Apu

Näyttävä metsäkurjenpolvi on vanha rohdoskasvi, jolla hoidettiin haavoja – Suomen yleisempiä kukkakasveja siitä tekivät ihminen ja lehmä

Näyttävä metsäkurjenpolvi on vanha rohdoskasvi, jolla hoidettiin haavoja – Suomen yleisempiä kukkakasveja siitä tekivät ihminen ja lehmä
Alun perin metsäkurjenpolvi oli lähteikköisten harjurinteiden ja lettosoiden laitojen kasvi. Kun ihminen raivasi kotieläimille niittyjä ja hakamaita, metsäkurjenpolvi laajensi elinaluettaan lähes koko Suomeen.
Julkaistu: 28.8.2022

Niityllä lepatteleva niittyhopeatäplä laskeutuu kukalle, oikaisee imukärsänsä ja työntää sen kukan mesilähteille, samoin kuin moni muu niityn asukas. Sinipunainen metsäkurjenpolvi on hyvä perhoskukka. Kukilla vierailee myös kukkajääriä ja muita kovakuoriaisia, pistiäisiä ja kärpäsiä.

Metsäkurjenpolvi on yleinen ja kaunis kasvi. Jo kasvitieteen isä Carl von Linné oli sitä mieltä, ettei metsästä löydy komeampaa kukkaa kuin metsäkurjenpolvi. Aiemmin metsäkurjenpolvi kukki juhannuksen tienoilla ja sitä kutsuttiin juhannuskukaksi. Nykyisin kukinta on Etelä-Suomessa aikaistunut kesän alkuun. Vanha kansa kutsui sitä myös nimillä siniheinä, sinikukka, kurjenheinä, kurenpolv´heinä ja kurenkattilainen.

Metsäkurjenpolvi on eräs näyttävimmistä ja yleisimmistä kukkakasveistamme. Se on levinnyt koko maahan Ahvenanmaalta Lappiin asti.

Metsäkurjenpolven kukkien väri vaihtelee syvän violeteista valkoisiin. Eteläisessä Suomessa punaiset sävyt hallitsevat, mutta mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä hailakammiksi värit käyvät. Valkoisia kukkia löytyy etelästäkin, mutta Lapissa ne ovat yleisempiä.

Kukinnan jälkeen kukista muodostuu kurjen nokkaa muistuttava lohkohedelmä, mistä kasvi on saanut tieteellisen nimensäkin. Geranium on vähennysmuoto kreikkalaisesta sanasta geranos, joka merkitsee kurkea.

Ihminen on auttanut metsäkurjenpolven leviämistä raivaamalla metsiä hakamaiksi ja niityiksi.

Kuivuessaan viidestä lohkosta muodostuneeseen hedelmäkotaan muodostuu voimakkaita jännityksiä. Lopulta lohkot tempautuvat alapäistään irti ja sinkoavat siemenet ympäristöön kuin katapultti.

Emokasvin ympärille alkaa kehittyä yhtenäinen kurjenpolvikasvusto.

Aikanaan metsäkurjenpolvea käytettiin rohdoksena haavojen ja paiseiden hoitoon, ripuliin sekä sisäisiin verenvuotoihin. Ohran oraan joukkoon sekoitettuna metsäkurjenpolvea käytettiin keltataudin lääkitsemiseen.

Syksyllä metsäkurjenpolven ­lehdet saavat voimakkaan punasävyn.

Meillä kasvaa useita kurjenpolvilajeja, joista Ahvenanmaan ja Lounais-Suomen verikurjenpolvi on komein. Se muodostaa kallioille ja kedoille tuuheita mättäitä, joiden suuret, verenpunaiset kukat loistavat kauas. Ruska-aikana sen hienoliuskaiset lehdet muuttuvat karmiininpunaisiksi.

Punavartisella haisukurjenpolvella on ominaisuus, josta sen tunnistaa vaivatta. Kuten nimikin kertoo, se haisee. Huhtakurjenpolvi puolestaan on erikoistunut kasvamaan metsäpaloalueilla, joten nykyisen palontorjunnan aikana se on harvinaistunut. Sitä voi löytää auringonpaahteisilta avohakkuilta, kulotetuilta alueilta ja nuotiopaikoilta.

Kodan kuivuessa ­lohkojen ulkoseinämiin syntyy vahva jännitys. Kun se kasvaa riittävästi, pääsee lohkon alapää irti ja kiertyy rullalle hedelmän ­kärkeä kohti. Siemen saa vauhdikkaan ilmalennon.

Kommentoi »