Woke-kulttuuri, Elokapina, burkakielto – jos jokin aihe herättää erityisen paljon raivoa, sitä on usein hämmentämässä Sanna Ukkola.

Mikä ajaa avoimesti ihailtua ja vihattua toimittajaa?

Tilanne suorastaan kirkuu kahvia. Kello on yhdeksän maanantaiaamuna ja sekä haastattelija että haastateltava, toimittaja Sanna Ukkola, ovat juuri palanneet kesälomalta töihin. Mutta Ukkolan kotoa ei löydy tavallista Juhla Mokkaa eikä edes espressoa. Sen sijaan hän tarjoaa jotain jännittävämpää: adaptogeenistä kahvia. Eli hetkinen, siis mitä?

– Adaptogeenit on semmoisia aineita, että niistä saa aivoille vähän tukea. Voi tulla jopa flow-tila. Tai sitten rauhoittunut olo, vähän tuotteesta riippuen, Ukkola sanoo.

Samalla hän esittelee keittiönsä tasolle aseteltua valikoimaa pastellinvärisiä, kauniita rasioita. Ne näyttävät ensivilkaisulla ennemminkin hajuvesipakkauksilta tai muulta kalliilta kosmetiikalta. Kyseessä on London Nootropics -merkkinen pikakahvi, jota on terästetty niin sanotuilla adaptogeeniaineilla. Ukkolalla on kahvista eri versioita: Flow-, Mojo- ja Zen-vaihtoehdot. Valitsemme Flown, jonka vaikuttavat aiheet ovat ruusujuuri ja kuivattu siiliorakas-sieni.

Pienen jauhepussin sisältö sekoitetaan kuumaan veteen. Maku on hieman tavallista pikakahvia makeampi ja koostumus paksumpi.

Adaptogeenit eivät ole saaneet tiedeyhteisön varauksetonta hyväksyntää, vaikka ravitsemustieteilijät myöntävät, että yksittäisillä aineilla voi olla vaikutusta esimerkiksi stressin torjumisessa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana adaptogeenejä ovat alkaneet harrastaa luontaistuotekauppiaiden lisäksi myös biohakkerit – heidän joukossaan Sanna Ukkola. Hän on tehnyt kofeiinin suhteen täyskäännöksen.

Ennen Ukkola saattoi kitata kahvia päivässä koko pannullisen ja muut kofeiinit päälle. Nyt hän nauttii korkeintaan kaksi kuppia vuorokaudessa, ja ainoastaan London Nootropicsia.

Ukkola on siis siirtynyt määrästä laatuun itselleen tyypillisellä tavalla: ihan täysillä.

Sanna Ukkola on työskennellyt toimittajana yli 25 vuotta ja onnistunut jatkuvasti tekemään jotain, joka kiinnostaa suuria yleisöjä.

Äärioikeistolainen, totuudentorvi, Suomen toksisin journalisti. Sosiaalisessa mediassa lähes kaikilla tuntuu olevan Sanna Ukkolasta mielipide. Hän on yksi Suomen tunnetuimpia toimittajia ja ilman muuta eniten tunteita herättävä. Viime kuukausina hän on kirjoittanut esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtajasta, valtiovarainministeri Riikka Purrasta, burkakiellosta ja Elokapinasta.

Joidenkin mielestä Ukkola on kotimaisen median ainoita henkilöitä, jotka uskaltavat puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Toiset taas väittävät, että hän ajaa kolumneissaan lähinnä omaa ideologiaansa, vaikka syyttää muita toimittajia aktivisteiksi. Ukkola on itse sitä mieltä, että hänellä ei ole mitään erityistä ideologiaa.

– Jos jotenkin pitää määritellä, niin olen klassinen liberaali. Mikä on siis eri asia kuin konservatiivi, hän täsmentää.

Kun Sanna Ukkolan tapaa, häntä ei välttämättä arvaisi räyhäkkääksi kolumnistiksi. Ukkola on olemukseltaan puhelias, ystävällinen ja nauravainen. Hän juo oman superkahvinsa vaaleanpunaisesta mukista, jossa lukee Sweetheart ja kyselee välillä huolehtivaisesti, haluaisiko toimittaja banaania tai vaikka smoothieta.

