Image

Mikkel Näkkäläjärvi on varautunut siihen, että hänen rikoksensa muistetaan aina – Se on politiikan hinta

Mikkel Näkkäläjärvi on varautunut siihen, että hänen rikoksensa muistetaan aina – Se on politiikan hinta
Viikkoa ennen eurovaaleja Helsingin Sanomat julkaisi jutun eurovaaliehdokkaiden rikostaustoista. Sosiaalidemokraattisesta puolueesta rikostausta oli yhdellä, rikosnimikkeitä kaksi: törkeä rattijuopumus ja eläinsuojelurikos. Mikkel Näkkäläjärven ympärillä alkoi valtava kohu.
Kuvat Antti Vettenranta

Aluksi viesteihin vastasi kampanjatiimi. Viimeisen kampanjaviikon aikataulu oli tiukka ja osa viesteistä niin uhkaavia, että tukiryhmän mielestä Mikkel Näkkäläjärven ei kannattanut lukea niitä itse.

Paljon oli myös hämmennystä.

Nyt on kyllä pakko kysyä, kun lehdet on täynnä tätä kissajuttua, että mitä ajattelet koko touhusta nykyään? nyt kävi semmoinen juttu, että ehdin äänestää sinua ja olen vahvasti sitä mieltä että miten ihminen kohtelee eläimiä kohtelee samoin myös ihmisiä, maanantaina 20. toukokuuta lähetetyssä viestissä lukee.

Edellisenä päivänä Helsingin Sanomat oli julkaissut uutisen eurovaaliehdokkaiden rikostaustoista viimeisten 15 vuoden ajalta. Nimiä ei kerrottu mutta puoluetaustat ja rikostyypit kerrottiin.

Demareista tuomion saaneita oli yksi, rikosnimikkeitä kaksi.

Törkeä rattijuopumus ja eläinsuojelurikos.

SDP:ssä huomattiin nopeasti, että Mikkel Näkkäläjärvessä on potentiaalia. Näkkäläjärvi oli utelias ja halusi oppia kokeneemmiltaan. Hän vaikutti sellaiselta tuoreelta kasvolta, jota kannatusongelmien kanssa kamppaileva sosiaalidemokraattinen puolue tarvitsi.

Saamelaistaustainen nuori, joka puhuu suurista kysymyksistä selkeästi: ilmastonmuutoksesta, kansainvälisyydestä, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta.

Vuonna 2016 Näkkäläjärvi valittiin Demarinuorten puheenjohtajaksi ja vuotta myöhemmin Rovaniemen kaupunginvaltuustoon. Syksyllä 2018 hän ilmoitti asettuvansa ehdolle seuraavan kevään eurovaaleissa. Läpimeno vaikutti mahdolliselta. Vaalivideossa hän kävelee saamenpuku päällään kotiseudullaan Inarissa ja reppu selässä Senaatintorilla.

Mie olen politiikassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus menestyä mutta myös epäonnistua ja saada uusi mahdollisuus, Näkkäläjärvi sanoo videolla.

Mikkel Näkkäläjärvi oli miettinyt monesti, että nuoruuden rikoksista olisi pitänyt kertoa, puoluejohdolle ja ehkä julkisestikin. Hän muistaa pohtineensa asiaa liittyessään puolueeseen vuonna 2013, mutta oikeaa hetkeä ei tuntunut löytyvän.

Kaksi vuotta myöhemmin hän oli jo ehdolla eduskuntavaaleissa. Silloinkin nuoruuden rikoksista tiesi puolueen aktiiveista vain pari, työntekijöistä ei kukaan.

Tammi-helmikuun vaihteessa 2019 Näkkäläjärvi sai allekirjoitettavakseen lomakkeen. Siinä SDP:n puoluejohto kysyi eurovaaliehdokkailta taustatietoja. Suostumus ja sitoumus -nimisen lomakkeen kohta kolme oli:

Vakuutan myös, että ehdokkaaksi asettuessani olen kertonut minut ehdokkaaksi asettavalle taholle mikäli minulla on rikostuomio tai rikoksiin liittyvä tutkinta käynnissä, joka voi ehdokkuuden myötä tulla julki.

Näkkäläjärvi allekirjoitti paperin.

"Ihmeen paljon tuolla psykopaatilla on puolustajia. Ihan kuin nautinnon hakeminen eläinten rääkkäämisestä olisi jokin meriitti poliittiselle uralle."

Kun Helsingin Sanomien juttu ilmestyi, Näkkäläjärvi oli kampanjoimassa Lapissa. Hänellä oli käynyt mielessä, että sellainen saattaa tulla, sillä lehti oli tehnyt vastaavan myös eduskuntavaaliehdokkaista. Ajatus oli unohtunut vaalikiireeseen.

Tänään alkaa mediamylläkkä, hän kirjoitti ystävälleen WhatsAppissa kolmen maissa päivällä. Siinä vaiheessa hän oli jo soittanut kampanjaväelle, läheisimmille ihmisille ja puoluejohdolle.

Antti Rinne sanoi, että olisi toivonut Näkkäläjärven kertoneen aikaisemmin. Mutta sanoi hän myös: nyt vaan pää pystyyn ja tulta päin, tuntemani Mikkel on hyvä ehdokas ja ihminen.

Ystävä arveli, että kohu unohtuu viikossa.

Olet esimerkki siitä, että Suomessa virheensä voi saada anteeksi, hän kirjoitti WhatsAppiin.

Antti Rinteen entinen valtiosihteeri Esa Suominen sanoi, että rehellisyys on varmasti paras vaihtoehto. Kampanjassa mukana ollut Ulpu Iivari toppuutteli: pakkoko sitä on kertoa?

