Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Liikaa lingottu

Kroonistunut migreeni ja paniikkikohtaukset käänsivät somen tähtiparin, Miisa ja Tomas Grekovin, arjen – ”Minusta tuntui, että menetän luoton kehooni”

Youtuben kautta tunnetuiksi tulleet Miisa ja Tomas Grekov ovat jakaneet yhdessä kaiken kymmenen vuoden ajan. Vaikea vuosi sai heidät ymmärtämään, että se voi mennä myös yli.

21.11.2024 Apu

Helmikuussa somen superjulkkis, juontaja Miisa Grekov oli vaikean paikan edessä. Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa vuonna 2020 toiseksi sijoittunut tunnollinen suorittaja ilmoitti sosiaalisessa mediassa 436 000 seuraajalleen jäävänsä kahdeksi kuukaudeksi sairauslomalle. Kroonistunut migreeni oli saanut yliotteen Miisasta, jonka suosituinta videota on katsottu Youtubessa 1,8 miljoonaa kertaa.

Migreenikohtaukset olivat pahentuneet ja lisääntyneet viimeisen vuoden aikana. Välillä Grekov joutui perumaan töitään, välillä vain toivomaan, että särkylääkkeiden voima kestäisi riittävän kauan. Päivästä toiseen sai pelätä, ottaisiko migreeni tänäänkin niskaotteen. Jos migreeni iski, iski myös ahdistus. Jos ahdistus tuli ensin, sitä seurasi migreeni. Myös vanha tuttu paniikkihäiriö oli tehnyt comebackin.

– Minusta tuntui, että menetän luoton kehooni. Piti koko ajan pelätä, että tuleeko taas pää kipeäksi, meneekö taas päivä pilalle, joudunko taas perumaan tämän jutun.

On kulunut seitsemän kuukautta siitä, kun Miisa palasi varovaisesti takaisin töiden pariin. Hän istuu samalla alalla työskentelevän puolisonsa, Myyrä-ohjelman tuoreen kauden voittajan Tomas Grekovin kanssa pariskunnan manageritoimistolla Punavuoressa. Vaimonsa tavoin myös Tomas on ponnistanut Youtubesta, mutta myöhemmin podcasteista on tullut hänen ydintyönsä. Suositun Puurojengi-podcastin seitsemäs kausi tuli juuri päätökseensä.

Nyt on aika kertoa jostain uudesta, heidän juuri alkaneesta yhteisestä, Grekovit-podcastista.

Pariskunta on tehnyt kyllä aiemminkin yhteistä podcastia, mutta vuonna 2020 loppunut suosittu Parisuhdekriisi oli oman aikansa tuote – parikymppisen avoparin vastakkainasettelua.

– Vaikka ei ole kovin monta vuotta välissä, tuntuu silti, että olemme kasvaneet hirveästi niistä ajoista, Miisa toteaa.

Rajoja on pakko asettaa, jos paineistetulla, kuluttavalla alalla meinaa jaksaa.

Grekovit ovat olleet julkkiksia jo hyvin nuorina, Miisa jo 16-vuotiaana. He kokevat välttyneensä pahimmalta vihapuheelta, jota somevaikuttajiin usein kohdistuu, mutta paine on silti kova kaikkien katseiden alla. Menestyksen mittarit ovat koko ajan kaiken kansan nähtävillä.

– Musta tuntuu, että ihmiset odottavat multa koko ajan isompia juttuja. Että okei, nyt juonsit UMK:n, mitä juonnat seuraavaksi, Miisa kuvailee.

Yllättävän paljon kuormittaa myös se, miten pieniin asioihin seuraajat puuttuvat. Välillä tuntuu, ettei voi syödä edes iltapalaa rauhassa ilman, että joku keksii siitä jotain muutettavaa. Pyytämättä tulevat neuvot aiheuttavat suoranaisen informaatioähkyn, niin paljon pariskunta niitä saa.

