Malmille haudataan yli 2000 ihmistä vuodessa – Tällaista on haudankaivajan työ, jossa ei voi kavahtaa vainajien luita

Arkun kansi kumisee, kun hiekkamaata kaatuu sen päälle pikkukaivurin kauhasta. Kun maata kasaantuu lisää, ääni vaimenee.

Hytissä istuu Aki Väänänen ja nostelee kauhalla kasan päältä maata hautaan. Aaro Järvelä toimii hautauksessa apumiehenä ja seuraa, että homma sujuu kuten pitää.

Molemmat ovat haudankaivajia Malmin hautausmaalla, kymmenisen kilometriä Helsingin keskustasta koilliseen, Lahdenväylän ja Kehä I:n kainalokuopassa. Tämä hautapaikka hautausmaan korttelissa 30 on kaivettu auki päivää tai kahta aiemmin. Vainaja arkussaan on laskettu sinne noin tunti sitten. Haudan täyttämisessä menee 20–30 minuuttia.

Malmilla haudataan ihmisiä enemmän kuin missään muualla Suomessa. Jonkun on huolehdittava siitä, että jokainen hauta täytetään asianmukaisesti ja viimeisistä leposijoista pidetään huolta.

Talvisin Malmin hautausmaata pyörittää kolmisenkymmentä ihmistä, kesällä kausityöntekijöitä on jopa sata enemmän.

Kuolleiden kanssa toimitaan tehokkaasti, arkisesti ja kunnioittavasti. Samoin myös elävien kanssa, sillä hautausmaathan ovat ainakin yhtä paljon eläviä kuin kuolleita varten.

Hautausmaan toimintaa esittelee työnjohtaja Sebastian Tjäder, joka vastaa kaikkien Helsingin hautausmaiden arkkuhautauksista. Hän toistaa kunnioitus-sanan monesti päivän aikana.

– Vaikka kuuntelisin töissä musiikkia radiokuulosuojaimista, niin en mä siellä haudan vieressä tanssi.

Malmin hautausmaa on toiminnaltaan Suomen vilkkain, eikä Pohjoismaissakaan vilkkaampaa löydy kuin Tukholmasta.

Hautausmaan kutsuminen vilkkaaksi kuulostaa tietenkin vähän hassulta, mutta esimerkiksi arkkuhautauksia Malmilla voi olla neljäkin päivässä. Vuonna 2022 viimeisen leposijansa Malmin hautausmaalta sai yli 2000 helsinkiläistä. Nykyään suurin osa haudataan tuhkattuna uurnissa.

Vainajia haudataan tiistaista lauantaihin. Maanantaina ei hautauksia tehdä, mutta hautausmaalla kaivetaan jo hautoja seuraavia päiviä varten.

Historiansa mittaan hautausmaalle on haudattu noin 200 000 ihmistä, yksi turullinen. Hauta- ja uurnapaikkoja on noin 50 000. Suurin osa haudoista on sukuhautoja, joissa on vainajia jopa monelta vuosikymmeneltä.

Malmin hautausmaa kuuluu kaikille Helsingin seurakunnille seurakuntayhtymän kautta. Hautausmaan alue on kolmio, jonka jokainen sivu noin kilometrin mittainen. Suurin osa elävien kaupungista on rakennettu ympärille vasta myöhemmin kuin kuolleiden leposijaksi tarkoitettu Malmi.

Hautausmaa vihittiin käyttöön 10. marraskuuta 1894. Aiemmin niillä sijoilla oli ollut sotaväen harjoitus- ja leiripaikka. Hautausmaan historian tunteva ylipuutarhuri Paula Niemelä kertoo, että vihkimistä oli tullut seuraamaan suuri joukko ihmisiä.

Näitä ei niinkään kiinnostanut uusi hautausmaa, vaan se, että paikalle jyskytteli runsaasti koristeltu uusi hautausmaajuna.

Hautausmaata palvelemaan nimittäin oli rakennettu rautatieyhteys Kallion kaupunginosasta, Harjun ruumishuoneelta.

Pian hautausmaajunaan varmasti totuttiin. Malmille ryhdyttiin hautaamaan vainajia seuraavana vuonna, joten juna alkoi kulkea säännöllisesti jo talvella 1895. Junalla hautausmaalle pääsivät niin vainaja, papit kuin saattoväki.

Rautatieyhteys lakkautettiin 1950-luvulla, mutta asema on edelleen paikallaan.

– Sotien jälkeen siinä oli sivuneuvola, kertoo meidät paikalle opastanut aluepuutarhuri Tuulikki Kortelainen.