Ukkola asuu Kampin kauppakeskuksen yläkerrassa puolisonsa Matias Turkkilan kanssa. Ajoittain täällä yöpyvät myös Turkkilan teini-ikäiset lapset tämän edellisestä avioliitosta. Sanna Ukkola ei ole julkisuudessa juuri huudellut äitipuolen roolistaan, koska on halunnut suojella lasten yksityisyyttä. Hän sanoo kuitenkin olevansa melko perinteinen kasvattaja.

– Aika paljon yritän huolehtia, että he eivät liikaa viettäisi aikaa kännyköillä.

Kotiin pääsee ostoskeskuksesta suoraan hissillä. Täällä Ukkolan ammatista kielivät lähinnä täysi kirjahylly ja eteiseen sijoitettu korkokenkäkokoelma. Ne ovat Ukkolan mukaan kaikki ”studiokenkiä”, eli hän käyttää niitä ollessaan töissä kameran edessä.

Sanna Ukkola tekee näkyvää työtä, mutta se on lopultakin vain työtä. Hän sanoo, että Iltalehden kolumnit saavat kyllä alkunsa hänen omista mielipiteistään ja mielenkiinnon kohteistaan. Mutta tyylilaji on ärhäkkä.

– En omassa ajattelussani ole niin mustavalkoinen kuin joissakin teksteissä. Näen ilman muuta ne vastapuolenkin argumentit, mutta eihän kolumniin kuulu sellainen pyörittely, että toisaalta ja toisaalta.

Viime vuosina monet ovat olleet huolissaan yhteiskunnallisen keskustelun kärjistymisestä ja muuttumisesta erimielisten ryhmien nahisteluksi. Tarvittaisiinko meillä nyt enemmän vastapuolen ymmärtämistä kuin kärjekkäitä kolumneja?

Ei Sanna Ukkolan mielestä.

– Aikaisemmin Suomessa oltiin huolissaan siitä, että kaikki ovat samaa mieltä keskenään eikä edes puolueita erota toisistaan. Nyt sitten taas päivitellään sitä, että voi kun me ollaan niin erimielisiä. Ehkä tämä kertoo siitä, että keskustelukulttuuri on Suomessa vielä aika nuorta vaikka verrattuna Britanniaan, jossa itse opiskelin journalismia. Ei olla totuttu sellaiseen suoraan puheeseen ja erimielisyyteen.

Sanna Ukkola on työskennellyt journalistina jo yli 25 vuotta. Sinä aikana media on muuttunut henkilövetoisemmaksi ja tahti kiivaammaksi. Samalla sosiaalinen media on muuttanut tapaa käydä julkisia keskusteluja. Tässä median murroksessa Ukkola on onnistunut jatkuvasti tekemään jotain, mikä kiinnostaa suuria yleisömääriä. Tietyssä mielessä hän on tiivistymä ajan mediasta: henkilöbrändi, joka saa yleisön paitsi klikkaamaan myös tappelemaan keskenään.

Miten hänestä tuli sellainen?

Sanna Ukkola asui lapsuutensa Oulussa ja opiskeli myöhemmin Britanniassa. (Kuva: Sanna Ukkolan kotialbumi)

Sanna-Kaisa Ukkola syntyi Oulussa vuonna 1975. Hän oli paikallisen toimittajaperheen ainut lapsi. Vanhemmat, Tuulikki Ukkola ja Jukka Ukkola, työskentelivät molemmat oululaisessa Kaleva-lehdessä.

Myöhemmin Jukka Ukkola siirtyi Suomen Kuvalehteen ja Tuulikki Ukkolasta tuli liberaalisen kansanpuolueen kansanedustaja. Paikka politiikassa aukesi – kuinka ollakaan – ärhäköiden kolumnien ansiosta. Tuulikki Ukkola oli tyttärensä mukaan suuri persoona, joka otti asioihin vahvasti kantaa myös työn ulkopuolella. Hän kuoli vuonna 2019.

Juuri äidin takia Sanna Ukkolalla oli lapsena niin monta harrastusta. Tuulikki Ukkola ajatteli, että ilman harrastuksia lapset joutuvat huonoille teille. Niinpä pieni Sanna soitti pianoa ja viulua, kilpatanssi, ratsasti ja kävi partiossa. Ala-asteiässä hän perusti myös oman teatterikerhon, johon kuuluivat miltei kaikki luokan tytöt. Ukkola käsikirjoitti ja ohjasi näytelmät ja näytteli välillä myös pääroolit.