Nyt Grekovit ovat aviopari, keväällä 30 vuotta täyttäviä aikuisia. He eivät ole enää niin mustavalkoisia, itsensä voittamattomiksi tuntevia ongelmanratkaisijoita. Sen tämä vuosi on opettanut.

Tänä syksynä perinteisellä hengähdyslomallaan Kreetalla he istuivat aamupalapöydässä ja kirjoittivat paperille ”jaksamisen raamit arkeen”. Se sisälsi sääntöjä, kuten ettei töitä tehdä viikonloppuisin eikä iltakuuden jälkeen, viikonloput ovat vapaita myös sosiaalisesta mediasta. Molemmat allekirjoittivat paperin.

– Jos me ollaan suorittajia, niin suoritetaan sitten myös tällaiset hyvät raamit arkeen, Miisa toteaa.

Totuus on, että rajoja on pakko asettaa, jos paineistetulla, kuluttavalla alalla meinaa jaksaa.

– Ja että pää kestäisi, ihan kirjaimellisesti, Miisa huomauttaa.

Pari vuotta sitten Miisa ja Tomas Grekov alkoivat herätä siihen, miten he ovat vain paahtaneet menemään paahtamasta päästyään. Mutta perfektionistien oravanpyörää ei ole helppo pysäyttää.

Ja olihan heillä toisensa – kaikkeen auttoi se, että he pystyivät keskustelemaan ja reflektoimaan yhdessä avoimesti mistä vaan. Vai auttoiko sittenkään?

Ei, kuului Miisan psykoterapeutin suusta yllättäen tänä vuonna. Se sai pariskunnan huomaamaan, että puhuminen voi mennä joskus myös yli. Kun Grekovit reflektoivat yhdessä päivät pitkät, se on vain samojen ajatusten pyörittämistä, omien luulojen vahvistamista. Joskus pitää vain antaa asioiden olla, aivojen levätä.

– Kaikkea ei tarvitse analysoida, se me ollaan opittu. Molemmat ovat oppineet oman keskeneräisyytensä ja epätäydellisyytensä, Tomas tiivistää.

Joskus voi olla hyvä kuunnella myös oman kehän ulkopuolelta tulevia ajatuksia. Niitä Grekovit saavat nyt terapiasta.

Nyt Miisa on ymmärtänyt, mikä paniikkikohtausten taustalla piilee.

Miisan polku terapiaan avautui kipupsykologin vastaanoton kautta. Siellä hän alkoi nähdä kivun taakse.

– Olen 16-vuotiaana aloittanut mun blogin, josta kaikki on lähtenyt, ja kasvanut aikuiseksi tällä alalla valtavien paineiden alla. Ei se ihmekään ole, jos vähän päätä särkee. Sen on tajunnut vahvasti tänä vuonna.

On käynyt ilmi esimerkiksi se, millainen vaikutus uran alkuvuosien traumaattisella kokemuksella on ollut. Kuinka kaikki hajosi käsiin, kun Mmiisas-Youtube-kanavastaan tunnettu nuori Miisa Rotola-Pukkila oli vuonna 2015 Rovaniemen torilla tapaamassa seuraajiaan. Vaikka tubettajat aiheuttivat silloin Dingo-manian kaltaista kaaosta, turvatoimet eivät olleet vielä sen mukaisia – niitä ei ollut oikeastaan ollenkaan. Miisa jäi satojen tuntemattomien ihmisten saartamaksi. Iski paniikki.

Nyt Miisa on ymmärtänyt, mikä paniikkikohtausten taustalla piilee: pelko kontrollin menettämisestä. Sitä hän nyt työstää. Ohjaimista on vaikeaa päästää irti, kun niistä on tottunut pitämään kiinni.

Onko paniikkihäiriö nyt hallinnassa?

– Kyllä se jossain vähän kuin vaanii. En pysty sanomaan, että olen sen nyt selättänyt, mutta on se rauhoittunut. Koko ajan on varmempi olo sen suhteen, Miisa kertoo.

