Mistä Isis tuli?
Puheenaiheet
Mistä Isis tuli?
Lakimies-kirjailija Taavi Soininvaara on perehtynyt ääri-islamismin ja Isisin taustoihin useiden vuosien ajan. Terrorijärjestön synty ja leviäminen on hänen mukaansa seurausta USA:n hajota ja hallitse -politiikasta.
8Kommenttia
Julkaistu 4.12.2015
Apu

Länsimaista tuskin löytyy montakaan ihmistä, joka ei olisi kuullut Isis-terroristijärjestöstä. Kymmenien tuhansien jihadistisotilaiden liittymä pitää hallussaan Syyriassa ja Pohjois-Irakissa noin Iso-Britannian kokoista maa-aluetta ja on saanut jalansijaa myös Libyassa, Nigeriassa ja Afganistanissa. Isis-sotilaat ovat syyllistyneet Lähi-idässä ja viimeksi Pariisissa  barbaarisiin julmuuksiin, jollaisista olemme lukeneet vain historiankirjoista. 

Vielä puolitoista vuotta sitten, keväällä 2014, Isis oli varsin tuntematon järjestö, kunnes se aloitti länsimaisten journalistien julkiset teloitukset ja julisti perustaneensa hallitsemilleen alueille islamilaisen valtion, kalifaatin. Isis ei  kuitenkaan ilmestynyt Lähi-idän sotanäyttämön keskelle tyhjästä. 

Isis on ennen kaikkea Yhdysvaltojen luomus, jonka annettiin syntyä USA:n Lähi-idässä harjoittaman hajota ja hallitse -strategian välineeksi ja USA:n arkkivihollisen Iranin kasvavan vaikutusvallan vastavoimaksi.

USA:lla on pitkät perinteet islamististen terroristiryhmien tukemisessa.

Kaikki sai alkunsa kylmän sodan aikakaudella, jolloin USA ryhtyi pitämään poliittisesti ja sotilaallisesti aktiivista islamilaisuutta liittolaisenaan taistelussa Neuvostoliiton etupiiriä vastaan. 1970-luvulla USA käytti Muslimiveljeskuntaa Egyptissä estämään marxilaisen ideologian leviämisen arabimaihin. 

Päästäkseen eroon Pakistanin sosialistisesta presidentistä Zulfikar Ali Bhuttosta USA tuki avoimesti ääri-islamilaista Sarekat Islam -liikettä, jonka tavoitteena on islamilaisen valtion luominen Pakistaniin. 

1980-luvulla USA puolestaan koulutti Afganistanissa tuhansia taliban-sotilaita taistelemaan neuvostoliittolaisia vastaan. Joukossa oli Osama bin Laden, joka synnytti terroristiorganisaationsa al-Qaidan CIA:n tuella, ja kääntyi sitten järjestöineen USA:ta ja muita länsimaita vastaan tuhoisin seurauksin. 

Vuonna 2003 alkaneen Irakin sodan aikana USA taas tuki jihadistien kuolemanpartioita, jotka aiheuttivat iskuillaan sekasortoa irakilaisten keskuudessa ja heikensivät siten kantaväestön vastarintaa USA:ta kohtaan.

USA:n armeijan sotilas turvaa moskeijaa tarkistavien aseveljiensä selustaa Mosulin kaupungissa Ira­kissa vuonna 2005.

Isisin tarina alkaa kahdentoista vuoden takaa: USA:n ja sen liittolaisten vuonna 2003 tekemä Irakin miehitys pani alulle radikaalien sunnimuslimiryhmien kasvun. 

Yhdysvallat tuhosi Saddam Husseinin aikaisen sunnimuslimien hallitseman valtakoneiston ja korvasi sen šiiamuslimien johtamalla hallinnolla. 

Yhdysvallat myös lakkautti Irakin sosialismin ja sulki tehtaita siinä toivossa, että markkinatalous puhkeaisi kukkaan, mikä johti valtavan työttömien miesten joukon syntymiseen sunnien asuttamilla alueilla. 

Myös sunnien yläluokka sai tuta miehityksen seuraukset: heidän varojaan takavarikoitiin ja he menettivät poliittisen vaikutusvaltansa. 

