Mikä mies on Huuhkajiin vahvasti yhdistetty tanskalaisvalmentaja Jacob Friis? – tällaista jalkapalloa hän on valmentanut

Keskustelu jalkapallon Suomen miesten A-maajoukkueen uudesta päävalmentajasta on käynyt kiivaana aina siitä lähtien, kun Markku Kanervan pitkä aikakausi päättyi potkuihin marraskuun loppupuolella.

Päävalmentajan kartoitusprosessista ei ole Palloliitolta vuotoja tihkunut, joten toistaiseksi tarjolla on ollut hyvin pitkälti puhdasta mediaspekulaatiota, jossa ilmoille on välillä lennellyt hyvinkin villejä kotimaisia nimiä. Tanskalainen Tipsbladet kuitenkin räväytti viime viikonloppuna kertomalla, että Huuhkajien uudeksi luotsiksi olisi päätymässä Jacob Friis – valtaosalle valveutuneestakin suomalaisesta lajiyleisöstä täysin tuntematon nimi. Kyseisen median mukaan miehen Huuhkajat-sopimus on hyvin lähellä.

Tutkitaan siis tätä toistaiseksi sangen mystistä valmentajaa hieman tarkemmin – silläkin riskillä, että Tipsbladetin uutinen osoittautuu ankaksi.

Friisin CV on käyty läpi jo useissa suomalaismedioissa, mutta kerrataan napakasti.

48-vuotias tanskalainen ei tehnyt merkittävää pelaajauraa tahkoten lähinnä alasarjoja kotikaupungissaan Aalborgissa. Valmentajaura alkoi 2000-luvun alussa ja se on käsittänyt pestejä muun muassa Aalborgin kakkosjoukkueessa, junioreissa ja edustusjoukkueessa, meksikolaisseura Tigresin junioreissa, Tanskan tyttömaajoukkuepuolella ja Viborgin miesten edustusjoukkueessa. Tätä kirjoittaessa Friis on toiminut reilun vuoden Saksan Bundesliigan Augsburgin apuvalmentajana.

Mikäli Friis valitaan A-maajoukkueen uudeksi luotsiksi, tulee päätös varmasti jakamaan mielipiteitä. Moni palauttaa mieliin kaksi katastrofia – pienemmän ja isomman, Stuart Baxterin ja Hans Backen. Joku vasta-argumentoi ehkä hyvää työtä tehneellä tanskalaisella Richard Möller Nielsenillä – tai Ruotsissa alkujaan maineeseen nousseella Roy Hodgsonilla.

On loogista, että Huuhkajat-kapteenia katsellaan meille samankaltaisten, mutta kuitenkin monella tavalla vahvempien jalkapallokulttuurien Pohjoismaista.

Päävalmentajakeskustelussa on kuitenkin muistettava realismi, sillä lähtökohdat uuden nimen kalasteluun eivät ole olleet fantastiset. Kaksi potentiaalista kandidaattia, Jani Honkavaara ja Toni Koskela hyppäsivät jo seurapesteihin Ruotsiin ja voi hyvin olla ettei mahdollinen kaksoisrooli lopulta sovi joko Mika Lehkosuon tai Palloliiton pirtaan – vaikka se väärältä tuntuisikin.

Toinen, korkealentoiset haaveet maan pinnalle palauttava fakta liittyy rahaan. Kanervan vuosipalkaksi on uutisoitu yli 200 000 euroa, jonka maksumiehinä liitossa toistaiseksi ollaan. Se ei ole herkkua kiristyneen taloustilanteen kourissa kamppailevalle organisaatiolle, joka joutui käymään läpi jopa yt-neuvottelut viime syksynä.

Silti, vaikka Kanervan palkka on iso kuluerä, kertoo sen kokoluokka myös toista näkökulmaa. Voimme olettaa, ettei Palloliitolla ole varaa maksaa uudelle päävalmentajalle juurikaan Kanervaa enempää, liekö silloinkaan, jos maksuvelvoite Kanervalle loppuu. Suomen niin sanottujen päävastustajien, arvokisoihin venyneiden sellaisten päävalmentajien palkat ovat pääsääntöisesti suurempia. Finance football -sivuston mukaan viime kesän EM-kisamaista esimerkiksi Slovakian päävalmentaja tienasi vuodessa yli puoli miljoonaa ja Albanian peräti 750 000 euroa. Toki listalta löytyi viisi valmentajaa, joiden palkka oli 200 000 - 300 000 euron välillä.

Joka tapauksessa, suuria, pokaaleja tai arvokisapaikkoja kansainvälisessä jalkapallossa rohmunneita nimiä on Huuhkajien peräsimeen turha odottaa. Möller Nielsen ja Hodgsonkin olivat aikanaan tällaisia, aivan eri painoluokassa kuin nyt Helsinki-Vantaalle laskeutuva hahmo – mikäli kyseessä siis on ulkomainen. Kotimaisen vaihtoehdon kohdalla asia on toki vielä selvempi.

