Mikko Ojaniemi vietti vuoden yksilövalmentajana tanskalaisessa Midtjyllandissa – ”En ole Suomessa aina seurassa ollessani tiennyt, mikä on seuran tavoite”

Istuin autossa matkalla mökiltä kotiin, ja kuuntelin toisella korvalla radiota. Juontaja yritti herätellä kuulijakuntaa kysymällä, missä Euroopan maassa haluaisit asua, jos olisi pakko valita yksi ja Suomea ei saisi sanoa. Pohdin hetken, ja yllätyin itsekin, kun tajusin, että Tanskahan on aika vahva vaihtoehto tähän. Kuten kaikki sivistyneet ihmiset, laskin jalkapallokulttuurin yhdeksi merkittäväksi kriteeriksi.

Tanskaa on jalkapallokontekstissa ihailtu suomalaismediassa aikaisemminkin. Somessa on kiertänyt ketjuja tanskalaisiin seuroihin tutustumassa olleiden kokemuksista. Paikallisista jäteistä Nordsjaelland ja Midtjylland ovat käyneet Eerikkilässä Huuhkajapolun kansainvälisissä turnauksissa pelaamassa, ja siinä sivussa pitäneet muiden osallistujajoukkueiden valmentajille esitelmiä toiminnastaan. ElmoTV on haastatellut Nordsjaellandissa vaikuttavaa Mari Savolaista, Aitio taas Midtjyllandissa töitä puskevaa Niklas Virtasta.

Yhden kauden Tanskassa vietti myös nykyään Ilveksen talenttivalmentajana työskentelevä Mikko Ojaniemi. Ojaniemi tutustui tanskalaiseen futikseen, ja FC Midtjyllandiin, johon päätyi työskentelemään, juuri Eerikkilän kansainvälisessä turnauksessa.

– Aika nopeasti, kun aloin valmentamaan, syntyi idea ulkomailla valmentamisesta. Tuntui, että se on sellainen steppi, jonka halusin itse saavuttaa. Kansainvälinen turnaus Ilveksen junnujen mukana Eerikkilässä oli ensimmäinen kosketus ulkomaisiin joukkueisiin. Midtjyllandia ja sen tapaa toimia ihannointiin tuolloin paljon, ja ajatus ulkomailla valmentamisesta jäi kytemään jo silloin.

Vuosien varrella Ojaniemi pyrki aktiivisesti etsimään mahdollisuuksia ulkomailla työskentelyyn. Lopulta oli mukava yllätys, että työ löytyi juuri Midtjyllandista, ja Ojaniemi pääsi kokemaan sen ympäristön, jota Eerikkilässä oli ihailtu.

Suomalaisen valmentajan työllistyminen ulkomaille ei ole helppoa tai jokapäiväistä. Ojaniemenkin kohdalla puhutaan vuosien prosessista. Midtjyllandin kohdalla yksi asia helpotti onnistumista:

– Paikoista suurin osa menee suljettujen ovien takana. Joku tuntee jonkun, ja kysyy sitä avoimeen pestiin. Midtjyllandissa vaihtui juuri omistaja kun tulin, mutta aiemman omistajan seuroissa, oli se sitten omistajasta kiinni tai ei, tapana oli laittaa iso osa avoimista paikoista julkiseen hakuun, kertoo Ojaniemi viitaten myös Valioliiga-seura Brentforin omistavaan Matthew Benhamiin.

Ei Ojaniemi Midtjyllandiinkaan kylmiltään päätynyt. Jonkinlaisia kontakteja rekrytointiprosessissa mukana oleviin ihmisiin Ojaniemi oli pystynyt luomaan Eerikkilässä, ja haettuaan kolmatta kertaa töihin seuraan rekrytiimissä alkoi olla jo henkilöitä, jotka muistivat suomalaisen aiemmilta vuosilta.

– Midtjyllandissa natsasi lopulta mitä, minne ja miten haettiin. Ja oma osaaminen sopi haettuun.

Rekrytointiprosessi oli kolmeosainen. Ensimmäisessä vaiheessa lähetettiin CV ja ennakkotehtävä, joiden perusteella raakattiin Ojaniemen arvion mukaan hakijoiden määrä reilusta sadasta pariin kymmeneen. Nämä parikymmentä haastateltiin lyhyesti, jonka jälkeen jäljelle jääneet 5-7 hakijaa pääsivät pidempään haastatteluun. Näiden perusteella Ojaniemi palkattiin Ikastissa majaansa pitävän tanskalaisseuran yksilövalmentajaksi.