Elämänpolun alun ja lopun palvelut olivat siis rinnakkain. Nyt rakennuksessa on hautausmaan toimistotiloja. Seinämaali on paikoin vähän kulunut, kuten myös katon vihreä päällys. Mutta komea vanha puurakennus on edelleen. Arboristit Ilona Luukko ja Antti Laine pudottelevat nostokorista lunta jyrkältä mansardikatolta.

Kovat pakkaset ovat kääntyneet suojan puolelle. Melkein kaikki työntekijät muistavat sanoa, miten hienolta hautausmaa näytti, puut lumen ja kuuran verhoilemina.

Ei se pahalta näytä nytkään, etenkin kun aurinko työntyy hetkittäin harmaan pilviverhon välistä. Malmilla on kymmeniä kilometrejä puukujanteita, joista osaa reunustavat puut ovat ehtineet kasvaa massiivisiksi. Tuosta menee ryhmyisten lehmusten rajaama tie, kauempana kasvaa järeitä lehtikuusia.

Malmin hautausmaa on tavallaan valtava arboretum, puulajipuisto.

Osa henkilökunnastakin on koulutukseltaan puutarhureita, moni tekee työtäkin sillä nimikkeellä.

Kesätöihin Malmille tuli aikoinaan 1990-luvulla myös aluepuutarhuri Kortelainen.

– Silloin vielä tehtiin töitä vähän missä kamppeissa vain, jos ei ihan bikineissä sentään. Nyt on työvaatteet ja turvakengät.

Niistä hommista Kortelainen ei vielä jäänyt Malmin hautausmaalle töihin. Eikä myöhemminkään erityisesti sinne pyrkiytynyt, sattuipa vain ajelehtimaan. Ja sinne hän jäi, kuten moni muukin.

– Moni jää tänne pitkäksi aikaa, ja työ on täällä monipuolista.

Kortelainen kertoo, ettei kuulu itse kirkkoon, mutta työympäristöön tietty hengellisyys ja kristillisyyskin väistämättä kuuluvat.

– Jumalan siunausta saa kuulla usein.

Malmilla suurin osa arkussa haudattavista vainajista saa leposijansa aiemmin käytössä olleesta hautapaikasta. Kun vainajan omainen lunastaa hautapaikan, siihen on oikeus 25 vuoden ajan viimeisestä hautauksesta.

Kun määräaika tulee täyteen, haudalle laitetaan kuulutus asiasta. Malmilla odotetaan Sebastian Tjäderin mukaan viisi vuotta, ennen kuin paikka otetaan uudelleen käyttöön.

Silloin hautakivi nostetaan pois paikaltaan, se viedään varastointialueelle. Sitten hauta voidaan myydä seuraavalle omaiselle tai suvulle.

Hautausmaan alkuaikoina luovutettiin myös ikuisia hautapaikkoja. Ne pysyvät samalla suvulla aina, eikä niitä luovuteta edelleen. Hautapaikkatiedoissa pysyvä hautapaikkaoikeus on merkitty vuoteen 9999. Tietokanta ei ymmärrä ikuisuutta.

Näin talviaikaan haudankaivuu on pykälän kiperämpi prosessi kuin kesäkeleillä. Hautausmaan pitkät puukujanteet lingotaan lumesta puhtaiksi, mutta hautapaikoille kulkuteitä ei normaalisti avata.

Kun tiettyyn kortteliin pitää avata hauta, ensin on lingottava väylä auratulta tieltä hautapaikalle. Sen hoitaa nyt Teemu Rajasaari.

Hän neuvottelee Tjäderin kanssa ensin siitä, miten kulkureitti kortteliin avataan niin, että haudalle pääsee kaivamaan ja että myös hautajaissaatto voi kulkea mielekkäästi. Rajasaari viittoo käsillään: tästä ympäri, tuonne lumet lentävät.

Rajasaari ohjaa lumilingolla varustetun pyöräkuormaajan sisään hautausmaan kortteliin. Suojakelin kasaan painama painava lumi alkaa lentää repaleisena kaarena. Paikka on niin ahdas, ettei kokonaan voi välttyä siltä, että lunta lentää myös hautojen päälle.

– Nyt se ei niin haittaa, kun on puhdasta lunta. Mutta loskakelillä pitää olla tarkkana, ihmisetkin helposti valittavat, jos omaisen haudalle on lentänyt kuraa, Sebastian Tjäder sanoo.

Ehkä kymmenen, viisitoista minuuttia ja tie haudalle on auki. Loput lumet pitää ottaa käsipelillä. Jossain vaiheessa lähiaikoina tähän kaivetaan hauta seuraavalle vainajalle.

