Turkistarhaajat vaihtavat nyt joukolla alaa – Mikko Mäkipelkola kieltäytyy lopettamasta arvokkaita emokettujaan
Lintuinfluenssan aiheuttaman kriisin seurauksena moni turkistarhayrittäjä on päätynyt vaihtamaan alaa. Kaustisella kaikki eläimensä menettänyt tarhuri Sari Koskinen kouluttautuu perushoitajaksi. Miljoonia kettu- ja minkkitarhaansa sijoittaneet kauhavalaiset Mikko Mäkipelkola ja Leena Kujala taas käyvät oikeustaistelua viranomaisten lopetusmääräystä vastaan.
Häkit sijaitsevat sivuilta avoinna olevien katosten alla keskikäytävän molemmin puolin. Suurin osa Suomen yli miljoonasta turkiseläimistä – ketuista, supeista ja minkeistä – asuu tällaisissa varjotaloiksi kutsutuissa suojissa, joissa ne ovat kosketuksessa ulkomaailman kanssa.
Varjotalojen etu sisähalleihin on, että niissä eläimillä on mahdollisuus saada luonnonvaloa ja raitista ilmaa häkkeihinsä. Mutta samaan aikaan eläimet ovat kosketuksissa villieläinten, kuten lintujen, ja niiden mahdollisesti levittämien taudinaiheuttajien kanssa.
Olemme Suomen turkistarhauksen ydinalueella, Keski-Pohjanmaan maakunnassa sijaitsevalla Kaustisella, jossa Kaustisen Turkisrehu Oy:n rehutehtaan naapurissa sijaitseva aidattu tarha-alue satoine varjotaloineen on yksi Suomen suurimmista. Alueella on kymmenten tarhayrittäjien häkkirakennuksia.
Nyt suurin osa niistä seisoo tyhjillään kuin aavekaupungissa. Lähes kaikki eläimet on jouduttu lopettamaan lintuinfluenssatartunnan vuoksi. Kesällä Kaustisella nähtiin paljon naurulokkeja, joiden uskotaan tartuttaneen viruksen turkiseläimiin.
Osassa tarhoista eläinten lopetus on vielä menossa. Kuolleet eläimet sullotaan kontteihin, joissa ne rahdataan Honkajoella sijaitsevalle käsittelylaitokselle. Honkajoki Oy on erikoistunut riskimateriaalin murskaamiseen ja steriloimiseen, mikä hävittää taudinaiheuttajat.
Koko Suomessa lopetustuomion on saanut 305 000 turkiseläintä, joista suurin osa on jo tapettu. Kaikkiaan Suomessa on noin 1,3 miljoonaa turkiseläintä; minkkiä, kettua ja suomensupia.
Ruokaviraston osastonjohtaja Terhi Laaksonen sanoo, että eläinten lopettamispäätös on annettu 29 turkiseläintilalle. Lisäksi kolmen tilan osalta lopettamisprosessi on kesken.
Pahin tautitilanne on Keski-Pohjanmaalla Kaustisen seudulla. Paikkakunnan moniin tarhureihin kuuluvan Sari Koskisen ketuissa todettiin aiemmin lintuinfluenssaa. Tarhan noin 5000 ketusta viimeiset saatiin lopetettua tänään.
– Erillään olleessa pienessä supitarhassa ei todettu lintuinfluenssaa, mutta supejakaan ei säästetty koska samat hoitajat ruokkivat sekä kettuja että supeja. Näin Ruokavirasto päätti, Koskinen kertoo.
Taustaa: Lintuinfluenssaa ei ole saatu kuriin turkistarhoilla – Miten vakavasta riskistä on kyse?
Tarhan perusti vuonna 1964 Koskisen appi Leo Koskinen, joka menehtyi vuotta aiemmin eikä siten ennättänyt nähdä eläinten surmaamista.
– Hän ei olisi kestänyt sitä, Sari Koskinen miettii.
Parhaana vuonna Koskisen Turkis Oy:n tarhassa oli yli 10000 kettua ja suomensupia, jolloin se työllisti Leo Koskisen molemmat pojat Mika ja Markus Koskisen vaimoineen. Lisäksi töissä oli viides ulkopuolinen työntekijä.
Ensin tuli korona, sitten Ukrainan sota ja kesällä lintuinfluenssa. Turkisten kysyntä ja hinta romahtivat. Kettuja ja supeja eli ruokittavia eläimiä oli pakko Koskistenkin vähentää.