Peruskoulun jälkeen Ukkola halusi lähteä vaihto-oppilaaksi Amerikkaan. Äiti ei pitänyt ajatuksesta. Kompromissi oli sisäoppilaitos Englannissa. Uckfieldin pikkukaupungissa sijainnut Buckswood Grange edusti suomalaisen peruskoulun jälkeen kokolailla toisenlaista maailmaa.

Sanna Ukkola opiskeli nuorena sisäoppilaitoksessa Britanniassa. Kurssikaverit tulivat eri puolilta maailmaa. (Kuva: Sanna Ukkolan kotialbumi)

– Kun olen myöhemmin katsonut Harry Potter -elokuvia, niin niissä on paljon samaa, Ukkola sanoo.

– Mekin käytimme koulupukuja ja puhuttelimme opettajia aina sukunimellä ja tittelillä Sir tai Madam. Emme edes tienneet heidän etunimiään.

Vaikka sisäoppilaitoksessa vallitsi tiukka kuri, Ukkola viihtyi hyvin. Hän sai paljon uusia ystäviä, eikä suostunut noudattamaan koulun sääntöjä, vaan kapinoi jatkuvasti. Ukkola lyhensi omatoimisesti koulupuvun hameenhelmaa, kärähti tupakanpoltosta ja meni aivan liian lähelle poikaoppilaita. Five inch rule -säännön mukaan eri sukupuolia edustavat oppilaat kun eivät olisi saaneet olla 12,5 senttimetriä lähempänä toisiaan.

Seurasi erilaisia rangaistuksia. Piti juosta koulun ympäri viisi kertaa joka aamu, istua pitkiä aikoja jääkylmässä huoneessa tai seisoa asennossa kuningattaren muotokuvan alla.

– Kerran jouduin myös kirjoittamaan 500 kertaa kynällä paperille, että en enää koskaan polta tupakkaa. Mutta me keksittiin kavereiden kanssa teipata kaksi kynää yhteen, niin sitten riitti, että kirjoitin vain 250 kertaa, Ukkola muistelee.

Rangaistukset eivät saaneet häntä lopettamaan kapinointia, mutta muuten vuosi sisäoppilaitoksessa kyllä muutti teini-ikäistä oululaistyttöä.

– En ole koskaan sietänyt minkäänlaista rasismia tai syrjintää, ja se varmaan johtuu juuri siitä, että olen jo silloin saanut kavereita joka puolelta maailmaa.

Juuri sen takia, Ukkola sanoo, hän tutustui myös nykyiseen puolisoonsa.

”Ajattelin, että sieltä vastaa joku kauhea rasisti. Sen sijaan minulle vastasi Matias.”

Vuosina 2008–2009 perussuomalaisissa alkoi uusi aika. Kehitys henkilöityi suurelta osin Jussi Halla-ahoon. Toimittaja Sanna Ukkola halusi perehtyä ilmiöön ja luki Halla-ahon ajatuksia tämän Scripta-blogista. Sen vieraskirjassa hän tutustui myös Halla-ahon kannattajien mielipiteisiin.

– Olin niistä aivan kauhuissani, että mitä ihmeen porukkaa tämä on. Kirjoitin sitten Halla-ahosta artikkelin, josta hänen faninsa suuttuivat minulle ihan kauheasti.

Tuohon aikaan Ukkola ei vielä ollut yhtä tottunut vihapostiin ja julkiseen loanheittoon kuin nykyään. Halla-ahon kannattajien vyörytys sai hänet ajoittain jopa pelkäämään oman turvallisuutensa puolesta.

Eräänä päivänä hän huomasi, että hänen Ilta-Sanomista napattua valokuvaansa käytettiin pilkkaavassa tarkoituksessa tuoreella Hommafoorumilla, jonne Halla-ahon kannattajat olivat blogin vieraskirjasta siirtyneet. Ukkola lähetti foorumin ylläpitäjälle viestin, jossa huomautti, että kirjoittajilla ei ollut oikeuksia kuvan käyttöön ja pyysi poistamaan sen.

– Ajattelin, että sieltä vastaa joku kauhea rasisti. Sen sijaan minulle vastasikin Matias, joka kirjoitti ystävällisesti, älykkäästi ja huumorilla.

