Etelä-Savon Kangasniemellä syksyinen auringonvalo siivilöityy puiden oksien läpi mustikanvarpuihin, joissa arvomarjat odottavat poimijoitaan. Vavesaaren tilan yrittäjä Taina Laitinen viittaa tyytyväisenä varvikkoon. 

– Tänä vuonna nämä ovat luomua. Nyt voin käyttää paikallisten poimijoiden keräämää marjaa jalostuksessa. 

Vavesaaren tila valmistaa luomuelintarvikkeita. Luomujalostuksessa käytettävän raaka-aineen on oltava luonnonmukaiseksi sertifioitua. Metsämarjoilla se tarkoittaa sitä, että keruualueiden on oltava mukana luomuvalvontajärjestelmässä. Sertifiointi ei muuta mustikkaa muuksi, mutta se todistaa marjan olevan luomua. 

– Kotimaassa marjojamme pidetään puhtaina, mutta viennin kannalta tuotteen luomumerkki on iso etu. Maailmalla luotetaan suomalaisen luomun laatuun.

Mustikka on tutkittujen terveysvaikutuksiensa vuoksi erittäin kysyttyä. Nykyisin maailmalla liikkuu kuitenkin tuoteväärennöksiä, joita markkinoidaan mustikkana. 

– Erityisesti mustikka saa luomusta selvää lisäarvoa. Meidän tuotteistamme varsinkin luomumustikkamehu ja -marmeladit kiinnostavat Euroopassa.

Vavesaaren tila on pitkän linjan luomutoimija, joka luottaa tinkimättömään laatuun ja aitouteen. Raaka-aineet ovat kotimaista luomua sokeria lukuun ottamatta. 

Tuotannossa on mehujen ja marmeladimakeisten lisäksi hillomarmeladeja ja myslejä. Tilalla on tuotettu myslejä jo kaksitoista vuotta. Viime vuonna Luomuliitto valitsi tilan tyrnimyslin vuoden luomutuotteeksi. 

Yrityksellä on verkkokauppa ja myymälä Hiliman Puoti, joissa myydään myös muiden tuottajien luomu- ja lähituotteita.

Taina Laitinen on joutunut tähän asti ostamaan tuotteissaan käyttämänsä luonnonmarjat pohjoisesta, missä on laaja luomukeruualue. Tänä vuonna tilanne parani ratkaisevasti, kun Kangasniemelle saatiin heinäkuussa luomumetsää. 

– Tilanne oli aiemmin järjetön. En voinut käyttää läheltä kerättyä marjaa, mikä oli ikävää paikallisia kerääjiä kohtaan. Rahdeista tuli myös ylimääräisiä kustannuksia. 

Nyt asiat ovat paremmin. Kangasniemen seurakunnan metsiä sertifioitiin Tainan itse selvittäessä luomukeruualueita. 

– Seurakunnan metsistä saimme kerralla paljon hehtaareja luomuun. Sertifioin myös omat metsämme. Valvontaan liittyminen oli yksinkertaista, eikä se aiheuttanut muutoksia metsänhoitoon. Metsiä on hoidettu tähänkin asti niin, että ne olivat suoraan siirrettävissä luomuun.

Suomessa on jo nyt maailman suurin yhtenäinen luomukeruualue. Lapissa on sertifioitu luomukeruuseen yhdeksän miljoonaa hehtaaria, ja se näkyy luomumarjan saannossa. Mikäli Suomessa haettaisiin luomuun kaikki jo nykyisellään luomuun sertifioitavissa olevat metsät, 87 prosenttia Suomen koko maapinta-alasta olisi mahdollista saada luomuun.  

Jo nyt koko maapinta-alastamme on luomua noin 30 prosenttia, mutta tätä ei ole ymmärretty nostaa esiin edes matkailussa.

Luomusertifiointi kasvattaisi luonnontuotealan mahdollisuuksia kasvualaksi. Paljon on tehtävää, mutta mahdollisuuksiakin on paljon. 

Parhaassa tapauksessa päivityksessä olevat luomuohjeet voisivat olla ratkaisu kaupalliseen keruuseen sähköisiin karttoihin ja mobiililaitteisiin yhdistettynä. Kaikki hyötyisivät, jos ekologisesti kestävä keruu saataisiin ohjattua harvaan asutuille alueille oikea-aikaisesti ja satoennusteita hyödyntäen.

Marjojen ja sienien jatkojalostuksen kannalta olisi yksinkertaisempaa, jos kaikki keruutuotteet saataisiin luomuna. Tällä hetkellä tavanomaisen ja luomun pitäminen erillään ei houkuta jalostusyrityksiä, koska se lisää työtä ja kustannuksia. 

Taina Laitinen on tyytyväinen siitä, että luomumarjaa saa nyt läheltä. Jatkojalostamisen kannalta on tärkeää saada raaka-aine luomuna.

Metsänomistajan kannalta luomusertifiointi voi olla yhdentekevää, ellei itse aio hyödyntää sitä. Haittaakaan siitä ei ole. 

Kaikki talousmetsien hoidon edellyttämät toimet voidaan metsissä edelleen tehdä. Esimerkiksi juurikäävän torjunta on riskialueilla välttämätöntä. Se sulkee käsitellyn alueen määräajaksi pois luomukeruusta, mutta sillä ei ole merkitystä, koska hakkuualat eivät muutenkaan ole hyviä keruualueita.

Etelä-Suomessa luomusertifiointi on vaikeampaa kuin Lapissa, koska metsänomistus ja käsitellyt alueet ovat pirstaleisia. Mikäli satunnaisia alueita sertifioitaisiin luomuun, riski poimijan harhautumisesta alueen ulkopuolelle kasvaisi. Jos kaikki mahdollinen ala olisi luomua, kustannukset ja paperityö vähenisivät.

Luomumustikkajalosteet ovat kysyttyjä vientimarkkinoilla.

Jaana Elo näkee Suomen metsien luomusertifioinnin merkityksen kansainvälisestä näkökulmasta. Hänet on valittu Suomen edustajaksi maailmanlaajuiseen luomun kattojärjestöön IFOAMiin. 

– Luomukeruu on myyntivaltti ja vientimahdollisuus. Sitä voitaisiin hyödyntää marjojen ja sienien lisäksi myös jalosteissa ja matkailussa. Meillä Suomessa hieno luonto on itsestäänselvyys, mutta siinä pitäisi nähdä myös iso bisnes. Eteläeurooppalaiset ovat jo monin paikoin pilanneet luontonsa.

Jaana Elo on itsekin metsänomistaja ja toimi luomuselvittäjänä oman ja kolmen muun tilan metsien luomusertifioinnissa. 

– Yhteissertifioinnilla saadaan kerralla selvitettyä laajemmat alueet pienemmillä kustannuksilla ja vähemmällä paperityöllä. Sertifiointi on helpompaa sekä sertifiointiin osallistuville että valvonnalle yhden tahon hoitaessa paperityöt ja valvontaan liittyvän byrokratian. Lisäksi keruualueita on mahdollista kierrättää vuosittain eri paikkoihin niin, ettei keruu kuormita yhtä aluetta esimerkiksi jäkälää, kuusenkerkkiä tai vaikkapa koristevarpuja kerättäessä.

Luomumetsään sitoutuneet yhteistyötilat aikovat hyödyntää monipuolisesti luomusertifiointia. 

– Ensimmäiset luomumustikat ja -kantarellit saimme tilamyymälään heinäkuun lopussa. Varsinais-Suomessa ei ollut aiemmin yhtään luomukeruualuetta. Asiakkaissa on paljon mökkikansaa, jolle luomu on selkeä myyntiargumentti, ja siitä saa myös rahallista vastinetta. Olen jo myynyt ensimmäiset luomujoulukuuset, jotka asiakkaat ovat käyneet merkitsemässä ja jotka he tulevat joulun alla kaatamaan. Toimitamme luomutuotteita myös lähiruokapiiriin kerran viikossa, Jaana Elo sanoo.

Hänen viestinsä luomusertifiointia harkitsevalle metsänomistajalle on selvä. 

– Kun omistaa vihreää kultaa, miksei sitä hyödyntäisi kokonaisvaltaisesti? Ja jos itse ei halua luomustatusta hyödyntää, voi käyttöoikeuden myydä tai vuokrata. 

– On sääli, että suomalaiset pitävät luonnon puhtautta itsestäänselvänä. Sen arvo tulisi hyödyntää niin keruutuotteissa kuin matkailussa ja hyvinvointipalveluissakin.

Teksti Birgitta Partanen, kuvat Petteri Kokkonen