Tomas hakeutui terapiaan puolisonsa kannustuksesta ja myös ystävänsä kehotuksesta – siitäkin huolimatta, että oli aina ajatellut olevansa sellaisen yläpuolella. Hän arvelee sen olevan miehille tyypillinen ongelma, että ”enhän nyt minä mihinkään terapiaan mene”. Mutta mielenterveys ei tuntunut vakaalta ja Tomasta ahdisti. Ehkä ikä teki sen, että esiin alkoi tulla oivalluksia omasta itsestä ja omasta historiasta.

Kävi ilmi, että sanonta siitä, miten terapia tekee hyvää kenelle tahansa, piti paikkaansa.

– Itsestään voi löytää yllättävän paljon uusia puolia ja ymmärrystä siitä, miksi käyttäytyy tietyllä tavalla, Tomas kuvailee.

Yhteinen ammatti tuntuu ennen kaikkea rikkaudelta, mutta on siinä myös varjopuolensa. Työ pyrkii olemaan perheessä läsnä koko ajan. Toisen kanssa on helppo alkaa sparrailla milloin tahansa. ”Hei, nopea työjuttu” on varsin kulutettu lausahdus arjen keskellä.

Kerran pariskunta otti haasteeksi olla 24 tuntia puhumatta töistä ollenkaan.

– Se oli yllättävän vaikeaa, Tomas myöntää.

Mutta jos toista ei olisikaan jakamassa näitä asioita, olisiko kukaan.

– Me ollaan vähän sellaisia yksinäisiä susia, jopa vähän erakkoluonteita tällä alallakin. Oon miettinyt sitä, että jos mulla ei olis sua, kenen kanssa mä sparrailisin työasioita. Mulla ei olisi ketään sellaista kollegaa kenen kanssa voisin näin deepisti käydä vaikeitakin asioita työhön liittyen läpi. Olisi tosi yksin, Miisa sanoo Tomakselle.

Kun Tomas tapasi Miisan, hän oppi jo ensitreffeillä sen, millaista julkinen työ on. Heidän astuessaan sisään Tomaksen kotipaikkakunnan Jyväskylän elokuvateatteriin, lähti liikkeelle kuiskausten aalto, ”Miisa, Miisa, Miisa…”.

Se ei ollut kuitenkaan varsinainen yllätys, sillä Tomas kyllä tiesi, että Miisalla oli suosittu Youtube-kanava. Hän ei itse seurannut sitä vielä silloin, mutta hänen kaverinsa seurasi ja vinkkasi, että siinä olisi Tomakselle sopiva tyyppi.

– Mulla oli sen verran jotain nuoruudenpolleutta, että ajattelin, että no mikä ettei, Tomas muistelee.

Hän lähetti viestin vajaan 60 kilometrin päässä Keuruulla asuneella tubettajalle. Miisaan teki vaikutuksen, kun Tomas pyysi häntä skeittaamaan, mies oli siis selvästi pistänyt merkille hänen silloisen harrastuksensa. He viestittelivät kuitenkin pitkään ennen kuin Miisa uskalsi tavata ventovieraan ihmisen. Ensitapaamisen jälkeen ei tarvinnut enää miettiä.

– Se oli kertalaakista, Tomas kuvailee.

Eikä mennyt kauan, kun Miisa rohkaisi Tomaksenkin Youtube-uralle. Tämä oli ollut siitä aiemminkin kiinnostunut, mutta lähinnä ulkomaalaisten tekijöiden videoita seuranneena hän ei ollut ajatellut, että sellainen olisi Suomessa mahdollista.

Rinnalla kulki nyt kuitenkin malliesimerkki siitä. Miisa on yksi niistä suomalaisista ”tubettajista”, jotka toimivat buumin lähtölaukaisijoina.

