Apu

Missä olit, kun Berliinin muuri murtui? Seuraa historiallista uutispäivää toimittaja Unto Hämäläisen matkassa

Berliinin muuri murtui 9. marraskuuta 1989. Monelta kysytään tänään, missä juuri sinä olit silloin. Politiikan toimittaja Unto Hämäläinen kertoo omista kokemuksistaan noina historiallisina hetkinä.
Kuvat All over press, Lehtikuva, Pentti Koskinen / HS

Se oli arkinen torstaiaamu. Helsingissä oli syyskylmää, tuulista, sateista ja pimeää. Aamulla emme millään arvanneet, että 9. marraskuuta 1989 jäisi Euroopan historiaan.

Aamuyhdeksältä vein kolmivuotiaan tyttäreni Mirjan päiväkoti Niittyyn Helsingin Lassilassa. Mirja huolehti, että tulisin varmasti seuraavana päivänä tarhan isänpäivälounaalle.

Vakuutin, että tulisin sinne. Loppuviikko näytti toimituksessa toki kiireiseltä, mutta mitään suurta uutistapahtumaa ei ollut ilmassa.

8.10.1989 Itä-Berliinissä vietettiin DDR:n 40-vuotisjuhlaa. Eturivissä Neuvostoliiton edustaja Mihail Gorbatšov vierellään Itä-Saksan johtaja Erich Honecker. Hänen oikealla puolellaan rouva Raisa Gorbatšova.

Mitään suurta uutistapahtumaa ei ollut ilmassa

Kello 10.30 alkoi Helsingin Sanomien toimituksen aamupalaveri Ludviginkadun vinttikerroksessa.

Kerrottiin lehden Bonnin-kirjeenvaihtajan Veikko Pajusen terveiset. Pajunen oli Länsi-Berliinissä ja aikoi käväistä myös Itä-Berliinin puolella katsomassa, jatkuvatko siellä mielenosoitukset.

Berliinin terveiset kiinnostivat, vaikka työkseni seurasin Suomen sisäpolitiikkaa. Olin lokakuun alussa ollut selostamassa presidentti Mauno Koiviston Länsi-Saksan valtiovierailua.

Meitä oli Koiviston perässä kymmenkunta journalistia. Mukana oli myös Apu-lehden toimittaja Markku Laitinen, jonka kanssa olimme aikaisemminkin olleet monilla valtiovierailuilla.

Valtiovierailut sujuvat yleensä nuottien mukaan, mutta Koiviston vierailu ei mennyt suunnitellusti.

Kohokohta piti olla liittokansleri Helmut Kohlin tapaaminen, mutta Kohl ei ennättänyt ottaa Koivistoa vastaan. Länsi-Saksassa oli pakolaiskriisi.

Apu raportoi lokakuussa 1989 presidentti Koiviston valtiovierailua Länsi-Saksaan. Kuukausi tämän jälkeen tunnelmat Saksassa olivat toiset.

Jäähyväiset diktatuurille

Itäsaksalaiset turistit kieltäytyivät palaamasta kotimaahansa, tunkeutuivat Länsi-Saksan suurlähetystöihin muun muassa Prahassa ja Varsovassa ja vaativat pääsyä länteen.

Kohl taivutteli Itä-Saksan johtajan Erich Honeckerin sopimukseen. Pakolaiset kuljetettiin Itä-Saksan läpi erikoisjunilla Länsi-Saksaan.

Markku Laitinen ja valokuvaaja Markku Lepola kävivät kesken Koiviston vierailun tekemässä reportaasin junakuljetuksista.

Kun junat porhalsivat läpi Itä-Saksan, asemille kokoontui tuhansia ihmisiä hurraamaan länteen pakeneville. Junien ikkunat peitettiin Honeckerin vaatimuksesta mustilla kankailla.

Itä-Saksan mielenosoitukset jatkuivat koko lokakuun. Ilta illan jälkeen ihmiset kokoontuivat Leipzigissa, Dresdenissä ja muissa suurissa kaupungeissa vaatimaan rajojen avaamista ja vapaita vaaleja.

Vaatimukset olivat ennenkuulumattomia maassa, joka oli kommunistisen puolueen hallitsema diktatuuri.

Vanha ja sairas Erich Honecker joutuikin eroamaan maan johdosta, ja hänen seuraajakseen valittiin puolueen perintöprinssi Egon Krenz. Hän vakuutti Itä-Saksan pysyvän sosialistisena, mutta lupaili uudistuksia. Kansa ei niihin uskonut, ja mielenosoitukset jatkuivat myös marraskuun alussa.

Muurin murtuminen yllätti koko maailman. Yksi lähtijöistä oli nimeltään Angela Merkel.

Kello 14 menin käymään eduskunnassa. Torstaina iltapäivällä siellä kokoontuivat eduskuntaryhmät ja oli pääministeri Harri Holkerin (kok.) hallituksen kyselytunti.

