
Näyttelijä Miitta Sorvali: ”Hahmoa, jossa on röyhkeyttä ja jopa pahuutta on herkullista esittää”
Miitta Sorvali kertoo, millaista oli kasvaa papin ja ruustinnan perheessä nuorimpana seitsemästä tyttärestä. – Sanotaan, että kuopus on sisarusparvesta se rohkein. Ehkä meilläkin se oli näin. Rohkeuteni saattoi johtua siitä, että sain vapaammin etsiä itseäni nuorena.
Rakkaat lapset -komediasarja palaa toisen kauden jaksoilla. Näyttelet siinä estotonta, röyhkeää ja narsististakin Regina-kirjailijaäitiä. Millaista on näytellä moista hahmoa?
Yhdyn moneen muuhun näyttelijään siinä, että hahmoa, jossa on röyhkeyttä ja jopa pahuutta on herkullista esittää. Yleensä sellaisessa hahmossa on monia puolia, joilla hän osaa manipuloida toisia. Sarjan hahmot on käsikirjoitettu tietäen, kuka ketäkin näyttelee. Hahmolleni kirjoitetut kohtaukset naurattivat minua jo ensilukemalta.
Olet 68-vuotias ja teet paljon isoja rooleja. Miten vaalit kuntoasi ja terveyttäsi?
Vaalin nykyisin korostetusti untani. Haluan ajoissa nukkumaan kello kymmeneltä ja herään viimeistään kello kahdeksalta uuteen päivään iloisena ja optimistisena. Kun tammikuussa oli vähemmän töitä, annoin itseni valvoa puolille öin. Kun heräsin kymmeneltä, minulla oli vähän syntinen olo, että nyt tästä päivästä on kulunut jo näin paljon!
Jos on paljon vapaata, tykkään nähdä myös ystäviäni ja käydä heidän kanssaan vaikka taidenäyttelyissä.
Minulla on muuten vähän huvittava tapa, että käyn työssä ja menen vain kotiin. Silloin on tärkeää jäädä aikaa laiskottelulle ja ihan sängyssä löhöilylle. Rakastan nukkumista!
Kun menen nukkumaan, saatan ihastella, että voi miten ihana peitto ja valkoiset lakanat. Meillä ei koskaan ole kirjavia lakanoita. Saan nukkumisesta paljon iloa, sitä voi kutsua harrastuksekseni.
Olet kasvanut pappilassa. Millaista oli kasvaa papin ja ruustinnan perheessä nuorimpana seitsemästä tyttärestä?
Isäni oli humoristinen ihminen, ja monissa pappiloissa elämä on erilaista kuin kuvitellaan. Niin meilläkin. Meillä ei ollut jäykkää, ja meillä naurettiin paljon. Perheen nuorimpana olen varmaankin saanut elää vapaimmin, minua pidettiin vähiten nuhteessa.
Usein sanotaan, että kuopus on sisarusparvesta se rohkein. Ehkä meilläkin se oli näin, vaikka siskoissani on monta mahtavaa persoonaa. Rohkeuteni saattoi johtua ihan siitä, että sain vapaammin etsiä itseäni nuorena.
Olet myös podcast-juontaja, kun teette Sanna Stellanin kanssa yhteistä Sorvali&Stellan – päätapahtumia -podcastia. Se vaatinee avoimuutta?
Olen tullut vähän tiukemmaksi avoimuudessani. Se ei tarkoita, että lässyttäisi julkisuudessa jotain turhaa, mutta olen lisännyt vähän suojausta. Kun nuorena hain näyttelijäksi, en osannut edes ajatella sitä, että tämä on jotenkin julkinen ammatti.
Minulta on kysytty kuusi kertaa halua kirjoittaa omaelämäkerta, mutta ainakaan vielä se ei ole tuntunut hyvältä.
Miitta Sorvali
- Syntynyt: 1956 Kiteellä.
- Asuu: Helsingissä.
- Ajankohtaista: Rakkaat lapset -sarjan uusi kausi 11.2. alkaen Ylellä ja Yle Areenassa. Sorvali&Stellan – päätapahtumia -podcast Yle Areenassa.