Läntistä demokratiaa – Nyt kamppaillaan siitä, millaisia USA ja maailma ovat näiden vaalien jälkeen
Ehdokas voi saada kansallisella tasolla toista ehdokasta enemmän ääniä, mutta silti hän voi hävitä, jos ei voita oikeita osavaltioita, kirjoittaa Maryan Abdulkarim.
Yhdysvalloissa presidenttiehdokkaiden vaalikampanjat ovat olleet jo kuukausia käynnissä ja herättäneet kansainvälistä keskustelua. Kiinnostuksen selittää toki se, että Yhdysvalloilla on roolinsa myös rajojensa ulkopuolella, koska se on yhä yksi maailman vaikutusvaltaisimmista valtioista.
Kyse ei ole vain vaalien voitosta, vaan nyt kamppaillaan myös siitä, millaisia USA ja maailma ovat näiden vaalien jälkeen.
USA:ssa on käytössä valitsijamiesjärjestelmä, joka lopulta ratkaisee vaalituloksen ja vahvistaa, kumpi ehdokas muuttaa Valkoiseen taloon.
Järjestelmän keskeisenä osana ovat 538 valitsijamiestä, jotka on jaettu osavaltioiden kesken, väkiluvun perusteella. Jokaisessa osavaltiossa se presidenttiehdokas, joka saa eniten ääniä, voittaa kaikki osavaltion valitsijamiehet – tämä ”voittaja vie kaiken” -periaate on käytössä 48 osavaltiossa sekä Washington D.C:ssä. (Vain Maine ja Nebraska käyttävät suhteellista jakoperiaatetta.)
Ehdokas voi saada kansallisella tasolla toista ehdokasta enemmän ääniä, mutta silti hän voi hävitä, jos ei voita oikeita osavaltioita. Tämä tapahtui vuosina 2000 ja 2016, jolloin Al Gore ja Hillary Clinton saivat enemmän ääniä kuin kilpailijansa, mutta jäivät ilman voittoa.
Tämä ei kuulosta erityisen demokraattiselta, koska syntyy vaikutelma, että vaalit voittaa se, jolla on paras vaalistrategia, jolla saa taakseen riittävästi valitsijamiehiä äänestäjien sijaan. Vaalit voivat ratketa muutamassa ratkaisevassa ”swing state” -osavaltiossa, ja enemmistön tahto jää sivuun. Valitsijamiesjärjestelmä voi tuottaa presidentin, joka ei nauti kansan enemmistön luottamusta.
”Kyse ei ole vain vaalivoitosta, vaan myös siitä kamppaillaan, millaisia USA ja maailma ovat vaalien jälkeen.”
Näissä vaaleissa ehdolla on toista presidenttikauttaan hakeva Donald Trump. Hänen mahdollinen paluunsa valtaan on noussut poliittisen keskustelun keskiöön, myös siksi, että monien mielestä hän edustaa todellista uhkaa demokraattisten instituutioiden säilymiselle.
Trumpin ensimmäinen kausi presidenttinä – ja kauden päättyminen vaalitappioon ja Trumpin kannustamaan kannattajien hyökkäykseen Yhdysvaltain kongressiin – koetteli jo kovaa Yhdysvaltain demokratian perustuksia.
Eikä tahti ole muuttunut, päinvastoin.
Trumpin ja hänen tukijoidensa jatkuvat hyökkäykset ja perusteeton kritiikki tiedotusvälineitä, oikeuslaitosta ja vaalien legitimiteettiä vastaan viestittävät autoritäärisestä asenteesta, joka sopii huonosti liberaalin demokratian arvoihin.
Seuraavat neljä vuotta Yhdysvalloissa voi olla presidentti, joka pyrkii muokkaamaan maata ja valtiota valtapolitiikkansa mukaiseksi – autoritääriseksi valtioksi, joka lepää demokratian raunioilla.
Voimakkaasti valtaa itselleen keskittävällä ja vastakkainasettelua korostavalla presidentillä olisi mahdollisuus valjastaa hallintonsa lujittamaan ja betonoimaan vallan rakenteita ja heikentämään yksinvallan perustuslaillisia pidäkkeitä.
Sillä olisi vaikutusta paitsi Yhdysvaltoihin, myös koko läntiseen maailmaan ja globaaliin keskusteluun demokratian oikeutuksesta.
