Maatalous ei ole muodikas ala, mutta nämä nuoret naiset työskentelevät navetassa – ”Joku osaa ranskaa, minä osaan puhua lehmää”
Suomen maatalous kärsii tekijäpulasta. Alan vetovoima ei ole kaikkein kovin, sillä työ on vaativaa ja työajat hankalat. Tapasimme kolme sellaista nuorta naista, joita suomalainen maatalous kaipaa.
Suomalainen haluaa kotimaista ruokaa ja arvostaa huoltovarmuutta. Mutta Suomen maatalous kärsii työvoimapulasta.
Maatalousammatit ja maatalouslomitus eivät kiinnosta tarpeeksi nuoria. Esimerkiksi monet eläintenhoitajiksi opiskelevat haluavat tehdä töitä harraste-eläinten ja lemmikkien parissa tuotantoeläinten sijasta.
Maataloustyö on vaativaa ja työajat hankalat. MTK:n arvion mukaan tulevina vuosina tarvittaisiin ainakin 5 000 työntekijää lisää. Esimerkiksi lomitustyöhön kaivataan nuoria tekijöitä, kun lähivuosina lomittajia jää eläkkeelle paljon.
Vaikka tilanne vaikuttaa vähän synkältä, monet nuoret valitsevat edelleen vaativan ja ehkä epämuodikkaan maataloustyön. Seurasimme kolmen nuoren naisen työpäivää maatilalla.
Työvuoro alkaa kuudelta aamulla
Keväällä eläintenhoitajaksi valmistunut savonlinnalainen Siiri Kaskinen kulkee kannuslaisella Yli-Tokolan maitotilalla kuin olisi ikänsä tehnyt navettatöitä.
Navetassa on 200 lehmää. Maatilayrityksen toisessa navetassa lypsäviä on 160. Noin 3 000 neliön navetassa silmiinpistävää on siisteys ja raikas ilma, joka tulvii avoimista ikkunoista. Toistaiseksi lehmät elävät koko ajan navetan seinien sisäpuolella, ulkoilualuetta suunnitellaan. Sisällä navetassa lehmät saavat liikkua vapaasti.
Jokaisesta lehmästä on tietokoneella päivittyvä raportti: Maitomäärää, syömistä ja märehtimistä tarkkaillaan koko ajan. Älyportti tunnistaa kunkin lehmän sen pyrkiessä lypsylle. Jos edellisestä lypsystä on kulunut liian lyhyt aika, robotti ei lypsä lehmää eikä lypsyhetkeen liittyvä houkutusrehu tule lehmän eteen.
Lehmistä jotkut käyvät kokeilemassa lypsymahdollisuutta heti, kun vähän alkaa siltä tuntua ja menevät ”karkkikierrokselle” houkutusrehun vuoksi.
– Työvuoro alkaa kuudelta. Ensimmäiseksi tarkastetaan kaikkien eläinten kunto. Ne, jotka eivät ole käyneet lypsyllä, ajetaan robotille. Pari rouvaa pitää aina ajaa erikseen, Siiri Kaskinen kertoo hymyillen.
Aamunavetta kestää niin pitkään kuin töitä riittää, yleensä aamupäivään. Iltanavetalle mennään kahden ja kolmen välissä, ja siellä ollaan iltakuuteen asti. Eläimet hoidetaan kaikkina viikonpäivinä arkiaamusta juhlapyhiin.
Mitä karjanhoitaja työpäivän aikana tekee? Parret putsataan, vesialtaat ja lypsyrobotit pestään, vasikkalan vasikat juotetaan ja hoidetaan, karsinat kuivitetaan. Ruoka jaetaan apetraktorin perässä kulkevasta apekärrystä.
Isossa pihattonavetassa kaikki mahdollinen on koneistettu tai automatisoitu. Ruokintakin perustuu tietoon. Nurmisäilörehusta on tehty analyysi, että resepti on oikea. Ruuassa täytyy olla riittävästi vitamiineja, kivennäisaineita, viljaa ja rypsiä.
Navetan pitkiä käytäviä kulkee edestakaisin siivousrobotti vähän samaan tapaan kuin ulkona robottiruohonleikkuri. Se pitää käytävät puhtaina lannasta. Laitteen reitit voidaan määritellä matkapuhelimen avulla niin, että määrättyinä aikoina se keskittyy johonkin tiettyyn alueeseen.
Ammattimaisesti hoidetulla maatilalla tekniikka ei kuitenkaan korvaa ihmisen silmää, kun eläinten hyvinvointia seurataan.
