Apu

Mitä jos Suomi liittyisi Natoon – toimittaja ennustaa, miten se tapahtuisi



Mitä jos Suomi liittyisi Natoon – toimittaja ennustaa, miten se tapahtuisi

Millaisessa tilanteessa Suomi todennäköisesti liittyisi Natoon? Voisiko esimerkiksi Venäjän poikkeuksellinen sotaharjoitus johtaa hakemuksen lähettämiseen? Mitä sen jälkeen tapahtuisi?
Teksti Markus Leikola
Kuvat Hans Eiskonen

Kaikki olivat ajatelleet, että Zapad 2021 -sotaharjoituksen päätarkoitus oli suoda Venäjälle tilaisuus kalistella sapeleita aivan Baltian tasavaltojen rajanaapurissa. Venäjän joka toinen vuosi toistuvat Zapad- eli Länsi-sotaharjoitukset olivat Natolle tuttuja ja erittäin kiinnostavia.

Kansainvälisten sopimusten mukaisesti Nato-tarkkailijat olivat päässeet seuraamaan harjoituksia, tosin vain tarkkaan harkittuihin paikkoihin. Siitä huolimatta heidän oli vaikea arvioida, sujuvatko harjoitukset suunnitelman mukaan.

Suunnitelmista oli yleensä kaksi versiota: se, joka annettiin tarkkailijoille ja läntiselle medialle, ja se, jonka mukaan voitiin jälkeenpäin todeta joukkojen toimineen.

Harjoituksia olivat edeltäneet läntiset huhut valtavista, sadantuhannen miehen venäläisjoukoista – kuten vuoden 2017 harjoituksenkin alla. Nytkin uutinen suurjoukoista osoittautui ankaksi, kun harjoitus alkoi. Länsi joutui vetämään arvioitaan takaisin. Pietarin trollitehtaassa, josta huhut oli levitetty sosiaaliseen mediaan, sotilastiedustelu GU:n everstit naureskelivat, kuinka länsimedia oli jälleen mennyt retkuun.

Venäläisten harjoitushyökkäys Ivangorodiin, aivan Viron rajan viereen, meni täysin nuottien mukaan, vaikka virolaisia hirvittikin tykkien jyly Narvajoen vastarannalla.

Harjoitusten neljännen päivän vastaisena yönä asiat alkoivat vyöryä oudosti.

Virallisen ohjelman mukaan Valko-Venäjältä piti kuljettaa laskuvarjojoukkoja Itämeren rannalle Kaliningradiin, harjoituskäsikirjan mukaan kuvitteellisen vihollisen, Brjusjorkin – huonosti peitelty viittaus Brysselin ja New Yorkin akseliin – miehittämään kaupunkiin. Kuljetuskoneiden jyly kuului aivan aikataulussa Suwalkissa samaan aikaan, kun puolalaisrekat köröttivät Liettuaan Via Balticaa pitkin.

Rajaloukkaus käynnisti tapahtumaketjun

Kymmenen kilometriä pohjoisempana, Liettuan poikki kulkevalla hiekkatiellä, oli ruuhkaa, josta ei tiedetty etukäteen. Kaliningradin rekisterikilvillä varustetut sotilaskuorma-autot matelivat karavaanina luoteesta kaakkoon. ”Humanitaarinen kuljetus”, luki upouusissa kylteissä englanniksi ja venäjäksi.

Rajalla Via Baltican rekkakuskit totesivat yllätyksekseen, että puomit olivat alhaalla. Tullimiehet pysäyttivät autoja aamun tunteina. Toki täällä Schengen-rajallakin tehtiin pistokokeita, mutta nyt raja oli kiinni, ja kaikki rekat seisautettiin. ”Tullimiehet” puhuivat vain muutaman sanan murteellista puolaa. Joillakuilla oli yllään merivartioston univormu – toistasataa kilometriä rannikosta. Kun rekkamiehet yrittivät soittaa kännyköillä lisätietoa, kenttää ei löytynyt. Autoradiostakaan ei kuulunut uutisia.

Kolmeen mennessä Naton päämajassa Brysselissä oltiin ajan tasalla: venäläis-valkovenäläiset joukot olivat miehittäneet Puolan ja Liettuan välisen, 100 kilometriä pitkän niin sanotun Suwalkin käytävän. Se erottaa Kaliningradin Valko-Venäjästä.

Venäläishävittäjien oli nähty jo vuosien ajan heiluttavan siipiään vain metrien päässä lännen laivoista, mutta nyt venäläisjoukot olivat miehittäneet Naton aluetta.

Uutistoimistot kertoivat, että lähes puolet Valko-Venäjän parlamentista oli loikannut presidentti Lukašenkan tukijoista oppositioon vaatimaan liittymistä Natoon. Oppositio oli linnoittautunut parlamenttitaloon ja kutsunut valkovenäläisiä puolustamaan taloa aseellisen valtausyrityksen varalta.