Miten se tapahtuu? Ajelemme muutama sata metriä hautausmaan toiselle kulmalle. Henkilökunta kulkee suurella hautausmaalla pikkuisilla sähköautoilla, kai ne ovat varsinaisesti golfkärryjä. Hautakivien rivistöt vilahtelevat ohi, kun Sebastian Tjäder painaa pitkin puukujanteita.

Haudankaivuu on jo alkanut. Paikalle on tuotu ensimmäisenä tarvikekärry. Siitä on nostettu haudan ääreen metallikehikko, jonka apumiehenä toimiva Aaro Järvelä sijoittelee hautakaivantoon, kunhan syvyyttä on tullut ehkä metrin verran. Siihen voi työntää reunoille paksusta, metallivahvikkeisesta vanerista tehdyt reunalevyt, jotka Aki Väänänen kopauttaa kaivurin kauhalla paikalleen.

Pinnan nurmikerros on nostettu syrjään ensimmäisenä. Nyt nousee hiekkamaata, jota Väänänen kasaa mahdollisimman siistiksi kasaksi. Hautausmaa on kaivamiselle melko hankala paikka, sillä haudat ovat vieri vieressä ja käytävät kapeita. Multaa ei pitäisi tietenkään karistella muille haudoille tai levitellä sen enempää kuin on tarpeen.

Maakin on jäässä. Routa sulatetaan lämpömatoilla. Ne laitetaan kaivettavan haudan päälle vaikkapa perjantaina ja viikonlopun jälkeen maanantaina hautaa pääsee kaivamaan. Ja vaikka vainajilla ei ole kiire, työntekijöillä voi olla.

Haudan kaivamisen tavoiteaika on tunti ja viisitoista minuuttia. Talvellakin tähän yleensä päästään, Tjäder sanoo.

Ja näppärästihän se sujuu. Syvyyttä tulee lisää. Reilussa metrissä Väänänen hyppää kaivurin hytistä hautaan ja tasoittaa kuopan seiniä lapiolla. Haudankaivamisessa tarvitaan aina myös käsityötä, vaikka koneella suurimman osan voikin tehdä.

Vain presidenttien haudat kaivetaan Suomessa kokonaan käsin.

Haudat kaivetaan kolmeen eri syvyyteen. Syvimmät ovat 2,7-metrisiä. Sellaiseen hautapaikkaan voi haudata päällekkäin kolme arkkua, vaikkapa saman suvun jäseniä. Hautauksia ei tehdä yleensä yhdellä kertaa, mutta jos vaikka toinen puolisoista kuolee myöhemmin, hänelle ei tarvitse enää lunastaa uutta hautapaikkaa, vaan matalampi hauta kaivetaan aiemmin edesmenneen ihmisen haudan päälle.

Normaali hautaussyvyys on 2,1 metriä. Ja matalin on 1,5 metriä.

Nyt kaivetaan 2,1 metrin syvyistä hautaa. Kun pohja lähestyy, vastaan alkaa tulla merkkejä aiemmin paikkaan haudatusta ihmisestä. Käärinliina tai osa arkun sisustusta. Tjäder arvelee, että ne ovat tai ovat olleet jotain keinokuitua, niin usein ne ovat säilyneet.

Tulee myös luita. 25 vuodessa ihminen ei aina maahan kokonaan katoa. Ei edes hiekkamaahan, jota hautausmailla suositaan. Luonnostaan Malmin hautausmaalla ei hiekkaa varmaan tällaista kerrosta olisi, mutta uusien hautakortteleiden perustamisvaiheessa maa-ainesta on vaihdettu hiekkaan.

Kun hauta luodaan umpeen uuden hautauksen jälkeen, aiemmin paikalla olleen vainajan jäänteet peitellään samalla takaisin maahan.

Sinänsä on aivan luonnollista, että ihmisestä jää jäljelle jotain vielä vuosikymmenien jälkeenkin. Haudankaivajaa luut ja muut jäänteet eivät saakaan liikaa kauhistuttaa, sillä niitä näkee ja joutuu käsittelemäänkin.

Hauta pitää aina viimeistellä käsin: kaivaja menee lopuksi kaivamansa haudan pohjalle, varmistaa, että pohja kantaa arkun ja tarvittaessa peittelee aiemman vainajan jäänteet haudan pohjan alle.

Joskus haudattavaksi tulee tuttu ihminen. Hiljattain kuoli yksi hautausmaan uurnahaudankaivajista, melko lailla yllättäen. Hänen hautansa kaivoi entinen työpari.

Tjäder myöntää, että tällaisessa työssä huumori voi olla välillä mustaa. Mutta se kuuluu oman porukan kahvipöytään, ei esimerkiksi näihin tilanteisiin.

Kenelle tätä työtä tehdään, eläville vai kuolleille?

– Molemmille. Omaisten ja vainajien kunnioittamiseksi.