– Pääasia oli, että haku oli julkinen. Muuten Suomesta ulkomaille pääseminen vaatii suhteita.

Yksilövalmentajan työnkuva oli ihailtavan yksinkertainen. Ojaniemen ”kotijoukkue” oli U15, jonka valmennustiimin osana ja pelaajien kanssa hän toimi. Lisäksi pestinsä ensimmäiset kuukaudet Ojaniemi veti U8-U12 -ikäluokille aamuharjoituksia, ennen kuin siirtyi enemmän myös U17 joukkueen mukaan. Välillä valmentajaa tarvittiin tuuraamaan aamutreeneihin, mutta pääsääntöisesti Ojaniemellä oli yhdet treenit päivässä:

– Aamupäivällä kokoonnuttiin valmennustiimin kanssa. Katsottiin iltapäivän treeni läpi. Sen jälkeen tehtiin videoanalyysia vastustajasta tai klippejä pojille. Saatettiin katsoa läpi edellistä peliä, ja itse kokosin joukkueen käyttöön tilastoja, avaa Ojaniemi tavallista työpäiväänsä.

Rooli U15 joukkueessa olikin lopulta enemmän apuvalmentajan, kuin yksilövalmentajan:

– Joukkueen päävalmentaja vaihtui kauden aikana, mutta kumpikin tykkäsi jakaa vastuuta.

Harjoitukset sisälsivät usein yhden parinkymmenen minuutin osion, jossa pelaajat jaettiin pienryhmiin. Jokainen valmentaja vastasi oman osuutensa suunnittelusta ja toteutuksesta. Lisäksi seuran toimintatapana on, että yksilövalmennus tai -harjoittelu on pelaajalähtöistä. Jos pelaaja haluaa yksilöllistä treeniä, hän saa sitä. Tällöin pelaaja pyytää harjoitusta valmentajalta, joka sitten vetää sen, usein treenien yhteydessä. Lisäksi Midtjyllandin pelaajaputken vanhemmassa päässä on pelaajia, jotka eivät käy koulua. He harjoittelevat pienryhmänä myös joukkueharjoitusten ulkopuolella.

Vertaillessa eroja suomalaisen ja tanskalaisen valmennuskulttuurin välillä Ojaniemi toteaa heti, että niissä painotetaan eri asioita.

– Suomalaiset ovat hyviä organisoimaan. Paljon suunnitellaan, treeni on suunniteltu, treeniviikko on suunniteltu, on suunniteltu, miten viikko istuu kuukausiohjelmaan. Koko kaudelle on suunniteltu valmiit teemat.

–Tanskassa suunnitelmallisuus ei ollut kenenkään painopiste, ainakaan U13-U15 -ikäluokissa. Meillä oli kuukaudelle teemat, mutta useimmiten ne unohtuivat. Valmentajilla on Midtjyllandissa aika vapaat kädet.

Suunnitelmallisuudesta siis piste suomalaisille, mutta toisilla osa-alueilla tanskalaiset ovat selkeästi edellä:

– Harjoitukseen heittäytyminen, jokaisen harjoituksen jokaisen harjoitteeseen, on Tanskassa valmentajilla eri tasolla. Sitä kautta tulee vaatimustason ylläpito, ja pelaajille tehdään selväksi, mitä vaaditaan.

Ojaniemi antaa vaatimustasosta konkreettisen esimerkin:

– Kaksinkamppailut ovat Midtjyllandissa iso juttu. Kun tulin, yllätyin, kuinka paljon siitä puhuttiin. Suomessa tyydytään siihen, että pelaaja menee mukaan kaksinkamppailuun. Midtjyllandissa pelaaja saa kovaa palautetta, mikäli ei voita sitä. Ei se riitä, että menee kovaa kaksinkamppailuun. Jos sä hävisit sen, sä hävisit sen.

– Eteenpäin pelaaminen, vauhti, kaksinkamppailut ovat Tanskassa isoja asioita. Suomessa painotetaan enemmän pallonhallintaa ja kontrollia. Perussuorituksissa ei Suomessa vaadita läheskään yhtä paljon kuin Tanskassa, varsinkin harjoituksissa ero on valtava, tiivistää Ojaniemi suurimpia eroja.

Tanskalaisen ja suomalaisen juniorivalmennuksen ero ei siis synny hienoista harjoitteista. Ojaniemi pohtii, että Midtjyllandin toimintaa Suomesta seuraamaan tuleva saattaisi pettyä yksinkertaisiin ja tuttuihin harjoitteisiin. Ero syntyy Ojaniemen kokemuksen mukaan vaatimustasosta ja sisältöpainotuksista. Suomalainen valmentaja saattaa vetää hienon harjoitteen, mutta päästää sormien välistä asioita, joiden Tanskassa ei ikinä annettaisi mennä.

Myös filosofisia eroja on. Juniorijoukkueille ei vedetä juurikaan taktisia harjoituksia, ainakaan jos taktinen harjoitus määritellään yleisimmän mielikuvan mukaan: iso pelinomainen harjoitus, 11v11-peli tai sitä mahdollisimman lähellä oleva peli, jossa käydään läpi yhdessä joukkuetaktisia asioita. Midtjyllandissa painopiste on pelaajien yksilöllisessä ja erityisesti teknisessä kehittämisessä.

Taktisia harjoituksia saa Ojaniemen mukaan toki vetää, mutta painopisteet ovat toisaalla. Taktisten harjoitteiden sijaan Midtjyllandissa uskotaan intensiteetin ja pallokosketusten kehittävän pelaajia paremmin myyntiartikkeleiksi:

– Paljon pelataan pienpelejä. Erilaisia pelejä minimaaleihin. Esimerkiksi kaikki pallonhallintapelit päättyvät tavalla tai toisella viimeistelyyn minimaaliin. Minimaaleja Tanskassa onkin joka kentällä ja seuralla, ja niitä löytyy riittävästi, kun Suomessa parhaassa tapauksessa on neljä ja usein ei yhtään. Resurssiero näkyy siinäkin.

Raha puhuu myös siinä, että Tanskassa joukkueen kanssa kentällä on enemmän valmentajia. Useampi valmentaja mahdollistaa jaon pienempiin pienryhmiin, jossa pelaajat saavat yksilöllisempää valmennusta:

– U13-U15 -ikäluokissa oli tavoitteena kolme kertaa viikossa 20 minuutin osuus pienryhmäharjoittelua. Pelaajat jaettiin 5-8 pelaajan ryhmiin. Ryhmäjako tehtiin yksilötavoitteiden ja kehityskohteiden mukaan, kuka tekee käännöksiä, kuka ekaa kosketusta, kuka viimeistelyä.

– Tässä tullaan siihen eroon, että Suomessa näitä asioita harjoitellaan useimmiten aamutreeneissä. Tanskassa ne ovat harjoittelun ydin, ja esimerkiksi kääntymisen ja ensimmäisen kosketuksen harjoittelun on oltava mukana treeneissä lähes päivittäin.

Asiat eivät toki ole mustavalkoisia. Ojaniemi maalailee ”taktinen harjoittelu – yksilön kehittäminen” -janan, jossa Midtjylland sijoittuu yksilön kehittämisen ääripäähän ja suomalainen junnufutis taktisen harjoittelun ääripäähän. Keskemmällä janaa on Ojaniemen mukaan tanskalaisista seuroista esimerkiksi Nordsjaelland, jolla on hyvin selkeä oma tunnistettava, kiistatta joukkuetaktinen tapa pelata ikäluokasta toiseen. Paljon on kiinni myös siitä, miten tiukasti määrittelee ”taktisen harjoitteen”. Kuten Ojaniemi toteaa, myös 3v3 -pienpeli voi olla taktinen harjoite.

Asian laittaminen valmennuskulttuurin ja sitä kautta valmentajien piikkiin ei kuitenkaan osu Ojaniemen mukaan oikeaan.

– Kaikki lähtee seurajohtamisesta. Tanskassa paine huolehtia siitä, että pelaajat saavat treeneissä riittävästi pallokosketuksia, tulee nimenomaan ylhäältä alas.

– Suomessa junnujen valmentajilla on enemmän tulospainetta. Pitää saada joukkue korkeimmalle sarjatasolle, pitää pysyä siellä, reservijoukkueessa pitää nousta sarjatasoa ylemmäs… Tanskassa ajatus pidetään yksittäisessä pelaajassa ja hänen kehittämisessään.

– Tulospaineessa valmentajat ajautuvat tekemään sitä, mistä saa helpoiten tuloksia ja nopeiten kehitystä peliin. Pelikäsityksen opettaminen on usein nopeampaa, kuin pelaajan tekninen kehitys. Midtjyllandissä keskitytään kehittämään teknistä pohjaa, koska se antaa pitkässä juoksussa mahdollisuuden päästä korkeammalle tasolle.”

– Suomessa monesti mietitään jo keskiviikkona, miten voitetaan viikonlopun peli. Se on tavallaan johdonmukaista, että harjoitellaan viikolla niitä teemoja, jotka sitten näkyvät viikonlopun pelissä. Mutta se vie toimintaa myös taktiseen suuntaan. Tanskassa maanantaista perjantaihin kehitettiin pelaajia, pelin voittaminen alkoi sitten kun pelipäivänä saavuttiin sinne pelipaikalle. Sitten tehtiin kyllä kaikki mahdollinen, jotta voitetaan se yksittäinen peli. Huudettiin pää punaisena, vaihdettiin muotoa ja yritettiin saada etua. Mutta ei niitä eri muotoja viikolla harjoiteltu etukäteen.

Mikko Ojaniemen työtä FC Midtjyllandissa helpotti myös se, että seuran tavoite oli selkeä. Myydä pelaajia. Ojaniemi koki tavoitteen ohjaavan selkeästi omaa työtään:

– En ole Suomessa aina seurassa ollessani tiennyt, mikä on seuran tavoite. Seuran tavoite on voinut olla varsin pitkällä aikajänteellä tai se on voinut olla jotain abstraktia.

Midtjyllandin alemman tason tavoite, myydä pelaajia, oli selkeämpi. Koska seura haluaa myydä pelaajia, on pelaajakehitys sille olennainen osa toimintaa. Jotta pelaajia saisi myytyä mahdollisimman isolla rahalla, pitää heistä kehittää mahdollisimman hyviä.

– Seuralla on perinne, että pelaajamyyntiä juhlitaan toimistolla. Alun perin perinne oli, että 10 prosenttia siirtosummasta laitetaan juhlimiseen, mutta nykyään summat ovat niin älyttömiä, että eihän niin voi tehdä. Nykyään seura ostaa toimistolle 5000 Tanskan kruunulla karkkia. Se on merkki seuran työntekijöille, että olette tehneet hyvää duunia.

Myös harjoittelufilosofia on valittu linjassa tavoitteen kanssa. Midtjyllandissa koetaan, että pelaajan myyntipotentiaalin kannalta on parempi kehittää pelaajan ensimmäistä kosketusta 10 prosenttia kuin pelikäsitystä 30.

– Kysyin kerran eräältä U19 joukkueen pelaajalta, saako hän neuvoja pelikäsityksen kehittämiseen. Vastaus oli, että aika vähän, ne asiat pitää itse keksiä, itse oppia. Pitää itse pystyä löytämään kentällä ratkaisut ja löytää ne asiat, joita kehittää.

Pelaajakehityksen rinnalla pelaajamyyntitavoitetta on mahdollistamassa pelaajarekrytointi, joka Ojaniemen mukaan on Midtjyllandissa pelaajakehitystä suuremmassa roolissa. Rekrytointi on aktiivista heti U13 ikäluokasta asti, mutta astuu vahvemmin kuvaan hieman myöhemmin. U15 vaiheesta eteenpäin, varsinkin U17 ja U19 ikäluokissa ruvetaan kilpailemaan tosissaan ja rekrytoimaan sen mukaisesti. Tällöin rekrytointi on myös kansainvälistä. U19 sarjassa Midtjylland onkin sitten hallitseva mestari, joka on viime vuosina voittanut sarjan useampaankin kertaan.

Tanskassa jalkapallopyramidi näyttää junnuissa hyvin erilaiselta, kuin Suomessa. Midtjylland ja muut suuret Tanskan liiton tasojärjestelmässä ylimmälle viidennelle tasolle rankatut seurat hallinnoivat omia alueitaan. Niillä ei saa olla omia joukkueita nuorimmissa ikäluokissa, jotka on jätetty pienemmille seuroille. Esimerkiksi ensimmäinen virallinen FC Midtjyllandin joukkue on U13 joukkue. Midtjyllandin alue on Jyllanti, jota se hallinnoi muutaman muun suuren seuran kanssa. Se tarjoaa alueen pienille kasvattajaseuroille, joita on Ojaniemen arvion mukaan yli sata, valmentajakoulutusta, rahoitusta valmentajien palkkaamiseen ja extra-harjoittelua edistyneimmille pelaajille. Vastineeksi se scouttaa pienten seurojen pelaajia, ja yrittää haalia parhaat riveihinsä U13-vaiheessa.