Näkkäläjärvi oli päättänyt, että on. Illalla kuuden aikaan hän julkaisi Facebookissa päivityksen, jossa kertoi olleensa jutussa mainittu sosiaalidemokraattien ehdokas.

Olen tehnyt vuosina 2006 ja 2010 nuoren ikäni raskaimmat virheet, hän kirjoitti.

16-vuotiaana sain sakot eläinsuojelurikoksesta: tyhmyys tiivistyi porukassa ja muiden joukossa löin kissaa. 20-vuotiaana kesällä 2010 hyppäsin humalassa auton rattiin, nukahdin ja ajoin auton metsään. Siitä minut tuomittiin 30 vuorokauden ehdolliseen vankeuteen.

Päivityksestä tuli iso uutinen. Iltalehti. Ilta-Sanomat. Helsingin Sanomat. STT. Yle.

Jatkojuttuja ilmestyi seuraavana päivänä, ja sitä seuraavana. Ylivoimaisesti suurin osa käsitteli alaikäisenä tehtyä kissantappoa.

Iltalehti ja Ilta-Sanomat julkaisivat kuvia esitutkintamateriaaleista:

Kuolleita kissoja ja sekasortoa – tällaista jälkeä teini-ikäinen Mikkel Näkkäläjärvi kavereineen sai aikaan inarilaisella mökillä.

Kuunnellessaan Mikkel Näkkäläjärven haastattelua Lapin Kansan Viikkoraati-podcastista Hanna Wass ajatteli: onpa kypsää analyysia.

Wassin mielestä Näkkäläjärvi pystyi puhumaan hämmentävän rauhallisesti rikoksistaan, niiden syistä ja seurauksista, vaikka kohu hänen ympärillään oli vellonut viimeisen vaaliviikon ajan.

Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin professorina työskentelevä Wass tiesi Näkkäläjärven etukäteen. Hän on mukana Suomen vaalitutkimuskonsortiossa, joka on avoin, vaalitutkimuksesta kiinnostuneiden yliopisto-tutkijoiden yhteistyöverkosto. Wass on tarkkaillut vaalikampanjoita pitkään.

Näkkäläjärven hän oli tavannut ensimmäisen kerran kesällä 2017 Suomi-Areenassa. He olivat osallistuneet samaan väittelykilpailuun ja olivat pitäneet yhteyttä silloin tällöin myöhemminkin.

Rikoksista Näkkäläjärvi ei ollut kertonut. Ei myöskään muista nuoruuden vaikeista asioista, joista hän Facebook-päivityksessään mainitsi: veljen kuolemasta auto-onnettomuudessa ja vanhempien avioerosta.

Tutkijana Wassia kiinnosti kohussa erityisesti ristiriita. Miten edustuksellisuus toteutuu, jos ehdokkailta vaaditaan täydellistä nuhteettomuutta? Eiväthän äänestäjät itsekään ole nuhteettomia, Wass pohti.

Ja niin kuin John Rawls on tietämättömyyden verhoa teoretisoinut: päätöksiä pitäisi tehdä sellaisella periaatteella, että voisi itse olla yhteiskunnan huono-osainen. Omakohtainen kokemus vaikeista asioista voi joskus auttaa tekemään parempia päätöksiä.

Wassista oli myös kiinnostavaa, miten oikeusvaltioperiaate näytti unohtuneen kohussa. Hänestä vaikutti siltä, että Näkkäläjärveä koskevassa keskustelussa ei osattu erottaa periaatetta ja rikosta toisistaan.

Jos puolusti rangaistuksensa kärsineen ihmisen mahdollisuutta tehdä jatkossa toisin, se tarkoitti kissantapon eikä periaatteen puolustamista.

Päivää ennen vaaleja Wass teki päivityksen Mikkel Näkkäläjärven podcast-haastattelusta Facebookin Eriarvoisuusvarasto-ryhmään. Se on muun muassa professori Juho Saaren ylläpitämä avoin ryhmä, jossa keskustelu on Wassin mielestä poikkeuksellisen moniulotteista.

Keskustelijoina on paljon tutkijoita ja muita sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin syvällisesti perehtyneitä ihmisiä. Ryhmästä saattaisi saada uusia näkökulmia Näkkäläjärven tapauksen herättämään, Wassin mielestä poikkeukselliseen ja ylimitoitettuun raivoon.

Se, että asioita ajatellaan heti moraalisesta näkökulmasta ilman analyyttista keskustelua, on hänestä ylikuumentuneen yhteiskunnan merkki.

Saatteeksi päivitykseensä Wass kirjoitti: Viikko Mikkel Näkkäläjärven tapausta seuratessa on tuottanut monia konkreettisia havaintoja esimerkiksi sosiaalisista etäisyyksistä. Oheisessa haastattelussa hän kykenee erittelemään niitä itse rauhallisen analyyttisesti.

Vastauksia alkoi tulla nopeasti.

”En epäilekään, etteikö Näkkäläjärvi pystyisi analysoimaan tilannetta rauhallisesti. Juuri siksi en kuuntele.”

”Ihmeen paljon tuolla psykopaatilla on puolustajia. Ihan kuin nautinnon hakeminen eläinten rääkkäämisestä olisi jokin meriitti poliittiselle uralle.”

”Siis: jokaisella on ymmärrystä elämän nurjista puolista mutta harva projisoi niitä väkivaltana puolustuskyvyttömiin tai ainakaan käyttää niitä excusena väkivallalle myöhemmin.”

Wass oli päättänyt, että vastaa kaikkiin kommentteihin. Kun niitä oli jo kymmeniä, hän kirjoitti: ”Eli tällaiseen tekoon syyllistynyt ihminen on tuomittu loppuelämäkseen eikä meidän täällä yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta kiinnostuneiden ryhmässä edes kannata yrittää lähestyä viikon kestänyttä keskustelua muulta kuin yksilön tuomitsemisen pohjalta.”