Viestinvaihdon jälkeen Ukkola ja Hommafoorumin perustaja Matias Turkkila törmäsivät sattumalta kaupassa. Sitten Turkkila pyysi Ukkolaa Facebook-kaveriksi.

– Vähitellen me alettiin sitten kommentoida toistemme päivityksiä ja lähetellä viestejä. Me väiteltiin paljon kaikesta, kun ollaan molemmat sellaisia vänkääjiä. Vähitellen mä ymmärsin, että hän on aivan erilainen ihminen kuin olin ajatellut. Tosi humaani ja ihana. Sitten hän pyysi mua kahville.

Matias Turkkila on vuosien mittaan toiminut perussuomalaisissa monissa keskeisissä asemissa. Äskettäin hän aloitti Riikka Purran erityisavustajana.

Sanna Ukkola sanoo, että hänen kolumnejaan on usein epäilty Turkkilan kirjoittamiksi – tai ainakin vihjattu, että tämä varmaan kertoo puolisolleen, mitä tekstien pitäisi sisältää.

– Se on sikäli hassua, että aika monessa kirjoituksessani olen kritisoinut perussuomalaisia. Ja tietysti ihan absurdi ajatus muutenkin.

Vuosituhannen vaihteessa Ilta-Sanomien toimitukseen saapui uusi työntekijä, joka herätti alusta saakka paljon huomiota. Sanna Ukkola oli opiskellut broadcast-journalismia brittiläisessä Leedsin yliopistossa. Entinen kollega kertoo, että Ukkola oli alusta saakka harvinaisen ahkera työntekijä. Hän heittäytyi mihin tahansa juttuprojektiin täysillä ja oli taitava kirjoittaja.

Ukkola oli entisen työkaverin mukaan myös todella puhelias ja energinen. Hän höpötti jatkuvasti ja oli muutenkin niin vauhdikas, innokas ja energinen, että sai lopulta lempinimen Hörpeli.

Myös Ukkolan ulkoinen tyyli oli jotain muuta kuin mihin oli totuttu. Tuohon aikaan monet toimittajat korostivat uskottavuuttaan pukeutumalla farkkuihin, pukuihin ja samettitakkeihin, sukupuolesta riippumatta. Sanna Ukkola taas suosi jo tuolloin lyhyitä hameita ja piti vaalean tukkansa aina auki.

Pian Ukkolasta tuli yksi Ilta-Sanomien nimekkäimpiä kirjoittajia. Hän paljasti muun muassa kulttuuriministeri Suvi Lindénin myöntäneen valtionapua golfkentälle, jossa tämä perheineen oli osakkaana. Uutinen johti Lindénin eroon vuonna 2002.

Välillä Ukkolan tyyli oli hieman liikaa Ilta-Sanomien johtoportaalle. Vuonna 2003 hän kirjoitti henkilökuvan Hesburgerin perustajasta Heikki Salmelasta otsikolla ”Hampurilaisen näköinen mies”. Seuraavalla viikolla Ilta-Sanomien tuolloinen vastaava päätoimittaja Antti-Pekka Pietilä kirjoitti omalla nimellään tekstin, jossa hän pyysi anteeksi Ukkolan artikkelin tyyliä ja sanavalintoja.

Myös Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin muistaa Ukkolan jo tämän uran ensimmäisiltä vuosilta. Sähköpostitse hän kuvailee Ukkolaa työhönsä intohimoisesti suhtautuvaksi toimittajaksi, joka jahtasi uutisia myös työajan ulkopuolella.

”Jos Sanna pitäisi määritellä yhdellä sanalla, niin hän oli jo nuorena pelkäämätön. Ei kumarrellut kuvia, ei arastellut lähestyä ketään, ei väistellyt hankaliakaan aiheita”, Appelsin kirjoittaa.

”Onhan mulla ollut taipumusta tarttua juuri näihin aiheisiin, joista ei saisi puhua.”

Kun Ukkola oli viettänyt Ilta-Sanomissa kymmenen vuotta, hän siirtyi toimittajaksi Yleisradioon. Siellä hänen naamansa tuli tutuksi suurelle yleisölle A-studiossa, Aamu-tv:ssä, Pressiklubissa ja Sannikka & Ukkola -ohjelmassa.

– Jännitin aivan kauheasti telkkarissa esiintymistä aluksi, Ukkola tunnustaa nyt.