Naton pääsihteeri ja tärkeimpien jäsenmaiden johtajat pähkäilivät videokonferenssissa seuraavaa askeltaan. Tietoista rajaloukkausta ei voisi katsoa läpi sormien, mutta kukaan ei halunnut kiristää välejä entisestään.

Tankkeja Minskin kaduilla

Minskin kapinaliikkeestä ei tihkunut luotettavaa tietoa. Suurin osa Valko-Venäjän pääkaupungissa oleskelevista Nato-maiden diplomaateista ja tiedustelupalveluiden agenteista sekä lehtimiehistä oli satojen kilometrien päässä seuraamassa sotaharjoitusta. Varmaa olisi, että heti aamulla Venäjä perustelisi manööveriä tarpeella turvata Valko-Venäjän sisäpoliittinen tilanne. Kapinallisia kutsuttaisiin terroristeiksi, ja jokunen tankki varmaan liikenisi Minskinkin kaduille. Nato ei halunnut joutua välikädeksi Valko-Venäjän sisäiseen soppaan, saati syytetyksi kapinan mahdollisesta yltymisestä verilöylyksi.

– Hyvät naiset ja herrat, meidät on asetettu kestämättömään asemaan. Ei auta kuin seurata tilannetta ja viestiä Moskovalle vahvasti kaikin tavoin läsnäolostamme Itämerellä ja sen rannikoilla. Voimme nyt ainoastaan vahvistaa rivejämme etukäteissuunnitelman mukaisesti, Naton pääsihteeri lausui.

Suomessa presidentti oli kutsunut hallituksen turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan koolle aamuviideksi. Poikkeuksellisesti mukana olivat myös oppositiopuolueiden puheenjohtajat ja puolustusvoimien ylin johto. Presidentti aloitti lukemalla tilannehuoneen kuvauksen Itämeren rantamaista juuri nyt. Sitten hän luki Naton pääsihteerilta juuri saapuneen sähköpostin:

Suomen presidentille ja hallitukselle! Kansainvälisen ja sotilaspoliittisen tilanteen kiristyttyä odottamatta Itämeren alueella tarjoamme Suomelle ja Ruotsille mahdollisuutta käydä Nato-jäsenyysneuvottelut nopeutetussa aikataulussa ja ilman valmisteluohjelmaa tietäen Suomen ja Ruotsin hyvän Nato-valmiuden ja yhteensopivuuden. Vastaus halustanne ryhtyä neuvotteluihin tulee toimittaa tänään klo 12 mennessä.

– Mitäs tehdään, presidentti Niinistö silmäili ympärilleen.

– Kansan keskuudessa Naton vastustus on alhaisimmillaan pitkään aikaan, viime viikon gallupin mukaan enää 35 prosenttia.Kyllä voi sanoa, että yleinen mielipide on kääntynyt jäsenyyden kannalle, ulkoministeri komppasi.

Presidentti nousi seisomaan.

– Arvoisat valtioneuvoston jäsenet ja muut läsnäolijat. Tiedämme kaikki, että hyvää ja sopivaa hetkeä ei ole olemassakaan, mutta jos päätös on pakko tehdä, tämä varmaan lienee se muita hetkiä parempi.

Sauli Niinistö katsoi silmiin jokaista vakavaa miestä ja naista pöydän ympärillä. Kaikki vastasivat katseeseen kevyellä nyökkäyksellä perussuomalaisten ja vasemmistoliiton puheenjohtajaa lukuun ottamatta. Kansanäänestystä ei esittänyt kukaan, olipa useampikin salaa tyytyväinen, että se saatiin sivuutettua. Sitten Niinistö nosti puheenjohtajan nuijan, antoi sen laskeutua kuuluvasti paikalleen ja ojensi sen sitten pääministerille. Tämä alkoi lukea ääneen kaikkien eteen juuri kiikutettua A4-arkkia.

– Hallitus on teille jaetun muistion perusteella päättänyt turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan sekä tasavallan presidentin esityksen pohjalta esittää eduskunnalle seuraavaa tiedonantoa…

Kun pääministeri luki paperin lopusta ”tämä tiedonanto antaa eduskunnalle mahdollisuuden keskustella Nato-jäsenyysneuvottelujen käynnistämisestä ja tarvittaessa äänestää hallituksen luottamuksesta”, jokainen huoneessaolija ymmärsi, että vielä samana aamupäivänä eduskunnassa pidettävä äänestys koskisi Nato-jäsenyyttä, ei vain hallituksen tulevaisuutta.

Aamukahdeksaan mennessä merivartija-tullimiehet olivat poistuneet Puolan ja Liettuan rajalta yhtä nopeasti ja mystisesti kuin he olivat tulleetkin. Rekat ajoivat esteettä Via Balticaa, radiot ja kännykät kunnossa, kuten minä tahansa päivänä. Niissä muutamassa venäläisessä kuorma-autossa, jotka rajan läheisyydestä löydettiin ja pysäytettiin, oli elintarvikkeita, pressuja ja muovisia istuimia, kuin siirrettävä katsomo.