Nyt Koskisten veljesten tarhalla on enää töissä Markus Koskinen. Mika Koskinen sai töitä Rani Plast Oy:n muovitehtaalta Teerijärveltä. Puoliso Sari Koskinen kouluttautuu oppisopimuksella perushoitajaksi Vetelissä ja Markuksen vaimo Mari Koskinen on töissä päiväkodissa.
Tarhurit ovat Sari Koskisen mukaan ahkeria ja he ovat tottuneet tekemään erilaista työtä. Yksi Kaustisen tarhureista perusti lvi-asennusyrityksen, kun eläimet lopetettiin. Toinen tarhuri työskentelee tehtaalla maalarina ja kolmas kauppaa maatilavakuutuksia.
Virukset ovat tarhoilla levinneet turkiseläimistä toisiin, eivät ainoastaan linnuista turkiseläimiin.
Lintuinfluenssaa on ollut eniten juuri Kaustisen ja Kauhavan turkistarhoilla.
– Aluksi osa sairastuneiden tilojen eläimistä säästettiin, mutta se oli virhe. Nyt kaikki ketut ja suomensupit pitää lopettaa tarhoilla, joilla on todettu lintuinfluenssatartunta. Se koskee myös siitoseläimiä, Ruokaviraston Laaksonen selittää.
Kaikki minkit määrättiin lopetettaviksi jo aiemmin. Jyrkän päätöksen syynä on se, että virukset ovat tarhoilla levinneet turkiseläimistä toisiin, eivät ainoastaan linnuista turkiseläimiin. Virus voi levitä myös eläimen syljen, rehun tai saastuneiden kuivikkeiden välityksellä. Sen sijaan ihmiseen virus ei ole tarttunut.
Tarhayrittäjät ovat odottaneet Ruokavirastolta täsmällisiä ohjeita varjotalojen desinfioimiseksi, jotta he pääsisivät jatkamaan tarhausta ”puhtaalta pöydältä”.
–Tarha pitää olla eläinten lopettamisen jälkeen olla tyhjillään vähintään kolme kuukautta. Niinpä seuraava tuotantokausi on lintuinfluenssatiloilla käytännössä menetetty, johon voi hakea korvausta, Laaksonen sanoo.
Laaksonen vakuuttaa, ettei Ruokavirasto ole lopettamassa turkiselinkeinoa. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee asetusta tarhojen lintusuojauksista, jotka tulevat ensi keväänä pakollisiksi.
Suurta kettu- ja minkkitarhaa Kauhavalla pitävälle Mikko Mäkipelkolalle ja Leena Kujalalle ensimmäiset eläinten lopetuspäätökset saapuivat jo 28. heinäkuuta. Tarhan 21 000 ketusta puolet on jo lopetettu, samoin kaikki tilan 17 000 minkkä.
Niistä tuhat oli arvokkaita safiriminkkejä. Sen sijaan Mäkipelkola ei ole suostunut lopettamaan 2500:aa emokettua, joiden tehtävä on jatkaa sukua.
– Olemme valittaneet Ruokaviraston kategorisesta eläinten lopetuspäätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen, koska siitoseläimissä ei ole todettu tartuntaa. Siitä huolimatta kaikki tilan eläimet tulisi lopettaa, Mäkipelkola ihmettelee.
Tätä menoa tilalla ei ole pian poikasia, joita kuljetettaisiin häkkivaunulla omiin tarhoihinsa. Syntyneet poikaset vieroitetaan emosta kahden kuukauden ikäisinä. Mäkipelkola esittelee pitkulaista, pyörillä liikkuvaa, kapeaa häkkivaunua, joka mahtuu kulkemaan varjotalon käytävällä.
Hän epäilee, että viranomaisten tavoitteena on ajaa koko turkisala loppuun, koska tarhojen puhdistusohjeita ei ole vieläkään saatu toiminnan jatkamiseksi.
– Talvi painaa päälle eikä varjotalojen desinfioimista ja kalkkikäsittelyä voi tehdä pakkasella. Lisäksi ilman siitoseläimiä on vaikea jatkaa yritystoimintaa. Uusien siitoseläimien osto on kallis operaatio.
Esimerkiksi sinertävien safiriminkkien jalostaminen kesti vuosia. Nyt niillä saisi hyvä hinnan, mutta ne on jouduttu lopettamaan, Mäkipelkola harmittelee.