Myöhemmin jännitys laantui. Ukkola on vuosien mittaan kuulemma myös tottunut kriittiseen palautteeseen, eikä ota sitä itseensä. Siinä auttaa sekä kokemus että asioiden rationalisointi. Ukkola tiedostaa, että tietyt ihmisryhmät – erityisesti sellaiset, joita hän on vuosien mittaan kritisoinut, kuten vaikkapa rokotekriitikot – suuttuvat melkein kaikesta, mitä hän tekee. Niinpä tähän ryhmään kuuluvien ihmisten palaute ei erityisesti hetkauta. Kuten ei muutenkaan juuri mikään yksittäinen kritiikki.

Enemmän Ukkola tarkkailee sitä, kuinka paljon negatiivista ja positiivista palautetta jostain tekstistä tai ohjelmasta tulee. Jos kritiikkiä on 90 prosenttia ja kehuja vain 10 prosenttia, saattaa kirjoittaja itsekin kallistua pohtimaan, oliko tekstissä jotain vikaa. Ei tosin aina.

– Kun kirjoitin, että lapsille ei saisi valehdella joulupukin olemassaolosta, sain aivan järjettömän paljon vihaista palautetta. Silti olen edelleen samaa mieltä.

Ukkola sanoo, ettei erityisesti kadu mitään työurallaan tekemiään asioita.

Kaikkein eniten kielteistä palautetta hän sai vuonna 2017 niin sanotun intiaanipäähinekohun aikaan. Monivaiheinen tapahtumaketju alkoi, kun Ukkola esiintyi Pressiklubissa näyttävässä sulkapäähineessä ja sanoi, että intiaanin leikkiminen on nykyään kulttuurista varkautta. Eräs suivaantunut Twitter-keskustelija kommentoi päähinevalintaa tavalla, joka sai Ukkolan ottamaan yhteyttä kommentoijan työnantajaan. Kohua selviteltiin useassa kirjoituksessa.

Nuo viikot eivät olleet Ukkolalle helppoja. Hän muistelee, että notifikaatioita tuli sosiaalisessa mediassa noin 30 sekunnin välein, ja melkein ne kaikki olivat ”hirveää kuraa”. Ukkola näkee tilanteen niin, että tietyt ryhmät halusivat hänet pois Pressiklubista, ja nostivat siksi asiasta valtavan metelin.

– Kun on sellaisen läpi mennyt, niin ei enää mikään pienempi kohu tunnu miltään, hän sanoo.

Päinvastoin: jos jokin kolumni tai ohjelma herättää erityisen paljon raivoa, se saattaa olla hänelle syy kaivella aihepiiriä vielä lisää.

– Onhan mulla ollut taipumusta tarttua juuri näihin aiheisiin, joista ei joidenkin mielestä saisi puhua.

Sanna Ukkola kertoo, että hänen kolumnejaan on usein epäilty puoliso Matias Turkkilan kirjoittamiksi tai sanelemiksi. Se on hänestä absurdia.

Lähtö Yleisradiosta oli dramaattinen. Ukkola irtisanoutui itse ja kertoi sen samana päivänä sosiaalisessa mediassa. Tapahtuneen arveltiin liittyvän siihen, että Sannikka & Ukkola -ohjelma haluttiin lopettaa. Myöhemmin Ukkola kertoi itse julkisesti, että Ylessä haluttiin myös rajoittaa hänen kolumniaiheitaan. Olisi pitänyt keskittyä politiikan sijaan ruokaan ja lifestyleen.

Sen jälkeen Ukkola on aktiivisesti etsinyt paikkoja, joissa häntä ei rajoiteta. Yksi sellainen löytyi kristillisen IRR-TV-medialähetysjärjestön rahoittamalta Alfa-tv-kanavalta. Siellä Ukkolalla oli oma ohjelma kolmen vuoden ajan.

Tällä hetkellä freelancerina työskentelevällä Ukkolalla on vakituinen kolumni Iltalehdessä. Lisäksi hän tekee videomuotoisia sisältöjä Iltalehdelle, kokoomuksen omistamalle Verkkouutiset-medialle ja äskettäin perustetulle Asiastudiolle. Asiastudio haluaa omien sanojensa mukaan tarjota vaihtoehdon historiattomalle ja pinnallistuneelle medialle. Yrityksen pilottivaiheen rahoittajina ovat toimineet pelialalla menestynyt Timo Soininen sekä entinen keskustavaikuttaja, asianajaja Mikko Alkio.

