Turkkiin iski 6. helmikuuta kaksi tuhoisaa maanjäristystä. Ne tuhosivat rakennuksia maan koillisosassa. Tuhansien pelätään kuolleen Helsinkiä isompien kaupunkien ollessa maan­järistysalueella.

Saavuin Turkin pääkaupunkiin maanjäristyspäivänä tapaamaan tutkijoita ja virkamiehiä koskien turkkilaisten käsityksiä Suomen Natoon hakeutumista. Jälkijäristykset olivat myös ihmisten mielissä.

Tapasin ulkoministeriössä naisen, joka oli kotoisin yhdestä pahimmin vaurioituneesta kaupungista. Hän tervehti urheasti. Esitin myötätuntoni kansallisen hädän hetkellä. Hän oli läsnä, mutta mieli muualla. Ei ollut paras hetki puhua Natosta.

Hädän hetkellä inhimillisyys yhdistää, tuo ihmisiä ja maita lähemmäksi toisiaan. Mitä suurempaa ja äkillisempää on kärsimys, sitä merkityksellisempi on empatian aalto. Vuonna 1999 sekä Turkkiin että Kreikkaan iski lyhyen ajan sisällä maanjäristys. Tuhansia kuoli. Kummatkin maat lähettivät apua toisilleen. Maiden perinteisesti kitkaiset suhteet paranivat kuukausiksi. Kärsimysnäytelmiä seurasi maiden välisten jännitteiden lasku.

Kun osallistut ja välität toisen surusta, se huomataan ja muistetaan. Tällä myötätunnolla on pitkät perinteet kansainvälisessä politiikassa.

Laajamittainen tuho liennyttää ja lähentää. Maanjäristysdiplomatia ei ole kyynistä, vaan osoitus inhimillisyyden olevan valtapolitiikan yläpuolella. Kun Euroopasta ja maailmalta virtaa apua Turkkiin, se tapahtuu refleksinomaisesti auttamisen halusta.

Kun Suomi toimittaa apua Turkkiin, ei sitä tehdä vaikkapa Nato-prosessin auttamiseksi, mutta läsnäolo ja apu johtaa myös parempiin suhteisiin. On siis ennakoitavissa, että Turkin ulkosuhteet lientyvät hetkeksi. Jännitteet laskevat ja torailu vähenee. Tällä on positiivisia jälkivaikutuksia. Kyllä, mahdollisesti myös Suomen ja Ruotsin Nato-prosessien kannalta.

Tämä mekanismi saattaa johtaa avun politisoitumiseen. Kun Yhdysvallat toimitti apua Iraniin iskeneen maanjäristyksen jälkeen vuonna 2003, avun kanssa kyräiltiin puolin ja toisin. Iranissa pelkona oli, että apu ”suurelta saatanalta” korruptoisi iranilaisia uskomaan Amerikan hyveellisyyteen. Yhdysvalloissa taasen nähtiin mahdollisuuksia vaikuttaa Iraniin suoraan maan ongelmallisena pidetyn hallinnon ohi. Maiden välisten suhteiden paraneminen oli hyvin vähäistä.

Lissabonin suuri maanjäristys vuonna 1755 tuhosi Portugalin imperiumin pääkaupungin. Järistys tuntui läpi Euroopan. Jopa Suomessa asiaa kauhisteltiin. Kaupunkiin iski järistyksen jälkeen tsunami ja sitten päiviä kestänyt palo. Ympäri Eurooppaa samastuttiin ihmisten kärsimykseen. Ihminen nousi surun aallon keskiöön. Järistyksiä ei pidetty kollektiivisina rangaistuksina, vaan luonnollisina ilmiöinä. Lissabon johti osaltaan valistuksen ajan syntyyn.

Kärsimys on yhä keskeisiä ilmiöitä pandemioista sotaan ja luonnonmullistuksiin. Radikaali epävarmuus kasvaa. Pysykäämme ihmisinä ja korostakaamme inhimillisyyttä.

Turkin tukeminen ei ole politiikkaa, vaan kärsimyksen kokeneiden tukea, jotta se tunnistettaisiin kaikkien, myös meidän kohdallamme.