Miisa aloitti blogin 16-vuotiaana. Se unohtui kuitenkin nopeasti, kun hän keksi liittää siihen videon, jossa puhui kameralle. Seuraajia oli tuolloin vain kymmeniä, mutta he innostuivat. Se tarttui. Aina hieman ulkopuoliseksi itsensä tuntenut Miisa oli löytänyt tavan ilmaista itseään kunnolla – vaikka koulunkäytävillä hänelle naureskeltiin.

– Se oli ihan absurdia: olet lukion tokalla ja pistät nettiin videon itsestäsi – sinusta puhumassa tosissasi, ei mitään vitsivideota. Voin kuvitella, että ihmiset ovat olleet ihan, että tämä on nolointa ikinä. Mutta se tuntui niin omalta jutulta, että se sai jatkamaan. En miettinytkään, että lopettaisin.

Vaikea vuosi on tehnyt Grekoveista entistä vahvemman tiimin. He ovat oppineet arvostamaan arkisia asioita, kuten vaikka sitä, kun Miisa herää uuteen päivään ilman pääkipua. Sellainen on vaatinut jopa uskallusta. Aiemmin Miisa pelkäsi fiilistellä hyvää, sillä huominen voisi olla taas huonompi.

– Yksi seuraaja kommentoi, että jos tässä hetkessä huomaat tuon hyvän olon ja jaksamisen, niin fiilistele ihmeessä, se ei pahenna niitä tulevaisuuden huonoja hetkiä, Miisa kertoo.

Nyt hänen terveydentilansa on sellaisissa kantimissa, että sitä kelpaa fiilistellä. Tuoreet magneettikuvat osoittivat, että pään sisällä on kaikki hyvin. Biologinen lääke – jonka Tomas Miisan reiteen pistää – on auttanut. Ja jos mikään muu ei tehoa, niin ainakin pariskunnan yhteinen huumori. Se onnistuu naurattamaan jopa pahimpina hetkinä.

Kerran kylpytakkiin kietoutunut Miisa vääntäytyi makuuhuoneesta keittiön puolelle migreenin takia silmämaskin ja aurinkolasien taakse piiloutuneena. ”Mitä rokkistara”, Tomas tokaisi puolisolleen. Vaikka Miisan olo oli kamala, pieni tirskahdus tuntui hyvältä.

Sitä samaa letkauttelua he haluavat tarjota myös uuden podcastinsa kuuntelijoille.

– Sanotaan, että aidompaa meitä kuin ehkä koskaan, Tomas lupailee.

Moni tuntuu nimittäin olevan siinä luulossa, että Grekovien coolien ulkokuorten alla on… No, sitä cooliutta. Mielikuva on voinut syntyä kauniista kuvista eri gaalojen punaisilta matoilta, joilla pariskunta on edustanut parhaimmissaan.

– Totuus on se, että siellä punaisella matolla niissä gaaloissa me olemme aivan paniikissa, aivan superkiusallisina. Sanotaan typeriä asioita ihmisille, ketkä tulee vastaan. Jotenkin haluamme tuoda sitä inhimillistä, jopa noloa puolta esille. Se on se aito me. Meitä hyvin kuvaava sana on maalaisserkku, Miisa kertoo.

Miisa Grekov (o.s. Rotola-Pukkila)

  • Syntyi: 17.1.1995 Keuruulla.

  • Asuu: Helsingissä.

  • Perhe: Aviopuoliso Tomas Grekov.

  • Ajankohtaista: Uusi Grekovit-podcast alkoi juuri.

Tomas Grekov

  • Syntyi: 22.3.1995 Jyväskylässä.

  • Asuu: Helsingissä.

  • Perhe: Aviopuoliso Miisa Grekov.

  • Ajankohtaista: Uusi Grekovit-podcast alkoi juuri. Myyrä-ohjelman neljännen kauden voittaja.

Seuraa Apu360:n WhatsApp-kanavaa

Koska jokaisella tarinalla on merkitystä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt