Mika Lehkosuon 20 vuoden valmennusura on ollut ennen kaikkea kasvutarina – ”Kadun hänen erottamistaan ikuisesti”

Syksyllä 2003 33-vuotias Mika Lehkosuo soitti puhelun, joka antoi suuntaa hänen tulevalle elämäntyölleen.

Pelaajauransa edellisenä vuonna lopettanut entinen maajoukkuepelaaja halusi Vierumäelle suorittamaan ammattivalmentajatutkintoa.

Kipinä valmentamiseen oli syttynyt HJK:n A-juniorijoukkueessa, jossa Lehkosuo oli aloittanut apuluotsina pian aktiivipelit lopetettuaan.

Puhelun toisessa päässä oli Kyösti Lampinen, joka koulutti ammattivalmentajia Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä.

– Mikan sanat ovat jääneet mieleeni: ”Ota minut opiskelemaan Vierumäelle. Insinöörin hommat eivät ole juttuni, valmentaminen on!”, Lampinen muistelee yli 20 vuotta myöhemmin.

Diplomi-insinööriksi Otaniemessä kouluttautunut Lehkosuo valittiin kurssille ja hän aloitti ammattivalmentajaopinnot loppuvuonna 2003.

Ensimmäisellä lähijaksolla joulukuussa Lampinen pääsi tutustumaan uusiin kokelaisiin tarkemmin.

Kurssilaisten tehtävänä oli kertoa, miksi he olivat hakeutuneet Vierumäelle ja mitä he halusivat siellä oppia. Lisäksi jokaisen piti ilmoittaa yksi konkreettinen asia, jossa halusi kehittyä.

Varsinkin Lehkosuon vastaus yllätti paljon nähneen Lampisen: Lehkosuo ilmoitti haluavansa kehittää karismaansa.

– En ole törmännyt vastaavaan valintaan koskaan!

Myöhemmin he sopivat kokeilusta: Lehkosuo käyttäytyisi peleissä tavallista aktiivisemmin ja huutaisi pelaajille normaalia enemmän.

Kaksi ottelua nähtyään Lampinen antoi palautteensa: ”Lopeta se huutaminen, näytät ihan naurettavalta!”

Vuosia myöhemmin Lampinen sanoo, että Lehkosuo on saanut karismansa ihmisenä kasvun myötä.

Myös kurssilaiset tutustuivat Vierumäellä nopeasti toisiinsa.

Jalkapallovalmentajista mukana olivat Lehkosuon lisäksi esimerkiksi Mika Laurikainen ja Kari Martonen.

Muiden lajien edustajiin kuuluivat muiden muassa hiihtovalmentaja Jouko Harjunpää sekä nykyaikaisen viisiottelun valmentaja Jouko Pakarinen.

Lampisen mukaan varsinkin Harjunpää ja Pakarinen olivat väriläiskiä, jotka kyseenalaistivat lähes kaiken, mikä liittyi etenkin jalkapalloon. Usein keskustelut jatkuivat vielä virallisten osuuksien jälkeen Vierumäen koulutuskeskuksen ravintolassa.

– Kun koulutus oli puolivälissä, Harjunpää ja Pakarinen ilmoittivat Lehkosuolle ja Martoselle, että ”te tulette sitten valmentajiksi FC Honkaan”, Lampinen muistaa.

Harjunpää ja Pakarinen eivät höpötelleet lämpimikseen.

Loppuvuonna 2004 he olivat ryhtyneet Ykkösessä pelanneen espoolaisen FC Hongan edustusjoukkueen taustaorganisaation omistajiksi.

Samoihin aikoihin toisaalla Lehkosuolle oli tarjottu HJK:sta yhdistelmäroolia, johon olisi kuulunut juniorivalmennus ja seuran toiminnanjohtajan tehtävät.

Toimistotyöt eivät Lehkosuota kuitenkaan innostaneet. Hän halusi käyttää kaiken aikansa valmentamiseen.

Mahdollisuus siihen avautui HJK:n sijasta FC Hongasta.

Kyösti Lampisella on yhä tallessa Mika Lehkosuon kaksikymmentä vuotta vanha opinnäytetyö. Se löytyy myös Suomen Urheiluopiston kirjastosta Vierumäeltä.

Opinnäytetyön otsikko kuuluu ytimekkäästi: Hongan valmennusfilosofia.

Johdanto-osassa Lehkosuo asetti tavoitteekseen kehittää omat toimintatapansa ylivoimaisiksi.

Tekstissään hän myös kuvaili oman valmennusfilosofiansa ydinasioita. Niihin lukeutuivat muun muassa yksilöllisyys ja pelipaikkakohtaisuus, mahdollisimman suuri määrä harjoittelua pallon kanssa sekä harjoittelun perustuminen joukkueen pelitapaan.

– Kaiken sen, mitä Mikan opinnäytetyöstä löytyy, hän on myöhemmällä matkallaan eri töissä vienyt päivittäiseen arkeen vaikuttavuutena joukkueen, valmennustiimin ja pelaajien toimintaan, valmentajia vuosikymmenten ajan kouluttanut Lampinen sanoo.

– Se on mielestäni perin harvinaista.

Ensimmäisen kerran Lehkosuon teesit joutuivat puntariin kesällä 2005.

Allekirjoittaessaan sopimuksen Hongan kanssa ennen kauden 2005 alkua Lehkosuon tehtäviksi kirjattiin edustusjoukkueen apuvalmennus sekä A- ja B-junioreista muodostuneen akatemiaryhmän valmentaminen.

Toukokuun lopulla 2005, vain noin puoli vuotta työsuhteensa alkamisen jälkeen, Lehkosuo nousi Ville Lyytikäisen tilalle Hongan edustusjoukkueen päävalmentajaksi.

Noin neljä kuukautta valmentajavaihdoksen jälkeen Hongasta tuli liigaseura, kun keltanokkavalmentaja johdatti joukkueensa Ykkösen voittajaksi.

– Lehkosuon tapa käyttää aikaa ja energiaa yksilön ohjaamiseen oli siihen aikaan uutta ainakin minulle. Hän opetti ennen kaikkea sen, mitä ammattiurheilu vaatii, sanoo Ilpo Verno.