Vuoden 2020 tietojen mukaan yhteensä noin 9 000 suomalaisella tilalla työskenteli palkattua työvoimaa. Vakituisesti palkattuja työntekijöitä oli hieman yli 10 000 ja lyhytaikaista työväkeä 33 000. Vakituisia työntekijöitä on etenkin kasvihuone- ja lypsykarjatiloilla.
Maa- ja puutarhatalous työllisti lähes 20 000 ulkomaista työntekijää. Sota Ukrainassa on vaikeuttanut koulutetun kausityövoiman saantia.
Yli-Tokolan maitotilan työnjohtaja Anne Peltokorpi iloitsee siitä, että toistaiseksi työntekijöitä on saatu. Kolmen omistajan ja neljän vakituisen työntekijän lisäksi karjaa hoitavat kesätyöntekijät, harjoittelijat ja sijaiset. Tilalla on ollut vakituinen lomittaja parikymmentä vuotta. Sen lisäksi työntekijöitä haetaan sosiaalisen median ja koulun kautta.
”Huomasin, että tämähän on kivaa”
19-vuotias Siiri Kaskinen kulkee Yli-Tokolan navetassa työparinsa, 17-vuotiaan Ira Ylikotilan kanssa. Nivalalainen Ira on Yli-Tokolassa maatalousalan opintoihin liittyvässä harjoittelussa. Ira opiskelee maatalousalan perustutkintoa, josta Siiri on jo valmistunut.
Isojen eläinten kanssa toimiminen ja koneiden hallitseminen vaativat taitoa myös harjoittelijalta. Ira Ylikotilan mielestä lehmien kanssa työskenteleminen on kuitenkin aika helppoa.
– Kun oppii tehtävät, niitä vain tekee. Jonkun verran juttelen eläimille, osa menee omia menojaan ja väistää, toiset tulee viereen katsomaan.
Ira aloitti maatalousoppilaitoksen opinnot alun perin siksi, että koirat kiinnostavat. Perheessä on puolivuotias labradorinnoutaja. Navetta- ja traktorijutut heti koulun ensimmäisenä vuonna tulivat yllätyksenä.
– Kun lähdettiin navettaan, huomasin, että tämähän on kivaa ja tekemistä on paljon.
Työpaikan voisi saada tuotantoeläinpuolelta helpommin kuin kennelistä. Myös lomittajantyöt kelpaisivat Iralle, ja niistä hänellä on jo kokemusta. Se, että navetassa työkavereina on lähinnä lehmiä, on oikeastaan vain hyvä.
– En ole niin hirveän sosiaalinen, kertoo maatalousharjoittelija.
Siiri Kaskinen on jo aloittanut jatko-opinnot, joissa osana on eläintenkouluttaminen. Kouluttamalla nautoja ikään kuin siedätetään esimerkiksi lääkitykseen, käsittelemiseen, siirtelyihin sekä opetetaan lypsylle robotti- ja asemanavetassa.
– Naudat ovat fiksuja ja ne oppivat nopeasti. Nautapuolella ei ole juuri kouluttajia eikä niiden kouluttaminen ole vielä niin iso juttu kuin se voisi olla.
Kaskinen on jo saanut hyvää oppia koulunsa Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opetusnavetalta, jossa lehmiä ja nuorkarjaa aktivoidaan ja virikkeellistetään.
Ylimääräisen tekemisen ideana on lisätä eläinten hyvinvointia ja totuttaa niitä uusiin tilanteisiin ja ihmisten kanssa toimimiseen. Vasikat nauttivat vaikkapa pallon kanssa touhuamisesta. Opetusnavetassa eläimet myös pääsevät laiduntamaan ja jaloittelemaan talvellakin.
Siirin kanssa kulkiessa huomaa, että nuori karjanhoitaja nauttii, kun eläimet tulevat tekemään tuttavuutta. Navetassa Siiri huomioi myös aremmat yksilöt, ne jotka eivät ole ensimmäisinä nuoleskelemassa työhaalareita. Pihattonavetassa tuttavuuden tekeminen onnistuu helposti.
Uteliaat eläimet tarkkailevat jatkuvasti myös toimittajaa ja valokuvaajaa. Yhtäkkiä jostain ilmestyy lehmän turpa hamuamaan hihaa. Siiri tietää, että lehmiä ei tarvitse pelätä. Jos jotain sattuisikin, se johtuisi vahingosta tai pelosta.
