Noin 7 500 vuotta sitten jossain nykyisen Unkarin alueella tapahtui jotain tavatonta. Täysikasvuinen nisäkäs joi toisen nisäkkään maitoa, eikä sen vatsa tullut kipeäksi.

Nisäkäs oli ihminen ja luultavasti mies. Hän oli poikkeushenkilö. Kaikki nisäkkäät juovat emonsa maitoa, mutta sukukypsänä niiden keho menettää kyvyn pilkkoa maidon laktoosia. Vallankumouksellisen geenimutaation syytä ei varmuudella tiedetä, mutta se levisi nopeasti. Maito oli monipuolista ravintoa, ja sitä sietävät kukoistivat ja täyttivät maan. Nyt pohjoisessa on paikka, jossa nisäkkäät juovat toisen nisäkkään maitoa enemmän kuin missään muualla: Suomi.

Osaamme todellakin juoda maitoa. Keskimäärin suomalainen juo sitä 127 litraa vuodessa, noin kymmenen kertaa sen, mitä japanilainen samassa ajassa. Koska tuo on keskiarvo, se tarkoittaa, että jotkut täällä juovat maitoa mielettömiä määriä.

Jos mukaan otetaan juustot ja muut jalosteet, maitoa kuluu kansalaisen välittömiin tarpeisiin reilusti yli 400 litraa vuodessa.

Meillä on käsitteet maitolasi, maitolaituri ja maitojuna. Jokainen tietää, että maito on terveystuote, josta suomalainen saa kalsiumia, D-vitamiinia ja kaikkea tarvitsemaansa paitsi alkoholia.

Muinainen geenivallankumous selittää tästä vain vähän.

Kanttura selittää enemmän. Kanttura on termi, jota jopa ruoan ja maatalouden asiantuntijat mielellään käyttävät, kun on puhe suomalaisten maidonkulutuksesta.

Mielikuvissa kanttura seisoo pienen tilan pihalla ja syö heinää. Kanttura on sekä konkreettinen että symbolinen omavaraisuuden edustaja luonnonolosuhteiden koettelemassa nälkämaassa. Kanttura on yhtä kuin maito, joka taas on yhtä kuin Suomen maaseutu asuttuna; kaksi kolmannesta maatalouden tuloista tulee siitä.

”Historiassa maidon merkityksessä voidaan mennä autonomian aikaan asti. Suomi ei ollut viljan- ja kasvintuotannossa omavarainen – meillä panostettiin maitoon ja vietiin voita ja maitotuotteita Venäjälle”, selittää Luonnonvarakeskuksen professori Jyrki Niemi.

Vielä sotien jälkeen tilat olivat pikkuruisia ja niillä kasvatettiin kaikenlaista eläintä ja kasvia. Sitten traktorit korvasivat hevoset ja alkoi tilojen kasvu ja erikoistuminen.

”Taloudelliset syyt siihen ajoivat, tuotannon tehokkuus.”

Numeroina tehokkuus pyörryttää. Puoli vuosisataa sitten Suomessa oli 250 000 maitotilaa, nyt enää 8 000. Lypsylehmiä oli yli miljoona, nyt enää vajaa kolmannes siitä. Mutta nuo lehmät tuottavat maitoa suunnattoman paljon. 60-luvulla lehmä lypsi noin 3 000 litraa vuodessa, nyt melkein 9 000 litraa, jotkut jopa kaksi kertaa sen verran. Ne eivät ole enää kantturoita vaan superlehmiä.

Maitomainoksessa lehmä kuitenkin oleskelee niityllä ikuisessa kesässä, poikasiaan hoivaten. Valion nettisivuilla esitellään ”muotokuvia” lypsylehmistä ja kerrotaan, että ”jokaisella valiolaisella lehmällä on nimi”. Kanttura elää. ”Se johtuu siitä, että maito on osa kansallista identiteettiä”, sanoo ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä.

”Jos katsotaan vaikka ravitsemussuosituksia, visualisoinneissa yhä edelleen näkyy maitolasi. Maito näyttäytyy yhä semmoisena että…” Mäkelä miettii hetken. ”Me käsitämme sen. Me haluamme syödä asioita, joilla on paikka ruokapöydässä.”

