Presidentti Urho Kekkosella oli taakka, henkilökohtainen riesa: Anita Hallama (1925-2008), josta tuli Kekkosen rakastajatar vuonna 1963, kun hän oli mukana presidenttiparin Unkarin- ja Jugoslavian valtiovierailulla Sylvi Kekkosen seuralaisena. Anita Hallaman puoliso oli suurlähettiläs Jaakko Hallama, jonka elämää leimasi vakava, toimintakykyä heikentävä sairaus.
Maarit Tyrkön kirjan Presidentti ja toimittaja (WSOY) antaman kuvan mukaan Anita Hallaman osuus ja vaikutus presidentin väsymiseen, stressiin ja ahdistukseen oli keskeinen. Hallama roikkui ja vainosi, UKK rimpuili ja pyristelee.
– Kun lähdin kirjoittamaan tätä kirjaa, päätin, että yritän sivuuttaa Anita Hallaman. Mutta en pystynyt siihen, kun hän tuli niin usein esille keskusteluissa ja näin itse miten suhde vaikutti presidenttiin. Olin unohtanut, että se oli näin voimakas. En halunnut puuttua aikuisten ihmisten suhteeseen, mutta vähin erin minulle, nuorelle tytölle, kasvoi tämä suojeleva äidinrooli.
Anita Hallama, keskusteluissa A tai Idän A, ottaa yhteyttä, vaatii huomiota, valittaa ja komentelee. Kirjan pysäyttävintä lainaa ovat rivit Jaakko Hallaman toukokuussa 1977 Urho Kekkoselle kirjoittamasta kirjeestä ja Kekkosen vastaus kolmoisdraaman osapuolelle.
Jaakko Hallama kirjoittaa 15 vuotta kestäneestä nöyryytyksestä, Anitan temperamentista, pahasta sisusta ja itsekkyydestä, kiitoksen-, kunnian- ja julkisuudenkipeydestä. Hallaman mitta alkaa olla tästä julkisesta salaisuudesta täynnä. Kirjeensä Jaakko Hallama päättää toteamalla, ettei sitä ole kirjoitettu pahassa tai alhaisessa mielessä, vaan sen on kirjoittanut vanheneva mies, jolla on suuri sielunhätä.
Kekkonen lähettää molemmat kirjeet Tyrkölle arkistoitaviksi.
Presidentti kirjoittaa olevansa järkyttynyt ja häpeissään, kutsuu käytöstään kunniattomaksi. Hän kuvaa puhelinkeskusteluja Anitan kanssa kamaliksi. Hän sanoo hermojensa olevan romahduksen partaalla. Eikä tiedä, miksi on jatkanut näin onnettomissa olosuhteissa syntypukkina olemista ja piiskan sietämistä – ja arvelee syyksi pelon kohtauksien kohtauksesta. Lopuksi hän kertoo lähettäneensä A:lle kortin: ”Rakas A. Me emme tapaa. Kiitos. Toivon Sinulle kaikkea hyvää. Uk.”
Tiedon jäähyväisistä hän kertoo myös Tyrkölle. Anita Hallama julkaisi muistelmansa vuonna 2001. Tyrkkö luki ne kursorisesti, ja sanoo kirjan olleen kaiketi aika rehellinen: siinäkin kerrottiin presidentin hyvästijätöstä.
– En tiedä, mikä se Anitan Hallaman voima oli. Tuntuu, että siinä täytyy olla jotain muutakin kuin presidentin halua vältellä riitoja ja elää rauhassa. Ehkä siinä oli jotakin, joka liittyi aikaan, jolloin Anita Hallama toimi tulkkina presidentin yksityisissä poliittisissa tapaamisissa. Oliko hänellä tietoa keskusteluista ja tapaamisista, joista olisi saattanut aiheutua suurta harmia?
Toisin sanoen: kiristikö Hallama Kekkosta joillain Suomen ja Neuvostoliiton suhteisiin liittyvillä tiedoilla? Hänen laajaan kielivalikoimaansa kuului venäjä.
Kekkonen tunnustaa Tyrkölle suhteensa A:han, ja sen ettei ole saanut sitä katkaistuksi. Tyrkkö järkyttyy, tuntee mustasukkaisuutta, mutta päätyy neuvomaan presidenttiä ja lupaa pysytellä tämän rinnalla.
”Katsotaan järkevästi, mikä on Sinulle parasta. Haluan varjella Sinua myös nuorelta minulta, liian nuorelta. Olen halukas pysymään lähelläsi, auttamaan ja kuuntelemaan, täyttämään toiveesi. Tiedän, että helpompiakin ratkaisuja on, mutta miksi elämän pitäisi olla helppoa. En halua paeta, haluan kokea…” Tyrkkö kirjoittaa.
Kekkonen onnistuu häätämään Anita Hallaman Kruununhaan Rauhankadulla omistamastaan asunnosta. Tyrkkö vuokraa sen, koska se on kätevästi lähellä Linnaa, jossa elämäkerturilla nyt on työhuone. Presidentti piipahtaa asunnossa vain kerran kaveri mukanaan pizzalla.
teksti Raila Kinnunen
Lue myös:
