Apu

Mies hittiblogin takana: Uuninpankkopoika Saku Timonen uskoo yhdenvertaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja laillisuuteen

Mies hittiblogin takana: Uuninpankkopoika Saku Timonen uskoo yhdenvertaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja laillisuuteen

Avun verkkosivujen bloggaaja Sakari, ”Saku” Timonen perustelee keskustelua herättävät kirjoitustensa mielipiteet faktoilla. Se saa huhuihin uskovat pillastumaan.
Teksti Liisa Talvitie
Kuvat Johanna Kokkola
Mainos

Juttu on julkaistu alun perin Avussa 18/2017.

Uuninpankolta lähtee asiapitoista suomen kieltä. Faktat esitetään täsmällisesti, kuten lainoppineella on tapana. Puheessa sen sijaan kuuluu Pohjois-Karjalan murre.

Juukalaisella uuninpankolla ei makoile mikään puskista ampuva peräkammarinpoika. Uuninpankkopoika-blogia kirjoittava Sakari "Saku" Timonen on sosionomi ja oikeustieteen kandidaatti. Hänen kanssaan maallikon ei kannata ryhtyä väittelemään ainakaan juridiikasta.

Hänen bloginsa ovat saaneet tuhansia seuraajia, ja nyt hän kirjoittaa Avun verkkosivuilla.

– Olen kelvoton isä, koska heitän blogini vastasyntyneenä maailmalle pärjäämään omillaan, lapseton mies sanoo.

Asiattomista, uhkaavista palautteista hän on tehnyt rikosilmoituksia, ja yhden vakavasti otettavan tappouhkauksenkin Uuninpankkopoika on saanut. Uhkaaja tuomittiin kolmen kuukauden ehdottomaan vankeuteen.

Saku Timonen ei kavahda palautetta. Omista arvoistaan hän luettelee tärkeimmiksi yhdenvertaisuuden, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja laillisuuden.

Aiheista Uuninpankkopojalla ei ole puutetta. Hän ei kirjoita iloa tihkuvaa tekstiä, vaan tiukkaan tikattuja mielipiteitä maahanmuutosta, vihapuheesta ja hallituksen politiikasta.

– Juridiikka, politiikka ja tiedonvälitys ovat mielenkiintoni tavallisimmat kohteet, mutta aihepiiri ei ole niihin rajattu. Saatan kirjoittaa ihan mistä tahansa ihan milloin tahansa.

Saku Timosella on varma käsitys vihapuheen juurista. Faktoista ei vihapuheen levittäjien keskuudessa ole väliä, huhut muuttuvat varmaksi tiedoksi kuin aikoinaan lasten rikkonainen puhelin -leikissä.

– Viha on muhinut, ja sillä on pitkä jatkumo. Ennen jurnutettiin kapakan pöydissä, mutta sosiaalinen media ja erilaisten viharyhmien perustaminen on tehnyt ilmiöstä näkyvän. Hommafoorumi ja MV-lehden perustaminen vuonna 2015 ovat ruokkineet ihmisten tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja. Samana vuonna alkanut turvapaikanhakijoiden tulva repäisi tunnelman lopullisesti.

Timonen sanoo, että valeuutisilla lietsotaan ihmisten alhaisimpia viettejä. Vihapuhetta eivät levitä vain syrjäytyneet nuoret miehet, vaan kaiken ikäiset, eri ammatteja edustavat suomalaiset. Myös keski-ikäiset naiset, joiden aggressiivisissa kommenteissa Timonen on nähnyt ällistyttävän paljon alapääjuttuja.

– Varsinkin MV:lle on kerääntynyt ihmiskuona. En ole sittenkään pessimisti, ilmapiirin on pakko muuttua. Myönteinen ilmiö on verkon viharikoksia tutkiva poliisiryhmä.

Maailmalta kotikylälle Pohjois-Karjalaan vuonna 2000 palannut Saku Timonen haluaa tavata Juuan kirjastossa.

Hän ei esittele kotiaan, jossa asuu leskeksi jääneen äitinsä kanssa, ei vaatekaappiaan, eikä naapurin Taavi-kissaa. Omaa kissaa Timosella ei ole, vaikka sellainenkin valeuutinen on lähtenyt liikkeelle.

Se selviää, että Saku Timosen koti sijaitsee samalla paikalla kuin hänen lapsuudenkotinsa aikoinaan. Sieltä neljätoistakesäisellä pojalla oli aikoinaan lyhyt matka ensimmäiseen kesätyöpaikkaansa.

– Olin haudankaivajan apulainen ja puutarhatyöntekijä. Haudat kaivettiin lapiolla, ja aidantolpat veistettiin kirveellä.

Ensimmäisen työpaikan jälkeen Saku Timosella on riittänyt töitä ja tehtäviä.

– Olen ollut taksikuskina, kirjastoapulaisena, Maaningan kunnan taloussihteerinä, Vantaan kaupungin lastensuojelun sosiaalityöntekijänä, Tiehallituksen ylitarkastajana, Helsingin kaupungin apulaiskaupunginsihteerinä ja Helsingin kaupungin rakennusviraston toimistopäällikkönä.

Töitä Timosella on riittänyt sekä nuoruudessa että myöhemminkin, eikä työnantajille ole tullut mieleenkään teettää palkatonta työtä.

– Oli itsestään selvää, että työstä maksettiin palkkaa. Nyt työpaikkojen määrä on selvästi vähentynyt ja palkattomia töitä on paljon. Niitä teetetään muun muassa termeillä työkokeilu, työnäyte, kuntouttava työtoiminta. Kysymys on siitä, että meiltä puuttuu palkanmaksuhalukkaita.

