Apu

Juice ui vastavirtaan – edesmenneen lyyrikon elämäkertaelokuvassa on harvinaista laatua ja rehellisyyttä



Juice ui vastavirtaan – edesmenneen lyyrikon elämäkertaelokuvassa on harvinaista laatua ja rehellisyyttä

Arvostelu: Teppo Airaksisen ohjaama Juice on huomattava poikkeus elokuvakulttuurin loputtomilla elämäkertamarkkinoilla. Elokuvan ensi-ilta on keskiviikkona 26. joulukuuta.
Teksti Valtteri Mörttinen

Kun Juice Leskisen elämästä kertova elokuva julkistettiin, lopputulos tuntui väistämättömältä. Teppo Airaksisen ohjaamasta ja Antti Heikki Pesosen käsikirjoittamasta biografiateoksesta olisi tietysti tulossa samanlainen fokukseton ja rakenteeton läpijuoksu kuin muistakin muodissa olevista elämäkertaelokuvista. Tai mikä pahempaa, ehkä siitä olisi tulossa samanlaista tekopyhää ikonin kiillotusta kuin... no, muistakin muodissa olevista elämäkertaelokuvista. Ei tullut.

Leskinen on äärimmäisen ristiriitainen hahmo niin aikalaistodistajilleen kuin yleisölleenkin, ja Airaksisen erinomainen koko illan draama nimeltä Juice tuo esille nimenomaan tämän. Vaikka Leskinen oli yksi merkittävimpiä suomalaisia lyyrikoita, joka pärjäsi melkein Lauri Viidallekin, hän oli samalla ihminen, joka toi itsestään tarkoitushakuisesti ja julkisesti esiin täysin luotaantyöntäviä piirteitä. Pelkästään hänen omaelämäkertansa Siinäpä tärkeimmät: edellinen osa – jonka jälkimmäinen osa jäi lopulta kirjoittamatta – lukemalla saa pysyvän pahan maun suuhunsa.

Marja (Iida-Maria Heinonen) on fiktiivinen hahmo, joka on rakennettu yhdistelemällä Juicen (Riku Nieminen) vaimoja. Kuva: Anna Salmisalo, Yellow Film & TV.

Airaksinen ei kaunistele Leskisen tarinaa. Ehkä hän jättää välillä pahimmat osat näyttämättä – esimerkiksi maksakirroosin jälkeinen elokuva-Juice ei näytä läheskään yhtä pelottavalta kuin aito Leskinen näytti Neil Hardwickin kuuluisassa haastattelussa 1989 – mutta pyrkii kuitenkin olemaan oikeuttamatta oikuttelevan päähenkilönsä jokaista tempausta.

Näyttelijät ovat tyypillisesti elämäkertaelokuvien mehukkain uutisten aihe, ja Juicen tapauksessa roolitus näyttää onnistuneelta vielä elokuvan katsomisen jälkeenkin. Riku Nieminen Leskisenä ja Antti Tuomas Heikkinen Mikko Alatalona ovat kumpikin osuvia tulkintoja esikuvistaan, mutta huomion varastaa Pekka Strang, joka vaikuttaa aika ajoin jopa liiankin karismaattiselta Harri Rinteen roolissa.

Elokuvan voimakkain hahmo on sen versio Harri Rinteestä (Pekka Strang). Kuva: Anna Salmisalo, Yellow Film & TV.

Kuten aiemmin mainittu, Juice kieltämättä jatkaa ärsyttävää muoti-ilmiötä, mutta se ansaitsee ämpärillisen pisteitä siitä, että toisin kuin useimmat kilpailijansa, se on ihan oikea elokuva. Käsikirjoitukseen ei ole moukaroitu kokonaista ihmiselämää teatraalisena ja epäluontevasti rytmitettynä tiivistelmänä, vaan elokuva keskittyy ajanjaksoon, joka rajautuu Leskisen ensimmäiseen avioliittoon. Kevyitä taiteellisia vapauksia on otettu siinä, että joitakin nimiä on muuteltu ja aikajanaa sovitettu tarpeiden mukaan, kuten elokuvan keinoihin tavanomaisesti kuuluu. Vaimoa esittävän Iida-Maria Heinosen hahmoon vaikuttaa olevan yhdistettynä palasia päähenkilön kaikista avioliitoista.

Elokuvan maisema on päätetty naamioida 1970-luvuksi pelkkää lavastusta luovammalla niksillä. Koko teos on kuvattu rakeiselle 16-millimetriselle filmille, ja ratkaisu on silkkaa hunajaa. Herää pirullinen salaliittoteoria, että elokuvan sisältö onkin ehkä vain hämäystä, koska pelkkä julmetun kaunis ulkonäkö riisuu katsojan aseistaan niin täysin, ettei tämä osaa oikeastaan edes keskittyä muuhun.

Elokuvalla ei välttämättä ole paikkaa historiassa minään myytinromuttajana, koska Leskisen elämän nurjat puolet on tuotu esille jo useissa kirjoissa. Niitä ovat kirjoittaneet kohteen itsensä lisäksi myös Harri Rinne sekä toimittaja Antti Heikkinen, jonka Risainen elämä -teokseen elokuva virallisesti perustuu. Elokuvan arvo on sidonnainen aikaan, jossa elämäkertaelokuvat ovat kovinta huutoa mutta samalla pääosin laaduttomia ja siloteltuja.

★★★★

Julkaistu: 25.12.2018