Asiastudiolle Ukkola tekee yhteiskuntaan ja kulttuuriin liittyviä haastatteluja. Aiheina ovat olleet muun muassa tekoälyn vaarallisuus, kybersota ja se, miten woke-kulttuuri ja erilaiset monimuotoisuusohjelmat pitäisi ”heittää romukoppaan”.

Usein ihmisen läheiset näkevät hänet eri tavalla kuin henkilö itse. Kenties kuvausta Sanna Ukkolasta on siksi syytä kysyä hänet pitkään tunteneelta henkilöltä. Ukkola antaa lapsuudenystävänsä Sonja Londonin puhelinnumeron.

London vastaa puhelimeen, ja kertoo, että on tuntenut Sanna Ukkolan yhdeksänvuotiaasta. Millainen tämä oli lapsena? London alkaa nauraa.

– Se oli ihan superärsyttävä! Itsenäinen, luova ja näsäviisas lapsi. Ei koskaan kyseenalaistanut omia ideoitaan. Eikä niitä sitten kyseenalaistanut juuri kukaan muukaan. Sannan kanssa on edelleen niin, että jos on eri mieltä eikä jaksa väitellä loputtomiin, niin on parempi olla hiljaa. Mutta toisaalta Sanna on tosi ihana ystävä, jolle voi aina soittaa ja joka on valmis lähtemään ties mihin seikkailuihin.

Nuorempana nuo seikkailut tarkoittivat esimerkiksi sitä, että Ukkola houkutteli Londonin kiipeämään kanssaan talon katolle tai lainaamaan perheen autoa ilman lupaa.

– Hänelle ei varmaan aidosti tullut mieleen, että jokin voisi mennä pieleen. Hän aina uskoo, että kaikki menee hyvin.

Sonja London on ammatiltaan juristi. Hän sanoo, että ei koskaan pystyisi tekemään niin julkista työtä kuin mitä Ukkola on tehnyt jo vuosikymmeniä.

– En tajua, miten hän kestää sitä kaikkea vihapuhetta. Mutta Sanna ei pelkää konfliktia eikä toisaalta jää märehtimään asioita. Hän on sellainen vapaa sielu, häntä ei voi rajoittaa.

Kun Sanna Ukkolalta kysyy, mitä hän tekee työn ulkopuolella, vastausta ei heti meinaa löytyä.

– Kun en mä oikein tee mitään muuta kuin töitä!

Hieman tivaamalla hän kuitenkin vastaa, että harrastaa nykyään biohakkerointia – mikä adaptogeenien lisäksi tarkoittaa lisäravinteita, liikuntaa ja hyvään uneen panostamista – sekä kummitusmatkailua. Ukkola on juuri palannut kesälomamatkalta Yhdysvalloista, jossa hän yöpyi puolisonsa kanssa kuuluisassa kummitushotellissa.

– Mutta hei, laita nyt siihen juttuun, että mä en oikeasti usko kummituksiin. Se on vaan hauska tapa löytää vanhoja kartanohotelleja ja linnoja.

Se tarkoittaa, että hän ei myöskään pelkää kummituksia. Pelkääkö hän oikeastaan mitään? Kaikki tätä juttua varten haastatellut henkilöt ovat kuvailleet häntä nimenomaan pelottomaksi. Siitä sanasta Ukkola ei kuitenkaan tunnista itseään.

– En missään nimessä ole peloton. Mutta mulla on sellainen periaate, että pelon ei pidä antaa rajoittaa elämää. Pelkään tosi paljon lentämistä, mutta silti matkustan lentokoneella.

Joskus Ukkola saattaa pelätä myös etukäteen palautetta tietystä kolumnista. Se ei kuitenkaan koskaan tarkoita sitä, että juttu jäisi kirjoittamatta.

Sanna Ukkola

• Ikä: 50
• Perhe: Puoliso Matias Turkkila ja tämän lapset.
• Ura: Toimittajana Ilta-Sanomissa 1999–2009, Ylellä 2009–2019, sen jälkeen freelancer.
• Ajankohtaista: Mukana äskettäin lanseeratussa Asiastudio-mediassa.