Kaudella 2005 Verno pelasi isossa roolissa Hongan keskikentällä ennen syksyllä sattunutta vakavaa onnettomuutta. Pyörtyminen ja siitä seurannut kaatuminen portaissa johti muun muassa kallonmurtumaan.

Dramaattisista seurauksista huolimatta Verno onnistui palaamaan takaisin kentille. Ura Hongassa jatkui vuoteen 2007 asti, jonka jälkeen hän siirtyi Viikingeihin.

Vaikka Vernon vastuu Hongassa jäi onnettomuuden jälkeen vähäiseksi ja vuosiin mahtui myös useita lainapestejä, Lehkosuon valmennustapa jätti keskikenttäpelaajaan vahvan muistijäljen.

– Moni taitava pelaaja nosti esimerkiksi fysiikkansa aivan uudelle tasolle, mikä mahdollisti taitojen tehokkaamman ja nopeamman hyödyntämisen kentällä.

Vernon mukaan Lehkosuon vaikutus pelaajistoon ei kuitenkaan rajoittunut yksin fysiikkaan. Koko joukkueen toimintakulttuuri otti askeleen eteenpäin.

– Lehkosuo sai joukkueen innostumaan harjoittelusta ja kehittymisestä. Hän rakensi ympäristön, jossa jokainen halusi tulla paremmaksi. Kokonaisuus nousi uudelle tasolle, Verno arvioi.

Toisin kuin Tapiolan kauden 2007 jälkeen jättänyt Verno, maalivahti Tuomas Peltonen sai todistaa Hongan nousua ykkösdivisioonasta eurokentille asti.

Koko Lehkosuon Honka-periodin ajan espoolaisten maalia vartioinut Peltonen muistaa nousun jälkeiset vuodet erityisenä hienona aikana.

– Siihen liittyi paljon muitakin asioita kuin Bana. Sain elää buumia ja tarinaa yhdessä muiden pelaajien ja taustojen kanssa.

– Ja jälkikäteen voi sanoa, että koko Honka-aika antoi huikean pohjan toimia myöhemmin valmentajana, vuodesta 2018 lähtien qatarilaisessa Aspire Academyssa maalivahteja koulinut Peltonen kommentoi.

Peltosen mukaan joukkueen arkea leimasi todella vahva tekemisen ja kehittymisen kulttuuri. Erona Peltosen aiemmin edustamiin seuroihin yksilökohtaisten kehityskohteiden huomioiminen oli Hongassa jatkuvaa.

– Se, että asioita tehtiin eri tavalla kuin mihin olin tottunut, antoi draivia.

Päällimmäisinä asioina Lehkosuon työtavoista Peltonen nostaa esiin kovan työmoraalin, jatkuvan uteliaisuuden sekä halun kehittää ja muuttaa asioita.

– Hänellä oli kykyä ottaa ympärilleen ihmisiä, jotka tarjosivat erilaisia ärsykkeitä.

– Esimerkiksi Hongan alkuaikoina Kyösti Lampinen tuli täysin boksin ulkopuolelta ja toi toimintaan tietynlaista draivia, Peltonen lisää.

Lampisen tehtävänä oli muun muassa antaa Hongan pelaajille palautetta Vierumäellä tehdyistä testeistä. Lisäksi hän kuului muutaman vuoden ajan Hongan johtoryhmään.

– Hongan pelaajilla oli näyttämisen halua. Voi olla, että sen aikainen Honka on edelleen kovakuntoisin joukkue, joka on Vierumäellä testattu, Lampinen avaa.

Jo ensimmäiset liigavuodet Hongassa nostivat Lehkosuon Veikkausliiga-valmentajien eturiviin.

Kaudeksi 2006 hän sai tiimiinsä kurssikaverinsa Kari Martosen. Niinhän Harjunpää ja Pakarinen olivat Vierumäellä ilmoittaneet.

Varsinkin neljänteen sijaan päättynyt ensimmäinen liigakausi tarjosi Tapiolaan saapuneille katsojille hyökkäysvoittoista jalkapalloa: joukkue teki kaikista liigaryhmistä eniten maaleja.

Monet nuorehkot, paikkaansa etsineet pelaajat, kuten Hermanni Vuorinen, Joel Perovuo ja Roni Porokara, nousivat uudelle tasolle.

Pian etenkin vahvasta pallokontrollista ja lyhytsyöttöpelistä tuli leimallinen osa honkalaista peli-identiteettiä. Osin samojen teemojen perässä Lehkosuo oli ollut jo Vierumäen aikaisessa opinnäytetyössään.

Myös ensimmäisten vuosien menestys oli kiitettävää: kahden neljänteen sijaan päättyneen kauden jälkeen joukkue otti vuosina 2008 ja 2009 hopeaa.

Lehkosuon alaisuudessa Hongassa vuosina 2005–2009 pelannut keskikenttäpelaaja Joel Perovuo on sitä mieltä, että päävalmentaja repi kaiken irti pelaajistosta.

– Emme saaneet yhtenäkään vuonna ”ehjää” kautta. Joka vuosi toistui sama kaava, että meiltä myytiin jokunen pelaaja ulkomaille, mutta emme saaneet kovia korvaajia heidän tilalleen, Perovuo kokee.

– Jos mestaruus olisi ollut etusijalla, uskon, että useampi kesän myynti olisi jätetty tekemättä.

Perovuo arvioi, ettei espoolaisten pelaajisto ollut ennen myyntejäkään yhtä nimekäs kuin esimerkiksi HJK:lla, Interillä tai Tampere Unitedilla niiden parhaimpina vuosina.

Sen sijaan hän sanoo, että moni honkalainen nousi uudelle tasolle nimenomaan päävalmentajan ansiosta.

– Lehkosuolla oli vahva näkemys pallokontrolliin perustuvasta pelitavastaan, joka oli silloin uutta Suomessa. Peli-identiteetti ja pelaajien roolitus kantoivat meitä.

– Se, että Honkaa alettiin pitää kärkijoukkueena, johtui ennen kaikkea Lehkosuon kovasta työstä.

Hongassa pitkään juniorivalmentajana ja huoltajana vaikuttanut ja Lehkosuon kanssa useana vuonna yhteistyötä tehnyt Boris Wistuba on Perovuon kanssa samoilla linjoilla.

– Ehkä Hongalta puuttuivat ihan A-luokan pelaajat. Mielestäni valmennus ulosmittasi pelaajista kaiken. Joidenkin pelaajien, erityisesti nuorten, kohdalla oltiin kuitenkin ehkä turhan toiveikkaita.