– Puhun paljon lehmien kanssa. Ei ne sitä ymmärrä, mutta höpöttelen. Tunnistan suurimman osan lehmistä nimeltä. Kun nuoret eläimet ovat lypsyrobotilla, tulee jaariteltua kaikenlaista kuten, että nyt robotti harjaa, ei se syö sinua. Vastapoikineille voin sanoa, että vasikka tarvitsee nyt paljon maitoa.
Siiri miettii, osaisiko edes tehdä muita töitä. Eläimiin tulee työssä vahva tunneside. Esimerkiksi kipeät eläimet säälittävät. Toisaalta myös eläinten elämän loppuminen on osa työtä.
– Tiedän toki, että sonnivasikat lähtevät kasvattamoon, ja niistä tulee isona jauhelihaa. Jos eläin on huonossa kunnossa, ei tee pahaa olla mukana lopetuksessa, koska se on sille eläimelle hyväksi.
Siiri Kaskisen mielestä maataloudessa kaikki on kohdallaan niin kauan kuin tuotantoeläimen elämä on hyvää. Hän tietää, että kaikilla tiloilla asiat eivät ole riittävän hyvin.
– Olojen on oltava hyvät siksikin, että siten tuotanto on kannattavaa. Siihen suuntaan ollaan onneksi menossakin.
Siiri jatkaa pohdintaa suomalaisesta maataloudesta:
– Maidontuotannossa eettinen kysymys on se, että lehmät eivät yleensä saa hoitaa omaa vasikkaansa lainkaan tai vain hetken aikaa.
Suomessa vasikka erotetaan emolehmästä yleensä alle vuorokauden ikäisenä. Luonnollisissa oloissa lehmä vierottaa vasikkansa 6–10 kuukauden iässä. Kun vasikalla ei ole emää hoitamassa, sen huolenpito jää ihmishoitajan vastuulle.
Siirillä on seitsenvuotias Uuno-koira ja lisäksi koulutuksessaan avustajakoirat Wila ja Välkky. Vapaa-aika menee siis lähinnä koirien seurassa.
– Olen ollut aina eläinten kanssa. Kun niitä oppii ymmärtämään, ne ovat hirveän mukavia. Eläimet eivät osaa olla ilkeitä, ne eivät tunne pahuuden käsitettä.
Lomittaja tarvitsee karjasilmää
Emma Virtanen, 19, on juuri sellainen nuori, joita tarvitaan eläköityvien lomittajien seuraajiksi. Emma on kesätöissä Toholammin lomituspalveluissa Keski-Pohjanmaalla.
Nyt hän on menossa lomittamaan viikonlopun ajaksi Kokkolan Kälviällä sijaitsevalle Jylhän maatilalle.
Suomessa on vakituisessa työsuhteessa olevia lomittajia hiukan alle 2 000. Lisäksi määräaikaisissa työsuhteissa olevia lomittajia on 4 500 ja tilapäistä tuntipalkkaista työvoimaa 1 600.
Maatalouslomittajalle kuuluvat tilan päivittäiset, välttämättömät työt kuten eläinten hoitaminen ja ruokinta. Maatalouslomittajan on hallittava myös koneiden käyttöä. Erityisesti alalla arvostetaan sitä, että lomittajalla on ”hyvä karjasilmä”.
Joskus lomitusaika voi olla koko maataloustuottajan vuosiloman mittainen, toisinaan muutaman päivän mittainen vaikkapa sairausloman vuoksi. Lomitusta käytetään erilaisiin tarpeisiin kuten muissakin työpaikoissa.
Emma Virtasta viikonlopun lomituspaikka jännittää vähän etukäteen. Siiri Kaskisen tavoin Emma valmistui alkukesällä eläintenhoitajaksi maatalousalan perustutkinnosta Keski-Pohjanmaan ammattiopistosta, joten kokemusta ei ole vielä valtavasti.
Osaamisesta kertoo kuitenkin voitto Taitaja-kilpailussa, Suomen suurimmassa ammatillisen koulutuksen tapahtumassa.
Ensimmäinen työpäivä uudella maatilalla menee opetellessa talon tapoihin ja töihin. Iltapäivällä homma alkaa toimia rutiinilla, kuvailee Emma.
– Katson, miten tilalliset ovat eläintensä kanssa. Tykkään kuunnella, miten he puhuvat. Yritän matkia tilallisia, että eläimillä olisi helpompi ymmärtää minua.
Komeassa maalaismaisemassa sijaitsevan Jylhän tilan isäntä Niko Jylhä on paikalla tekemässä omia töitään ja auttaa ja opastaa samalla Emmaa. Normaalisti uuden navetan hoitaa pääosin emäntä Jenna. Isännälle kuuluvat ruokinta, vanha navetta, koneurakointi ja viljelypuoli.
