Maahanmuuttajataustaisten nuorten ei pitäisi todistaa suomalaisuuttaan tai hävetä juuriaan
Lasten ja nuorten herkissä kasvuvaiheissa sanavalinnoilla on väliä – kuten myös sanomatta jättämisillä, kirjoittaa Ujuni Ahmed.
Sain viikonloppuna kunnian olla yksi Meidän festivaali -konsertin puhujavieraista. Festivaalin teema, perinteet, sai minut pohtimaan syvällisemmin omia kulttuuriperinteitäni ja omaa kasvuympäristössäni kahden kulttuurin välissä. Syvennyttyäni aiheeseen päädyin lukemaan Kulttuuri-identiteetti & kasvatus -julkaisua, jossa käsiteltiin kulttuuriperintökasvatusta osana kotoutumista.
Julkaisussa kirjoitettiin hyvin, kuinka etniseen vähemmistöön kuuluvien lasten olisi tärkeää saada myönteistä tietoa omasta etnisyydestään jo lapsuuden varhaisessa vaiheessa. Näin he kykenisivät myöhemmin luomaan yhteenkuuluvuuden tunteen asuinmaansa väestöön:
”On havaittu, että kun nuoria kannustetaan identiteettinsä etsimiseen, sillä on positiivisia vaikutuksia useaan asiaan. Tutkimuksissa selkeä tietoisuus omasta identiteetistä yhdistetään parempaan sopeutumiseen uudessa kulttuurissa, hyvään itsetuntoon, tyytyväisyyden ja onnellisuuden tunteisiin sekä vähäisempään masentuneisuuteen ja yksinäisyyteen. Viitaten viime aikoina luotuihin uhkakuviin kansallisen identiteetin häviämisestä maahanmuuton myötä, aivan tuoreimman tutkimuksen mukaan vähemmistön vahva etninen identiteetti ei ole uhka heidän sosioekonomiselle integraatiolleen, vaan tuloksissa se korreloi positiivisesti koulutuksen, työllisyyden ja maltillisten poliittisten näkemysten kanssa. Erityisesti oman äidinkielen hallinnan merkitys korostui tutkimushenkilöiden identiteeteissä ja integroitumisprosesseissa.” (Lähde: Kulttuuri-identiteetti & kasvatus – Kulttuuriperintökasvatus kotoutumisen tukena)
Olen vuosien varrella työstänyt nuorten ja heidän parissaan työskentelevien ammattilaisten kanssa työkaluja, joiden avulla voisimme tukea maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten identiteettikehitystä. Monella maahanmuuttajataustaisella nuorella on ollut haasteita muodostaa tervettä kulttuuri-identiteettiä – eli yhteyttä omaan kieleensä ja kulttuuriryhmäänsä suhteessa valtaväestöön.
Näiden identiteettikonfliktien vuoksi monet nuoret ovat oirehtineet erilaisella väkivalta-, päihde- sekä häiriökäyttäytymisellä. Olemme pyrkineet rakentamaan ratkaisuja, joilla nuoret voisivat kokea juurensa ja taustansa voimavarana – ilman tarvetta todistaa suomalaisuuttaan tai häivyttää juuriaan häpeän taakse.
”Monella maahanmuuttajataustaisella nuorella on ollut haasteita muodostaa tervettä kulttuuri-identiteettiä”
Olemme havainneet, että nuorten identiteettiä tukevissa kasvuympäristöissä yhteenkuuluvuuden tunne on lisännyt luottamusta yhteiskuntaan. Se on myös madaltanut kynnystä tarvittavan avun hakemiseen. Toisin kuin yleisestä keskustelusta saattaa ymmärtää, oman kulttuuri-identiteetin vahvistaminen lasten ja nuorten kasvatuksessa lisääkin siis mahdollisuuksia sekä integroitua yhteiskuntaan että ehkäistä ylisukupolvista syrjäytymistä.
