Apu.fi 9.4.2019

Mikko Alatalo levytti ensimmäiset albuminsa Juice Leskisen ja Harri Rinteen kanssa. Heidän yhteisen Coitus Int. -yhtyeensä debyytti ilmestyi levykauppojen hyllyihin vuonna 1973. Silloin Alatalo ei vielä ollut Rikoomies, vaan vakavasti otettava rockmuusikko.

Tätä Alatalon uran alkutaivalta käsiteltiin tapaninpäivänä 2018 ensi-iltansa saaneessa Juice-elokuvassa. Muusikoista Rinne kommentoi elokuvaa Facebook-tilillään närkästyneenä siitä, että hänen ja Alatalon yhteisestä musiikkituotannosta on nostettu taas kerran esille vain se ainaisesti kummitteleva Rikoo on riskillä ruma, aivan kuin se määrittäisi koko heidän tuotantonsa.

Vuosina 1978–1986 Syksyn sävel -kilpailut valloittaneiden pelleilylaulujen lisäksi kaksikko teki muun muassa suoraan sydämestä kummunneita Siirtomaa-Suomen lauluja ja musiikkia jopa Mikko Niskasen elokuvaklassikkoon Ajolähtö, mutta nuo vakavat kappaleet eivät nouse juuri esille, kun Alatalosta leivotaan kuvaa artistina.

– On todella yksinkertaistavaa ajatella, että olisimme olleet pelkkiä kupletintekijöitä. En häpeä niitä lauluja enkä heitä niitä pois, mutta olemme tehneet 700 biisiä, ja niistä vain pieni osa on sitä tyylilajia, joten leima on harmillinen, Alatalo toteaa.

Kaiken aloittanut Coitus Int. -yhtye muuttui Alatalon bändistä Leskisen bändiksi jo ennen hajoamistaan. Alatalo luovutti vuonna 1972 soihdun ja lähti Tampereelta Helsinkiin päästyään töihin televisioon. Tv-uran vuoksi hänen roolinsa orkesterissa pieneni hiljalleen.

– Siitä Leskinen jaksoi vittuilla toistuvasti, että heitä kravatti pois ja tule takaisin miesten töihin, Alatalo kertoo.

Urbaanit legendat ovat muovanneet suomirockin ikonien yhteistä tarinaa moneen suuntaan, ja pitkään on elänyt käsitys, jonka mukaan Alatalo ja Leskinen olisivat olleet välirikossa 2005 julkaistuun yhteisalbumiinsa Senaattori ja boheemi asti.

Alatalo kuitenkin tarkentaa, että vaikka kaksikko etääntyi toisistaan pitkäksi aikaa, välit eivät missään vaiheessa rikkoutuneet konkreettisesti. Yhteistyötä oli vähemmän, mutta miehet kyllä kävivät toistensa häissä ja levyttivät yhdessä joka vuosikymmenellä.

– Jussin ympärille kertyi sellainen tupakansytyttäjien porukka, joka ryyppäsi hänen laskuunsa. En itse vain viihtynyt siinä porukassa enkä päässyt oikein sisään siihen elämäntyyliin, Alatalo kertoo.

Sittemmin Alatalo juonsi television suosituimpia popmusiikkiohjelmia kuten Iltatähteä ja Hittimittaria ja kirjoitti kappaleita monille artisteille Tabula Rasan progehämyistä Maarit Hurmerintaan.

Hän jopa oli ensimmäinen, joka esitteli televisiossa suomalaisille nuorille punk-vallankumouksen kärkinimen, The Sex Pistolsin.

Silti kuvaava esimerkki suhtautumisesta Alatalon tuotantoon on tilanne, jossa kokenut toimittaja tuli kysymään: ”Mitä, oletko sinä sanoittanut Maaritin Jäätelökesän ja Hymypojan?

Mutta sinähän olet Rikoomies!”

Soolouralle lähdettyään Alatalo on tehnyt lähes koko tuotantonsa, tuoretta Viimeinen juna -albumia myöten, yhdessä Harri Rinteen kanssa. Ja kuten elokuvakin antaa ymmärtää, välirikko tapahtui nimenomaan Rinteen ja Leskisen välillä.

– Todellisuudessa Harrin ja Juicen välirikko, se kun heiltä menivät vaimot sekaisin, tapahtui vasta 1980-luvulla, vaikka elokuvassa sen esitetään tapahtuneen aiemmin. Mutta silloin jouduin tietyllä tavalla valitsemaan puoleni tilanteessa ja päätin jatkaa Harrin kanssa työskentelyä, Alatalo kertoo.

