
Mikä ihmeen Nuorten Ääni -toimitus? 13–19-vuotiaat tekijät haluavat monipuolisempaa nuorisokuvaa
Helsinkiläisnuorten harrastustoiminta tuottaa journalismia suuriin medioihin, kirjoittaa Zahra Karimy. Hän kuului Nuorten Ääni -toimitukseen vuosina 2018–2020.
Nuorten Ääni -toimitus, eli Nät, on ollut iso osa elämääni. Olen pitänyt lapsesta asti esiintymisestä ja juontamisesta. Niitä asioita sain tehdä Nätissä niin paljon kuin halusin, ja ohjaajat olivat aina tukemassa kaikissa juttuideoissa.
Nuorten aloitteesta vuonna 2006 perustettu toimitus vakiintui muutamassa vuodessa pysyväksi osaksi Helsingin kaupungin nuorten vaikuttamisjärjestelmää. Minä liityin journalismin innoittamana mukaan 14-vuotiaana.
Nätin tavoite on monipuolistaa valtamedioiden mielikuvaa nuorista. Usein nuoret nousevat uutisaiheiksi silloin, kun he aiheuttavat ongelmia.
Nät pyrkii tuomaan esiin sen, että nuorilla on ajatuksia ja näkemyksiä siinä missä aikuisillakin.
Toinen Nätin keskeinen tavoite on nuorten nostaminen mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vuonna 2012 Nuorten Ääni -toimitus sai toiminnastaan tunnustuksen, kun sille myönnettiin oikeusministeriön demokratiapalkinto. Palkinnon luovutti presidentti Sauli Niinistö.
”Usein nuoret nousevat uutisaiheiksi silloin, kun he aiheuttavat ongelmia.”
Viikoittaisissa toimituskokouksissa nuoret päättävät itse toiminnan sisällöstä ja juttuideoista. He johtavat itse kokouksia ja osallistuvat toimituksen ylläpitoon.
Toimitukseen voi liittyä jokainen 13–19-vuotias nuori. Vaikka toiminta on Helsingin kaupungin järjestämää, mukaan saa tulla kotipaikkakunnasta riippumatta.
Nätin keskeisiä kumppaneita ovat Helsingin Sanomat, MTV3, Yleisradio ja Apu-lehti. Osallistuminen ei vaadi kokemusta, toimituksessa on aina auttamassa kaksi journalismin ammattilaista.
”Nuoret päättävät itse toiminnan sisällöstä ja juttuideoista.”
Nuorten tekemät jutut ovat nousseet välillä valtakunnallisiksi puheenaiheiksi. Minulle merkittävin työ Nätissä oli keväällä 2019 A-studiossa julkaistu insertti nuorten äänestysaktiivisuudesta. Uskon, että saimme jutulla todella nuorten äänen kuuluviin.
Vaikka Nät on enemmän kuin pelkkä mediaprojekti, se ei ole toimittajakoulu. Silti moni ammattitoimittaja on aloittanut uransa siellä.
Juttu on osa Avun 90-vuotisjuhlanumeroa, joka on tehty yhdessä Nuorten ääni -toimituksen kanssa.