”Yksilön tuomitseminen?! Otin kantaa kaikkiin jotka syyllistyy henkirikoksiin… oli henki sit ihmisen tai eläimen… Tappamisen vähättely on vaarallista.”

”Jotenkin se seuraava aamu kun heräsi siihen, kun poliisista soitettiin. Se on varmaan eka sellainen selkeä muisto. Ajatus oli, et on tehnyt hirveen virheen ja pilannut kaiken."

Lauantai-iltana 7. syyskuuta Mikkel Näkkäläjärvi kirjoittaa vastauksen tekstiviestiin.

Mie oon mukana.

Hän jatkaa: Suoraan sanoen ajattelen näin: Tämä voi olla uuden urani ensimmäinen haastattelu tai viimeinen politiikan haastattelu. Jos en jatka politiikassa, voin tehdä paljon muuta.

Nykyinen työ Demarinuorten puheenjohtajana kestää ensi kevääseen. Sen jälkeen suunnitelmat ovat auki. Wordiin kirjoitetussa päiväkirjamerkinnässä maanantailta 27. toukokuuta lukee: Elämää on eurovaalien jälkeenkin.

Ei muuta.

Vaalipäivänä 26. toukokuuta Näkkäläjärvi oli seurannut ääntenlaskentaa perheensä ja läheisimpien tukijoidensa kanssa Stone’sin kabinetissa Keskuskadulla Helsingissä. Aamupäivällä hän vastaili Facebook-viesteihin, niihin, jotka eivät olleet uhkauksia.

Häpeän mitä olen tehnyt… Olen hyvin pahoillani…

Kun äänestyspaikat olivat sulkeutuneet, Näkkäläjärven kasvot näkyivät tv-ruudussa. Hetken hän ehti ajatella: läpi mentiin. Mutta sitten hän tajusi, että varsinaisen vaalipäivän äänet eivät mitenkään voisi riittää.

Ennakkoäänestys oli alkanut neljä päivää ennen kohua ja hänen ydinkannatusseudullaan Lapissa äänestetään muutenkin paljon ennakkoon. Välimatkat ovat niin pitkät.

Kello yhdeksän aikaan Näkkäläjärvi lähti demarien vaalivalvojaisiin Virgin Oiliin. Hän tiesi, että joutuisi vastaamaan siellä toimittajien kysymyksiin. Yhteensä hän oli saanut ääniä reilut 10 000. Se riitti demarien listan neljänteen sijaan.

Näkkäläjärvi, 28, oli vielä viikko sitten demareiden nouseva kyky, mutta julkisuuteen tulleet tiedot Näkkäläjärven nuoruuden rikoksista romahduttivat kampanjan, Ilta-Sanomat kirjoitti iltakymmenen jälkeen julkaistussa jutussa.

Silloin Näkkäläjärvi oli jo kotona katsomassa jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen finaalia. Lehdissä kaikkien aikojen huonoimmaksi tituleerattu Suomen joukkue voitti Kanadan maalein 3–1.

Näkkäläjärvi lähti torille.

Asunnossa Helsingin kantakaupungissa on auki Lapin Kansan digiversio. Mikkel Näkkäläjärvi lukee sen joka aamu, oli hän pääkaupungissa, toisessa kodissaan Rovaniemellä tai äitinsä luona Inarissa. Tapa on äidin isältä opittu: hänen luokseen Ranualle ei ollut asiaa, jos lehteä ei ollut luettu.

Näkkäläjärvi tarjoaa kahvia. Yllä on Makian Muumi-paita. Kaulassa riippuu kultainen ketju, ketjussa kultahippu.

”Tää on äidiltä saatu. Lemmenjoelta.”

Jääkaapin oveen on kiinnitetty valtiollinen onnittelutervehdys tupsulla ja kultaisella Suomen leijonalla. Se on työministeri Timo Harakalta ja valtiosihteeri Pilvi Torstilta. Näkkäläjärvi meni hiljattain naimisiin.

Tervehdykseen on kirjoitettu kaksi runoa. Harakan valitsema on Paul Celanilta. On aika, se päättyy. Torstin runon nimi on: Pidä varasi.

Dezső Kosztolányia: Ole vilpitön, puhdas, rohkea. Anna esikuva. Väärä vilkaisu vain, ja teit jo synnin, joka säilyy, joka rankaisee sinua jatkuvasti itsetuhon vihalla ja pyyhkii pois muistosi, sinut.

Jääkaapin ovessa on myös valokuva Näkkäläjärvestä Antti Rinteen kanssa. Se on otettu Demarinuorten liittokokouksessa Turussa kesällä 2018. Demarinuorten puheenjohtaja ja puolueen puheenjohtaja tuijottavat toisiaan tiukasti silmiin. Antti Rinne katsoo yläviistosta. Näkkäläjärvi virnistää.

Puoluekokouksessa vuotta aiemmin Näkkäläjärvi oli kannattanut puheenjohtajaksi Timo Harakkaa, johon hän oli tutustunut eurovaalien alla 2014. Jo sitä ennen hän oli seurannut Harakan juontamaa tv-sarjaa 10 kirjaa rahasta, ”kesätöiden jälkeen Inarissa 2010 tai 2011”.

Välit Rinteen kanssa ovat Näkkäläjärven mielestä silti ihan hyvät.