Istuin pari tuntia eduskunnan kahvilassa kuulostelemassa poliittisia uutisia. En muista, että olisin puhunut kenenkään kanssa Itä-Saksan mielenosoituksista. Kahvilan puheinaihe oli niin sanottu Vladimirov-jupakka.

Entinen mahtipoliitikko Ahti Karjalainen oli aikaisemmin syksyllä julkaissut muistelmissaan katkelman Paavo Väyrysen kirjeestä, jossa tämä oli kertonut keskusteluista ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa vuoden 1982 presidentinvaaleista.

Väyrynen ja Vladimirov olivat pohtineet, miten Neuvostoliitto voisi auttaa vaaleissa Karjalaista.

Muutamat kansanedustajat veivät kirjeen eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyyn ja vaativat Väyrysen panemista maanpetoksesta valtakunnanoikeuteen, sillä hän oli Vladimirovin kanssa keskustellessaan ollut ulkoministeri.

Väyrynen kiisti syytökset ja puolustautui kuin leijona. Eduskunnassa oli kiihkeä tunnelma, ja sen aisti myös kahvilan puolella. Keskustalaiset syyttivät muita puolueita ajojahdista Väyrystä kohtaan.

Päätin, että tekisimme Vladimirov-jupakasta näyttävän jutun seuraavan päivän lehteen.

DDR avasi 9.11.1989 kansalaisilleen rajat Länsi-Berliinin ja Saksan Liittotasavaltaan. Marraskuun 10. päivänä vierailijat ylittivät Bösenbrücken siltaa Weddingin kaupunginosassa länsiberliiniläisten koululaisten muodostamaa kujaa pitkin.

Sukupolven mittainen symboli jakautuneelle Euroopalle

Kello 20.30 olin vielä toimituksessa Ludviginkadulla kokoamassa perjantain lehteä. Siihen oli tulossa uutisia eduskunnasta, hallituksesta ja työmarkkinoilta.

Iltavuoron toimitussihteeri soitti ja sanoi, että juttuja pitää lyhentää. Etusivu menisi kokonaan uusiksi.

Veikko Pajunen oli juuri soittanut Berliinistä, että Itä-Saksan viranomaiset olivat luvanneet muurin avautuvan vielä samana iltana.

Muistan tuon hetken kuin eilisen päivän. Kävelin uutispöytään. Toimitussihteerin ympärillä seisoi pieni rinki, joka luki uutistoimiston printtiä. Siinä kerrottiin muurin avautumisesta.

Uutista oli vaikea uskoa todeksi. Olin 35-vuotias toimittaja. Olin elänyt lapsuuteni, käynyt kouluni, opiskellut, perustanut perheen ja muuttanut maalta kaupunkiin Berliinin muurin varjossa.

Muuri oli rakennettu syksyllä 1961. Samana syksynä aloitin kansakoulun. Muuri oli minun sukupolvelleni symboli itään ja länteen jakautuneesta Euroopasta.

Uutistoimiston sähkeessä kerrottiin, että Itä-Saksan ”kakkosmies” Günther Schabowski ilmoitti kello 18, Suomen aikaa kello 19, alkaneen tiedotustilaisuuden lopussa, että muuri avautuisi.

Ilmoitus oli täysi yllätys toimittajille – ja kaikille muille.

Rajat auki!

Kun kysyttiin tarkennusta, milloin muuri avautuisi, Schabowski vastasi vähän hapuillen ”sofort”, heti. Hallituksen tiedotustilaisuus näytettiin suorana Itä-Saksan televisiossa. Lupauksen kuultuaan tuhannet itäberliiniläiset lähtivät heti kohti raja-asemia.

Sinne ryntäsivät myös toimittajat ja kuvaajat. CNN, BBC ja Länsi-Saksan Deutsche Welle pystyttivät kameroitaan muurin molemmille puolille ja aloittivat sieltä suorat lähetykset.

Uutiskanavien lähetyksissä näkyi, miten ihmiset huusivat molemmin puolin muuria: ”Avatkaa, avatkaa!”

Rajavartijat olivat ymmällään. He ryntäilivät vartiokopeistaan ulos ja sisään. Ihmisiä tuli koko ajan lisää jonoihin.

Kiire oli myös Helsingin Sanomien toimituksessa Ludviginkadulla. Ensimmäinen painos meni kiinni ennen kello 23 ja siihen piti saada uutisia. Yön aikana tehtiin kolme painosta.

Minua ei enää tarvittu toimituksessa, joten lähdin kotiin. Meillä ei ollut kansainvälisiä uutiskanavia. Netistä ei ollut vielä tietoakaan, joten seurasin illan viimeisiä tapahtumia radiouutisista.

