
Tyytyväisyys elämään vaikuttaa suotuisasti jopa luiden terveyteen. Totta vai tarua?
Proviisori Päivi Rauman Itä-Suomen yliopistossa tekemän tutkimuksen mukaan kyseessä on tosijuttu. Elämäänsä tyytyväisillä 60–70-vuotiailla naisilla on parempi luuntiheys ja vähemmän luukatoa tulevina vuosina kuin tyytymättömillä.
Koettu hyvinvointi on laaja-alainen mielenterveyden ja erityisesti masennuksen ilmaisin. Se vaikuttaa luustoon sekä biologisten mekanismien että yleisen vireyden kautta, kun nainen jaksaa liikkua ja hoitaa itseään monipuolisesti.
Rauman aineisto on peräisin kymmenvuotisesta pitkittäistutkimuksesta, jonka viimeisessä vaiheessa oli mukana yli 1 100 naista laajemmasta Kuopion Osteoporoosin vaaratekijät ja ehkäisy -projektista. Siinä selvitettiin riski- ja suojatekijöiden vaikutusta luuntiheyteen.
Rauma viimeistelee parhaillaan seuraavaa tutkimusjulkaisuaan, joka käsittelee erityyppisten masennuslääkkeiden käytön vaikutuksia luuntiheyteen.
– Sekä masennus sinänsä että siihen käytetyt lääkkeet vaikuttavat negatiivisesti luustoon. Masennus on toki hoidettava, mutta olisi suotavaa, ettei masennuslääkkeiden käyttö turhaan pitkittyisi.
Osteoporoosin ennaltaehkäisy kannattaa myös mielen hyvinvoinnin vuoksi.
– Jos elämää hankaloittavia tai siihen negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä on paljon, niiden ratkaisemiseksi kannattaa nähdä vaivaa, Päivi Rauma kannustaa.
Teksti: Riitta Heimonen
Kuva: Fotolia