Ja myös siitä, että ay-liikettä on ajettu alas.

Rippikuvassa on enkelikiharainen poika, Saku itse, aivan eri maailmasta kuin toisessa kuvassa oleva nuorukainen.

– Katso tätä isoisäni rippikuvaa, hänen kouriaan. Ne ovat ruumiillista työtä tehneen pojan kädet, Saku Timonen sanoo ja näyttää tablettiinsa tallentamiaan kuvia.

Tabletista vilkaistaan samalla hänen puoli tuntia aiemmin Apu.fi:ssä julkaisemaansa blogia. Jakoja on jo yli seitsemänsataa, ihan pian tuhansia.

– Olen aina lukenut paljon, mutta vuonna 2010 tapahtui jotain. Tekstiä alkoi syntyä.

Itse asiassa hän kirjoitti ensimmäisen tekstinsä jo viisivuotiaana, vuonna 1963. Isoveli oli jo koulussa, ja häntä seuraamalla pikkuvelikin oppi lukemaan.

Tabletista löytyy kuva ensimmäisestä tekstistä. Se kertoo kuvin ja sanoin Merirosvo Morganin seikkailuista.

Sanottavaa on riittänyt.

– Oma vaikutuksensa oli kansakoulun opettajallani Teuvo Patrikaisella.

Opettaja panosti opetuksessaan esiintymiseen ja itseilmaisuun.

Pikku-Sakun lapsuudenkodissa asui vanhempien, siskon ja veljen lisäksi Sikke-mummo. Hän osasi hädin tuskin lukea, mutta kannusti lapsia koulunkäyntiin.

– Lukion ja armeijan jälkeen lähdin vuonna 1979 Tampereelle opiskelemaan kunnallistutkintoa. Sitten olin Maaningalla kunnankamreerina, minkä jälkeen olivat vuorossa opinnot Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä.

Kun Saku Timonen työskenteli Vantaan lastensuojelussa, hän näki ongelmien alkulähteen, kotien olosuhteet.

– Sitten nuorisohuoltajan hommassa painittiin 15–18-vuotiaiden rikoksentekijöiden kanssa, ihan kirjaimellisesti. Monista näki, että kyseessä oli enemmänkin nuoruuden hölmöily.

Hän lisää, että joistakin myös näki, mitä tuleman piti. Se oli vankila.

Helsinki ei tuntunut lopulta omalta paikalta, ja kaksi avoliittoakin oli purkautunut, toinen pääkaupunkiseudulle muuton jälkeen, toinen 1990-luvun alkupuolella.

Naisista ei sen enempää, mutta paluu omille kotikonnuille alkoi houkutella.

– Elämä pyöri kokouksissa. Kymmenen vuoden ajan istuin niissä joskus aamuvarhaisesta yömyöhään.

Juuassa asuivat vanhemmat, ja kotitaloon mahtui vielä yksi uuninpankkopoika.

– En tehnyt vähään aikaan mitään, sitten taas lakihommia. Nyt keskityn sisällön tuottamiseen. Alter egoni Uuninpankkopojan keksin puolessa minuutissa soveltaen Heikki Turusen romaania Kaikkitietävän tasavalta.

Saku Timonen toimi vuoden verran Juuan työttömien projektisuunnittelijana ja toiminnanjohtajana. Hän istuu toista kautta Juuan valtuuston Sdp:n ryhmässä. Kevään kunnallisvaaleissa hän sai 89 ääntä, kolme vähemmän kuin edellisissä.

Vaalilupaus on ollut molemmissa vaaleissa sama: hän puhuu vain silloin, kun on asiaa.

– Luulen, että ne kolme menettämääni ääntä ovat kannattajiani, jotka ovat kuolleet.

Suorituskeskeinen työhullu, niin Saku Timonen itsensä määrittelee.

– Aikataulutan päiväni tarkasti, enkä saa illalla unta, jos joku asia on jäänyt tekemättä. Netti vie hirveästi aikaa.

Kirjoittamisen, uutisten seuraamisen ja lukemisen vastapainona hän tekee päivittäin viiden kilometrin mittaisen lenkin ja käyttää pari tuntia kuntoharjoitteluun.

– Piipahdan välillä Helsingissä, ja joka syksy käyn kaverini mökillä Kainuussa. Avaraa luontoa voin katsella myös kotipihalla. Jospa saisin nyt pöllön pönttöön, joka viime syksynä kiinnitettiin puuhun.

Saku Timosen isä, pitkän työuran taksiyrittäjänä tehnyt mies on jo edesmennyt.

– Isä oli 72-vuotias ja sydämen ohitusleikkausjonossa saadessaan sydäninfarktin. Hän kuoli leikkauksessa.

Äiti, muori, kuten Timonen häntä kutsuu, on aikaansa seuraava 82-vuotias. Elo äitimuorin kanssa sujuu hyvin, koska äiti ja poika eivät häiritse toisiaan.

– Meillä on yhteinen keittiö ja jääkaappi, mutta muori ei voi päästää poikaansa keittiöhommiin. Hän on sellainen salahumoristi.

Muorin huumoria on se, ettei kauppalistaan voi kirjoittaa tupakkaa. Sitä Saku Timonen polttelee, mutta tupakkia äiti ei Uuninpankkopojalle osta.

Teksti Liisa Talvitie, kuva Johanna Kokkola

Julkaistu: 26.2.2018