Lähialueelta rekrytoinnin lisäksi Midtjylland tekee yhteistyötä sekä nigerialaisen FC Ebedein että portugalilaisen C. D. Mafran kanssa. Ebedeistä tulee pelaajia Midtjyllandin U17 ja U19 joukkueisiin. FIFA:n säännöt toki kieltävät alle 18-vuotiaiden pelaajien siirtymisen Nigeriasta Tanskaan. Säännöissä on kuitenkin väliaikaiset siirrot mahdollistava pykälä. Näin nigerialaispelaajia saapuu 3-5 pelaajaa kerrallaan kumpaankin joukkueeseen. Hyvän kuvan itsestään jättäneet pelaajat kutsutaan takaisin, ja parhaat Midtjylland ostaa 18-vuotiaana.

FC Ebedei -yhteistyöllä on Ojaniemen mukaan kaksi rinnakkaista tehtävää:

– Tätä kautta löytyy totta kai hyviä pelaajia. Mutta nopeasti huomasin, että nämä pelaajat tuovat ympäristöön intensiteettiä ja kovuutta. Pelaajat ovat Tanskaan saapuessaan vähän raakileita pelikäsityksen osalta, mutta fyysisesti lahjakkaita. Vaikka he saattavat olla pelikäsitykseltään rajoittuneita, he menevät kyllä kovaa ja tulevat tilanteisiin ilman pelkoa. Näiden pelaajien myötä treenien fyysinen taso ja intensiteetti nousee, mikä on Midtjyllandissa oleellista.

Afrikasta tulee pelaajia Ikastiin myös scouttien kautta. Kerran vuodessa Midtjyllandin Afrikan scoutti tuo Tanskaan noin 25 pelaajan ryhmän, joka harjoittelee seuran valmentajien silmien alla parin viikon ajan. Ojaniemen vuonna tästä ryhmästä yksi pelaaja sai sopimuksen seuran U19 joukkueeseen. Ojaniemi arvioi, että seuran U19 joukkueesta vajaa puolet on ulkomaalaispelaajia.

Lisäksi Midtjylland rekrytoi voimakkaasti lähinnä muista Pohjoismaista. Suomalaisväriäkin seurassa on ollut, tällä hetkelläkin punamustassa paidassa hyökkää 2008-syntynyt HJK-lähtöinen Alberto Velasquez. Mitään alueellista rajoitusta seura ei ole itselleen asettanut, vaan on pelaajamyyntitavoitteensa kanssa etsimässä aina hyviä diilejä, pelaajia, jotka voi hankkia halvalla ja joilla on korkea myyntipotentiaali. Hyvien diilien lisäksi varsinkin vanhemmassa päässä Midtjyllandin haluama fyysinen profiili on nykyään yli 185 senttinen ja nopea. Ainakin tanskalaisseurassa nähdään, että pitkillä pelaajilla on monipuolisempi pelaajaprofiili, ja heidät on mahdollista myydä useampaan eri sarjaan. Tähän toki vaikuttaa myös se, että Midtjyllandin filosofiaan on kuulunut jo pitkään olla Tanskan paras joukkue erikoistilanteissa.

Pelaajarekrytoinnin merkittävästä roolista huolimatta Ojaniemi haluaa korostaa tanskalaisen kulttuurin vaikutusta:

– Kuulin useamman pelaajan suusta, etteivät haluaisi tehdä mitään muuta kuin pelata Midtjyllandille. Tanskassa pelaaja haluaa nimenomaan oman alueensa suurseuraan ammattilaiseksi. Kun pelaajat tulevat Midtjyllandiin pienemmistä seuroista, he vetävät superkovaa. Karsitut pelaajat haluavat taistella, jotta pääsisivät takaisin.

– Suomessa ei kuule tarpeeksi vastaavaa. Pelaajat haluavat kyllä ammattilaiseksi, mutta tapahtuuko se missä seurassa, sillä ei ole niin väliä.

