Miljoonan euron kysymys – valuvatko Veikkausliigaan virtaavat rahapotit hukkaan?

Old Traffordilla on jatkunut kaaos sen jälkeen kun Sir Alex Ferguson lopetti keväällä 2013. Manchester Unitedin manageri Ruben Amorim ilmoitti tammikuussa, että laittaa kentälle Marcus Rashfordin sijaan mieluummin Punaisten paholaisten 63-vuotiaan maalivahtivalmentajan Jorge Vitalin – jos Rashford ei pane jatkossa kaikkea likoon joka päivä harjoituksissa ja elä urheilijan elämää.

Viesti ei mennyt ainakaan heti perille. Rashford lähti pian lainalle Aston Villaan. Nähtäväksi jää, löytävätkö birminghamilaisten manageri Unai Emery ja Rashford yhteisen juonen. Muistissa on, miten Emery Arsenal-aikoinaan antoi Mesut Özilille jonkinasteisen porttikiellon seuran harjoituskeskukseen. Özil jäi kotiin ja pelasi hyvällä menestyksellä, 300 000 punnan viikkopalkallaan Fortnite-videopeliä.

Manchester United on hyvä esimerkki jälkeen jääneestä jalkapalloseurasta. Sir Alex pyöritti kokonaisuutta 26 vuotta ja kaikki pyöri hänen ympärillään.

Amorim yrittää nyt palauttaa ryhdin toimintaan ikuisen managerisekoilun jälkeen, mutta tie on pitkä. Manchester Unitedin toiminnasta puuttuu punainen lanka.

Rashfordin kovisteleminen on tiukka temppu. Rashford on seuran ja kaupungin oma kasvatti, joka korona-aikoina teki hyväntekeväisyyttäkin. Amorim tunnetaan Sporting-ajoiltaan armottomana ylisuorittajana ja tietää, mitä menestyminen vaatii. Koko tapauksen alle jää merkittävä kysymys: kuinka pitkään Old Traffordilla on annettu pelaajien pyörittää show’ta?

Manchester Unitedin arkkivihollinen Liverpool seilasi pitkään vailla suuntaa, mutta Anfieldilla ymmärrettiin alkaa johtaa tiedolla. Mietittiin jalkapalloilullinen suunta, palkattiin siihen sopiva manageri ja pelaajapakka. Kehitystä seurattiin, numeroita tarkkailtiin. Jürgen Klopp jätti Livepoolin vuosi sitten, mutta elämä jatkui: Arne Slot voitti mestaruuden heti ensimmäisellä kaudellaan.

Unitedin nukahdus sattui pahaan aikaan. Valioliiga on ottanut merkittävän harppauksen. Brentford julkaisi helmikuussa viime kauden tilinpäätöksensä. Ampiaisten numerot kertoivat poikkeuksellista tarinaa. Brentford sijoitti kahdella viime kaudella 16 miljoonaa puntaa akateemiseen tutkimukseen.

Brentford kokosi tietopankin, jossa löytyy arvokasta tietoa muun muassa juoksumääristä, harjoittelun rasittavuudesta ja positional playstä. Brentford palkkaa joka vuosi kuusi tohtorioppilasta kokoamaan tätä pakettia performance-puolen johtajalle, entiselle rugby-valmentajalle Ben Ryanille.

Brentford on jo pitkään katsonut laatikon ulkopuolelle. Seura lakkautti koko junioripuolensa ja panosti kaiken 40 pelaajaan. Päätös on toiminut: viisivuotisella sopimuksella koutsaava Thomas Frank on johdattanut joukkueen jälleen tukevasti Valioliigan keskikastiin, kymmenen pistettä aivan eri luokan voimavaroilla pitkään porskuttaneen Manchester Unitedin yläpuolelle.

Brentfordin näyttämä esimerkki asettaa riman korkealle. Jalkapallo on perinteisesti kädestä suuhun elävä ala. Kaikki menee, mikä tulee.

Pääsin seuraamaan kirjeenvaihtajana Valioliigaa paikan päällä viisi vuotta (2013–18). Nämä saattavat jäädä historiaan viimeisiksi, kaaosmaisiksi kausiksi, jolloin kirjoitettavaa riitti kaiken maailman sekoiluista. Huonoa johtamista nähdään takuulla tulevaisuudessakin, mutta Valioliiga on muuttunut paremmin johdetuksi, hieman tylsemmäksi sarjaksi. Harry Redknappien, Neil Warnockien ja Sam Allardycien tapaiset vanhan koulukunnan koutsit jäävät vähiin.

Arsene Wengerin voisi melkein lisätä tuolle listalle. Arsenal pelasi Wengerin alaisuudessa vapaasti virtaavaa jazz-jalkapalloa. Nykyisin Mikel Artetan taustalla on valtava data-armeija, joka viilaa pelin pienimpiäkin yksityiskohtia. Arsenal on palkannut rohkeasti porukkaa jalkapallon ulkopuolelta tuomaan etua. Artetan rooliksi jää antaa kasvot kokonaisuudelle, kun taustalla jyllää valtava koneisto. Jos hänet joku päivä vaihdetaan, on Arsenal edelleen vahva. Tykkimiesten kokonaisuus ei riipu yhdestä henkilöstä.

Arsenal, Liverpool, Brentford ja kumppanit alkavat jyskyttää kokonaisvaltaisesti sellaisella tasolla, että esimerkiksi kirjoittavan toimittajan pitää todella kääntää kivet ja kannot, jotta voi löytää pelaamisesti moitittavaa. Jokainen yksityiskohta on jo mietitty ja hinkattu.