Diplomaatti Klaus Törnudd ja ulkoministeri Pertti Paasio seurasivat Saksan tapahtumia Yhdysvalloista.

Jälleennäkemisen riemu

Kello 23.17 Berliinin aikaa rajavartijat saivat vihdoin luvan. He huusivat ”Alles auf!” ja avasivat portit, jotka olivat olleet kiinni 28 vuotta. Suomessa kello oli tunti enemmän eli 17 minuuttia yli puolen yön.

Tuhannet ihmiset syöksyivät portista lännen puolelle. Checkpoint Charliella heitä vastassa olivat suuret väkijoukot. Voi sitä jälleennäkemisen riemua!

Yksi lähtijöistä oli nimeltään Angela Merkel. Hän oli 35-vuotias tutkija. Hän oli ollut illalla saunassa ja kuullut uutisen myöhässä.

Merkel pääsi kuitenkin lännen puolelle ja päätyi ventovieraiden ihmisten asuntoon juttelemaan ja maistelemaan viiniä. Aamuyöllä Merkel palasi kiltisti kotiin muurin itäpuolelle.

Varma tieto muurin avautumisesta tavoitti suomalaiset vasta perjantaiaamuna 10. marraskuuta. Useimmat lukivat uutisen aamun sanomalehdistä tai kuulivat siitä radiouutisista.

Televisiossa ei ollut vielä säännöllisiä aamun uutislähetyksiä. MTV:n Huomenta Suomi aloitti aamu-uutisensa 1. joulukuuta 1989, Yleisradio paljon myöhemmin.

Maailmanlaajuinen tietoverkko internet teki vasta tuloaan. Suuri yleisö ei tiennyt siitä mitään, koska verkko oli vasta tutkijoiden käytössä.

Itä- ja länsisaksalaiset juhlivat Berliinin muurin murtumista ja kylmän sodan päättymistä 10. marraskuuta 1989.

Muurin murtuminen yllätti koko maailman, myös parhaat asiantuntijat. Ulkoministeri Pertti Paasio oli virkamatkalla Washingtonissa ja tapasi vain muutama tunti muurin murtumisen jälkeen kaksi Yhdysvaltain presidentin neuvonantajaa.

Paasio kertoo muistelmissaan, miten entisen presidentin Jimmy Carterin neuvonantaja Zbigniew Brezezinski ennusti, että Neuvostoliiton panssarit tulevat pian Itä-Berliinin kaduille ja panevat kansan kuriin.

Istuvan presidentin George Bushin neuvonantaja Brent Scrowcroft väitti vastaan. Bushin hallinnossa ei uskottu Neuvostoliiton enää puuttuvan asioiden kulkuun.

Bushin avustajien arvio osoittautui oikeaksi. Neuvostoliitto ei puuttunut Itä-Saksan vallankumoukseen. Sen sai todistaa omin silmin myös Vladimir Putin, 37-vuotias KGB:n everstiluutnantti, joka palveli Neuvostoliiton tukikohdassa Dresdenin kaupungissa.

Raivostuneet mielenosoittajat piirittivät Neuvostoliiton omistaman virkatalon ja vaativat pääsyä sisälle.

Vladimir Putin meni pihalle mielenosoittajia vastaan ja sanoi heille saksaksi, että talo on Neuvostoliiton omaisuutta, eikä sinne päästetä saksalaisia.

Mielenosoittajat jättivät talon rauhaan, mutta varmuuden vuoksi Putin joutui tuhoamaan tukikohdan arkistot.

DDR avasi 9.11.1989 kansalaisilleen rajat Länsi-Berliinin ja Saksan Liittotasavaltaan. Marraskuun 10. päivänä vierailijat ylittivät Bösenbrücken siltaa Weddingin kaupunginosassa länsiberliiniläisten koululaisten muodostamaa kujaa pitkin.

Lounas päiväkodissa

Kello 10.30 perjantaiaamuna Helsingin Sanomien aamukokouksessa ehdotin, että haastateltaisiin Max Jakobsonia.

Jakobson oli jo vuotta aikaisemmin, siis syksyllä 1988, ennustanut Itä-Saksaan suuria vaikeuksia ja povannut jopa koko valtion loppua.

Entinen huippudiplomaatti Jakobson oli yksi harvoista suomalaisista, joilla oli ulkomailla nimeä, ja hänen arvionsa oli noteerattu laajasti länsilehdistössä.

Olisin mielelläni haastatellut Jakobsonia, mutta en voinut, koska olin lupautunut tyttäreni päiväkodin isänpäivälounaalle ja vielä luvannut tehdä sieltä jutun seuraavan päivän lehteen.

Samaan aikaan, kun koko maailma kohisi Berliinin muurin murtumisesta, istuin päiväkodin pikkupöydässä lounaalla.