Lasten ja nuorten kulttuuritietoisuus ja kulttuuriin samaistuminen eivät kuitenkaan ole pelkästään kotikasvatuksesta tai edes ympäröivästä kulttuuriryhmästä kiinni. Yhteiskunnan asenteet ja stereotypiat vaikuttavat pitkälti siihen, kuinka nuoret ja lapset näkevät itseään kasvu- ja elinympäristöissään:
”Vaikka etninen tietoisuus ja itsetunnistus kehittyvätkin vasta kouluiässä, aivan pienet, 2–3-vuotiaat lapset, osaavat jo kiinnittää huomiota ulkoisiin eroihin ihmisten välillä. Heillä saattaa olla ennakkoluuloja ja kielteisiä tunteita sellaisia henkilöitä kohtaan, joiden ulkonäkö tai tavat näyttävät heistä erilaisilta. He saattavat esimerkiksi kieltäytyä pitämästä eriväristä lasta kädestä kiinni tai suostua leikkimään vain sellaisilla nukeilla, jotka ovat samanvärisiä kuin he itse. Valtakulttuuriin kuuluvilla lapsilla voi olla jopa kielteinen asenne vähemmistöön kuuluvia ihmisiä kohtaan. He saattavat muun muassa vilpittömästi olettaa, että heidän itsensä kaltaiset lapset ovat parempia kuin muut. On kuitenkin muistettava, että pienet lapset eivät ymmärrä suoranaisesta syrjinnästä tai rasismista vielä mitään. Heidän asenteellisuutensa ei kumpua lasten omasta maailmasta, vaan pikemminkin heijastelee perheen ja yhteiskunnan aikuisten stereotypioita, ennakkoluuloja ja yleistä suhtautumista erilaisuuteen. Oman kulttuuri-identiteetin rakentamista voi edistää esimerkiksi turvallisen/turvallisemman tilan menetelmien avulla. Kaikki eivät koe tasavertaista turvallisuuden tunnetta yhteisönsä sisällä, eivätkä siksi voi tuoda esiin omaa identiteettiään. Turvallinen tila ei julista, että kaikki ovat varmasti turvassa, vaan tarkoitus on aktiivisesti luoda kaikille vahvempaa turvallisuuden kokemusta.” (Lähde: Kulttuuri-identiteetti & kasvatus – Kulttuuriperintökasvatus kotoutumisen tukena)
Lasten syrjivät asenteet eivät ole tiedostettuja, mutta se ei vähennä vaikutusten vakavuutta. Ulkopuolisten ihmisten suhtautuminen ulkonäköön ja etniseen taustaan on monille maahanmuuttajataustaisille polku siihen, miten he itse näkevät itsensä.
Muistan urani varrelta useita nuoria, jotka ovat hävenneet taustaansa. Osa niinkin rajusti, että he jopa välttelivät muita maahanmuuttajanuoria ja haluavat tällä tavoin erottua ”mamu-nuorista”. Epäterve suhtautuminen ja kokemus omasta taustasta voivatkin johtaa paitsi itseinhoon, mutta myös syrjivään käytökseen muita ihmisiä kohtaan. Joillakin se saattaa johtaa myös alisuoriutumiseen. Oma huonovointisuus ja ulkopuolisuuden kokemus kuitataan osana maahanmuuttajan negatiivista yhteiskunnallista roolia.
”Epäterve suhtautuminen ja kokemus omasta taustasta voivatkin johtaa paitsi itseinhoon, mutta myös syrjivään käytökseen muita ihmisiä kohtaan”
On tärkeää varmistaa nuorten turvallisuutta kitkemällä pois rasismin ja syrjinnän eri muodot. Samaan aikaan on kuitenkin oltava varovainen, ettemme lisää hyvää tarkoittavilla antirasistisilla toimilla nuorten epätervettä tarvetta häivyttää omia juuriaan. Kysymällä mistä olet kotoisin, osoitamme nuoren olevan ulkopuolinen. Jättämällä nuorten juuret huomioimatta, emme mahdollista heidän identiteettinsä puhkeamista kukkaansa. Lasten ja nuorten herkissä kasvuvaiheissa sanavalinnoilla on väliä – kuten myös sanomatta jättämisillä.
Tällä viikolla alkaa syyslukukausi ja toivon, että jokaisella lapsella olisi oikeus kokea ylpeyden tunnetta omista juuristaan – ilman pelkoa suomalaisuuden tai muun identiteetin menettämisestä. Kulttuuri-identiteettien vahvistaminen on hyödyksi kaikille lapsille ja nuorille – ei vain maahanmuuttajataustaisille. Se laajentaa kaikkien lasten ja nuorten maailmankuvaa ja lisää ymmärrystä erilaisuudesta. Tarvitsemme sitä nykypäivän epävakaassa globaalissa maailmassa.