Kaksi peräkkäistä hopeasijaa kera europelien nostivat odotuksia koko seurassa. Mestaruutta Honka ei kuitenkaan onnistunut Lehkosuon johdolla nappaamaan.

Yhdeksän kauden ajan Lehkosuon toimintaa lähes päivittäin todistanut Tuomas Peltonen arvioi, että mestaruuden karkaaminen jokaisena vuonna muualle saattoi johtua erityisesti siitä, että Lehkosuon valmennusprosessin fokus oli yksilöiden ominaisuuksien kehittämisessä.

– Jos mietin asioita, jotka korostuvat Banan puheissa nykyään, kuten boksin puolustaminen tai erikoistilanteisiin satsaaminen, niin sellaiset asiat loistivat Hongassa poissaolollaan.

Pohtiessaan menneitä vuosia Peltonen haluaa toki korostaa, ettei hän tiedä, miten esimerkiksi HJK:ssa tai Tampere Unitedissa toimittiin samoihin aikoihin.

– Mutta jos mietin vaikkapa ”Zico” Hjelmiä TamU:ssa, hän puhui koko ajan voittamisesta. Meillä Hongassa näkökulma oli eri. Ja hyvin useinhan ihminen puhuu siitä, minkä osaa ja mihin on kiinnittynyt.

– Banan ymmärrys voittavista peliteoista saattoi ehkä olla siihen aikaan vielä vajaata.

Hopeakauden 2009 jälkeen Hongan sijoitukset liigassa olivat neljäs, neljäs ja vasta seitsemäs.

Satsauksia valmennukseen seura kyllä teki. Kaudeksi 2010 Lehkosuo sai tiimiinsä virolaisen Gert Remmelin ja maalivahtivalmentaja Jarkko Tuomiston. Remmel valmensi Hongassa kaksi kautta, Tuomisto neljä.

Molemmat olivat eräänlaisia outolintuja, jotka olivat valmentaneet edellisellä kaudella Kakkosen HIFK:ssa.

Lehkosuo näki kaksikossa kuitenkin suuren potentiaalin tuoda uutta osaamista seuraan. Sitä duo Tapiolaan myös toi.

– Gertin myötä Banan jalkapalloajattelu varmasti mullistui, pelaajauransa vuonna 2013 päättänyt Peltonen sanoo.

Muutosprosessia uusi valmennustiimi ei kuitenkaan hallinnut.

Pelaajat saivat niin valtavasti uutta informaatiota, etteivät he kyenneet jäsentämään kaikkea saati muuttamaan sitä tehokkaammaksi toiminnaksi kentällä. Valmentajat eivät priorisoineet riittävästi.

Toisaalta Peltonen kokee, ettei varsinkaan kokeneiden pelaajien resilienssi rutiinien toistamiseen ja ”tylsyyteen” ollut kovin vahvalla pohjalla.

– Jos mietin Banan persoonaa, niin eihän se ole tuulesta temmattua, että hän on vähän sellainen insinöörimäinen ja selittää asioita pitkään. Kun sitä tekee monta vuotta, niin kyllähän siinä alkaa puolin ja toisin kulumaan, Peltonen pohtii.

Vuonna 2010 Lehkosuo valmensi jo kuudetta kauttaan Hongassa. Se on pitkä aika missä tahansa ympäristössä.

Peltonen ei vertaa Lehkosuota kahteen huippuvalmentajaan, italialaiseen Antonio Conteen ja argentiinalaiseen Marcelo Bielsaan, mutta sanoo, että Hongassa saattoi käydä jotain samaa kuin mitä Conten ja Bielsan joukkueissa on tyypillisesti tapahtunut.

– Intensiivinen prosessi on aina myös kuluttava. Contella palaa sillat, ja Bielsan alaisuudessa pelaajat ovat parin vuoden jälkeen aivan loppu.

– Näin jälkikäteen ajatellen Hongassa oli mielestäni ongelmana kaiken monotonisuus. Koen, että harjoittelimme samalla rytmillä ja pelaamisessa oli koko ajan yksi rytmi, Peltonen miettii.

– Liika monotonisuus alkoi ”tappaa”.

Osittain saman asian kentällä huomasi kilpailijaseura HJK:hon kaudeksi 2011 siirtynyt Joel Perovuo.

– Honkaa vastaan ei joutunut enää samaan tapaan ”pesukoneeseen” kuin aiempina vuosina.

– Gertin vaikutus Hongassa saattoi tuoda Lehkosuon toimintaan ylivalmentamisen vaiheen. Syy-seuraussuhteiden selittäminen pelaajille on sittemmin varmasti selkiytynyt ja siitä elävänä todisteena on Pikkuhuuhkajien lento, Perovuo näkee.

Vaikka vuodet 2010–2012 olivat Hongalle liigassa vaatimattomia, seura sai syksyllä 2012 palkintokaappiinsa ensimmäisen merkittävän tittelin: Suomen cupin voittopystin.

Seuraavana vuonna joukkue haastoi liigassa HJK:ta, mutta jäi hopealle.

Kurssin jonkinlaisesta kääntymisestä huolimatta Lehkosuon ja Hongan yhteinen tarina oli kaartumassa loppusuoralle.

Lehkosuon lähes vuosikymmenen pituisesta Honka-jaksosta ei voida puhua ilman Jouko Harjunpäätä.

Kaksikon tutustuminen Vierumäen ammattivalmentajakurssilla johti yhteistyöhön, joka vaikutti perusteellisella tavalla molempien jalkapallouriin.

Lehkosuosta tuli yksi maan arvostetuimmista valmentajista, Harjunpäästä puolestaan näkyvä jalkapallojohtaja.

Vuosi 2014 muutti kaiken. Sen jälkeen Harjunpää ja Lehkosuo eivät ole olleet enää lainkaan tekemisissä.

Kymmenen vuotta kestänyt yhteistyö päättyi, kun FC Honka erotti Lehkosuon ilman laillista perustetta helmikuussa 2014.

Seurajohto vetosi erottamisen perusteena siihen, että Lehkosuo olisi syyllistynyt taloudellisiin väärinkäytöksiin.