Amerikkalaisten toimenpiteet aiheuttivat sunnien ja šiiojen vastakkainasettelun kärjistymisen ja sunniväestön tyytymättömyyden räjähdysmäisen kasvun, joka johti sunnilaisen terroristijärjestön, Irakin al-Qaidan syntyyn vuosina 2003–2004. 

Vuonna 2006 järjestö muutti nimensä Irakin islamilaiseksi valtioksi (Isi). 

Vuonna 2010 Abu Bakr al-Baghdadin astuttua Isin johtoon ja järjestön levittäydyttyä Syyrian sisällissodan syttymisen jälkeen Syyriaan, Isi alkoi kasvaa kovalla vauhdilla. Vuonna 2013 al-Baghdadi lopulta yhdisti Irakin ja Syyrian järjestöt Isis-nimen alle.

Hiljattain julkistettiin raportti, joka kertoo Yhdysvaltain asevoimien tiedusteluorganisaatio DIA:n elokuussa 2012 laatimasta raportista. Sen mukaan Syyrian konfliktin laajennuttua täydeksi sisällissodaksi USA asettui tietoisesti tukemaan Syyrian presidentti Bašar al-Assadia vastaan taistelevia kapinallisjärjestöjä (muun muassa myöhemmin Isikseksi yhdistyneitä ryhmiä), vaikka ennakoikin päätöksen johtavan terroristijärjestöjen muodostaman islamilaisen valtion syntymiseen. 

Raportin mukaan länsimaat, Qatar ja Turkki antoivat tukensa sille, että sunnimuslimien kapinallisjoukot ottaisivat Itä-Syyrian alueen hallintaansa. Näin eristettäisiin Syyrian presidentin al-Assadin hallinto ja muodostettaisiin vastavoima, eräänlainen kiila liikaa vahvistuneen šiialaisen Iranin kylkeen. DIA:n raportti jaettiin USA:ssa niin sisäministeriölle, asevoimien johdolle, kotimaan turvallisuusministeriölle kuin CIA:lle ja FBI:llekin.

Isisin syntyä tuettiin myös taloudellisesti. USA:n varapresidentti Joe Biden myönsi jo viime vuonna, että Saudi-Arabia, Yhdistyneet arabiemiirikunnat, Qatar ja Turkki olivat tukeneet myöhemmin Isisiksi muuttuneita kapinallisjärjestöjä sadoilla miljoonilla dollareilla. 

Myös USA:n hallitus myönsi Syyrian kapinallisille satojen miljoonien dollareiden arvosta sotilastukea ennen kuin Isisin länsivastaisuus kävi viime vuoden kuluessa ilmeiseksi. 

USA ei ole pitänyt kiirettä Isisin tuhoamisen kanssa, koska järjestön olemassaolo antaa USA:lle oikeutuksen hyökätä vihollistensa kimppuun niin Lähi-idässä kuin muuallakin. Isisin uhalla perustellaan myös USA:n omien kansalaisten valvonnan jatkuvaa tehostamista. 

USA sieti Isisiä pitkään myös siksi, että järjestön tavoite on presidentti al-Assadin kukistaminen. Syyriassa sotivat toisiaan vastaan myös USA:n ja Venäjän edut. 

Venäjän uskollinen liittolainen Bašar al-Assad on seissyt jo vuosia Qatarin ja Turkin välisen maakaasuputken rakentamisen esteenä. 

USA:n tavoittelema al-Assadin kukistuminen saattaisi merkitä maakaasuputken rakentamista, kun tilanne Syyriassa rauhoittuu. Venäjä menettäisi mitä todennäköisimmin asemansa Eurooppaan tuotavan energian suurimpana toimittajana.

Myös sattumalla on ollut osuutensa Isisin syntyyn, samoin amerikkalaisten tekemillä virhearvioilla. 

USA:n puolustusministeriön arkiston sekä tiedusteluasiantuntijoiden mukaan suurin osa Isisin tulevista johtajista, mukaan lukien kalifi Abu Bakr al-Baghdadi, vietti vuosina 2003–2007 välillä aikaa Camp Buccan sotavankileirin kahdenkymmenenkuudentuhannen vangin joukossa. 

Koska keskenään torailevia sunni- ja šiiamuslimeja ei voitu sijoittaa samoihin tiloihin, eivätkä maltilliset sunnit voineet asua kiihkomielisten uskonveljiensä kanssa, sunnien radikaalein aines lukittiin samoihin tiloihin. 