Pyydettäessä vertailemaan Tanskaa ja Suomea, Ojaniemi harmittelee, ettei kulttuuriin oikein voi vaikuttaa. Tanska toki muistuttaa maana Suomea monelta osin, ja on suomalaiselle valmentajalle sikäli helppo maa mennä. Mutta jalkapallo on niin eri luokkaa Tanskassa, että vertailu on vaikeaa. Tanskalainen kulttuuri ja yhteiskunta on Ojaniemen mukaan optimoitu niin paljon paremmin urheilijoiden kehittämiseen. Yhden Tanskassa selvästi paremmin olevan asian, johon voi vaikuttaa, Ojaniemi kuitenkin löytää:

– Sarjasysteemi ei Suomessa auta pelaajakehitystä. Valmentajat kilpailevat aina jostain sarjapaikasta ja kokevat tulospainetta. Lisäksi esimerkiksi U15 ja U17 vaiheessa meidän parhaat pelaajat ovat jakautuneet 40 eri seuraan.

Tanskassa tilanne on toisin. Viitostason suurseurat pelaavat omia sarjojaan, joista ei ole mahdollista pudota. Parhaat pelaajat ovat keskittyneet näihin 14 seuraan aika hyvin jo U15 ikävaiheessa, loputkin U17 mennessä. Pelien intensiteetti on luonnollisesti kovempi, kun kaikki taito ja laatu on keskitetty samaan sarjaan ja sen otteluihin. Ojaniemi ei usko sarjojen kuitenkaan olevan suljettuja, vaan niihin on mahdollista nousta, mikäli seura nousee seurojen laatujärjestelmässä ylimmälle tasolle. Kansallisia sarjoja on kolme: U15, U17 ja U19. Pelit ovat samana päivänä samassa paikassa. Esimerkiksi Ikastista starttaa jonakin viikonloppuna bussi, jossa on kyydissä kolme seuran vanhinta joukkuetta. Kaikilla on peli Kööpenhaminassa FC Kööpenhaminaa vastaan, niin että U15 ja U19 pelaavat samaan aikaan, ja U17 näiden jälkeen. Ojaniemi koki järjestelyllä olevan monia hyviä puolia.

– Peleissä oli enemmän väkeä katsomassa. Seuran valmentajat näkivät saman seuran eri joukkueita, ja yhteys eri joukkueiden välillä pysyi paremmin.

Myös käytännön hyötyjä oli. Matkakulujen vähäisyyden lisäksi järjestely mahdollisti sen, että pelaajien siirtely ikäluokkien välillä oli käytännössä helpompaa.

Tanskassa oltiin ylipäätään Ojaniemen mukaan löysempiä sen suhteen, kuka pelaa missäkin sarjassa. Yli-ikäisyyslupaan toki tarvittiin Tanskan liiton PHV-testin (pituuskasvun huippuvaihe) perusteella myönnetty lupa. Pelaajat, joilla yli-ikäisyyslupa oli, saivat kuitenkin pelata myös omassa ikäluokassa. Lisäksi peleissä sai pelata kaksi yli-ikäistä pelaajaa, joilla lupaa ei ollut.

Systeemi toimi, koska kaikki ovat samalla sivulla siitä, että ratkaisuja tehdään pelaajakehityksen näkökulmasta:

– Tosi vähän tapahtui sellaista, että joku olisi laittanut yli-ikäisiä kentälle, että voittaa jonkin yksittäisen pelin.

Suomeen Ojaniemi palasi reilu vuosi sitten. Pesti oli alun perinkin suunniteltu vuoden mittaiseksi, sillä vaimo jäi Suomeen. Ulkomaiden suhteen Ilveksen P17-joukkueessa mukana oleva Ojaniemi pitää silmiä auki:

– Ollaan ajateltu, että haluaisi vielä kokea ulkomailta haastetta, jos oikea ovi aukeaa ja voidaan perheenä lähteä.

Mikään pakko lähteä ei kuitenkaan ole, sillä Ojaniemi kertoo viihtyvänsä tällä hetkellä hyvin Tampereella. Midtjyllandista lähtönsä jälkeen mies on kuitenkin ehtinyt myös miettiä, miten tanskalaisseuran toimintaa kehittäisi:

– Miettisin yksilövalmennusta uudestaan. Haluaisin pelaajat tiiviimmin valmentajan kanssa mukaan prosessiin. Lisää suunnitelmallisuutta, parhaille pelaajille enemmän palautetta ja yksilöllistä treeniä.