Harjunpää oli tuolloin Hongan edustusjoukkueen taustayhtiön, Pallohonka Oy:n, hallituksen puheenjohtaja ja merkittävä omistaja.

– Erottaminen ei johtunut Banasta, vaan taloudellisista syistä, Jouko Harjunpää tunnustaa nyt, yli yksitoista vuotta myöhemmin.

Omien sanojensa mukaan Harjunpäällä ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa roolia Lehkosuon työsuhteen päättämisessä.

– Kaikki loka kaatui niskaani. Häpesin Banan erottamista, hän väittää.

Harjunpää kertoo välittäneensä Lehkosuolle anteeksipyynnön vuonna 2023 tämän puolison kautta.

Puolustautumisesta huolimatta moni Hongan ongelmista henkilöityi juuri näkyvään puheenjohtajaan.

Oli palkanmaksuongelmia, puutteellista viestintää, pelaajien ja valmentajien kokemia katteettomia lupauksia.

Lehkosuon erottamista seuraavana vuonna Pallohonka Oy asetettiin konkurssiin, ja Hongan edustusjoukkue aloitti uuden nousunsa Kakkosesta.

Kaikista virheratkaisuista ja surkeasta lopusta huolimatta Jouko Harjunpää haluaa uskoa, että muiden ihmisten tavoin myös hän oli mahdollistamassa Lehkosuon kehittymistä Suomen parhaimpien valmentajien joukkoon.

– Annoimme Banalle alustan kehittyä ja vapaat kädet ilman rajoitteita. Hän pääsi esiin luovassa ympäristössä, jonka Honka sai uusilla toimintatavoilla luotua.

Myös Lehkosuo on myöntänyt julkisesti, että Harjunpää arvosti valmentajuutta ja ymmärsi sen merkityksen.

Harjunpään arvostus valmentamista kohtaan näkyi esimerkiksi siinä, että Honka palkkasi monia henkilöitä yksinomaan valmennustyöhön ilman hallinnollisia lisätehtäviä.

Yhdessä Jouko Pakarisen kanssa Harjunpää myös antoi siunauksensa akatemiatoimintaan panostamiselle.

– Kehitimme voimakkaasti oppimisprosessia. Se oli eniten Banan ansiota, että esimerkiksi Hongan nuorten ja poikien maajoukkuepelaajien määrä kasvoi muutamasta useaan kymmeneen. Lisäksi hän loi ympäristön, josta myös valmentajia nousi maailmalle.

Vaikka yhteistyö päättyi jo yli kymmenen vuotta sitten, Harjunpää kertoo arvostavansa Lehkosuota edelleen suuresti.

– Intohimo ja sitoutuminen ovat pitäneet Banan huipulla. Jos aloittaisin jossain seurassa uuden nousun nyt, kysyisin häntä ensimmäisenä mukaan.

– Kadun Banan erottamista ikuisesti.

Huhtikuun lopulla 2014, vain vajaa kolme kuukautta Honka-potkujensa jälkeen, Lehkosuo palasi liigavalmentajaksi, tällä kertaa HJK:n riveissä.

Paikka avautui, kun heikko alkukausi koitui Sixten Boströmin kohtaloksi.

Töölössä Lehkosuo onnistui heti ensimmäisellä kaudellaan siinä, mihin hän ei Tapiolassa pystynyt: hän johdatti joukkueensa Suomen mestaruuteen. Täysosumakauden kruunasivat cupin voitto ja lohkovaihepaikka Eurooppa-liigasta.

Uusi päävalmentaja laittoi varsinkin joukkueen puolustuksen kuntoon. Kolmessatoista ensimmäisessä liigaottelussa HJK päästi ainoastaan yhden osuman.

– Puolustaminen muuttui tosi stabiiliksi tosi nopeasti, sanoo Toni Koskela, yksi Lehkosuon uran pitkäaikaisimmista apuvalmentajista.

Tässä suhteessa Koskela vertaa Lehkosuota FC Jokereita vuonna 2001 luotsanneeseen hollantilaiseen Jan Everseen.

Pelatessaan Eversen alaisuudessa Koskela ymmärsi ensimmäistä kertaa urallaan esimerkiksi sen, mitä kaikkea erilaisilla syötöillä voi viestiä ja millainen syöttö eri tilanteissa kannatti valita.

– Banan kautta puolustamiseen tuli detaljitason juttuja, kuten missä asennossa pitää liikkua milloinkin. Aloimme tehdä puolustuslinjan kanssa todella paljon töitä.

Koskelan mukaan Lehkosuo toi HJK:n päivittäiseen harjoitustoimintaan ennen kaikkea selkeän ja johdonmukaisen rakenteen.

– Se ei ollut kuitenkaan mitään rakettitiedettä. Käytiin läpi klipit ja harjoitteet, jotka liittyivät pelaamisen kehittämiseen, ja sitten mentiin kentälle.

Ruotsalaista Kalmaria tätä nykyä valmentava Koskela haluaa kuitenkin muistuttaa, että vuosista 2014–2017, jolloin hän toimi Lehkosuon apuvalmentajana, on pitkä aika.

– Niin omat kuin varmasti Banankin ajatukset harjoittelusta ja pelaamisesta ovat ehtineet muuttua useampaan kertaan.

Yhtenä esimerkkinä ajan kulumisesta Koskela kertoo tarinan kaudelta 2014.

– Banalla oli silloin kirjattu vihkoon minuuttiaikataulut, joiden perusteella rullailtiin videota ja pysähdyttiin oikeisiin kohtiin. Sanoin Banalle, että voin tehdä erikseen klipit, niin ei tarvitse käydä koko videota läpi, Koskela naurahtaa.

Ajan kulumisesta ja metodien kehittymisestä huolimatta Lehkosuon tapa työskennellä teki Koskelaan vaikutuksen.

– Päällimmäisenä ovat jääneet mieleen loogisuus ja asioiden toistaminen, toistaminen ja toistaminen. Että päivä on looginen kokonaisuus alkaen siitä, kun pelaajat tulevat paikalle ja aletaan katsomaan klippejä.

Puolustuspelin kuntoon laittamisen ja loogisuuden lisäksi Koskela nostaa esiin Lehkosuon tavan sitouttaa tiimiä.

Varsinkin Lehkosuon huhtikuussa 2014 tekemä ratkaisu ennen Suomen cupin ottelua Hakaa vastaan on jäänyt Koskelan mieleen. Ottelu oli Lehkosuolle ensimmäinen HJK:n päävalmentajana.