Söimme pääruokana tarhan omassa keittiössä valmistettua stroganoffia, makaronilaatikkoa ja keitettyjä perunoita. Opimme, että juoma tilataan nostamalla piimäpeukalo, maitosormi tai vesikäsi.

Panin jutun otsikoksi: Lounaalla sukkasillaan. Siitä tuli yksi urani parhaista jutuista.

Toimittaja Kaija Virta haastatteli Max Jakobsonia, joka arvioi muurin murtumista näin: ”Se on aivan uutta, ei mikään hallitus idässä tai lännessä ole pystynyt tähän eikä oikeastaan halunnut tätä.”

Jakobson ennusti, että keskustelu Saksojen yhdistämisestä alkaisi välittömästi ja johtaisi yhdistymiseen melko nopeasti.

Ministeri Max Jakobson ennusti, että muurin murruttua keskustelu Saksojen yhdistymisestä alkaisi välittömästi ja johtaisi Saksojen yhdistymiseen.

Suomi ei juhlinut

Viikonvaihteen aikana yli kaksi miljoonaa itäsaksalaista kävi Länsi-Berliinin puolella. Raja oli jo auki 20:ssa kohdassa.

Näin suuren ihmisvyöryn jälkeen muuria ei ollut enää mahdollista sulkea, vaikka Itä-Saksan viranomaiset sitä harkitsivat.

Liittokansleri Helmut Kohl vaati muurin pitämistä auki ja vapaita vaaleja Itä-Saksaan.

Suomessa seurattiin Saksan tapahtumia hämmästyneinä mutta rauhallisina. Muurin avautuminen ei aiheuttanut suuria tunnemyrskyjä.

Suomessa ei järjestetty mielenosoituksia, eikä juhlia, eikä lähetetty onnitteluja saksalaisille. Suomalaista keskustelua hallitsivat kotimaan raha-asiat, verot ja palkat.

Poliitikot kommentoivat Saksan tapahtumia hyvin varovaisesti. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto ei sanonut julkisesti yhtään mitään koko asiasta, vaikka Berliinin muurin murtuminen sysäsi liikkeelle vallankumousten sarjan.

Marras-joulukuussa 1989 sortuivat yksi toisensa jälkeen kaikki Itä-Euroopan kommunistijohtoiset järjestelmät lukuun ottamatta Neuvostoliittoa, joka sekin natisi liitoksissaan.

Presidentti Mauno Koivisto oli Politiikan toimittajat ry:n vieraana lokakuussa 1989. Oikealla tämän jutun kirjoittaja, Helsingin Sanomien Unto Hämäläinen, joka toimi tuolloin politiikan toimittajien puheenjohtajana.

Mauno Koivisto ei uskonut muutosten jatkuvan

Keskustelu Suomen mahdollisesta jäsenyydestä Euroopan unionissa kuitenkin vapautui. Aikaisemmin mahdollisuudesta olivat puhuneet vain tutkijat, kuten Ulkopoliittisen instituutin johtaja Paavo Lipponen ja turkulainen professori Esko Antola.

Helsingissä perustettiin EU-jäsenyyskeskustelua edistämään Euroklubi, jonka johtoon tuli kirjailija Lasse Lehtinen.

Klubin perustamiskokouksessa puhui Ruotsin mahtavin teollisuusjohtaja Peter Wallenberg. Hivenen alentuvaisesti Wallenberg lupasi, että kun Ruotsi liittyy Euroopan unioniin 1990-luvulla, naapurimaa voi hoitaa unionissa myös Suomen asioita.

Suomen liittymistä EU:n jäseneksi Wallenberg ei pitänyt mahdollisena, ja samaa mieltä olivat myös johtavat suomalaiset poliitikot.

Aivan marraskuun lopulla tasavallan presidentti Mauno Koivisto tuli ulos kuorestaan ja piti 27. marraskuuta Paasikivi-Seuran kokouksessa laajan ulkopoliittisen puheen. Siinä hän ensimmäisen kerran otti kantaa muurin murtumiseen.

”Kyllä minä myös olen siinä joukossa, jolle DDR:n tilanteen nopea muutos tuli yllätyksenä, enkä minä ollut kovin huonossa seurassa”, Koivisto myönsi.

Koivisto ei uskonut muutosten jatkuvan, ainakaan nopeasti. Presidentti oli väärässä. Vain päivä Koiviston puheen jälkeen liittokansleri Helmut Kohl julkisti kymmenen kohdan ohjelmansa Saksojen yhdistämisestä.

Kohlin ohjelmaa ryhdyttiin heti toteuttamaan siitä huolimatta, että Neuvostoliitto ilmoitti vastustavansa sitä, samoin Ranska. Seuraavan vuoden aikana vastustus talttui, ja Saksat yhdistyivät 3. lokakuuta 1990, vain vajaat 11 kuukautta Berliinin muurin murtumisen jälkeen.

Julkaistu: 7.11.2019