Tämä kaikki asettaa suomalaisille seuroille uskomattoman haasteen. Chelsea päihitti Jani Honkavaaran Djurgårdenin Konferenssiliigan välierien ensimmäisessä osassa Tukholmassa 4–1. Djurgården lähti rohkeasti liikkeelle prässäten ja palloa halliten, mutta laatuero tuli rajusti esiin.

Djurgården taas on taas suomalaisiin verrattuna iso tekijä. Tukholmalaisten Tranfermarkt-arvo on noin 20 miljoonaa euroa, noin puolet koko Veikkausliigan pelaajien markkina-arvosta. Jos DIF on näin paljon jäljessä, niin missä menee Veikkausliiga?

Jotta suomalainen seura ottaisi valtavan eron kiinni, pitäisi toimistoilla mennä aivan start up -henki päällä. Jokainen pienikin numero on käännettävä.

Veikkausliigaan virtaa aiempaa enemmän rahaa. Televisioraha ja UEFAn solidaarisuusraha tuovat reippaat 700 000 euroa kuivaa käteistä seurojen tileille. Tilanne on muuttunut merkittävästi muutamassa vuodessa. Vielä kymmenen vuotta sitten tv-raha pyöri kymppitonneissa.

Veikkausliigaan siis kannattaa nousta. Tilanne vain paranee taloudellisesti, jos yksityiset vedonlyöntifirmat saavat todella mainostaa Suomessa jatkossa. Alamme puhua pian miljoonan euron käteispotista ja tähän isketään päälle vielä lipputulot ja mainosmyynnit.

Raha saattaa helposti poltella näpeissä. Seuroille tarjotaan jatkuvalla syötöllä houkuttelevia pelaajia. Lähetetään linkkejä ja YouTube-klippejä. Suomalaiset seurat metsästävät isoja tykkejä, menestystä tuovia pelaajia. Tilanne on hankala, sillä kaiken järjen mukaan Veikkausliigan pitäisi profiloitua kasvattajasarjaksi, mutta nuoret saavat edelleen kentillä hyvin rajallisesti vastuuta – ja tänne saapuvissa ulkomaalaisissa on usein jotain pientä tai suurta puutetta. Muuten he pelaisivat jossain muualla.

Kasvaneet rahat on kyllä jo haistettu. Veikkausliigaan on tehnyt paluun koko joukko komean uran ulkomaille tehneitä pelaajia. Tämä on otettu yleisesti riemulla vastaan, mutta sijoittaisiko Brentford ison osan varoistaan kokeneisiin, jo absoluuttisen huippunsa kokeneisiin pelaajiin?

Tämä on vain yksi pieni sivujuonne näytelmässä. Karu totuus on, että aivan liian harvassa Veikkausliigan seurassa on edes ripaus brentfordilaista ajattelua. Mennään päivä kerralla, toivotaan parasta siirtomarkkinoilla ja lopulta hinnan maksaa heikolla sopimuksella rimpuileva päävalmentaja. On vaikea kuvitella, että esimerkiksi Brentfordissa seuran johtoporras kysyisi seuran edustusjoukkueen pelaajilta, kun pohtivat, antavatko potkut Thomas Frankille. Koko ajatus kuulostaa aivan absurdilta, mutta on ihan arkea Suomessa. Tarinoita riittää yllin kyllin.

Jalkapallossa tulevaisuus kuuluu järkevästi johdetuille seuroille. Pienetkin voimavarat on sijoitettava erittäin harkitusti, mielellään tiedolla johtaen.

Suomessa suuntaa näyttää Palloliitto ja Eerikkilä. Huuhkaja- ja Helmaripolku on harvinaisen järkevästi kasattu kokonaisuus. Junioripelaajat testataan Eerikkilässä pari kertaa vuodessa ja he antavat joukkueen toiminnasta kyselyiden kautta hyvinkin täsmällistä palautetta niin henkisestä kuin pelillisestä puolesta. Joukkueen valmentaja saa tarkat numerot, miten kehittää kilpailua pelaajien välillä tai psykologista turvallisuutta. Seurojen performance-puoli taas pystyy seuraamaan tarkasti, onko esimerkiksi nopeus, kimmoisuus tai kestävyys kehittynyt.

Tämä on oman, 25 vuotta sitten alkaneen valmennusurani merkittävin nytkähdys. Joukkueen kokonaisvaltainen tilanne tarjoilleen tiiviissä paketissa ja suomalaisten joukkueiden numeroja verrataan Eerikkilässä vierailevien kansainvälisten porukoiden vastaaviin.

Tie on siis auki, mutta matka on pitkä. Jalkapalloilu on ottanut maailmalla jopa historiallisen harppauksen. Kehityksessä ei pysy mukana, jos homma ei pysy johdonmukaisena. Amorim näytti Rashfordille kaapin paikan, mutta samalla Manchester United antoi kannattajilleen pilkahduksen verran osviittaa tulevasta.

David Moyes sai aikoinaan lähteä, kun pukukoppi kääntyi skotlantilaista vastaan. Tällä kertaa ei lähtenyt manageri, vaan seuran ikoni. Old Traffordilla on opittu kantapään kautta, miten nykypäivän jalkapalloseuraa kannattaa johtaa. Ehkä numeroista todella selvisi, että Rashford ei liiku kentällä ja harjoituksissa riittävästi.

Emery teki aikoinaan Özilille vastaavan tempun ja nosti vaatimustason Wengerin jälkeen uudelle tasolle. Niin Rashfordiin, Öziliin, Brentfordiin kuin Eerikkilään pätee samat periaatteet. Peli on lopulta armoton. Jalkapallo ottaa, mutta myös antaa. Totuus kyllä löytyy, jos sitä rittävän syvältä etsii. Tämä on se oleellinen asia suomalaiselle huippujalkapalloilulle.

Lyhytnäköisen puuhastelun aika on auttamatta ohi.