Esivanhempiemme häntä katosi 25 miljoonaa vuotta sitten, eikä kukaan tiedä miksi
Onko ihmiselle jääneestä hännänjäänteestä, häntäluusta, mitään iloa? Apu360 on Jännän äärellä ja vastaa tähänkin kysymykseen.
Joskus sanotaan, että joku joutuu lähtemään häntä koipien välissä. Tai kuten Leevi and the Leavings asian muotoilee: Vaikka kaikesta halusin puhua sulle, mä vain häntääni heilutin. Mutta miksi joudumme tyytymään vain kuvaannolliseen häntään? Ja onko meille jääneestä tyngästä, häntäluusta, mitään iloa?
Ihmisen esivanhemmat ovat olleet hännäkkäitä otuksia. Ainakin, jos laskeudutaan sukupuutamme riittävän monta miljoonaa vuotta alaspäin.
Nykyihmiseen johtavaan kehityskaareen kuuluvilla lajeilla oli satoja miljoonia vuosia häntä, tai pyrstö, jos mennään niin kauas aikojen taa, että ihmisen esivanhemmat elelivät vielä vedessä.
Vanhimmat kädelliset tunnetaan 66 miljoonan vuoden takaa, vankasti hännäkkäinä. Noin 33 miljoonaa vuotta sitten eläneellä edeltäjälajillamme oli vielä häntä.
Nykyisenkaltainen häntäluu muodosti tavallaan riippumaton, joka piti pystyyn punnertautuneen ihmisen esiasteen sisäelimiä paikallaan.
Suurin piirtein 25 miljoonaa vuotta sitten tapahtui jotain. Ensimmäiset tuntemamme ihmisapinoiden fossiilit ovat noin 20 miljoonaa vuotta vanhoja. Näillä fossiileilla ei ole enää häntää, kuten ei muuten ole nykyisilläkään ihmisapinoilla.
Tutkijat ovat jäljittäneet hännän katoamista. Siihen on voinut vaikuttaa mutaatio TBXT-geenissä. Tämä mutaatio on nimittäin ihmisen ja ihmisapinoiden TBXT-geenissä, muttei nykyisten hännällisten apinoiden geeneissä. Luultavasti hännän häviämiseen ovat vaikuttaneet myös muut tekijät.
Vaikka hännättömyysgeeni olisikin löydetty, se ei selitä sitä, miksi hännättömäksi mutaation vuoksi jääneet esivanhempamme pärjäsivät paremmin kuin ne, joille häntä kasvoi. Tuolloin ihmisapinat liikkuivat puissa, joissa heiluessa hännän luulisi enemmänkin auttavan kuin haittaavan.
Hännättömyydestä oli sittemmin hyötyä, tosin vasta vuosimiljoonien jälkeen, kun ihmisen esivanhemmat ryhtyivät joitakin miljoonia vuosia sitten liikkumaan pystyasennossa. Silloin nykyisenkaltainen häntäluu muodosti tavallaan riippumaton, joka piti pystyyn punnertautuneen ihmisen esiasteen sisäelimiä paikallaan.
Häntäluu on kiinni ristiluussa ja monet lihakset ovat kiinni häntäluussa. Istuessa häntäluu toimii yhtenä tukipisteenä.
Nykyäänkin ihmisellä on häntä, tosin vain sikiönkehityksen ensimmäisinä viikkoina. Syntyvillä vauvoilla ei häntää enää ole. Sen sijaan meillä on selkärangan ja ristiluun jatkeena häntäluu, hyvässä piilossa ihon alla ja pakaroiden varjossa.
Häntäluun olemassaolon huomaa, jos kaatuu sopivasti alaselän päälle. Silloin siihen sattuu ja huonolla tuurilla sen voi murtaakin.
Mutta onko siitä mitään iloa, vai onko kyseessä pelkkä kroppaan jäänyt muinaisjäänne? Häntäluu on tosiaan kiinni ristiluussa ja monet lihakset ovat myös kiinni häntäluussa. Istuessa häntäluu toimiikin yhtenä tukipisteenä.
Häntäluu ei kuitenkaan ole mitenkään elintärkeä osa ihmistä. Sairauksien vuoksi häntäluun poistoja tehdään jonkin verran, ja yleensä poiston kokenut voi jatkaa elämäänsä aivan hyvin.
Eikä ole tarkalleen totta, että kaikki ihmiset syntyisivät hännättöminä. Tiedossa on äärettömän harvinaisia tapauksia, joissa vauvalla on syntyessä selvä pikkuinen häntä. Tällainen häntä näyttää olevan monesti yhteydessä muihinkin synnynnäisiin poikkeuksiin selkärangassa.
Lähteet: Mikä vei ihmiseltä hännän?, A Tale of the Tail : A Comprehensive Understanding of the “Human Tail”, How Humans Lost Their Tails.
Mikä sinua askarruttaa? Mihin jännään kysymykseen tarvitset vastauksen? Laita sähköpostia osoitteeseen sammeli.heikkinen@a-lehdet.fi ja yritämme auttaa.
