Mihin kulttuuria tarvitaan? Se auttaa, kun maailma tuntuu hölkkäävän hyvää vauhtia kohti turmiota
Reaalimaailmassa orpo (en nyt tarkoita pääministeriä) tuntuu kompastuvan sirkkeliin tämän tästä. Aina, kun luulee, että huonommin ei voi enää mennä, kokee yllätyksen, kirjoittaa Katja Ståhl.
Voiko nyt sanoa: elämme merkillisiä aikoja. Terveyttämme uhkaavat paitsi omat elämäntapamme, ilmastonmuutos ja työttömyys, uutuutena nyt myös yöpäivystysten ja kokonaisten sairaaloiden lopettaminen.
Ja jos vielä itse kehtaakin uskoa, että kaikki on ihan hyvin, media riistää kuvitelman kertomalla, että joulu on hyvää aikaa erota (Yle 21.12.2024). ”Samaan aikaan kinkun kanssa kypsyy eropäätös”, lohkoo artikkeli.
Siinäpä vasta napakka lopetus vuodelle.
”Kulttuuria on myös itse suihkussa laulettu aaria, vaikka se harvoin tuottaa iloa kenellekään muulle kuin itse laulajalle. Se riittää. Kunhan eläimet eivät kärsi.”
Mikä auttaa, kun maailma tuntuu hölkkäävän hyvää vauhtia kohti turmiota? No sehän on tietysti kulttuuri! Jos sana kulttuuri tuntuu vieraalta, niin kerrottakoon, että sitä edustavat tanssin, musiikin ja taulujen lisäksi pöljimmätkin tv-ohjelmat ja huonoimmatkin vitsit.
Kulttuuria on koko lailla kaikki, jota tuotetaan, jotta edes jollekin tulisi hyvä mieli. Kulttuuria on myös itse suihkussa laulettu aaria, vaikka se harvoin tuottaa iloa kenellekään muulle kuin itse laulajalle. Se riittää. Kunhan eläimet eivät kärsi. Tartu siis kaksi käsin kulttuuriin, niin kestät!
Osa meistä hyppää kirjojen ja elokuvien kautta fantasiamaailmaan. En ollenkaan väheksy. Vaihtoehtoinen maailma vaikuttaa monin paikoin loogisemmalta ja järkevämmältä kuin tämä oikea.
Romanttiset kuvastot taas antavat uskoa siihen, että hassujen sattumien ja väärinymmärrysten jälkeen rakkaus aina lopulta voittaa. Ne tuntuvat epäuskottavilta, sillä tiskivuoria ja hulluja naapureita ei päästetä ääneen. Ne rajataan pois. Isompikin rakkaus oikeasti rakoilee, jos kinkku palaa, palohälytin huutaa ja autosta on rengas puhki.
Reaalimaailmassa orpo (en nyt tarkoita pääministeriä) tuntuu kompastuvan sirkkeliin tämän tästä. Aina, kun luulee, että huonommin ei voi enää mennä, kokee yllätyksen. Ja vaikka näin ei joka taloudessa kävisikään, media kyllä auttaa löytämään ne kaikkein surkeimmat tapaukset. Siksi on tärkeää toisinaan sukeltaa totaaliseen hattaraan ja uskoa hetken hölynpölyyn.
Vaikka tarinoiden maailma ei olekaan totta, aivot kiittävät hyvistä tunnelmista.
”Tiede kertoi, että kultakalan muistin lyhyys onkin myytti. Kultakala muistaa jopa vuosien takaisia asioita, jos sattuu elämään niin kauan.”
Minun suosikkihölynpölyni on tv-sarja nimeltä Ted Lasso (Apple Tv). Sarjassa kohdataan sekä ryhmä- että yksilötasolla kammottavia haasteita, mutta niihin suhtaudutaan hienolla tavalla: ne unohdetaan hyvin pian.
Ted Lasson pahin ase kaikkea negatiivista vastaan on kultakalan muisti: se kestää vain joitakin sekunteja.
Tämänkin asian minulle tarjoili kulttuuri! Kiitos siitä! Olen jo kokeillut tekniikkaa. Se toimii mainiosti. (Tässä vaiheessa googlasin varmuuden vuoksi kultakalan muistin. Tiede kertoi, että kultakalan muistin lyhyys onkin myytti. Kultakala muistaa jopa vuosien takaisia asioita, jos sattuu elämään niin kauan. Tekniikan nimi menee siis vaihtoon, mutta idea on edelleen verraton.)
Lyhytmuistista vuotta 2025 siis itse kullekin! Olkoon muistisi armeliaan myönteisesti värittynyt.
