunnetaan portugaliksi nimellä aldeias do xisto.
Liuskekivikyliä on Keski-Portugalissa 27, ja ne levittäytyvät 16 eri kunnan alueelle. Kylien rakentamiseen käytetty kivi on peräisin alueen vuoristosta. Kyliä on viime aikoina kohennettu, ja alueella panostetaan kestävään matkailuun.
Paras tapa tutustua seutuun on vierailla useissa kylissä ja patikoida luonnossa. Kylistä tunnetuin lienee vuoren rinteelle levittäytyvä Talasnal. Asukkaiden aikoinaan hylkäämän paikan löysivät ensin ulkomaiset hipit, jotka viihtyivät luonnon helmassa. Sittemmin portugalilaisetkin ovat hankkineet kylästä viikonloppukoteja. Talasnalissa on kehuttu, paikallista ruokaa tarjoileva Ti Lena -ravintola. Siellä voi maistella esimerkiksi chanfanaa, savipadassa punaviinissä haudutettua vuohenlihaa.
Talasnalin lähellä on Cerdeiran kylä, joka tunnetaan taideprojekteistaan. Casal de São Simãon kylä taas on pikkuruinen mutta virkeä, ja sen lähellä voi uida kalliorinteiden ja laakeripuiden reunustamassa joessa.
Monien liuskekivikylien taloissa voi majoittua, ja alueella on hotelleja sekä leirintäalue.
Näin sinne pääsee: Alueella on helpointa liikkua autolla. Lousãn kaupunkiin pääsee bussilla Coimbrasta, ja Lousãsta on noin 10 kilometrin matka esimerkiksi Cerdeiran ja Talasnalin kyliin. Taksimatka maksaa noin 10 euroa.
Yhdistä matkaan tämä: Osa kylistä on lähellä Serra da Estrela -vuoristoa, jossa voi patikoida hienoissa maisemissa. Estrelan vuorille matkustetaan talvella muualta Portugalista ihmettelemään lunta.
Portugalin antia aktiivilomailijalle: Aroucan alue riippusiltoineen
Pohjois-Portugalin Aroucan seutu on kovassa nousussa, ja syystäkin: pienellä alueella on paljon nähtävää. Erityisen suosittu on Paivajoen tuntumassa kulkeva komea kahdeksan kilometrin reitti. Sille on tehty puusta pitkä, tukeva kävelysilta. Reitin varrella on kolme uimapaikkaa, kallionrinteitä ja joen ylittävä riippusilta. Vaikka kävelysilta helpottaa kulkua, osa reitistä vaatii kuntoa.
Koko Aroucan kunta kuuluu Unescon Global Geopark -verkostoon merkittävien geologisten kohteidensa ansiosta. Niihin voi tutustua kävelyreittejä seuraten tai autolla. Huippukohtiin kuuluu esimerkiksi Freitavuoren tasanko kilometrin korkeudessa. Sieltä avautuvat hienot näkymät alueelle. Aroucan geopuistossa on myös keskiaikaisia raunioita, vesiputouksia ja kaksi hylättyä kaivosrakennusta.
Aroucan alueen vetovoimaa kasvattaa lisäksi vuonna 2021 avattu käveltävä riippusilta. Yli 500 metriä pitkä silta kulkee vuoristomaisemissa 175 metrin korkeudella maasta. Se on maailman pisin jalankulkijoille tarkoitettu riippusilta ja sijaitsee lähellä Paivan kävelyreittiä.
Aroucassa voi yöpyä. Alueella on muutama hotelli, majataloja ja vuokrattavia asuntoja. Freitan vuoristossa on myös Merujalin leirintäalue.
Näin sinne pääsee, ja yhdistä matkaan tämä: Aroucaan voi tutustua retkellä Porton kaupungista. Samalla matkalla kannattaa myös poiketa Douron laakson viinitiloilla.