Eräänä talviyönä hän ei enää jaksanut vaan jäi lumihankeen makaamaan. Hän päätti, ettei enää nousisi siitä.
Mirja Nylanderin elämä oli mennyt solmuun monella tavalla ja voimat olivat loppu. Onneksi sisar pelasti Mirjan tuona yönä, muuten hän ei ehkä olisi tässä kertomassa tarinaansa.
Mirja Nylander, 59, on maatalous- ja metsätieteiden maisteri, joka oli pitänyt itseään aina tiukan linjan tiede- ja talousihmisenä.
”Ajattelin puunhalaajista, että voi herranjestas, anna minun kaikki kestää.”
Mutta ei ajattele enää. Mirja on kehitellyt metsäkellinnäksi kutsumansa menetelmän, jonka avulla ihminen voi tietoisesti olla läsnä metsässä ja saada puista elinvoimaa. Tie tähän pisteeseen on kuitenkin ollut pitkä ja kivinen.
Ammatti löytyi metsästä
Mirja syntyi maalaistaloon Säämingissä. Luonto ja eläimet olivat lapsuudessa osa jokapäiväistä elämää. Hän eli samassa pihapiirissä hevosten ja lehmien kanssa, ja metsään pääsi aina. Erityisen hienoa oli viedä savottaa tekevälle isälle eväät. Istuttiin nuotion äärellä ja syötiin puiden katveessa.
Vanhemmat olivat luontoa rakastavia ihmisiä. Luonto oli elannon lähde, mutta samalla sitä kunnioitettiin ja arvostettiin. Luonto oli itseisarvo, ei pelkästään väline.
Lapsuudenperhe oli tavallinen kristinuskoinen perhe, mutta jotain vanhan kansan uskomuksia vaalittiin.
”Tuvan alla oli paikka, jonne isä antoi kotitontulle ruokaa. Riihessä asui riihitonttu ja tallissa tallitonttu. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä.”
Suvussa oli metsäalan ammattilaisia, joita Mirja nuorena tyttönä ihaili. Hänelle oli itsestäänselvyys, että myös oma ammatti liittyisi tavalla tai toisella metsään. Mirja opiskeli metsuriksi ja päätyi metsäopiston kautta Helsingin yliopistoon, josta valmistui 1980-luvulla.
“Kaikki mihin uskoin, hävisi”
Naimiisinmenon jälkeen Mirja sai kaksi lasta ja perhe muutti Mirjan lapsuuden kotitaloon Savonlinnaan. Hän sai töitä maaseutumatkailun kehittämisessä. Se oli unelmatyö, johon Mirja uppoutui täysillä.
”Kuvittelin, että minun harteillani oli koko maaseudun pelastaminen ja pitäminen elävänä. Tein hirveästi töitä.”
Vuosien vieriessä perhe-elämässä alkoivat vaikeudet, ja lopulta avioliitto päätyi eroon. Kotitalosta oli luovuttava.
Eteen tuli talousvaikeuksia ja sairastumisia lähipiirissä.
Mirja kantoi huolta sekä vanhemmistaan että lapsistaan. Asia toisensa jälkeen tuntui kaatuvan päälle.
”Kaikki, mihin uskoin ja luotin, hävisi pikkuhiljaa. Elämältäni mureni pohja.”
Tässä vaiheessa Mirjalla oli takanaan vuosien tiukka työputki jatkuvine matkusteluineen ja vastuineen. Valtakunnallinen työ maaseutumatkailun puolesta oli sokaissut, itseään piti kovin tärkeänä. Pitkään aikaan hän ei osannut tunnistaa omaa väsymystään.
”Olen luonteeltani iloisuuteen taipuvainen ja tulevaisuuteen luottava ihminen. En huomannut, kuinka paha tilanteeni oli.”
Täyskäännös Lapissa
Kun Mirja perusti oman yrityksen, Metsämatkat, hän ei ymmärtänyt, kuinka huonossa kunnossa hän oli sekä henkisesti että fyysisesti.
Jos ihminen ei itse osaa hidastaa, kohtalolla on taipumus tarttua ohjaksiin. Mirjalle pysähdys tuli sulkapalloa pelatessa. Jalasta revähtivät pohjelihakset. Hän ei pystynyt liikkumaan, ja työt oli jätettävä vuodeksi. Se oli kova paikka yksityisyrittäjälle. Elämänhallinnan tunne alkoi horjua. Mirja sairastui masennukseen.