41-vuotias Mikko Mäkipelkola osti vanhan turkistarhan nuorena miehenä heti asepalveluksen jälkeen. Tarhayritys ristittiin Mäkfox Oy:ksi. Tarhaan tehtiin huomattava laajennus noin kymmenen vuotta sitten.
– Tarha on nyt hyvässä iskussa, sillä olemme sijoittaneet siihen noin kaksi miljoonaa euroa uudistamalla ja lisäämällä häkkejä ja varjotaloja, Mäkipelkola sanoo.
Tautitilanne ahdistaa yrittäjäpariskuntaa, sillä tilan velkoja vastaan on kiinnitetty koko omaisuus omakotitaloa myöten. Moni yrittäjä laajensi tarhaansa rahakkaalla 2010-luvulla, jolloin turkisten hinnat nousivat Vantaan turkishuutokaupassa korkealle.
Hintataso on ollut kuitenkin poikkeuksellisen huono viime viisi vuotta. Muun muassa Mäkfox Oy kirjasi vuoden 2019 liikevaihdoksi 1,4 miljoonaa euroa, jolla se teki tappiota 146 000 euroa. Vuoden 2020 liikevaihto oli 700 000 euroa ja tappio 302 000 euroa. Vuoden 2021 ja 2022 liikevaihtoa ei ole ilmoitettu, mutta yritys kirjasi vuonna 2021 pitkästä aikaa voittoa 227 000 euroa. Seuraavana vuonna tuli jälleen tappiota 231 000 euroa.
–Tappiolliset tilinpäätökset johtuvat siitä, että turkiksia ei ole saatu myytyä. Niitä on sekä Saga Furin että meidän omassa varastossa odottamassa parempia aikoja. Merkkejä alan nousukaudesta on minkinnahkojen suhteen, Mäkipelkola sanoo.
Saga Fur on Suomen turkiseläinten kasvattajain liiton vuonna 1938 perustama osakeyhtiö, joka on nykyisin pörssiyhtiö. Se toimii turkisten myyntikanavana maailmalle.
Turkistarhureiden määrä on tänä syksynä alittanut 400:n rajan. Moni harkitsee lopettamista, sillä tarhat eivät pysty kattamaan tuotantokustannuksia.
– Seitsemään vuoteen tarhanpito ei ole ollut meille kannattavaa. Olisimme valmiit myymään tarhan ja nahat pois, jos joku ostaisi, yli 30 vuotta kestäneen yrittämisen jälkeen, sanoo tarhuri Tiina Juhola Kalajoen Rahjalta.
Useita tarhoja on viime kuukausina purettu tai osa tarhoista on tyhjennetty eläimistä odottamaan parempia aikoja.
– Saapa nähdä kuinka paljon saadaan tänä vuonna turkiksia. Niin moni turkistarhuri on joutunut lopettamaan, sanoo Kaustisella toimivan Furfix Oy:n hallintojohtaja Anne Lillsund.
– Mekin lopetimme mieheni kanssa tarhanpidon. Ihan tulee tippa silmään, Lillsund huokaa.
Furfix on minkkien nahkontakeskus, joka työllistää pian alkavan nahkomissesonkina noin sata työntekijää puoleksi vuodeksi. Yhtiön toimitusjohtaja on Annen puoliso Jan Mikael Lillsund.
Ennen koronaa Furfix käsitteli yli miljoonaa minkinnahkaa vuodessa. Viime vuonna niiden määrä putosi puoleen miljoonaan.
Trukkikuski Tuomas Pollari rahtaa vaalea levypinoa Kaustisen Turkisrehu Oy:n marketin kokoisesta pakastevarastosta pihalla odottavan traktorin lavalle. Turkisrehu Oy:n perustivat vuonna 1964 paikalliset tarhurit.
Levyt ovat pakastettua lohen perkuutähteitä, jotka syötetään ketuille. Lappajärveläisen turkistarhan SV-Turkis Oy:n työntekijä Esa Salonen seuraa, että lohilevyt saadaan pinottua tiiviiksi lastiksi traktorin lavalle.
Lappajärveläisyrityksellä on oma rehukeittiö, jonne lohilevyt rahdataan. Sen sijaan suurin osa Suomen tarhureista ostaa valmista rehua, joka sekoitetaan Kaustisella vellimäiseksi puuroksi.
Suurin tarhurille toimitettava erä on täysperävaunurekka, jonka tankkeihin mahtuu noin 40 tonnia rehua.