– Bana pyysi minua kertomaan hänelle avauskokoonpanon perusteluineen. Vedimme sitten sillä kokoonpanolla Hakaa vastaan.

– Olen miettinyt muutaman kerran jälkikäteen, että se oli Banalta kohtalaisen fiksu tapa osoittaa luottamusta ja sitouttaa – varsinkin, kun emme olleet tehneet yhteistyötä aiemmin.

Huippukauden 2014 jälkeen HJK:n kurssi kääntyi laskuun.

Vuonna 2015 mestaruus meni Seinäjoelle, seuraavana vuonna Maarianhaminaan.

Molempina kausina liigan voitto irtosi alle kahden pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla, joten Klubin kilpailijat eivät esittäneet järisyttävän poikkeuksellisia otteita.

Kaksi HJK:n mittapuulla heikkoa vuotta himmensivät myös Lehkosuon sädekehää.

Toni Koskelan mukaan vaatimattomat vuodet perustuivat monen asian yhteisvaikutukseen. Syitä löytyi sekä valmennuksesta että pelaajapolitiikasta.

– Muistaakseni juttelimme siitä ainakin muutaman kerran, että mielestäni Banan vaatimustaso tiettyjä luottopelaajia kohtaan oli välillä liian matala, Koskela pohtii.

– Kaikilla valmentajilla on luottopelaajia. Mutta ongelma on, jos heihin luotetaan liian pitkään antamatta mahdollisuutta seuraaville. HJK:ssa oli silloin yksittäisiä pelaajia, jotka tekivät vähän mitä lystää. Ylipäätään vaatimustaso kehittymisen ja tuloksen tekemisen ydinasioissa oli liian matala ja keskittyi välillä epäolennaisiin asioihin.

Osittain haasteet johtuivat Koskelan mukaan myös kauden 2015 joukkueen rakentamisesta: pelaajahankinnat venyivät liian lähelle kauden alkua, eivätkä rekrytoinnit osuneet maaliin parhaalla mahdollisella tavalla.

– Joukkue rakentui vähän liikaa pelaajista, joilla oli kyllä kova CV, mutta joiden ura oli menossa aika vahvasti taaksepäin. Kun joukkue saatiin kasaan myöhään, myöskään dynamiikka ei toiminut kauhean hyvin.

Pohtiessaan vuosien 2015 ja 2016 haasteita Koskela haluaa nostaa esiin myös pienet marginaalit varsinkin eurokentillä.

Elokuussa 2015 HJK oli erittäin lähellä toista peräkkäistä lohkovaihepaikkaa, mutta vierasottelu kazakstanilaista Astanaa vastaan kääntyi viime hetkillä karvaaksi pettymykseksi.

Kirvelevä tappio jätti jäljen joukkueeseen.

– Europelien päättymisestä tuli henkinen romahdus, jota oli vaikea kääntää, Koskela myöntää.

Samoihin aikoihin HJK:n organisaatio kipuili Koskelan mukaan samojen kysymysten kanssa kuin viime vuosina.

– Kauden 2014 jälkeen oli vähän samaa kuin nyt, että pitää ottaa seuraava askel. Se näkyi joukkueen rakentamisessa.

Vuonna 2017 HJK onnistui kääntämään mollisävytteiset vuodet duuriksi ja palasi Suomen mestariksi.

Kenties ratkaiseva sysäys ryhtiliikkeelle saatiin jo kesällä 2016, kun espanjalainen José Riveiro liittyi kesken kauden HJK:n valmennustiimiin.

Niin Lehkosuon, Koskelan kuin Riveironkin kanssa eri vuosina työskennellyt Boris Wistuba uskoo, että nimenomaan espanjalaisluotsin värväys käynnisti suuren kehitysvaiheen Lehkosuon valmennusajattelussa.

Saman arvion esittää HJK:n akatemian maalivahtivalmennuspäällikkönä tuolloin työskennellyt Tuomas Peltonen.

Vaikka Toni Koskela työskenteli apuvalmentajaroolinsa ohella Klubi 04:n päävalmentajana eikä siten osallistunut kaikkiin edustusjoukkueen valmennustiimin keskusteluihin, hän näki luonnollisesti läheltä Riveiron valtavan panoksen.

– Rive sai tosi ison roolin. He sparrasivat Banan kanssa varmasti paljon myös kahdestaan. Rivellä oli tosi tärkeä rooli pelimallissa sekä siinä, mitä harjoitellaan ja milloin, Koskela avaa.

– Itselleni olisi vaikeaa luopua sisältöprosessista samalla tavalla niin, että joku toinen hoitaisi sen yhtä vahvasti. Mutta ratkaisulla oli iso merkitys Banalle.

Lehkosuo tiesi, mitä teki. Hän otti opiksi kahdesta epäonnistuneesta kaudesta ja täydensi tiimiään sellaisella osaamisella, jota hänellä itsellään tai muilla tiimissä ei ollut.

Vuodet 2017 ja 2018 toivat Klubin palkintokaappiin kaksi Suomen mestaruutta ja cup-kannun. Molemmat liigamestaruudet tulivat vieläpä selvällä pistemarginaalilla.

Myös ilme kentällä muuttui: HJK:n prässääminen kehittyi kollektiivisemmaksi ja hyökkäämisen rytmit monipuolisemmiksi. Myös pelaajahankinnat onnistuivat paremmin.

– Lehkosuo on aina osannut käyttää tiiminsä jäseniä ja saada heidät tuntemaan olevansa osa jotain suurempaa, arvioi Lehkosuon työtä vuosien aikana läheltä seurannut Boris Wistuba.

– Joku voi nähdä sen heikkoutena tai oman selkeän linjan puuttumisena, mutta Banan kohdalla erilaisten osaajien hyödyntäminen on muodostunut vahvuudeksi, Tuomas Peltonen sanoo.

– Bana oli HJK:ssa heti alusta lähtien hyvä staffin osallistamisessa ja sitouttamisessa, Toni Koskela jatkaa.

Kauden 2018 päätteeksi Lehkosuo kuitenkin menetti lähimmän apurinsa, kun Riveiro teki valmentajasopimuksen FC Interin kanssa.