Soolouran lähdettyä toden teolla käyntiin Alatalon katu-uskottavuus rockmaailmassa romahti. Vaikka levyjä ostava kansa rakasti Syksyn sävel -kilpailut kerta toisensa jälkeen voittavaa maalaispoikaa, media ei.

Huumorirallit menivät kulttuuripiireissä niin pahasti ihon alle, että julkisuus unohti Per Vers, runoilijan kaltaiset teknisesti vaativat rockballadit ja omintakeiset umpisynkät kuriositeetit kuten Eikö se ole rakkautta. Jäljelle jäi vain onttona pidetty koomikko.

Rinne viittasi myös tähän kritisoidessaan Juice-elokuvan valintoja, jotka tuntuvat noudattavan vanhaa stereotypiaa.

Hänen mukaansa Alatalon kuvan ja todellisen Alatalon välillä on kuudensadan kilometrin levyinen kuilu.

Oli joku hetki, jolloin hienot piirit päättivät, ettei se Alatalo ole hyvä. Muistan, kun olin aika innoissani meidän laulustamme Toimikerhon Keijo ja tahdoin soittaa sen parille kyldyyri-ihmiselle. Jo ennen ensimmäistä ääntä ilmoitettiin, ettei Alatalo oikein toimi, Rinne kertoo samassa Facebook-päivityksessä.

Suurin muutos artistin arkielämässä tapahtui vuosituhannen vaihduttua, kun Alatalo löysi ristiriitaiselle hahmolleen uuden käyttötarkoituksen.

Hän liittyi keskustapuolueeseen ja asettui ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. Alatalo kuvailee nuorta itseään yleisvasemmistolaiseksi, joten puoluevalintakaan ei herättänyt kaikissa ihailua.

Kansansuosio puhui jälleen miehen puolesta, sillä hänet äänestettiin läpi – neljä kautta peräkkäin – ja niin päivätyö vaihtui levytysstudioista ja konserttilavoilta Arkadianmäelle.

Vaikka aina Alatalon arvostus taiteilijana ei ole ollut huipussaan, toiminnastaan eduskunnassa hän saa nykyään kiitosta, erityisesti työstään taiteilijoiden ja tekijänoikeuksien hyväksi. Yhtenä viime töistään Alatalo teki talousarvioaloitteen, jonka avulla saatiin kaksi miljoonaa euroa jaettavaksi yksityisen kopioinnin hyvitysmaksuina Musiikin edistämissäätiön kautta.

Keikkailijaluonne on ollut eduksi myös kiertämistä vaativissa työtehtävissä. Alataloon on luotettu kollegoiden keskuudessa niin paljon, että hän on usein edustanut Suomea yksin ulkomaanvierailuilla.

– Jos jotain jään kaipaamaan, niin sitä, kun olen käynyt yksin matkasaarnaajana puhumassa tulevaisuusvaliokuntamme agendasta eri maiden parlamenteissa, hän muistelee haikeana.

Alatalo kuitenkin toteaa yllättäen, että nyt hassuttelulaulajan sitkeä polttomerkki on myös alkanut haihtua. Hän kertoo olevansa varsin tyytyväinen vastaanottoon, jonka saa nimenomaan nykypäivän keikkakansalta.

– Viime aikoina niitä vanhoja rockbiisejä on alettu taas toivoa keikoilla. Ehkä on osittain juuri Spotifyn ansiota, että nuorempi yleisö on perehtynyt ja tuntee vanhatkin kappaleet, Alatalo sanoo.

Alatalo ilmoitti jo jäävänsä eläkkeelle levyttämisestä, mutta harkitsee nyt pyörtävänsä päätöksensä. Levyttämiseen kyllästymisessä ei ollut kyse vain siitä, että suoratoistopalveluiden aikakaudella albumit eivät enää myy, vaan Alatalo kertoo, että päätös oli tarkoitettu osittain protestiksi. Hän pitelee kädessään Iltalehden artikkelia, jossa toimittaja Mikko Räsänen kritisoi tv- ja radiokanavien sekä levy-yhtiöiden ja festivaalien omistuksen monopolimaista keskittymistä.

Alatalo jakaa Räsäsen huolen siitä, kuinka ahtaalle artistit voidaan nykyisessä mallissa ajaa.

– Ei minulla itselläni ole hätää, sillä tein onneksi isoimmat hittini 1970- ja 80-luvuilla ja voin aina laulaa keikoillani niitä. Minun käy sääli poikiani ja muita nuoria muusikoita, Mikko Alatalo selittää.

Päivitetty 29.1.2021 – Ilmestynyt 9.4.2019