– Suurilla tarhoilla se hupenee nopeasti, sillä yksi kettu syö rehua noin kilon verran päivässä, kertoo Kaustisen Turkisrehu Oy:n varatoimitusjohtaja Mats Talus.
Parhaana vuonna Kaustisella on valmistettu rehua jopa 560 tonnia vuorokaudessa. Silloin yritys kirjasi liikevaihdoksi noin 25 miljoonaa euroa.
Turkisalan alamäki näkyy suoraan rehutehtailla. Mitä vähemmän eläimiä, sitä vähemmän ruokaa menee.
Kaustisen Turkisrehu on yksi Suomen suurimmista alan yrityksistä. Suomessa on viisi turkisrehutehdasta. Viime vuonna se kirjasi liikevaihdoksi noin 10 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden liikevaihdon ennuste on enää 5,5 miljoonaa euroa.
Turkisalalla on Kaustisella kunnanvaltuuston puheenjohtaja Antti Mäkelän mukaan poikkeuksellisen vahva rooli.
– Kaustisella maatilojen keskikoko on perinteisesti ollut pieni, joten turkiseläinten kasvattamisesta on muodostunut hyvä lisätulon lähde. Lisäksi se ei vaadi suuria pinta-aloja, Mäkelä kertoo.
Ennen koronaa Kaustisella oli 56 tarhayrittäjää. Tänä keväänä heitä oli jäljellä 33. Tällä hetkellä aktiivitiloja on 17, joista 12 on sellaisia, joissa ei ole todettu lintuinfluenssaa.
– Turkistaloudessa työskentelevien määrä ylitti vielä keväällä sadan henkilön rajan, joka on lähes kuusi prosenttia noin 4000 asukkaan kunnan koko työvoimasta, kertoo Kaustisen kunnanjohtaja Minna Nikander.
Kaudella 2021–2022 Kaustisen tarhojen nahkamyynnin arvo oli 3,9 miljoonaa euroa.
– Hallituksen tulisi tässä tilanteessa antaa taloudellista tukea turkiselinkeinon harjoittajille, Nikander sanoo.
Turkistarhaamisen vastustajat taas toivovat tarhaajille tukea, joka saisi heidät vaihtamaan alaa. Heihin kuuluu lieksalainen Tapani Karinen, joka on yhdessä muiden alan vastustajien kanssa kerännyt nimiä turkistarhauksen kieltämiseksi.
– Miksi tarhataan minkkejä, kettuja ja supeja, jonka tarkoitus on vain nahkojen tuottaminen. Eläimet viettävät koko elämänsä häkissä, Karinen kysyy.
– Alan työntekijöille ja yrittäjille tulisi järjestää tarpeellinen tuki alanvaihtoon ja uudelleenkoulutukseen, hän sanoo.
Euroopan Unionissa turkistarhauksen sallivat enää Puola, Liettua, Kreikka, Kypros, Portugali, Romania ja Suomi sekä lopetuspäätökseen pyörtänyt Tanska. Aiempi poliittinen lopetuspäätös todettiin Tanskan valitustuomioistuimessa laittomaksi.
– Suomalaisista 80 prosenttia vastustaa Taloustutkimuksen mukaan turkistarhausta sen nykyisessä muodossa, Karinen perustelee.
– Vaateteollisuudessa ja muotimaailmassa yhä useampi yritys sanoutuu irti turkiksista, koska asiakkaat eivät halua niitä.
Turkiseläin elää 6–8 kuukautta
- Keväällä alkunsa saaneet turkiseläinten pennut syntyvät alkukesästä. Lajista riippuen eläimet ovat 6–8 kuukauden ikäisiä, kun ne lopetetaan. Sen sijaan siitoksessa käytettävä uros ja naaras voivat elää 5–6 vuotta.
- Valtaosa ketuista siemennetään ja minkit paritetaan. Keväällä syntyneet pennut vieroitetaan emostaan, kun pennut alkavat kahden kuukauden ikäisinä syödä yksinomaan kiinteää rehua eikä emo enää imetä niitä.
- Yksi ketun pentu syö elämänsä aikana noin 150 kiloa rehua. Pennut siirretään pitkällä verkkovaunulla emon luota omaan häkkiin varjotalossa. Pennut kasvatetaan sen jälkeen yleensä pareittain.
- Siitokseen valittuja yksilöitä lukuun ottamatta kaikki turkiseläimet lopetetaan kotitilalla nahkontaa varten. Minkit lopetetaan hiilidioksidikaasulla tai hiilimonoksidilla, ketut ja suomensupit sähköllä.