Maidolla on paikka ruokapöydässä, maitolasissa. Maidon varsinainen juominen on kyllä täälläkin vähentynyt, kun mannermaiset tavat ovat saavuttaneet Suomen. Harvassa paikassa aikuiset juovat enää maitoa ruokajuomaksi. (”Aikuistuin varhain”, perustelee kollegani sitä, että joi jo koulussa vettä – sen salakuljetti hänelle luokan laktoosi-intolerantikko, joka oli saanut erityisluvan olla juomatta maitoa.)

Jotta Suomen lehmien lypsämä 2,3 miljardia maitolitraa vuodessa saadaan kulumaan, on teollisuus vastannut tuotekehityksellä. Yli viidenkymmenen erilaisen juotavan maidon lisäksi meillä on funktionaalisia elintarvikkeita ja maitoa, joka on pilkottu partikkeleiksi ja koottu uudestaan insinööritaidolla. On proteiinijuomaa, pohjaanpalamatonta maitoa, mahavaivajugurttia ja sitten sitä jotakin asiaa, joka on samalla sekä levite että rahka.

Johanna Mäkelä muistelee huvittuneena kauppareissuaan vuoden takaa. Maitohyllyssä oli lappu, jossa luki RAHKANTOIMITTAJILLA VAIKEUKSIA. ”Suomalaiset olivat juuri saaneet rahkaherätyksen ja tyhjentäneet rahkahyllyt.”

Kuluttajille maitovalinnat ovat tärkeitä, mutta myyjän kannalta on tietysti samantekevää, missä muodossa maito nautitaan. Suomessa osa luomumaidosta myydään ”tavallisen” maidon paketissa, sillä luomua on tuotettu enemmän kuin kuluttajia kiinnostaa ostaa.

Viime vuonna ruotsalainen ruokalehti lähetti Valion laktoosittomat ja tavalliset jugurtit laboratoriotestiin: ne olivat laktoosittomia molemmat. Laktoosittomaksi mainittu vain oli kalliimpi.

Myös Valion Profeel-proteiinirahka sisältää täsmälleen saman verran proteiinia kuin tavallinen rahka, mutta maksaa enemmän.

Ruokaprofessoria maitoteollisuus kiinnostaa, koska se on ottanut niin tehokkaasti haltuun sekä maaseutunostalgian että huipputekniset innovaatiot. Suomalainen maito onnistuu olemaan hänen mukaansa ”samanaikaisesti sekä perinteikäs että liki postmoderni”.

”Vaikka meidän ruokatottumuksemme ovat muuttuneet paljon, tämän tuoteryhmän tuotteet on vahvasti mukana. Meillä on ollut tarve ylläpitää maitotuotteiden kulutusta.”

Jotta lapsenne kasvaisi voimakkaaksi ja terveeksi kansalaiseksi, tarvitsee hän runsaasti puhdasta energiaa.

Suomen Maitopropagandatoimiston mustavalkoisessa mainoksessa on alle vuoden ikäinen vauva sekä herkullinen kilo voita – siitä vauvan kerrotaan saavan tarvitsemansa A- ja D-vitamiinit. Näillä eväillä voitte elää huoletta lapsenne tulevaisuuden suhteen!

Maitopropagandatoimisto perustettiin vuonna 1929, ja sen hiukan ristiriitainen missio oli ”tuottaa selkeän puolueetonta maitopropagandaa”. Selkeän puolueeton maitopropaganda kelpasi paitsi kouluille ja puolustusvoimille myös joukkoviestimille. Vuonna 1936 ensimmäisten maitopäivien aikana asiantuntijat esittelivät radiossa ”maidon terveellisyyttä ja sopivaisuutta ihmisruoaksi, sekä runsaasta maidon käytöstä aiheutuvia taloudellisia etuja”.

Nyt ajatus teollisuuden edustajista pitämässä omaa ohjelmaa Yleisradiossa kuulostaa koomiselta. Ihan kuin maito ei olisi kaupallinen tuote vaan välttämätön ravintoaine. Se on omassa luokassaan.