”Sillonkin kun oli keväällä tää… Kun olin niin sanotusti myrskyn silmässä, niin kyllä se Anttikin kolmena tai neljänä päivänä soitteli ja kysyi, mitä kuuluu ja miten jaksat. Et se oli ihan hienoa ja mun mielestä jopa vähän yllättävää, koska silloin oli hallitusneuvottelut kiivaimmillaan. Voisin kuvitella, et Rinteellä varmaan muutakin tekemistä kuin soitella jollekin nuorisoliiton puheenjohtajalle ja kysellä, et miten jaksat.”

Ennen kohua Näkkäläjärvi mietti monesti, voiko olla yhteiskunnallisessa toiminnassa mukana, jos on tehnyt rikoksen.

Haastattelua edeltävänä päivänä vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela on twiitannut, että hänestä puolueiden ei pitäisi ottaa listoilleen seksuaalirikoksista tuomittuja. Näkkäläjärvi sai postauksesta useita kuvakaappauksia.

”Jos lähdetään siihen, et jonkun yhden ihmisryhmän oikeutta, vaikka sitten seksuaalirikoksia tehneiden ihmisten oikeuksia asettua ehdolle vaaleissa rajataan, niin aika äkkiä ollaan sit siinä tilanteessa et lähdetään rajaamaan kohta muidenkin oikeuksia”, Näkkäläjärvi sanoo.

Iiris Suomela poisti twiittinsä. Hänen mukaansa se ymmärrettiin väärin. Hän sanoi tarkoittaneensa sen kommentiksi perussuomalaisille, jotka vaativat seksuaalirikoksista tuomittujen maahanmuuttajien karkottamista.

Pari viikkoa myöhemmin Paula Vesala twiittaa, että hänen mielestään viharikoksesta tuomittu ei voi toimia kansanedustajana. Helsingin Sanomat tekee uutisen: Paula Vesalan kantaaottava twiitti kerää kiitosta ja haukkuja.

"Mitään järkevää selitystä en osaa tekemisillemme keksiä, ehkä se oli vain nuorten järjetön päähänpisto."

Mikkel Näkkäläjärven punainen kaksikerroksinen lapsuudenkoti sijaitsee Inarijärven rannalla. Hiljattain CNN valitsi järven ympäristön Euroopan kauneimmaksi paikaksi.

Pieni paikallisyhteisö: Inarin kylässä ihmisiä asuu noin 1 000, koko kunnassa noin 7 000.

Näkkäläjärvet ovat kuuluisa saamelaissuku. Klemetti Näkkäläjärvi, Mikkelin isän serkku, on saamelaiskäräjien entinen puheenjohtaja, Mikkelin serkku Pirita Näkkäläjärvi valittiin juuri saamelaiskäräjille.

Setä Oula Näkkäläjärvi on ensimmäinen tuomarinvalan vannonut saamelainen. Isänäiti Inga Näkkäläjärvi, jota Mikkel kutsui áhkkuksi, eli elämänsä ensimmäiset vuosikymmenet laavussa porojen mukana vaeltaen. Taloon hän muutti vasta 1930-luvulla.

Isä Aslak Näkkäläjärvi opiskeli Turussa insinööriksi mutta on elättänyt itsensä poronhoidolla. Hän kävi koulunsa 1960-luvulla, aikana, jolloin saamelaislapset erotettiin vanhemmistaan asuntoloihin ja pakotettiin puhumaan suomea.

Saamen kieli ei kadonnut. Mikkel puhui lapsena saamea isänsä kanssa ja suomea yhteiskuntaopinopettajana työskennelleen äitinsä Outi Korpilähteen kanssa.

Mikkelin lapsuus oli ”tavallinen inarilaispojan hyvä lapsuus”: isä vei kalaan ja poroaidalle, äidin kanssa keskusteltiin yhteiskunnallisista asioista.

Seitsemän vuotta vanhempi isoveli Juhan Aslak oli kiinnostunut strategiapeleistä ja matematiikasta. Hän opetti Mikkelin käyttämään tietokonetta ennen kuin tämä aloitti koulun ja torui, jos matematiikankokeesta tuli erinomaista huonompi numero.

Vanhemmat erosivat, kun Mikkel oli alakoulussa. Isä muutti pois, aluksi Inarin kylään ja myöhemmin Ivaloon neljänkymmenen kilometrin päähän.

On paljon epämääräisiä muistikuvia, joista Mikkel ei ole ihan varma: Oliko hän pienenä lapsena käsi kädessä vaarin kanssa mäen päällä katsomassa, kun punaista lapsuudenkotia rakennettiin?

Lipuivatko terät kolmevuotiaana luistellessa leveälle niin, että kaatui, mutta mailaan nojaamalla pysyi hetken pystyssä?

Kapinoiko hän vanhempiaan vastaan, kun nämä halusivat, että poika pukeutuu saamenpukuun juhlapäivinä vai ajatteliko hän ainoastaan kapinointia?

Vaikuttiko vaari siltä, että halusi jakaa sotamuistoja, vaikka ei koskaan puhunutkaan niistä itse vaan ainoastaan, kun häneltä kysyi?

Sanoiko tuomari oikeudenkäynnin päätyttyä vuonna 2006 todella, että toivottavasti emme tapaa enää näissä merkeissä?

Marraskuun kuudennen vuonna 2001 Mikkel muistaa tarkasti.

Hän oli isänsä luona. Äiti oli työmatkalla Pohjois-Ruotsissa. Illalla isä yritti soittaa Juhan Aslakille, mutta tämä ei vastannut. Ihmetteli, mutta onhan omilleen muuttaneella 18-vuotiaalla menoja.

Kirjoitukset olivat juuri loppuneet. Juhan Aslak oli kirjoittanut pitkästä matematiikasta pistettä vaille täydet pisteet. Kirkas laudatur. Hän oli kuitenkin päättänyt mennä kokeilemaan uudestaan keväällä, jos saisi täydet.