Puoli vuotta myöhemmin myös Lehkosuon oma HJK-taival tuli päätökseen.

Toukokuussa 2019 Mika Lehkosuosta tuli toista kertaa urallaan työtön valmentaja. Kahdeksan ottelua ilman voittoa riitti seurajohdolle. Viisi vuotta kestäneen päävalmentajajakson viimeiseksi otteluksi jäi vierastappio FC Lahdelle.

Kaudeksi 2019 Lehkosuon rinnalle apuvalmentajaksi tullut Jani Sarajärvi uskoo, että vaikea vuosi opetti Lehkosuolle paljon erityisesti makrokuvan merkityksestä valmentajan päätöksissä.

– Lisäksi hän oppi varmasti paljon joukkueen ja valmennusryhmän dynamiikasta. Siitä, miten yhteinen suunta syntyy tai ei synny ja miten se heijastuu kentälle, Sarajärvi pohtii.

Toisaalta Sarajärvi arvioi, ettei seurajohdon panos tukenut parhaalla mahdollisella tavalla valmennuksen onnistumista.

– Vuosi 2019 oli niin sanotusti välivuosi. Mestaruus ei ollut silloin niin tärkeä kuin kaudella 2020, jonka jälkeen alkoi Konferenssiliiga. Silloin seura panosti rajusti, vuonna 2019 ei.

– Myös valmentajavalinnan viivästyminen ja epäselvä lähtökohta vaikeuttivat kautta. Mikan ei olisi kannattanut jäädä enää kaudeksi 2019 HJK:hon, Sarajärvi näkee.

Lehkosuon tiimiin HJK:ssa kausina 2018–2019 kuulunut Anton Matinlauri on Sarajärven kanssa samoilla linjoilla ja toteaa, että heikkoon alkukauteen vaikutti monta tekijää.

Valmennustiimin yhteistyön Matinlauri koki kuitenkin avoimeksi ja rehelliseksi, ja valmentajat uskalsivat tuoda esiin myös eriäviä mielipiteitä.

Lehkosuon paikalle uudeksi päävalmentajaksi valittiin tuttu mies, Rovaniemellä hyvää työtä tehnyt Toni Koskela. Seuraaja kokee, että HJK palasi rekrytointikulttuurissaan tuttuun reseptiin.

– (Lucas) Lingman ja (Antonio) Reguero tulivat RoPSista, (Luis Carlos) Murillo KuPSista ja Roope Riski ulkomailta. Lisäksi ”Rade” (Rasmus Schüller) saatiin vähän onnekkaasti, Koskela mainitsee esimerkkeinä.

– Huonojen vuosien jälkeen HJK:ssa on yleensä palattu takaisin siihen, että hankitaan pelaajia, joista tiedetään kohtalaisen hyvin, mitä heistä saadaan. Näin tapahtui kaudella 2020. Lisäksi tärkeimmät ulkomaalaiset tulivat Suomen sisältä.

Kolme mestaruutta, kaksi cupin voittoa ja yksi lohkovaihepaikka Euroopasta.

Lehkosuon meriittilista HJK:sta on kohtalainen, mutta erinomaiseksi sitä ei voi missään nimessä luonnehtia.

Myös Jani Sarajärvi toteaa, etteivät Lehkosuon kaikki valmennusvuodet ole olleet menestyksekkäitä.

Viron alle 21-vuotiaiden maajoukkueen nykyinen päävalmentaja on kuitenkin sitä mieltä, että kyky jatkaa eteenpäin ja pysyä liikkeessä ovat olleet iso osa Lehkosuon paluuta huipulle.

Pohtiessaan entisen kollegansa urapolkua Sarajärvi muistuttaa, että varsinkin 2000-luvun alkupuolella myös ympäristö mahdollisti Lehkosuon erottautumisen monesta muusta.

– Uran alussa, jolloin valmennus Suomessa oli keskimäärin väljää ja jopa laiskaa, Mikan kyky työskennellä paljon, kurinalaisesti ja organisoidusti toi selkeän edun muihin. Samalla pelaajatausta tarjosi pääsyn oikeisiin piireihin ja hyviin ympäristöihin.

Sarajärvi haluaa tuoda esiin myös laajemman näkökulman, eräänlaisen viitekehyksen, josta Lehkosuo osasi ottaa oikealla tavalla hyödyn irti.

– Jalkapallon kiihtyvä kehitys, kansainvälistyminen ja lisääntyneet mahdollisuudet hakea oppia ulkomailta loivat kontekstin, jossa hänen vahvuutensa korostuivat.

Vaikka Lehkosuon taival Töölössä päättyi surkeisiin tuloksiin, Sarajärvi uskoo, että viimeisellä HJK-kaudella on ollut merkittävä vaikutus Lehkosuon myöhempään valmennusuraan.

– Kausi 2019 oli pelillisesti ehkä käännekohdan ennakko. Seuraava vaihe vei hänet Norjaan, jossa vastaan tulivat uusi kulttuuri ja erilaiset pelitavat.

– Päätös siirtyä Norjaan oli uskoakseni hyvin merkittävä. Tuo kokemus on tehnyt hänestä entistä kokonaisvaltaisemman valmentajan, Sarajärvi sanoo.

Ainoastaan yksi henkilö on pelannut Mika Lehkosuon alaisuudessa kolmessa eri seurajoukkueessa kolmella eri vuosikymmenellä.

Ville Jalasto vastaa puheluun Norjasta.

Jalasto, jos kuka, on todistanut Lehkosuon kasvua valmentajana pitkällä aikajänteellä: ensin FC Hongassa vuosina 2005–2008, sitten HJK:ssa kausina 2016–2018 ja lopuksi vielä norjalaisessa Kongsvingerissä vuonna 2020.

– Siitä on pitkä aika, kun olimme Hongassa, pelaajauransa jälkeen Norjaan asumaan jäänyt Jalasto aloittaa.

– Banalla oli jo heti ensimmäisinä vuosina selkeä visio siitä, miten jalkapalloa tulee pelata. Pidimme palloa hallussa yltiöpäisesti hinnalla millä hyvänsä. Se ei ollut kauhean pragmaattista.

Norjan cup-mestaruuden kahdesti voittanut Jalasto kokee Lehkosuon muuttuneen vuosien varrella erityisesti kahdessa asiassa.

Siinä missä Hongan alkuaikoina Lehkosuo oli lähestulkoon kuin yksi pelaajista, jopa heidän kaverinsa, myöhemmin hän omaksui selkeämmin valmentajan roolin.

Toiseksi Lehkosuon valmennusajatteluun alkoi tulla entistä enemmän pragmaattisuutta.

Kun Lehkosuo teki sopimuksen Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneen Kongsvinger IL:n kanssa loppuvuonna 2019, Jalasto oli ehtinyt pelaamaan maassa kaikkinensa jo kahdeksan vuoden ajan.

– Norjassa pelaaminen on suoraviivaisempaa, otteluissa on kovempi tempo ja vastahyökkäyspelaaminen on isommassa osassa kuin Suomessa, pelaajauransa kauteen 2020 päättänyt Jalasto sanoo suoraan.

Pitkän ammattilaisuran tehnyt puolustaja uskoo, että Lehkosuo osasi varautua Suomesta poikkeavaan pelikulttuuriin – olihan tämä konsultoinut jo ennen siirtoaan Norjassa vaikuttaneita henkilöitä, myös Jalastoa.

Norjassa Lehkosuo alkoi kuitenkin pian tuntea huonoa omatuntoa esimerkiksi siitä, ettei ollut painottanut Suomessa tarpeeksi prässipelaamista tai riittävän kovia tila- ja aikavaatimuksia.

Uudessa ympäristössä hän oivalsi myös sen, että välillä taktiset asiat olivat saaneet hänen valmennustyössään liikaa huomiota intensiteetin kustannuksella.

Koronavirusepidemian sekoittamasta sarjakaudesta 2020 tuli Kongsvingerille vaikea siitä huolimatta, että joukkueen talvikausi harjoitusotteluineen oli onnistunut.

Syksyllä Lehkosuo vapautettiin edustusjoukkueen päävalmentajan paikalta. Hänen haluttiin kuitenkin jatkavan seurassa, joten tilalle tulivat esimerkiksi analyysi- ja koulutustehtävät sekä junioripelaajien valmentaminen.

Lehkosuon ennakkotiedoista ja valmistautumisesta huolimatta Jalasto arvelee, että vastustajien suoraviivainen pelitapa ja otteluiden kovempi tempo ehkä yllättivät Lehkosuon.

– Se puolestaan saattoi vaikuttaa joukkueemme heikkoihin tuloksiin.

– Pelityylimme oli kunnianhimoinen ja perustui pallonhallintaan. Kun rupesimme häviämään otteluita ja joukkue oli rakennettu pallonhallinnan varaan, tilannetta oli vaikea kääntää, Jalasto myöntää.

Kahdeksan harjoitusmaaottelua vuosina 2010–2016 pelannut Jalasto sanoo Lehkosuon päässeen hyvin sisään Kongsvingeriin ja tuoneen seuraan uutta tietotaitoa liittyen esimerkiksi harjoittelun suunnitteluun.

Suomesta tullut valmentaja otettiin seurassa hyvin vastaan ja hän nautti arvostusta myös edustusjoukkueen päävalmentajan pestistä vapauttamisen jälkeen.

Mutta Lehkosuo ei olisi Lehkosuo, ellei myös hän itse olisi ammentanut valtavasti ajoittain vaikeasta Norja-ajanjaksosta. Niin uskoo ainakin Ville Jalasto.

Ensimmäisenä asiana ex-puolustaja mainitsee Lehkosuon mahdollisuuden työskennellä profiililtaan toisenlaisessa seurassa kuin Suomessa.

Kongsvinger sijaitsee noin 100 kilometrin päässä pääkaupunki Oslosta ja sen väkiluku on vajaa 20 000.

– Kongsvinger on ihan erityyppinen seura kuin HJK tai FC Honka Banan aikana. Se on lähempänä esimerkiksi Jaroa. Jos muistan oikein, seuran tavoitteena tuohon aikaan oli olla Norjan 20 parhaan seuran joukossa, Jalasto kertoo.

Toisena ulottuvuutena Jalasto nostaa esiin työskentelyn vieraalla kielellä käytännössä jokaisen pelaajan kanssa. Sekin pakotti Lehkosuota sopeutumaan uudessa toimintaympäristössä.

– Kommunikaatio pelaajien kanssa myös kahden kesken on ollut Banalla aina isossa roolissa. Sellainen voi kärsiä, kun toimitaan vieraalla kielellä. Pelaajalla saattaa olla isompi kynnys sanoa jotain, ja ehkä Banallakin oli vaikeampaa tuoda asioita oikealla tavalla esille.

Viimeisin ja kenties tärkein asia liittyy pelaamiseen ja tapaan, jolla Norjassa usein tehdään tulosta.

– Pelaaminen on ihan erilaista, kun tempo pysyy ylhäällä, palloa ei saa pidettyä rauhassa ja vastahyökkäyksiä tulee koko ajan. Se on erityylistä kuin vaikkapa Veikkausliigassa useimmiten, Jalasto analysoi.

– Mitä Banaa tunnen, niin varmasti hänen silmänsä aukesivat Norjassa.

Syksyllä 2022 Mika Lehkosuo palasi Norjasta takaisin Suomeen ja tarttui alle 21-vuotiaiden maajoukkueen ohjaksiin. Osa Pikkuhuuhkajien pelaajista ei ollut edes syntynyt, kun Lehkosuo aloitti valmennusuransa.

Pian julkisuudessa alkoi esiintyä ainakin jossain määrin uudistunut Lehkosuo. Hän puhui avainperiaatteista, kuten taakse hyökkäämisestä, prässäämisestä viiden sekunnin sisällä menetyksestä sekä oman boksin viivan puolustamisesta.

Varsinkin Pikkuhuuhkajien apuvalmentajan Gert Remmelin rooli periaatteiden jalkauttamisessa muodostui keskeiseksi.

Maajoukkueessa Lehkosuo ja Remmel jatkoivat noin kymmenen vuotta aiemmin Hongassa päättynyttä yhteistyötään. Vuoropuhelu valmentajien välillä oli toki jatkunut säännöllisenä läpi vuosien.

Yksi Pikkuhuuhkajien edellisten EM-karsintojen luottomiehistä, laitapelaaja Casper Terho, oivalsi nopeasti uuden valmennusryhmän kantavan ajatuksen.