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun tutkijatohtori Markus Vinnari ei mainitse kantturaa, mutta hän vertaa maitoa amerikkalaisten bensaan. Jos Yhdysvalloissa puhutaan koko ajan bensalitran hinnasta, Suomessa poliitikkojen hyvyyttä mitataan sillä, mikä on maitolitran hinta.

Vinnari on tutkinut kulutustottumuksia, erityisesti lihateollisuuden osalta. Hän sanoo, että maidon kulutus on suurta, koska sitä on myös haluttu pitää yllä tukemalla tuotantoa ja markkinointia.

”Meillä on ollut erittäin vahva tuottajien omistama Valio, joka on onnistunut kouluissa, sotaväessä ja muualla markkinoimaan tuotteitaan. Valtion ravitsemusneuvottelukunnassa istui pitkään teollisuuden edustajia. Neuvoloissa ja kouluissa on jaettu Maito ja Terveys ry:n aineistoa virallisina dokumentteina – siis suurimmat meijerit ovat sitä kautta jakaneet ruokatietoa lapsille.”

Vinnarin mainitsema Maito ja Terveys ry on 1958 lopetetun Maitopropagandatoimiston manttelinperijä, joka muun muassa välittää kouluihin ja muihin instituutioihin vierailuille Maitolähettilästä (ent. Maitotyttö).

Tällä vuosituhannella julkaistut esitteet ovat nykyaikaisempia, mutta niissä kuuluu Maitopropagandatoimiston klangi. Koulupojille suunnattu esite lupaa, että maidolla lihakset kasvavat. ”Mies juo maitoa.” Tyttöjen vaaleanpunainen lehdykkä kertoo, että maidossa ”ei ole turhia kaloreita” ja ”maito auttaa pitämään painon hallinnassa”. (Kasvissyöntiä koskeva osuus mainitsee, että maitotuotteet täydentävät kasvisruoan tasapainoiseksi ravinnoksi.)

”Meillä on ovet auki neuvoloihin, sairaanhoito-opistoihin, kouluihin, puolustusvoimiin”, luettelee yhdistyksen puheenjohtaja Seppo Rehunen. ”Me olemme kansanterveyttä edistävä yhdistys. Ylläpidämme maidon imagoa, mielikuvaa maidosta.”

Virallisesti yhdistys välittää ravitsemussuositusten mukaista tietoa, mutta toisaalta Rehunen sanoo, että ”meidän mielestämme lapsen terveelliseen kasvuun kuuluu, että ruokavaliossa on maitovalmisteita”, mitä ravintosuositukset eivät sano. Ei niiden mukaan mikään yksittäinen asia varsinaisesti kuulu ruokavalioon.

Kansallisissa ruokatottumuksissa julkisten aterioiden merkitys on valtava. Päiväkotien ja koulujen ruokalistat ovat kauaskantoista ravitsemuspolitiikkaa. Siksi ei ole samantekevää, että päiväkotien ja koulujen ruokajuomana on juuri maito.

Harva koululainen tietää olevansa koulumaitotuen asiakas. Syytä kyllä olisi, sillä koulumaitotuen saaminen edellyttää, että koulut ja päiväkodit ripustavat koulumaitojulisteen näkyvälle paikalle pääsisäänkäynnin yhteyteen. (Julisteessa puhutaan kalsiumista, D-vitamiinista, luustosta ja Euroopan unionista.) Nykyisin EU:n kanavoima tuki tarkoittaa, että koulut voivat ostaa maitotuotteita alennuksella, ja erotus maksetaan suoraan toimittajalle.

Kun maataloustuista uutisoidaan, Valio on vuodesta toiseen listan kärjessä juuri koulumaitotuen vuoksi. Viime vuonna se sai sitä 1,8 miljoonaa euroa. Vuodesta toiseen Valio myös huomauttaa, ettei se mielestään vastaanota tukea lainkaan.

”Tällainen uutisointi on harmillista, koska Valio Oy ei hyödy tuesta senttiäkään, eikä tuen tarkoituskaan ole kohdentua Valiolle vaan maitotuotteita ostaville kouluille ja päiväkodeille”, Valion edunvalvontajohtaja kirjoitti tukiuutisoinnin aikoihin pari vuotta sitten.