Vuonna 2015 tehdyn sukupolvenvaihdoksen yhteydessä tilalla luovuttiin parsinavetasta. Silloin alettiin rakentaa nyt valmista uutta pihattonavettaa. 70 lehmän, nuorkarjan ja yhden robotin tilalla on tekemistä. Lomat tulevat tarpeen pienen lapsen vanhemmille.
– Jos etukäteen tietää lomatarpeen, olemme saaneet lomittajia hyvin. Kaikki lomat pidetään, vakuuttaa Niko Jylhä.
Maataloustuottaja on oikeutettu 26 tuettuun lomapäivään vuodessa. Lisäksi on mahdollista saada lomittajan sijaisapua vaikkapa sairausloman sijaiseksi tai lapsen syntymän ja hoidon vuoksi. Myös maksullista lomitusapua on tietyissä tilanteissa mahdollista hankkia.
Lehmät pääsevät Jylhän navetan päädystä ulos kesäkuukausina lokakuuhun asti. Isännän mukaan osa nauttii vapaudesta enemmän, jotkut viihtyvät sisällä.
Pienet vasikat ovat vasikkakarsinassaan uuden navetan puolella. Ne odottavat innokkaasti maitoannostaan ja nukahtavat ruuan jälkeen. Vanhassa navetassa vähän matkan päässä on nuorkarjaa, nautoja, jotka eivät ole enää vasikoita, vaan eivät vielä lehmiäkään.
”Osaan puhua lehmää”
Nuorempana Emma Virtanen oli kasvissyöjä, mutta ruokavalio jäi kokeiluksi. Näkemys muuttui, kun hän näki käytännöss, millaista maataloustuotanto oli ja pääsi vaikuttamaan eläinten hyvinvointiin.
– Lomittaessa näkee paikkoja, joissa asiat eivät ole niin hyvin. Stressaantunut eläin ei lypsä niin hyvin kuin hyvin pidetty. Omalla esimerkillänikin näytän, miten asioita voi tehdä.
Emmalle eläimet ovat elämäntapa. Kotona Mouhijärvellä on aina ollut kaneja, nykyään kyyhkysiä ja viiriäisiä. Kun lomittajan kaksiosaisesta työpäivästä on taukoa, Emma ehtii puuhata koirien kanssa.
– Nyt on meneillään avustajakoiraprojekti ja opaskoiraprojekti Mutkun ja Ulpun kanssa.
Emma juottaa ja ruokkii vasikat ja lypsää ne lehmät, jotka eivät ole käyneet lypsyllä. Työvuoron aikana hän siivoaa ja kuivittaa parret, vaihtaa maitosuodattimen, pesee ja huuhtelee lypsyrobotin.
Isäntä Niko Jylhä muistuttaa, että aina navettaan tullessa on tärkeä katsoa, näkyykö jotakin erikoista. Se voi tarkoittaa vaikkapa ennen aamunavettaa syntynyttä vasikkaa.
Apevaunulla ajetaan ruokaa kerran päivässä. Ruoan tulo saa lehmät etsimään omat paikkansa. Vanhimmat johtajalehmät työntyvät röyhkeämmin ruuan ääreen.
Emma Virtanen on saanut kokemusta lomittajan hommista opiskelun ohessa. Niitä hommia olisi tarjolla lomittajapulan vuoksi tulevaisuudessakin. Navetta myös tuntuu luontevammalta työpaikalta kuin vaikkapa kaupan kassa.
– Luonnonlapsia on enää aika vähän, mutta minä osaan tämän. Veikkaan, että nykynuorisoa kiinnostavat suuret rahat ja siistit puvut. Olen huomannut, että kaupungissa olevat ystävät ajattelevat, että siellähän haisee paska.
Myös Emma jatkoi opintojaan Siiri Kaskisen tavoin. Tähtäimessä on klinikkaeläinhoitajan ammattitutkinto.
Työ tuotantoeläinten kanssa vaatii eläintenlukutaitoa ja maalaisjärkeä. Päälle päin hennon näköinen Emma pärjää isojen eläinten parissa hyvin. Kyse ei ole voimalajista.
– Lehmät ovat tosi leppoisia eläimiä. Olemalla niiden kanssa oppii. Ne voisivat mennen tullen laittaa minut nippuun, mutta eivät ne tee sitä. Se on maagista. Joku osaa saksaa ja ranskaa, minä osaan puhua lehmää ja kania. Se on aika siisti homma.