Kaikkein vaarallisimmiksi luokitellut jihadistit sijoitettiin rakennukseen numero kuusi. Sinne riitti väkeä niin paljon, ettei amerikkalaisten vartijoiden määrä riittänyt eristetyn rakennusalueen vartioimiseen. Valvonnasta ei tosin olisi ollut liiemmin hyötyäkään, koska vain ani harva amerikkalaisvartijoista osasi arabiaa. 

Näin sunnijihadistien ääriaines sai olla omissa oloissaan ja pitää toisilleen kursseja räjähteiden valmistamisesta, aseiden käytöstä ja itsemurhaiskujen tekemisestä. Suhteita luotiin ja tulevaisuuden suunnitelmia laadittiin.

USA tuli näin käytännössä perustaneeksi terroristien koulutuskeskuksen.

Isisin suunnitelma kalifaatille valloitetusta alueesta vuodelta 2006 on merkitty tummalla keltaisella.

Isisin valloittama alue vuonna 2014 on merkitty ruskealla.

Isisin valloittama alue vuonna 2015 on merkitty oranssilla.

Camp Buccassa istuivat kuukausia sekä Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi (jota leirin arviointilautakunta piti mallikelpoisena vankina) sekä Haji Bakr, joka suunnitteli Isisin organisaation ja alustavan strategian. Camp Buccasta tuli niin suosittu sunniterroristien koulutusleiri, että jotkut kapinallistaistelijat jäivät tarkoituksella amerikkalaisten vangeiksi päästäkseen oppiin. 

Amerikkalaiset sortuivat Isiksen kanssa myös aivan samaan virheeseen kuin kouluttaessaan Afganistanin talibaneja neljännesvuosisataa aiemmin. Vuonna 2012 yhdysvaltalaiset sotilaat kouluttivat Safawin kylässä Pohjois-Jordaniassa sijainneella salaisella koulutusleirillä satoja sunnijihadisteja. Kun taistelijat lopulta lähetettiin Syyriaan sotimaan presidentti al-Assadin joukkoja vastaan, he liittyivät pian Isisin riveihin. 

On vaikea arvioida, kuinka suurta kaaosta Isis lähiaikoina Euroopassa aiheuttaa. 

Isisin riveissä taistelee tuhansia eurooppalaistaustaisia jihadisteja, jotka saattavat Syyriasta palattuaan yrittää terrori-iskua tai ryhtyä rakentamaan uusia Isisin soluja. EU:n mukaan terrori-iskut ovat väistämättömiä Isis-taistelijoiden palatessa takaisin kotimaihinsa. Tästä on valitettavasti jo saatu esimakua: osa Isisin marraskuussa Pariisissa tekemien iskujen terroristeista oli sotinut Syyriassa.    

Syyriasta, Irakista ja Afganistanista lähtöisin olevien pakolaisten tulva helpottaa eurooppalaistaustaisten Isis-taistelijoiden palaamista huomaamattomasti kotimaihinsa.

Syyskuussa 2015 Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Teemu Sinkkonen totesi kolumnissaan, että tarina pakolaisten joukkoon soluttautuneista terroristeista on täyttä satua. Sadusta tuli kuitenkin täyttä totta marraskuussa, kun paljastui että osa Pariisin terrori-iskun tekijöistä todennäköisesti saapui Eurooppaan Kreikan kautta pakolaisiksi tekeytyneinä.

Mitä Isisin syntyhistoriasta voi oppia? Ainakin sen, ettei USA opi virheistään, sekä sen, että terroristijärjestöjen käyttö geopoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi on erittäin vaikeaa. USA:n operaatiot ovat epäonnistuneet paitsi Syyriassa myös kahdesti eri vuosikymmenillä niin Afganistanissa kuin Irakissakin. Lännen sotilastoimet Lähi-idässä ovat aiheuttaneet tuhoa ja hajaannusta ja lisänneet terrori-iskujen määrää niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin. 

Se, että juuri nyt tuntuu mahdottomalta kuvitella vielä Isisiäkin barbaarisempaa terroristijärjestöä, ei merkitse mitään. 

Ei kukaan voinut kuvitella Isisinkään hirmutekoja vielä viime vuoden alussa. ●

Teksti Taavi Soininvaara, kuvat Alamy grafiikka Antti Nikunen

8 kommenttia