Se on kyllä vähän hassusti sanottu järjestelystä, jossa Valio saa liki pari miljoona tukea tuotteidensa myyntiin ja samalla tutut purkit ja purnukat kaikkien kasvavien suomalaisten nenän eteen jokaisena arkipäivänä. Lisäksi koulumaitotukea saa vain ”näkyviin” tuotteisiin – jugurttiin, juustoon, maitoon – eikä ruoanlaitossa käytettäviin maitotuotteisiin. (Perhelehtien keskustelupalstoilla äidit kyselevät tänäkin päivänä, onko mahdollista kieltäytyä maidosta, kun päiväkodissa on sanottu, että sitä on juotava.)

Ei EU tietysti tukeaan Valiolle osoita. Mutta käytännössä Valio on yhtä kuin suomalainen maito – se ostaa 80,3 prosenttia kaikesta maidosta. Puhuupa kenen tahansa kanssa maitoalalla, Valio tulee puheeksi, jopa useammin kuin kanttura.

Valiolla on ollut neuvotteluvoimaa kaupan suuntaan, ja sillä on myös poliittista vaikutusvaltaa: ”Keskustan ja Valion lämpimät välit ovat avoin salaisuus”, eräs haastateltava luonnehti. Ei ole kauaa siitä, kun Matti Vanhanen teki pääministeriaikanaan julkisen haloon siitä, että kaupassa ei ollut Valion perusmaitoa – se palasi ripeästi hyllyyn.

Maito ja terveys ry:stä Valio lähti talousvaikeuksien vuoksi, mutta on myös mahdollista, että yritys huomasi, ettei se tarvitse vanhahtavilla tavoilla viestivää edunvalvojaansa. Yrityksellä on omat ravitsemusasiantuntijat ja järeä markkinointikoneisto.

Sillä on myös alan tutkimus: Valion omalla tutkimusosastolla on 20 miljoonan budjetti ja satakunta työntekijää.

Helsingin yliopiston maitoteknologian professori Tapani Alatossava sanoo, että Suomessa ei juuri ole Valiosta riippumatonta maitotutkimusta. ”Meillä ei ylipäänsä ole riippumatonta maitotutkimusyksikköä ja rahoituskenttää niin kuin monissa muissa maitomaissa”, hän harmittelee.

Alan tutkijoiden tärkein rahalähde on Tekes, mutta Tekes edellyttää yritysyhteistyötä. Teollisuutta, käytännössä Valiota, yhteistyö tutkijoiden kanssa ei niin innosta: ”Me olemme heidän vinkkelistään lilliputteja.”

Teollisuutta myös kiinnostavat eri asiat kuin riippumattomia tutkijoita.

”Vuosien kuluessa on yritetty yhteistutkimushankkeita, joissa olisi tutkittu esimerkiksi homogenoinnin vaikutuksia.”

Homogenointi tarkoittaa maidon rasvan rakenteen muuttamista mekaanisesti. Alatossavan mukaan kuluttajilta tulee aina välillä kysymyksiä, onko homogenointi turvallista ja aiheuttaako se mahdollisesti vatsaoireita. Tutkimus homogenoinnin vaikutuksista on ollut vähäistä.

”Suomessa on vaikeaa saada rahoitusta sellaisiin tutkimusasetelmiin, joita teollisuus ei halua lähteä purkamaan.”

Yhdysvalloissa käytiin viime vuonna erikoinen taistelu. Ravintotieteilijät yrittivät saada ravitsemussuosituksiin mukaan ympäristövaikutukset. Liha- ja meijerilobbaajien vastustus oli lopulta niin vahvaa, että ravitsemussuositukset pysyivät ennallaan.

Viime vuosina tutkimuksen ja maitoteollisuuden intressit ovat törmänneet ympäri maailmaa ravitsemussuositusten vuoksi. Muutamissa maissa suosituksissa on ensimmäistä kertaa otettu huomioon ruoan ympäristövaikutukset. Maito- ja lihateollisuus ovat kaikkialla vastustaneet sitä kiihkeästi.