Brysselissä hymyiltiin

Liettualaispoliisit purskahtivat nauruun nähdessään lastin, mutta heidän seurassaan olleita yhdysvaltalaisia sotilatarkkailijoita ei edes hymyilyttänyt. Lännen rooli tässä harjoituksessa oli katsojan rooli, se oli käynyt liiankin selväksi. Viralliset protestit tai mikään muukaan ei pyyhkisi voitonriemua venäläiskenraalien kasvoilta tämän varjonyrkkeilyn jälkeen.

Vaikka sotaharjoitus palasikin lähemmäksi alkuperäiskäsikirjoitusta, Tukholmassa ja Helsingissä pyörät pyörivät yhä. Eduskunta kokoontui yhdeksältä täysistuntoon ja puoli kahdeltatoista puhemies paukutti päätöksen: hallitus sai luottamuslauseen eli valtakirjan aloittaa jäsenyysneuvottelut äänin 152–34, kymmenen tyhjää. Vasemmistoliitto ja perussuomalaiset olivat äänestäneet vastaan, osa demareista ja vihreistä tyhjää. Kolmelle sekin oli ollut liian vaikeaa. He olivat jääneet äänestyksen ajaksi kahvilan puolelle – joutuakseen median riepoteltaviksi.

Keskipäivällä Suomen lentotukikohdissa ja pääkaupunkiseudun varuskunnissa laskettiin aamukolmelta nostettu valmiustaso takaisin normaaliksi. Minskissä taas mitään kapinaa ei ollut ollutkaan, huhu oli harhautus – tosin tusina oppositiopoliitikkoa oli pidätetty varmuuden vuoksi.

Brysselissä Naton pääsihteeri hymyili näyttäessään tabletiltaan lähipiirilleen Suomen pääministeriltä saamaansa meiliä, jonka perässä oli hymiö. Kremlissä sen sijaan sorvattiin Suomelle kirjettä, jossa oltiin pettyneitä ja varoiteltiin Suomen hallitusta seikkailupolitii­kasta.

Kello yhdeltä puolitäysi Allegro turisteineen, liikematkustajineen ja suomenvenäläisine sukuloijineen ylitti Vainikkalan ja Viipurin välisen rajan aikataulun mukaan aivan kuten minä tahansa päivänä.

Lukusuosituksia: Jyrki Karvinen & Juha-Antero Puistola: Nato ja Suomi (Auditorium 2015). Kaja Kunnas & Marjo Näkki: Suomenlahden suhdekirja (Kosmos 2016). Jukka Tarkka: Venäjän vieressä : Suomen turvallisuusilmasto 1990–2012 (Otava 2015). Jukka Valtasaari: Suomen turvallisuus (Docendo 2015).

Miten Nato-jäsenyys vaikuttaisi tavalliseen suomalaiseen?

Ulkopoliittisen instituutin Globaali turvallisuus -tutkimusohjelman johtaja Mika Aaltola:

– Vaikutus tavalliseen Suomen kansalaiseen riippuu siitä, minkälainen kansalainen on kyseessä. Ensinnäkin, jos Suomi Natoon liittyisi, se tarkoittaisi, että tilanne olisi maailmanpoliittisesti erittäin hankala ja että suomalaiset olisivat erittäin huolissaan asioista. Sen myötä jäsenyys saattaisi olla mielenrauhaa helpottava joillekuille, mutta toisia tilanne pelottaisi, Aaltola sanoo.

Ennen liittymistä tiedossa olisi kansanäänestys, joka itsessäänkin olisi kahtia jakava.

– Maailmanpoliittinen tilanne, joka tähän johtaisi, olisi niin tulehtunut, että suomalaisten katseet olisivat kiinnittyneet siihen, ja Suomen jäsenyys­hakemus jätettäisiin nimenomaan tilanteen helpottamiseksi.

Aaltola ei usko, että Suomen yleiseen asevelvollisuuteen tulisi mitään muutoksia.

– Natossa on monenlaisia järjestelmiä, ja suomalainen järjestelmä on siellä erittäin arvostettu ja yhteensopiva. Suomi tuskin liittyisi Natoon muuttaakseen omaa järjestelmäänsä.

Mika Aaltolan mukaan yhteistä harjoittelua muiden Nato-maiden kanssa – jota jo nytkin on ylläpidetty – varmasti jatkettaisiin.

– Naton yhteisiin operaa­tioihin ulkomailla,

joista joihinkin Suomi jo osallistuu, luultavasti osallistuttaisiin yhä useammin, ja jos Nato-maat päättävät yhdessä jotakin tehdä, Suomi olisi mukana. Se sitoisi suomalaisia resursseja hieman aiempaa enemmän. Pidän koko tilannetta kuitenkin äärimmäisen epätodennäköisenä.

Valtteri Mörttinen

Julkaistu: 8.7.2018