
Suomi on koronaviruksen vuoksi poikkeustilassa. Koulut on suljettu ja yli kymmenen ihmisen kokoontumiset kielletty. Siitä huolimatta Helsingissä torstaina avattuun Hertsi-kauppakeskukseen tuli tuhansia ihmisiä ja tungostakin syntyi.
Viranomaisten mukaan vastuu on tällaisissa tapauksissa aikuisilla suomalaisilla, poikkeustilasta huolimatta.
Puoli yhdentoista aikaan kauppakeskuksessa oli arviolta satoja ihmisiä. Ihmisiä oli paljon erityisesti uudessa Prismassa.
Kauppakeskuspäällikkö Hanna Feodorov arvioi Helsingin Sanomille, että kello 11:een mennessä kauppakeskuksessa oli käynyt jo tuhansia ihmisiä.
Kaupoissa saa käydä
Hallitus kielsi maanantain yli kymmenen hengen kokoontumiset. Tarkemmin yli kymmenen osallistujan kokouksien ja yleisötilaisuuksien koollekutsuminen on kielletty.
Hertsin avajaisia oli mainostettu ja avajaistarjoukset houkuttelivat väenpaljouden paikalle. Kauppakeskuspäällikkö Feodorovin mukaan alennuksia ei päätetty perua, sillä tapahtumaa mainostavat lehtiset oli jo lähetetty kotitalouksiin.
Hallituksen ohjeiden mukaan yli kymmenen hengen kokoontumiskielto ei koske muun muassa kauppakeskuksia.
Oikeusministeriö kuitenkin toteaa koronavirusneuvontasivullaan:
”Vaikka hallituksen linjaus ei koske yritystoimintaa, yritysten olisi hyvä muuttaa toimintatapojaan uudessa tilanteessa. Niiden tulisi pyrkiä palvelemaan ihmisiä yksilöllisemmin, pienempinä asiakasryhminä tai porrastamalla tapaamisia.”
Helsingin kaupunki pesee kätensä epidemian aikaisesta ihmisruuhkasta. Kaupunginkanslian viestintäpäällikkö Jussi Jänönen kertoi Avulle, ettei kaupungilla ole hallituksen ohjeiden lisäksi omaa linjaa tällaisiin tapauksiin. Kaupunki korostaa jokaisen aikuisen ihmisen vastuuta käytöksestään.
Myöskään oikeusministeriöstä asiaa ei haluta kommentoida, vaan kehotetaan olemaan yhteydessä poliisiin.
Poliisi ei voi estää
Poliisitarkastaja Konsta Arvelin poliisihallituksesta sanoo, että linja on selvä.
– Poliisi noudattaa lakia. Ja lain mukaan poliisi ei voi tällaista tapahtumaa estää, vaikka sen järjestäminen tyhmää onkin tällaisessa tilanteessa.
Arvelin selittää, ettei esimerkiksi Hertsin avaaminen kuulu hallituksen rajoittamien kohtaamisten määritelmään. Hallituksen antama kokoontumisrajoituskin koskee juuri tapahtumien järjestämistä. Yksityisen kansalaisen toimintaa hallitus – tai poliisi – ei voi tässä mielessä rajata.
Myöskään vaikkapa kauppakeskusta ei voi vetää vastuuseen siitä, että sen avajaistarjousten perässä yhteen paikkaan kokoontuu epidemian aikana satoja ihmisiä.
– Ei heillä ole sellaista vastuuta, josta voisi saattaa edesvastuuseen. Tämä on enemmän moraalinen kysymys. Kun kuitenkin meillä kaikilla on vastuu koronaviruksen leviämisen estämisestä, ja sitten luodaan otolliset olosuhteet viruksen leviämiselle. Voi tietenkin kysyä, eroaako se arkipäivästä, kun kaupoissa ihmiset kuitenkin käyvät.
Vastuu on siis jokaisella aikuisella suomalaisella. Tämä koskee Arvelinin mukaan myös yli 70-vuotiaita, jotka hallitus velvoitti pysymään mahdollisimman paljon omissa oloissaan.
– Kyse on suosituksesta.
Kansalaisten liikkumiseen poliisi voi puuttua, jos valmiuslaista päätetään ottaa käyttöön pykälä 118. Sen nojalla ihmisten liikkumista voi rajoittaa, esimerkiksi panna tietyn alueen ulkonaliikkumiskieltoon.
Jos näin käy, riittääkö poliisilla työvoima ulkonaliikkumiskiellon valvontaan?
– Kyllä sekin hoidettaisiin, mutta muiden tehtävien rinnalla. Poliisilla riittää kyllä tekemistä nytkin, Arvelin sanoo.