Jukka Haapalainen rakastaa Japania ja Suomen vuodenaikoja: ”Nautin metsätöistä ja klapien hakkaamisesta”

1. Taiteellinen kasvu jatkuu

”Oli jo varhain selvää, kuka minä olen ja mihin tunnen paloa. Pikkupoikana näin mustavalkoelokuvassa niin upean tanssiaiskohtauksen, että menetin yöuneni. Äitini on kertonut, että kuuntelin aina radiosta musiikkia ja liikehdin mukana. Musiikin tyylilajilla ei ollut väliä. Äitini vei minut musiikkileikkikouluun, koska kotiseudullani Lapualla ei ollut balettikoulua. Olin mukana myös marssirumpuryhmässä, jossa opittuja rytmikaavioita hyödynnän edelleen työssäni.

Taiteilijana en ole koskaan valmis. Jatkuvan kasvun ansiosta tekemiseni sävyt ovat muuttuneet. Kilpatanssiaikoina minulla oli nopean tuottamisen vimma, mutta nykyään olen kiinnostunut hiljaa olemisen taidosta. Miten voin olla lavalla tekemättä hetkeen mitään ja antaa lavasteiden, valoefektien, äänimaailman ja muiden esiintyjien luoda tilanteita? Esiintyjän ammatissa oma persoona on paljon esillä, mutta pelkkä itsensä ympärillä pyöriminen olisi näivettävää. Kiinnostavampaa on tutkia roolia ja sitä, miten saan itseni kautta hahmon tarinan näkyväksi. Kyse ei ole siitä, miten saan itseni parhaalla mahdollisella tavalla esiin.

– Japanissa saan kokea olevani arvostettu ihan vain olemalla oma itseni. Samanlaista ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta haluan viedä itsekin eteenpäin, Jukka Haapalainen sanoo.

2. Kohteliaisuus on kaunista

”Olen onnekas, sillä ammattini on vienyt minut upeisiin maailmankolkkiin. Eniten minua on muovannut Japani, jossa olemme käyneet puolisoni Sirpan kanssa useita kertoja 1990-luvun alusta alkaen. Japanilainen kulttuuri on vanha, voimakas ja omintakeinen. Edes Tokiossa urbanisoituminen ja ylipopulaatio eivät ole nujertaneet perinteitä. Ikivanhat tavat ja kulttuuri tekevät minut aina nöyräksi.

Ihastun yhä uudelleen japanilaisten käytöksen kauneuteen. He kunnioittavat toisiaan ja vaalivat kohteliaisuutta. Japanissa saan kokea olevani arvostettu ihan vain olemalla oma itseni. Samanlaista ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta haluan viedä itsekin eteenpäin. Ariman pikkukylästä Koben vuoriston lähellä on tullut meille tärkeä rauhoittumispaikka. Siellä on kuumia lähteitä, joiden vedellä on kipuja lievittävä vaikutus. Minulla oli aikoinaan kivulias polvivamma, mutta lähteissä lilluminen helpotti kipuja merkittävästi.”

Jukka Haapalainen sanoo, että ohjaajana joutuu joskus ojentamaan muista. – Toisaalta minut on kasvatettu olemaan sovitteleva, kannustava ja antelias.

3. Enemmän ymmärrystä

”Miksi hän tekee noin? Mikä on hänen syynsä? Tällaisia kysymyksiä pohdin usein. Ihmisen käyttäytyminen kiinnostaa minua. Tavoitteenani on aina, että ymmärtäisin muita paremmin. Tosin pyrkimykseni ei mene niin pitkälle, että haluaisin ymmärtää esimerkiksi Putinia tai Trumpia. Olen allerginen itsekeskeisyydelle ja kavahdan ihmisiä, jotka tavoittelevat vain omaa etuaan.

Ihmistutkimukseeni kuuluu myös oman käytökseni pohtiminen. Esimerkiksi ohjaajan työssä on oltava jämpti, ja joskus joudun ojentamaan ihmisiä: Nyt kuunnelkaa! Jälkeenpäin mietin, sanoinko liian voimakkaasti. Toisaalta minut on kasvatettu olemaan sovitteleva, kannustava ja antelias. Uskon, että osaan sen tällä ikää jo aika hyvin.

Olen esimerkiksi huomannut, että jos työryhmässä on joku vastarannan kiiski, luottamus voitetaan kuuntelemalla. Pyrin olemaan se, joka huomioi jokaisen ihmisen yksilönä: kuka olet ja mistä tulet? Yleensä myös anteliaisuuden ilmapiiri sulattaa jään. Jos osoitan, että olen tullut antamaan kaikkeni, siihen on paha panna vastaan.”

Jukka Haapalaisen vapaa-ajan asunnolla maisema on kuin läpileikkaus suomalaiseen luontoon. – Ikkunoista näkyy vaihtuva luonnon taidenäyttely.

4. Pieniä tekoja ympäristölle

”Olen huolissani ilmaston lämpenemisestä, jäätiköiden sulamisesta, merien saastumisesta ja ihmisten piittaamattomuudesta. En silti ole mikään mallikansalainen, sillä olen kerryttänyt runsaasti lentomaileja. Yritän kuitenkin tehdä pieniä ekotekoja päivittäin. Napsuttelen valoja pois, ja huonelämpötila on säädetty pienemmälle. Jos teatterilla ei ole kahvikuppeja, juon samasta ruttuisesta pahvimukista kaikki päivän kahvini. On turha miettiä, mitä Kiinassa tehdään tai ei tehdä. Jokainen voi nipistää pienistä asioista arjessaan.

Hankimme pari vuotta sitten Sirpan kanssa vapaa-ajan kodin Askolasta. Siellä maisema on kuin läpileikkaus suomalaiseen luontoon. On peltoja, järvi, metsää ja eläimiä. Ikkunoista näkyy vaihtuva luonnon taidenäyttely. Syksyn luonnossa on surumielistä haikeutta. Talvella jäätyneen järven pinta heijastaa kauniisti auringonvaloa. Askolassa olen rakastunut neljään vuodenaikaamme uudelleen. Olen myös löytänyt uuden puolen itsestäni. Nautin metsätöistä ja klapien hakkaamisesta. Pihaamme en kuitenkaan sörki liikaa. Sen ei tarvitse olla mikään Versaillesin puutarha.”