– Isoin syy, miksi menimme kisoihin, oli se, että olimme helkkarin yhtenäisiä ja keskityimme omaan tapaan pelata.

– Vaikka vastustaja pitää aina huomioida, mulle tuli tosi selkeäksi, että omaan asiaan keskittyminen omilla vahvuuksilla on isossa roolissa.

Karsintavaiheessa neljästi osunut ja myös kisoissa kertaalleen maalannut Terho kokee, että varsinkin valmistautumisprosessi oli mietitty Pikkuhuuhkajissa viimeisen päälle. Mitään ei haluttu jättää sattuman varaan.

Terhon mukaan pelaajille jaetun informaation määrä leireillä oli hyvässä tasapainossa. Palavereissa keskityttiin ennen kaikkea tärkeimpiin periaatteisiin, joihin sitten palattiin seuraavissa tapahtumissa.

Lehkosuo ja Remmel eivät toisin sanoen toistaneet samaa virhettä kuin reilu vuosikymmen aikaisemmin Hongassa.

Belgian pääsarjassa pelaava Terho kokee, että Pikkuhuuhkajien valmennustiimin esiintyminen oli rauhallista, mutta samaan aikaan määrätietoista. Valmennuksesta näki, että he tiesivät, mitä halusivat.

Nuori pelaaja vaikuttui myös valmennustiimin aktiivisuudesta tapahtumien välissä.

– Jokaisen maajoukkueikkunan jälkeen tuli kyselyä, jota kautta sai antaa palautetta ja ideoita staffille.

– Sitten noin viikko pelien jälkeen Bana soitti ja kävimme omia palautteita läpi. Samalla hän kertoi, miten koki leirin menneen. Juttelimme myös tulevista vastustajista ja seurajoukkuetilanteesta, Terho taustoittaa.

Terhon mukaan puhelut olivat ainakin hänen kohdallaan tärkeä osa henkilökohtaista kehittymistä.

– Tuntui, että Bana kuunteli meitä pelaajia, ja senkin takia oli hyvä fiilis tulla tapahtumiin.

A-maajoukkueessa kolmesti esiintynyt Terho alleviivaa koko valmennustiimin panosta. Hänen mukaansa kyse ei ollut yhden miehen show’sta.

– Hyvän koutsin ympärillä pitää olla myös hyvä staffi. Banasta jäi kuva, että hän antoi myös muille valmentajille mahdollisuuden kertoa mielipiteensä.

– Tämä on joukkue- eikä yksilöurheilua.

Vaikka vuodet eivät ole veljiä keskenään, ja Mika Lehkosuon uraan on mahtunut myös epäonnistumisia, Pikkuhuuhkajien vieminen kesän 2025 EM-kisoihin oli vahva työnäyte 55-vuotiaalta valmentajalta.

Samalla hän teki itsestään kenties varteenotettavimman nimen seuraavaksi Huuhkajat-luotsiksi.

Miksi Lehkosuo on onnistunut pysymään jo 20 vuoden ajan suomalaisen jalkapallovalmennuksen kärkijoukossa?

– Mika on kasvanut kansainvälisen huippu-urheilun vaatimuksiin, sanoo monivuotinen mentori Kyösti Lampinen.

– Sen voi saavuttaa vain intohimoinen ja omistautunut ihminen, jolla on persoonaa, nöyryyttä ja rohkeutta ja joka kykenee keskittymään avainasioihin ja laatutekijöihin, hahmottamaan kokonaisuutta ja osallistamaan muita.

Vuosia Lehkosuon alaisuudessa pelanneen Joel Perovuon mukaan keskeisin tekijä Lehkosuon menestyksessä on ollut kyky ajatella ja aito halu kehittyä.

– Moni kyllä sanoo haluavansa oppia, mutta todellisuudessa mitään isoa ei kuitenkaan tapahdu.

Nuorempaan pelaajapolveen kuuluva Casper Terho nostaa esille rohkeuden uudistua.

Vaikka Terho ei vielä vuonna 2019 kuulunut HJK:n liigarinkiin, hän seurasi tarkalla silmällä myös edustusjoukkueen tekemistä.

– Silloin pelaaminen oli tietyllä tapaa tiki-takaa. Totta kai me haluttiin myös Pikkuhuuhkajissa tehdä asioita pallon kanssa, mutta oltiin myös suoraviivaisia ja hyökättiin selustaan.

Sekä Hongassa että HJK:ssa Lehkosuon kanssa toiminut Boris Wistuba muistuttaa Lehkosuon taustasta painottaen samalla myös eräänlaista ehdottomuutta.

– Hänellä on ollut insinöörimäistä tarkkuutta ja selkeyttä siinä, mitä on halunnut. Muistan vieläkin, kun hän sanoi minulle vuonna 2006: ”Bobi, älä selitä. Jos et pysty, keksi keino.”

Viimeiset vuodet yhdysvaltalaisessa MLS-seura LAFC:ssä työskennellyt Anton Matinlauri korostaa Lehkosuon itsekriittisyyttä ja kykyä päivittää omaa valmennusfilosofiaa jatkuvasti.

– Kun kovan työmoraalin, halun kehittyä ja korkean vaatimustason yhdistää syvään pelin ymmärrykseen ja vankkaan kokemukseen, menestys on ollut luonnollinen seuraus, Matinlauri summaa.

Jani Sarajärvi puolestaan painottaa, että Lehkosuon kasvutarina ei ole ollut yksilösuoritus.

– Hän on vetänyt magneetin tavoin samantyyppisiä ihmisiä ympärilleen. Mikan kanssa tiedät olevasi menossa johonkin.

Lähes kaikki tähän juttuun haastatellut henkilöt arvioivat, että Lehkosuolla on edelleen paloa kehittyä ja menestyä. Monissa kommenteissa toistuu sama näkökulma: Lehkosuon uteliaisuus ei osoita hyytymisen merkkejä. Tarinan viimeisiä lukuja ei ole vielä kirjoitettu.

Kaksikymmentä vuotta sitten laadittuun Vierumäen opinnäytetyöhön hän kirjasi päämääräkseen kehittää omat toimintatavat ylivoimaisiksi.

Mitä tuo tavoite merkitsee sinulle tänä päivänä, Mika Lehkosuo?

– Jatkuvaa uusien ja parempien toimintatapojen etsimistä ja kokeilua.