Jos ja kun Huuhkajat eivät ole saamassa kuuluisaa persoonaa, joka myy pelkällä nimellään olympiastadionin täyteen, mitä uudelta päävalmentajalta voi parhaimmillaan odottaa? Tai vaatia?

Valmentajaa, joka saa revittyä Suomen materiaalista kaiken mahdollisen irti, avainpelaajien vahvuudet maksimoiden. Sellaista, jonka pelaajista jokainen tietää ne muutamat, riittävän yksinkertaiset periaatteet, joiden varaan tulosta lähdetään hakemaan. Yksinkertaisesti: jalkapallonsa perusteellisesti osaavaa, ja siihen liittyvän viestinsä menestyksekkäästi kentälle siirtävää luotsia.

Tästä näkökulmasta katsottuna Jacob Friisin nimen yhdistyminen Huuhkajiin vaikuttaa lupaavalta. Ja jos uutinen pitää paikkansa, on melko helppo nähdä, mitä Palloliiton rekrytointitiimi on lähtenyt hakemaan.

Vaikka tanskalaisen CV ei ennätyksiä riko, ovat sen viimeisimmät luvut silti mukavaa luettavaa. Friis otti vastaan Viborgin päävalmentajapestin helmikuussa 2022. Seura oli noussut Tanskan pääsarjaan, Superliigaan vasta edelliskesänä oltuaan sitä ennen vuosia suorastaan KTP-henkinen hissijoukkue.

Superliigan pelisysteemi on ollut viime vuodet hyvin samantapainen Veikkausliigan kanssa. 12 joukkuetta, jotka pelaavat ensin kaksinkertaisen sarjan, minkä jälkeen ylä- ja alakuusikot jakautuvat omiin, kaksinkertaisiin loppusarjoihinsa. Alaloppusarjan voittajalla on mahdollisuus saada europaikka, aivan kuten Suomessakin.

Juuri tähän sijoitukseen Friis luotsasi Viborgin avauskeväänään (Tanskassa on loppukesästä kevääseen pelattava kausi), voitti europudotuspelin, mistä joukkue nappasi Konferenssi-liigan paikan edeten siellä aina kolmannelle pudotuspelikierrokselle. Siellä kilpailun tuleva mestari West Ham oli liian vahva.

Todellinen sulka Friisin hattuun tuli kuitenkin seuraavalla kaudella, miehen ainoaksi kokonaiseksi Viborgissa jääneellä. Transfermarkt-sivuston mukaan Superliigan kymmeneksi suurimmalla markkina-arvolla operoinut seura sijoittui sarjassa peräti kolmanneksi. Puhuiko joku materiaalista kaiken irti repimisestä?

Friis ehti aloittaa Viborgissa kauden 2023-24, kunnes kutsu kävi marraskuussa todella kirkkaisiin valoihin, Saksan Bundesliigan Augsburgin tuoreen päävalmentajan, Friisin maanmies Jess Thorupin oikeaksi kädeksi. Jo toistakymmentä vuotta korkeimmalla sarjatasolla pelannut, jätteihin verrattuna vaatimattomista lähtökohdista ponnistava seura sijoittui Thorup-Friis -kaksikolla viime kevään päätteeksi sijalle 11 ja tällä hetkellä sen on sarjan 13. Viime kaudella seuran markkina-arvo oli Bundesliigan 13., tällä kaudella 14. suurin.

Tilastot näyttävät siis aivan lupaavilta, Suomen kaltaisen altavastaajan profiiliin sopivilta.

Entä pelityyli? Huuhkajien pelin kuumin peruna, eniten kritiikkiä saanut osa-alue edellisvuonna oli eittämättä joukkueen hyökkäyspelaaminen. Markku Kanerva ja hänen uudistettu valmennustiiminsä halusi viedä sitä monipuolisempaan suuntaan, etenkin tehotonta hitaan hyökkäämisen vaihetta kehittäen.

Uudistus epäonnistui ja joukkue näytti syksyn Kansojen liigassa siltä, että valmennus pyrki uudistamaan ja ratkaisemaan aivan liian monta asiaa, kentälle haluttuja periaatteita oli liikaa ja jokaiseen otteluun lähdettiin hyvin erilaisilla suunnitelmilla – ei edes niin, että periaatteet olisivat pysyneet samoina.

Kuten Kanerva periaatteita medialle avasi, halusi viime syksyn Huuhkajat esimerkiksi edetä mahdollisimman paljon muodon sisältä, keskeltä. “Syötä laitaan vasta, kun keskustaan ei pääse”, luki yhdessä dioista. Onko Suomen kaltainen joukkue pelaajamateriaaliltaan tällaiseen riittävän hyvä ja eikö tämä pelitapa ole sen materiaalille aivan liian kunnianhimoinen? kyseltiin. Aivan perustellusti.