Ruotsissa teollisuuden edustajat väittivat, että maitotuotteiden vähentäminen aiheuttaisi lapsilla aliravitsemusta, ja epäilivät tieteellistä näyttöä meijeriteollisuuden ilmastovaikutuksista. Lehmänmaidon korvaamista kasvimaidoilla protestoitiin.

Kun Englannissa ravitsemusneuvottelukunta kehotti puolittamaan maitotuotteiden käytön ylipainon vastaisessa taistossaan, meijerilobbaajat ilmoittivat, että tämä vaarantaisi kansanterveyden.

Suomessa ruokatottumuksista tiedetään varmuudella ainakin se, että käytämme maitotuotteita vähintään tarpeeksi, lihaa liikaa ja kasviksia aivan liian vähän. Uusien ravitsemussuositusten mukaan punaisen lihan syöntiä pitäisi vähentää selvästi – sekä terveyden että ympäristön vuoksi.

Siinä on kuitenkin ristiriita: maitoa ei voida tuottaa ilman että samalla tuotetaan lihaa. 90 prosenttia lihasta tulee maitotiloilta. Lehmä lypsää maitoa vain, jos se pidetään jatkuvasti poikimassa. Mitä enemmän tuotetaan maitoa, sitä enemmän tulee myös lihaa.

Maidon mielikuviin tämä ei ole vaikuttanut, ainakaan vielä. Ruokakulttuuriprofessori Johanna Mäkelästä se on kiinnostavaa.

”Näemme nykyisin paljon argumentteja sille, miksi lihansyöntiä pitäisi vähentää. Mutta jos ihmiset askeltavat tätä polkua pitkin, niin väistämättä tullaan kyseenalaistamaan maitotuotteiden käyttö.”

Polku voi kyllä olla pitkä. Myös kasvissyöjät kuluttavat Suomessa paljon maitotuotteita, vaikka niiden tuotanto on käytännössä lihantuotantoa.

”On selvää, että jos meille on ookoo syödä lihaa, on ookoo syödä maitoa. Mut jos on ookoo syödä maitotuotteita, missä kohtaa lihan syöminen sitten ei ole? Jos tehdään tämä linkki maidon ja lihan välillä, mitä se tarkoittaa maitoteollisuuden tuotteiden kuluttamisen kannalta?”

Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm seisoo Sellon kirjaston lavalla, edessään satapäinen yleisö. Mitä saa syödä, mitä pitää syödä, ihmiset kysyvät Fogelholmilta, joka on urheilullinen ja viihdyttävästi esiintyvä keski-ikäinen mies. Rasva kiinnostaa. D-vitamiini etenkin kiinnostaa, ja maito.

Esitelmän jälkeen Fogelholm istuu viereisen kahvilan pöytään.

Hän on mukana Valtion ravitsemusneuvottelukunnassa, joka laatii ravitsemussuositukset. Nykyinen neuvottelukunta on ensimmäinen, jossa teollisuuden edustusta ei ole.

Eikö ole vähän outoa, että vielä tähän kauteen asti tuottajien edunvalvojat istuivat siellä ministeriön nimittäminä, yhdessä tutkijoiden ja muiden riippumattomien asiantuntijoiden kanssa?

Fogelholm vakuuttaa, että teollisuus ei ole Suomessa päässyt vaikuttamaan suosituksiin. ”Ovat voineet yrittää vaikuttaa, mutta eivät ole vaikuttaneet”, hän sanoo.

Mutta tuskin ne siellä sulaa kiltteyttään istuivat?

”Luulen, että on oletettu, että ihmiset, jotka ovat mukana laatimassa suosituksia, myös sitoutuvat niihin paremmin. Mutta ehkä siksi, että intressiryhmät alkoivat herättää intohimoja, ne heivattiin nyt pois neuvottelukunnasta.”

Suomessa ei ole sisällytetty ympäristövaikutuksia ravintosuosituksiin, mutta tuoreimmissa ohjeissa on kyllä yksi erillinen luku ympäristöstä.

Sekään ei mennyt läpihuutona.

”Kyllä MTK ja elintarviketeollisuusliitto yrittivät vaikuttaa”, Fogelholm sanoo. ”Ei ilmeisesti haluttu, että ympäristövaikutukset tulevat esille, koska ne ovat negatiivisia.”

Siihen, miksi maito on niin vahvasti läsnä suosituksissa, on yksinkertainen selitys: esimerkit perustuvat kansalliseen ruokakulttuuriin. Ja maito on osa kansallista ruokakulttuuria, toisin kuin vaikkapa merilevä, mantelit tai tofu, jotka myös ovat erinomaisia kalsiumin lähteitä.

Fogelholm luettelee ruokakulttuuriin vaikuttavia tuttuja asioita: agraariyhteiskunta, ilmasto, vahva maitoteollisuus ja niin edelleen. Hän mainitsee myös kantturan.

”Mutta ei ole myöskään merkityksetöntä, että suomalaisen ravitsemustieteen ja suositusten historia pitkälti lähtee liikkeelle A. I. Virtasesta”, Fogelholm sanoo yllättäen.

Hän kertoo lukeneensa viime aikoina Virtasen elämäkertaa, joka on kiehtova ja yli 600-sivuinen. Virtanen perusti Valion tutkimuslaboratorion ja oli luomassa ensimmäisiä kansallisia ravitsemussuosituksia. Hän oli Suomelle iso juttu: Nobel-palkittu tieteentekijä ja kansanterveyden vaalija.

”Virtasella oli toinen jalka yliopistolla ja toinen Valiolla”, Fogelholm sanoo.

”Hänellä oli lukkarinrakkaus maitoon. Jos oltaisiin jossain etelämmässä, hän olisi ehkä ollut oliiviöljyn tutkija.”

Virtasen mielestä maito oli parasta mahdollista ruokaa ihmiselle ja vasikalle.

”Virtanen oli aktiivisimmillaan toisen maailmansodan molemmin puolin. Silloin Suomessa oli pikemminkin puutetta ravintoaineista. Nykyiset ravitsemuksen ongelmat ovat aivan erilaiset.”

Kysytään nyt sitten: tarvitseeko maitoa juoda?

”Ei maitoa tietenkään mihinkään tarvita, vaikka se on hyvin monipuolinen ruoka-aine. Mutta se että se kuuluisi ruokavalioon… ei tietenkään. Ihan hyvin pärjää ilmankin.”

Fogelholm muistuttaa, että ravitsemussuosituksissa on nykyisin oma osio vegaaneillekin.

Mitä maidon terveysvaikutuksiin tulee, niitä löytyy Fogelholmin mukaan suuntaan ja toiseen, tutkimusasetelmista riippuen.

”Tutkimustulokset hajoavat paljon, ja lopputulos on melko neutraali. Painonnousun vähentämisestä ja kakkostyypin diabeteksen ehkäisystä on näyttöä… Kaikesta muusta tieto on ristiriitaista. Proteiinia maidosta saa, mutta sitä suomalaiset saavat muutenkin aivan liikaa.”

Entä D-vitamiini? Kaikki tietävät, että maito on hyvä D-vitamiinin lähde.

”Maito itsessään on surkea D-vitamiinin lähde.”

Hetkinen, mitä?

”Ei maidossa itsessään ole juuri lainkaan D-vitamiinia.”

Fogelholm näyttää siltä kuin asia olisi itsestään selvä. Mutta entä lapsen terve kasvu, entä koulumaitojuliste?

”No, tämä on terveyspoliittinen kysymys. Suomalaisilla on ongelmia saada D-vitamiinia. Yksi ratkaisu on tarjota vitamiinia pillereissä, mutta niitä syövät yleensä ne, jotka muutenkin ovat terveystietoisia ja voivat hyvin. Toinen ratkaisu on lisätä vitamiinia ruokaan, mieluiten johonkin, mitä käyttävät nekin, jotka eivät kiinnitä huomiota ruokavalioonsa.”

Ja kuten hyvin tiedetään, Suomessa on yksi tällainen ruoka yli muiden: maito. ■

Artikkelin taustatoimittajana on toiminut Emil Johansson.

Artikkelia muokattu, Valion osuus maidosta korjattu 80,3 %:ksi..