Aamulla kun Mikkel heräsi, isän kotona olivat myös áhkku ja Matti-setä. Juhan Aslak oli ollut ylittämässä tietä, kun auto oli ajanut päin. Hän oli kuollut pelastushelikopterissa matkalla Ivalosta Rovaniemelle.

Kirkas muisto: vaari, joka kävi auttamassa äitiä Juhan Aslakin kuoleman jälkeen. Tullessaan hänellä oli tapana kysyä: millaista henkistä pääomaa olet kartuttanut tänään? Millä hän tarkoitti: mitä opiskelitte koulussa?

Epämääräisempi: jääkiekkokaukalo, jossa ei tarvinnut ajatella mitään.

Mikkel Näkkäläjärvi on halunnut käydä lounaalla pienessä bistrohenkisessä ravintolassa kotinsa lähellä. Matkalla takaisin hän huomaa Jokerien paidan roikkumassa pakettiauton selkänojaa vasten.

”Kova fani. Varmaan illalla menossa matsiin.”

Näkkäläjärvi ei enää käy Jokerien peleissä. Ei Putin-yhteyksien selviämisen jälkeen. Suosikkijoukkue on TPS. Niitä pelejä hän käy kaveriporukkansa kanssa katsomassa ympäri Suomen. Varma kevään merkki: Suomen jääkiekkoliigan pudotuspelit, pian niiden jälkeen alkavat jääkiekon MM-kisat.

”Se on kans yks asia, mikä omassa kaveripiirissä jakaa mielipiteitä, et käykö sit kattomassa peliä vaan pelin takia vai ajatteleeks sit tämmöstäki myös. Et ei halua olla tukemassa toimintaa, jossa on tällasia epäselvyyksiä.”

Kotona Näkkäläjärvi poimii eteisestä Suomen Kuvalehden. Kannessa on Ilta-Sanomien toimittaja Timo Haapala istuntosalin lehterillä ja teksti: Täällä vartioin minä. Näkkäläjärvi selaa lehteä. Sisällä on kuva Haapalasta Antti Rinteen kanssa.

”No ni siellä on Antin kanssa. Siellä twiitataan joku tärkeä näkemys.”

Helsingin Sanomien jutun jälkeen Näkkäläjärvi ei käynyt Twitterissä melkein viikkoon. Sitä ennenkään väittelyt eivät kiinnostaneet. Ne vievät niin paljon aikaa.

Esimerkiksi saamelaiskysymyksissä olisi helppo olla aktiivinen, mutta Näkkäläjärvi ei jaksa osallistua niihin keskusteluihin kovin paljon. Hän sanoo edistävänsä vähemmistöjen oikeuksia, mutta hänestä vähemmistötaustaiset poliitikot marginalisoivat helposti itse itsensä puhumalla vain vähemmistökysymyksistä.

”Usein kuulee tän väittämän, et politiikka ei ole enää oikeisto–vasemmisto-kysymys vaan on liberaali–konservatiivi tai kansainvälinen–kansallinen tai jotain muita jakolinjoja. Mun mielestä on huolestuttavaa, jos politiikka kilpistyy sellaseen, ettei enää ole keskustelua vasemmisto–oikeisto-kysymyksestä, varallisuuden keskittymisestä ja eriarvoisuudesta.”

Näkkäläjärven mielestä on absurdia olla huolissaan vain niiden mielipiteistä, jotka äänestävät. Puhutaan, että yhteiskunta on jakautunut ja puoluekenttä sirpaloituu vaaleissa, mutta esimerkiksi eurovaaleissa lähes 60 prosenttia äänioikeutetuista ei käyttänyt ääntään lainkaan. Miltä Suomi näyttäisi, jos heidän hiljaisuutensa saisi kuulumaan?

”Ei voi olla mahdotonta, että osan saisi mukaan.”

Näkkäläjärvi keittää taas kahvia. Hän juo paljon kahvia. Kun hän puhuu vaikeista asioista, kahvikupin kilinä kuuluu pöytää vasten.

Kuten veljen kuolemasta. Tai eläinsuojelurikoksesta.

Jääkaapin hurina kuuluu, sanoja ei löydy.

Näkkäläjärvi ei ole varma, mitä mökillä tapahtui. Maanantai aamuna Helsingin Sanomien jutun julkaisun jälkeen hän pyysi anoppiaan hakemaan Lapin käräjäoikeudesta tuomion, ettei sanoisi mitään, mikä ei pitäisi paikkansa. Teon yksityiskohdat ovat unohtuneet.

”Jotenkin se seuraava aamu kun heräsi siihen, kun poliisista soitettiin. Se on varmaan eka sellainen selkeä muisto. Ajatus oli, et on tehnyt hirveen virheen ja pilannut kaiken -tyyppisesti. Ja sitten äidille kotia kertomaan, et mitä on tapahtunut. Kaverin luona olin yötä.”

Se lukee esitutkintamateriaalissakin. Kaverin vanhemmat olivat poissa kotoa. Kolme muuta poikaa tulivat sinne; he olivat olleet kissanomistajan mökillä jo edellisyönä. Porukalla päätettiin lähteä taas. Kissoista ja niiden omistajasta liikkui juttuja kylällä ja kissoja näki toisinaan kaduillakin. Niitä oli niin paljon.

Toisena yönä mukana oli lapio. Se oli haettu Näkkäläjärven isän kotoa. Sillä Näkkäläjärvi löi kissaa.

”Mitään järkevää selitystä en osaa tekemisillemme keksiä, ehkä se oli vain nuorten järjetön päähänpisto”, Näkkäläjärvi sanoi kuulusteluissa kaksi päivää tapahtuneen jälkeen.

Ambulanssista hän soitti äidilleen: älä nyt pelästy, ei ole mitään hätää...

Syksyllä 2006 poikien tiet erkanivat. Melkein kaikki menivät ammattikouluun. Jossain vaiheessa Näkkäläjärvi ajatteli sitä itsekin – opiskelu ei pitkään aikaan ollut motivoinut. Kiinnostavia asioita olivat urheilu ja strategiapelit.

Äiti sanoi: menet lukioon.

Inarin kylässä lukiota ei ollut. Oli muutettava Ivaloon. Kämppikseksi tuli samanikäinen Juho Kähkönen.

Kähkönen tiesi Näkkäläjärven jo etukäteen, tiesi rikoksestakin. Kissanomistajan mökille tunkeutunut poikajoukko oli ollut iso uutinen Lapin seudun lehdissä ja siitä oli kirjoitettu myös Kalevassa ja STT:llä.

Tekijät tiedettiin Ivalossa saakka, ainakin samanikäisten poikien keskuudessa. Ivalolaiset ja inarilaiset kilpailivat leikkimielisesti keskenään.

Kähkönen muistaa, että inarilaisille saatettiin vähän naljailla: tuollaista sitten menitte tekemään. Äärimmäisen vakavalta asialta teko ei kuitenkaan tuntunut. Kähkösen kokemuksen mukaan poikaporukoissa tapahtuvat typerät asiat olivat aika tavallisia.

Kähkösen ja Näkkäläjärven koti oli kaksio. Näkkäläjärvi nukkui olohuoneessa. Kähkösestä vaikutti, ettei Näkkäläjärveä haittaa; olohuoneessa oli tietokone.

Lukioaikana juotiin paljon kahvia ja hengailtiin koululla, ei aina kuitenkaan oppitunneilla. Usein keskustelu oli aika kevyttä. Ei siitä niin puhuttu, mutta Näkkäläjärvi tiesi, että Kähkösen isä oli kuollut, kun tämä oli 10-vuotias. Sitä ennen Näkkäläjärvi ei ollut tuntenut ketään ikäistään, jonka perheessä olisi sattunut kuolemantapaus.

15. syyskuuta vuonna 2008 Yhdysvalloissa kaatui pankki, Lehman Brothers. Näkkäläjärvi muistaa sen tarkasti. Yhteiskunnalliset asiat olivat alkaneet kiinnostaa. Se johtui varsinkin opettajasta, joka osasi havainnollistaa merkittäviä tapahtumakulkuja esimerkkien avulla.

Luokassa kävi paljon vieraita. Joskus luettiin Jussi Halla-ahon blogia ja mietittiin, miten hän tekstejään rakentaa.

Nyt pohdittiin, mitä yhden yhdysvaltalaispankin pankin kaatumisesta voi seurata. Näkyisikö se täälläkin, matkailusta elävässä Inarin kunnassa? Tunneilla puhutut asiat jäivät pyörimään Näkkäläjärven mieleen.

Kirjoitusten jälkeen Näkkäläjärvellä ei ollut tekemistä; ei opiskelupaikkaa eikä työtä. Taantuma oli iskenyt Suomeen vuonna 2009. Työllisyys laski kaikissa ikäluokissa, mutta kaikista eniten laski nuorten 15–24-vuotiaiden miesten työllisyys.

Neljän kuukauden työttömyyden jälkeen Näkkäläjärvi pääsi Elisan puhelinmyyjäksi Rovaniemelle.

Yhtenä sunnuntai-iltana kesäkuussa hän oli ystäviensä kanssa Sodankylässä. He olivat olleet elokuva juhlilla; juoneet ja pitäneet hauskaa. Aamulla oli töitä. Rovaniemelle oli vain vähän yli tunnin ajomatka. Näkkäläjärvi lupasi ajaa.

Ambulanssista hän soitti äidilleen: älä nyt pelästy, ei ole mitään hätää…

Äidin esikoinen oli kuollut auto-onnettomuudessa. Nyt kenellekään ei käynyt mitään, ei rattiin nukahtaneelle auton metsään ajaneelle kuopukselle eikä neljälle muulle kyydissä olleelle.

”Koska lievien rikosten tekeminen lapsuudessa on tavallista, on tärkeää, ettei rikoksilla tarpeettomasti leimata ketään.”

Mökillä Heikkilässä tuulen humina on usein kovin ääni. Talvella Inarissa kuulee moottorikelkan etäältä. Jääkiekkokaukalossa kaikuu, luistin suhisee jäätä vasten.

Nuorena Näkkäläjärvi puhui rikoksistaan vain muutamalle, isoveljen kuolemasta ei kellekään. Äidin kanssa vaihdettiin pari sanaa joskus. Kriisiapua ei tarjottu.

Vasta entisen tyttöystävänsä kanssa Näkkäläjärvi alkoi puhua. He asuivat Vaasassa, jonne Näkkäläjärvi oli muuttanut opiskelemaan konetekniikkaa. Idean hän sai työvoimapalveluiden työllistämiskurssilla alkuvuodesta 2011.

Edelleen Näkkäläjärvi on sitä mieltä, että työllistämispalveluihin kannattaisi sijoittaa nykyistä enemmän rahaa.

Vieläkin, jos joku läheinen ei vastaa puhelimeen, hän huolestuu.

Pelkää, että yksin voi jäädä koska tahansa.

Kun kohu oli kovimmillaan, Näkkäläjärvi alkoi kirjoittaa puhelimeensa listaa ihmisistä, jotka tukivat.

Timo Harakka julkaisi Facebookissa kuvan: Äänestän EU-vaaleissa Mikkel Näkkäläjärveä. Vaaleissa ei ole kyse menneisyydestä, vaan tulevaisuudesta.

Jutta Urpilainen lähetti monta viestiä. Median ja julkisuuden pyörityksessä on rankkaa mutta siitä selviää, hän kirjoitti niistä yhteen. Nasima Razmyar teki päivityksen, Annika Saarikko puolusti Näkkäläjärveä tämän omalla Facebook-sivulla.

Omasta puolueesta kukaan ei sanonut julkisuudessa mitään poikkipuolista. Sen sijaan sanottiin: nyt lähdet heti ulos, vaalityöhön.

Aluksi tuntui, että kaikki tuijottavat kadulla. Vähän ajan kuluttua ei enää niin paljon.

Muista puolueista tuli paljon kannustavia yhteydenottoja, myös ihmisiltä, joista Näkkäläjärvi ei olisi uskonut.

Julkisuudessakin näkyi toisenlaisia näkökulmia. Lähinnä alaikäisenä tehdystä eläinsuojelurikoksesta; rattijuopumus ei tuntunut kiinnostavan ketään.

Tuomas Enbuske kirjoitti Iltalehteen kolumnin, jossa hän mietti kaksinaismoralismia: miksi lihan tehotuotanto ei herätä kriisiä mutta kissantappo tyrmistyttää kaikki?

Helsingin Sanomien Satu Vasantola pohti, millainen kohu olisi syntynyt, jos poikajoukko olisi lyönyt kyytä tai rottaa. Olisiko syntynyt?

Oikeusministeriön lainsäädäntöjohtaja Ville Hinkkanen twiittasi monikohtaisen ketjun, ”yleisellä tasolla”:

”Suuri osa lapsista tekee rikoksia. Poliisin tietoon niistä tulee vain pieni osa. Silti vuonna 2006 noin 13 % 15–17-vuotiaista pojista oli epäiltynä vähintään yhdestä rikoksesta.”

”Lastensuojelussa on käytetty käsitettä ’rikoksilla oirehtiminen’, mikä kuvaa hyvin ilmiötä. Rikoksiin voi liittyä lapsen henkilökohtaisia tai kasvuympäristöä koskevia ongelmia.”

”Koska lievien rikosten tekeminen lapsuudessa on tavallista, on tärkeää, ettei rikoksilla tarpeettomasti leimata ketään.”

Yhteydenottoja tuli myös ihmisiltä, jotka olivat tehneet töitä nuorten kanssa.

Jotenki on ollu tosi surullista ja siitä on nuorten kaa paljon puhuttu, et miten toiset ihmiset voi silti tuomita sut vielä jälkeenkinpäin monien vuosien takasista jutuista niin voimakkaasti ja kohdella niin pahasti ja sanoo ite niin pahasti ja olla niin jyrkkiä mielipiteissään. Sitä ollaan paljon puhuttu. Jotenkin halusin sulle tuoda ilmi sen, et sä oot ihan hirveen jotenki semmonen voima ja tsemppi mun työssä, ku mä mietin meiän nuoria jotka miettii, et kannattaaks edes yrittää ku ne on mokannu. Et onks niinku mitään sen jälkeen, Lastensuojelussa työskentelevä nainen sanoo Instagramissa lähettämässään ääniviestissä.

Näkkäläjärvi ei halua verrata. Hänellä on äiti, joka pakotti lukioon, vaari, joka tenttasi Suomen ministerien nimiä, isä, jonka kanssa puuhata. Paljon sosiaalista pääomaa. Hän ei ollut syrjäytynyt nuori, vaikka toisinkin olisi voinut mennä. Vieläkin Inarissa tullaan usein sanomaan, että enpä olisi uskonut, että pääset politiikassa noin pitkälle.

Monella tutulla elämä on mennyt eri tavalla. Siitä Näkkäläjärvi ei halua puhua. Se on heidän asiansa. Sitä paitsi tuntuisi pahalta kertoa omasta hyvästä äidistään ja sen jälkeen toisen ihmisen eri tavalla menneestä elämästä – aivan kuin kritisoisi toisen perhettä. Mitä hän siitä tietää?

Siitä huolimatta Näkkäläjärvi ajattelee, että kohu vahvisti hänen haluaan olla mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa. Jos hän jättäisi kaiken, viesti olisi väärä. Sellainen, että virheitä ei voi saada anteeksi.

Siihen hän on varautunut, että rikokset muistetaan aina. Se on politiikassa toimimisen hinta. Jan Vapaavuorestakin mainitaan aina pahoinpitelytuomio, jonka hän sai alaikäisenä.

Näkkäläjärvi on silti helpottunut, että nyt kaikki tietävät.

Kun kohu oli kovimmillaan, Näkkäläjärvi alkoi kirjoittaa puhelimeensa listaa ihmisistä, jotka tukivat.

Marraskuussa Mikkel Näkkäläjärvi menee studioon. Politiikasta.fi-verkkolehden tuottaman ohjelman otsikko on: Kuka kelpaa poliitikoksi? Sen on kutsunut koolle Hanna Wass.

Podcastissa mietitään, millainen ihminen voi toimia politiikassa. Onko nuhteettomuus vaade, se, ettei koskaan ole tehnyt virhettä?

Voivatko politiikassa työskennellä esimerkiksi ne 48 prosenttia vuonna 1987 syntyneistä miehistä, jotka ovat syyllistyneet rikokseen 25 ikävuoteen mennessä?

Yhdeksi keskustelijaksi Wass on pyytänyt lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen. Vuonna 2010 tarkastetussa väitöskirjassaan Stadilaispojat, rikokset ja lastensuojelu Pekkarinen kirjoittaa, että lastensuojelun paradigma ja suhtautuminen alaikäisten tekemiin rikoksiin on viime vuosikymmeninä muuttunut.