Eräs, jo ennen viime syksyä nähty kehityssuunta Huuhkajissa oli viimeisten suoritusten laadun nostaminen hyökkäyspäässä. Tämä näkyi muun muassa valintoina keskittää tai antaa viimeinen syöttö aivan rangaistusalueen reunoilta tai sisältä sekä päästä viimeistelemään mahdollisimman korkean maaliodottaman alueilta. Molemmat valinnat olivat perusteltuja, nykyjalkapallon perusasioita, mutta samalla laittoivat miettimään, tekikö se Huuhkajien hyökkäyspelaamisesta paikoin ennalta-arvattavaa. Laatua oli, mutta liian vähän – volyymin kustannuksella.

Yksi viime syksyn isoista kehityskohteista oli myös prässi- ja paineistamispelaamisen kehittäminen, mihin sisältyi yhtenä osa-alueena pyrkimys riistää palloja entistä enemmän ylä-alueilla. Paikoin se toimikin, paikoin sakkasi.

Tutkin Jacob Friisin joukkueiden pelaamista lähtien urakkaan täysin puhtaalta pöydältä. Myöskään minulla ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa tai -käsitystä siitä, millainen valmentaja tanskalainen on. Olisiko hänen pelityylinsä omiaan jatkamaan syksyllä esiteltyjä periaatteita vai jotain aivan muuta?

Asia selvisi melko nopeasti.

Jacob Friis toimi Viborgin päävalmentajana 80 Wyscout-datapalvelusta löytyvässä ottelussa helmikuusta 2022 marraskuuhun 2023. Kyseinen ottelumäärä sisältää kaikki joukkueen Superliiga-ottelut, Euroopan Konferenssi-liigan karsintaottelut, Tanskan cupin sekä muutamia kauteen valmistavia sekä Tanskan talvitauolla pelattuja harjoitusotteluita. Otoskokoa alkaa siis jo olla.

Keskityin tarkastelussani joukkueen hyökkäyspelaamiseen katsomalla videolta kaikki Viborgin kyseisen ajanjakson maalit, yhteensä 107 kappaletta. Rajasin klipit ajallisesti niin, että niistä näkee myös maalitilanteeseen johtaneet tapahtumat. On toki korostettava, että tarkasteluni jäi vain syntyneisiin maaleihin, mutta niistä saa hyvän käsityksen, koska muutama päätyyppi korostuu hyvin selvästi.

Sanotaan päälöydös heti alkuun: Jacob Friis vaikuttaa peluuttavan hyvin erilaista jalkapalloa, mihin Huuhkajien viime syksyn valmennus pyrki.

Selvästi yleisin Viborgin tekemä maali nähtiin laitakaistalta tulleesta pelitilannekeskityksestä, peräti 24,2 kaikista maaleista syntyi tätä kautta.

Keskitysten yleisin kohde oli taka-alue, johon yksi tai kaksi pelaajaa syöksyi puskemaan pallon maaliin. Lähes kaikki maaliin johtaneet keskitykset annettiin ilmassa. Viborgilla ei ollut pääpyrkimyksenään edetä nykyjalkapallossa parhaana pidetylle maalisyöttöalueelle rangaistusalueen sisäpuolen reunoille. Keskitys lähti kaukaa, vaikka edellä mainituilla alueilla olisi ollut otollinen tila juosta välikaistalta. Viborgin 107 maalista vain kuusi kappaletta – 5,6 prosenttia – syntyi syötöistä jalkapallon yleisimmiltä maalisyöttöalueelta, assist zonelta.

Myös kaikki data tukee maalikimarasta saatua havaintoa; Superliigan 12 joukkueesta Viborg keskitti Friisin avauskaudella viidenneksi ja miehen ainoalla kokonaisella kaudella kolmanneksi eniten ottelua kohden. Keskitysten osumatarkkudessa Viborg oli näillä kausilla ensimmäinen ja viides sekä vitosen alueelle suuntautuneiden keskitysten määrässä kolmas ja toinen. Bundesliigassa Augsburg keskitti viime kaudella seitsemänneksi eniten (18 joukkueesta) ja tarkemmin jaoteltuna, vitosen alueelle peräti toiseksi eniten.

Maaliin johtaneita pidempiä keskityksiä edelsi usein selvä pyrkimys levittää peliä laitaan. Jos pallo oli kutospaikalla keskikaistalla, pelattiin se herkästi aivan sivurajan viereen, jonne Viborg halusi rakentaa kaksi vastaan yksi - tai kolme vastaan kaksi -ylivoimatilanteen tavoitteenaan murtautua laidasta läpi. Kun murtautuminen tapahtui, juoksi boksiin aina vähintään kolme, välillä jopa viisi pelaajaa täyttäen parhaat keskitysten laskeutumisalueet porrastetusti ja oikea-aikaisesti. Yksinkertaista, mutta tehokasta.

