Apu

Metsänomistaja: nyt kannattaa antaa metsä lahjaksi perinnön sijaan


Verottaja kannustaa metsänomistajia tekemään sukupolvenvaihdoksen jo eläessään.
Kuvat Sanni Saarinen

Tekisi mieli hankkia metsää, mutta pelkäät sen perillisille aiheuttamia veroseurauksia? Keräsimme vinkit kivuttomaan sukupolvenvaihdokseen ja verojen minimointiin.

Haluaako joku perillinen jatkaa metsänhoitoa?

Verohallinnon ylitarkastaja Kari Pilhjerta kehottaa aivan ensiksi miettimään verotuksen sijaan sitä, miten sisaruksia kohdellaan perintöasioissa tasapuolisesti ja onko perillisten joukossa halukkaita metsänhoidon jatkajia.

Hyödynnä metsävähennystä

Seuraavaksi kannattaa miettiä, onko luopuvalla sukupolvella rahantarvetta, eli kannattaako metsä myydä jälkikasvulle. Jatkava nuorempi sukupolvi voi hyödyntää tuloverotuksessa metsävähennystä, mikä saattaa tehdä vastikkeellisesta kaupasta verotuksen kannalta kaikkein edullisimman vaihtoehdon.

Täältä löydät lisätietoa metsävähennyksestä.

Yhteismetsää ei tarvitse pilkkoa

Mikäli metsää ei haluta pilkkoa useammalle jälkeläiselle, yhteismetsä on hyvä vaihtoehto. Silloin kukin saa yhteismetsäosuuden yhdestä ja samasta, kokonaisesta metsästä.

Verottaja kannustaa lahjaan perinnön sijaan

Yleisin tilanne on Pilhjertan mukaan se, että metsä vaihtaa omistajaa vastikkeetta, perinnön tai lahjan kautta.

– Tähän mennessä omistajanvaihdos on tapahtunut usein perinnön kautta, mikä näkyy siinä, että metsänomistajien keski-ikä on aika korkea, yli 60. Siihen on haluttu puuttua kannustimella.

Tämä kannustin on viime vuonna (2017) verotukseen tullut metsälahjavähennys. Sen toivotaan rohkaisevan metsänomistajia tekemään omistajansiirron jo elinaikanaan. Metsälahjavähennys määräytyy lahjaveron myötä, mutta se vähennetään tuloverotuksesta.

– Lahjana metsän saava voi vähentää maksamansa lahjaveron perusteella muodostunutta metsälahjavähennyspohjaansa metsätalouden pääomatulojen verotuksesta 15 vuoden aikana, mikäli hän saa tuloja, Pilhjerta kertoo.

Verottajan motiivi on se, että nuoremman metsänomistajasukupolven uskotaan olevan vanhempaa omistajakuntaa aktiivisempi metsätaloustoimissa. Valtiovalta on halunnut kannustaa lahjoituksiin nuoremmalle polvelle puun saannin parantamiseksi.

Metsälahjavähennyksen voi myös nähdä kädenojennuksena kaupungissa asuville metsänomistajille. Maataloudessa ja maatiloihin kuuluvilla metsätiloilla on jo aiemmin ollut sukupolvenvaihdoshuojennus perintö- ja lahjaverotuksessa, kun tila siirtyy nuoremmalle polvelle. Puhtailta metsätiloilta huojennuskannustin on aiemmin puuttunut.

Metsälahjavähennystä voi käyttää, mikäli lahjaksi saatu metsä on tarpeeksi suuri. Vähimmäispinta-ala määräytyy metsän sijaintikunnan mukaan.

Lisätietoa metsälahjavähennyksestä löydät täältä.

Julkaistu: 27.11.2018