1900-luvun lopun vallitseva ajattelutapa oli, että rikoksia tekevää lasta pitäisi auttaa. Nyt on taas vahvistumassa tätä vanhempi ajatus: että yhteisöä täytyy suojella rikoksia tekevältä lapselta.

Väitöskirjassaan Pekkarinen käyttää Lemertin yhteisöreaktion teoriaa. Se kuvaa, miten yhteisössä reagoidaan odotuksista poikkeavan yksilön toimintaan. Reaktio voi olla ihailua ja kunnioitusta. Tai se voi olla pelkoa, inhoa ja vihaa.

Yhteisöreaktion seuraukset voi jakaa löyhästi kolmeen luokkaan. Poikkeavuutta voidaan suvaita ja siitä voi tulla osa yhteisöä, siihen voidaan suhtautua ristiriitaisesti tai se voidaan tuomita täysin.

Tuomitsemisen potentiaalisia vaikutuksia voidaan verrata René Girardin syntipukki-teoriaan, jonka mukaan yhteisö kanavoi vihansa yksilöön ja lynkkaa tämän, tai ainakin karkottaa keskuudestaan. Näin syntipukista tulee itse asiassa uhri.

Lemert esittääkin, että kun yhteisön normia rikkonut yksilö suljetaan ulos, poikkeavuudesta tulee helpommin osa hänen identi teettiään myös jatkossa.

Seksuaalirikoksista tuomittuja ei pidä ottaa puolueiden listoille…

Viharikoksesta tuomittu ei voi toimia kansanedustajana…

Psykopaatilla ihmeen paljon puolustajia…

Pekkarisen kanta on selvä: rangaistuksensa suorittanut rikoksen tehnyt ihminen ei enää ole rikollinen. Näin hän twiittasi Iiris Suomelalle ennen kuin tämä poisti kannanottonsa seksuaalirikoksista tuomituista:

Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluu, että teot sovitettuaan ihminen on vapaa ja yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. Demokratian periaatteisiin, että jokainen voi asettua ehdokkaaksi vaaleissa. Stigmatisointi, ekskluusio ja syrjintä ruokkivat turvatonta, eriarvoista yhteiskuntaa.

Eikä ihminen ole lapsena valmis. Aivotutkimuksesta tiedetään, että ihmisen aivot kehittyvät vähintään 25-vuotiaaksi.

Viimeisenä kehittyy etuotsalohko: se, jolla on suurin merkitys päätöksenteossa. Kun Pekkarinen ehtii, hän aikoo tehdä aloitteen alaikäisten rikoksista syytettyjen nimien salaamisesta oikeudenkäyntiasiakirjoissa.

Mikkel Näkkäläjärvi kävelee Clarion-hotellissa Helsingin Jätkäsaaressa ilmoittautumistiskille. Tunnin päästä täällä alkaa SDP:n tulevaisuus foorumi. Tuttuja on paljon, paljon keskusteltavia aiheita.

Näissä tilaisuuksissa Näkkäläjärvi viihtyy. Hän on usein kokenut olevansa keskinkertainen. Politiikassa strategioiden ja asioiden välisten suhteiden hahmottaminen on hänelle helppoa. Hänestä on mukava jutella ihmisille ja nähdä, kun itse edistetyt asiat menevät eteenpäin. Pienetkin.

Pöydällä on nimilappuja vierailijoiden nimillä. Stefan Löfven. Tuula Haatainen. Hussein al-Taee.

Kohu al-Taeen homovastaisista some-kirjoitteluista alkoi vain vähän Näkkäläjärveä ennen. Näkkäläjärvi ei tiennyt niistä aikaisemmin. Hänen mielestään al-Taee vaikuttaa muuttaneen näkemyksiään ja ajaa hyviä asioita politiikassa.

”Voi ajatella, et hyvähän minun on sanoa.”

Näkkäläjärvi tervehtii ihmisiä. Liisa Jaakonsaari. Eero Heinäluoma. Antti Lindtman.

”Onnea meille”, Lindtman sanoo.

Näkkäläjärvi naurahtaa. Valtioneuvoston kanslia on edellispäivänä julkaissut raportin poliitikkojen kohtaamasta vihapuheesta. Sekä Näkkäläjärvi että Lindtman ovat 60:n eniten Twitterissä vihapuhetta osakseen saaneen poliitikon listalla.

”Se oli sillä rajauksella, että sen aikana tapahtui.”

”Niin joo, toivotaan. Harvoin kyl nuorisoliiton puheenjohtaja pääsee noin kovalle rankingille.”

Pari turvamiestä kävelee ohi. Näkkäläjärvi vilkuilee ympärilleen, näkyisikö Rinnettä tai Löfveniä.

Yhden jälkeen he saapuvat. Stefan Löfven puhuu ensin. Hän puhuu maailman parhaasta pohjoismaisesta yhteiskuntajärjestyksestä, joka on yhdistänyt turvallisuuden vapauteen. Suurin uhka tälle järjestykselle on ihmisten kokema pelko, Löfven sanoo.

Sitten on Rinteen vuoro. Hän aloittaa ruotsiksi: Bästa vänner och kamrater…

Puhe alkaa takellella. Rinne kaivelee taskujaan.

Jag behöver glasögon… Laseja ei löydy. Puhetta on pakko jatkaa, vaikka kaikkia sanoja näe lukea.

Ihmiset pudistelevat päätään. Kuuluu huokauksia. Otsat painuvat käsiin.

Näkkäläjärveä hymyilyttää. Hän kumartuu kohti.

”Tämä ei tee oikeutta Antin ruotsin taidoille. Oikeasti hän on paljon parempi.” ■

Julkaistu: 5.12.2019
9 kommenttia