Toiseksi yleisin maalityyppi oli nopea vastahyökkäys, joiden osuus kaikista maaleista oli 19,6 prosenttia. Tähän kategoriaan laskin sekä omalta kenttäpuoliskolta riistosta lähteneet hyökkäykset sekä korkeammalla vastustajan boksin lähellä tehdyt riistot. Kaikille maaleille yhteistä oli erittäin vahva vertikaalisuus heti pallonriiston jälkeen. Selvästi enemmän näistä 21 maalista oli riistoja syvällä omalla alueella, minkä jälkeen 3-5 pelaajaa kiihdytti täysvauhtisesti kohti vastustajan kenttäpäätyä ylittäen keskikentän muutamassa sekunnissa. Viborgin yläoksan pelaajat olivat erittäin juoksuvoimaisia ja erinomaisia tempokuljettajia isoissa tiloissa.

Friisin joukkueet eivät ole olleet mitään superaggressiivisia korkean prässin ajokoiraryhmiä, vaan tyytyneet puolustamaan paljon blokissa ja olleet sinut myös omalla kenttäpuoliskolla haalittujen riistojen kanssa, sillä niiden jälkeen nopeat pelaajat pääsivät juoksemaan tiloihin. Sekä Viborgin että Augsburgin prässin aggressiivisuutta kuvaava PPDA-keskiarvo on pyörinyt välillä 11-14, molempien sarjojen keskikastissa.

Vastahyökkäysmaalit olivatkin Friisin Viborgissa selvästi linja kerrallaan etenemisestä seuranneita yleisimpiä. Maaleja, joissa pallo pelattiin hitaamman hyökkäyksen jälkeen kymppialueen kautta joko linjan taakse tai muuten suoraan maalipaikkaan, nähtiin 12 eli 11,2 prosenttia kaikista maaleista – vain hieman yli puolet vastahyökkäysmaalien määrästä siis.

Sekä Viborg että Augsburg ovat olleet joukkueita, jotka voivat antaa suosiolla palloa vastustajalle. Friisin Viborgin pallonhallintakeskiarvo oli koko miehen ajanjaksolla alle 50 prosenttia. Miehen ainoalla kokonaisella kaudella se oli vain 47,4 % – sarjan kymmenenneksi suurin joukkueen sijoittuessa kolmanneksi. Augsburgin vastaava keskiarvo edellisellä Bundesliiga-kaudella oli vieläkin matalampi, 45,0 % – sarjan kolmanneksi pienin.

Kolmanneksi yleisin Viborg-maali syntyi kulmapotkusta – 15,9 %. Näissä pallo toimitettiin useimmiten korkeana vitosen alueelle, jonne liikkui useampi joukkueen pääpelivoimainen pelaaja. Lopputuloksena nähtiin usein pallon fyysinen runttaaminen maaliin lähietäisyydeltä.

Jacob Friis vaikuttaa tämän tarkastelun perusteella hyvinkin lupaavalta haulta altavastaajapalloon – siis sellaiseen, joka Huuhkajien kaltaisen joukkueen tulisi hallita mestarillisesti korkealentoisten linja kerrallaan -etenemisen haihattelujen sijaan.

Eteneminen laitojen kautta, keskitykset ja täysvauhtiset, pelaajien täysin sisäistämät vastahyökkäysmallit. Kuulostaa hyviltä uutisilta heille, joita on vuosikausia Suomen maajoukkueeseen kaivattu, ja joita on vihdoin alettu sinne myös saada: räjähtäville ohittajille ja kuljettajille kuten Topi Keskinen, Oliver Antman ja Daniel Håkans.

Korkeampien keskitysten viljely lienee hunajaa etenkin Joel Pohjanpalon korville. Myös mahdollinen hyökkäyserikoistilanteiden terävöityminen olisi kauan odotettu parannus Huuhkajien pelissä.

Ennen kaikkea, Friisin organisoima hyökkäyspelaaminen vaikuttaa riittävän yksinkertaiselta. Jos se sitä on seurajoukkueessakin, lienee perusteltua odottaa vähintään samaa maajoukkueympäristöön. Maalitilanteita synnyttävät kulmakivet ovat sellaisia, joilla Suomen kaltainen maa voisi pärjätä. Venyä.

Pian kuulemme, ilmestyykö puumerkki paperiin ja voiko Friisiä alkaa tarkastella enemmänkin.

Mikäli huhut Friisin palkkaamisesta pitävät paikkansa, on Palloliiton rekrytiimi tunnistanut nöyränä viime syksynä tehdyt pelitavalliset harha-askeleet.