”Kävin siinä vaiheessa terapiassa. Onneksi terapeuttini oli loistava. Ilman niitä istuntoja en olisi päässyt käsittelemään kaikkia avioliittooni ja lapsiini liittyviä asioita. Paljosta saan kiittää myös sisariani.”
Ratkaiseva käänne tapahtui alussa kerrotun kohtalokkaan talviyön jälkeen. Lapin-matka vei elämän uuteen suuntaan.
”Siskoni näki, että minä tarvitsin reissua. Jälkikäteen ajattelen, että oli tarkoitettu, että menisin juuri sinne.”
Sisarukset patikoivat Ylläksen maisemissa. Oli kevät, ja luonto oli heräämässä uuteen kasvuun. Yhdessä oli päätetty, että retkellä puhutaan vain mukavista asioista.
Päivän patikoinnin jälkeen sisarukset olivat paluumatkalla. Silloin Mirjalle tapahtui jotain, mitä hän ei ollut aiemmin kokenut.
”Yhtäkkiä kuulin äänen sisältäni, joka käski minua luokseen.”
Mirja sanoi siskolleen, että nyt on mentävä pois polulta tiettyyn suuntaan. Hän ei osannut selittää miksi, mutta käsky oli voimakas.
“Sisareni kysyi, mitä minulle tapahtuu”
Naiset kävelivät läpi mäntymetsän suuren, vanhan puun luo. Siihen oli pysähdyttävä.
”Olin vielä niin metsätalousihminen, että laskeskelin, montako kuutioita siitä syntyisi ja mitä se tarkoittaisi rahassa. Menin lähemmäs ja tajusin, että puu puhui minulle niin, että ymmärsin. Se käski minun seistä edessään ja ottaa vastaan energia, jonka se antoi minulle.”
Sisko seurasi ihmeissään vierestä.
”Realistinen sisareni katsoi minua ja kysyi, mitä minulle tapahtuu. Muutuin silmissä, aloin loistaa. Sanoin hänelle, että tämä puu valuttaa minulle energiaa ja minun pitää vain seistä tässä.”
Ja Mirja seisoi ja hän muuttui. Kokemus oli mystinen ja hämmentävä.
”Se muutti tiedekäsitykseni ja käsitykseni puista ja metsistä. Kaikki meni sekaisin.”
Mirjaa alkoi kiinnostaa, miten kokemus oli mahdollinen. Kotiin palattuaan hän alkoi tutkia sitä monesta suunnasta.
”Perehdyin energiapsykologiaan, energialääketieteeseen ja elinvoiman keskusjärjestelmiin, joista jotkut puhuvat chakroina. Otin entistä enemmän selvää NLP:stä, ja sitten mukaan tulivat kvanttifysiikka ja sen uudet tutkimustulokset.”
Puut laskevat stressiä ja verenpainetta
Mirja näki entisen maailmankuvansa ja ihmiskäsityksensä uudessa valossa.
”Minulle aukeni, että minulla oli ollut ihan hullu käsitys, millainen on ihminen. Me olemme muutakin kuin nahka, luut, verenkierto ja sydämensykkeet. Me olemme myös energeettisiä. Kaikki on energiaa.”
Mirja tutustui tutkimuksiin, joissa ilmeni, että metsä alentaa sydämen lyöntitiheyttä. Hän kysyi, miten se oli mahdollista.
”Siinä vaiheessa törmäsin biosähkömagnetismiin, ja se avasi asiaa entistä enemmän. Esimerkiksi puiden vihreä väri on aallonpituudeltaan sellainen, että se puhuttelee juuri sydämen aluetta. Se laskee verenpainetta ja sydämen lyöntitiheyttä. Toki myös mäntyjen erittämät haihtuvat öljyt vähentävät sympaattisen hermoston aktiivisuutta ja sitä kautta stressihormonien määrä ja verenpaine laskevat.”
Kun Mirja katsoo taaksepäin, hän näkee, että lapsuuden suhde metsään oli kadonnut.
”En kokenut luontoon syvää yhteyttä. Yhteys oli hirvittävällä solmulla tai se oli katki. Olin hukannut itseni ja luonnon.”
Puuhengitys on kuin meditaatiota
Mirja Nylander alkoi kehitellä metsäkellinnäksi nimeämäänsä menetelmää. Siihen kuuluu muun muassa puuhengitys, jossa ihminen hengittää tietoisesti ja keskittyen takaraivo ja selän yläosa vasten puunrunkoa.
Menetelmää voi verrata meditaatioon. Mirja ohjaa osallistujan ajattelemaan energiavirtoja, niiden kulkua maasta ihmisen ja puun lävitse ylöspäin ja takaisin maahan.
Mirja on ollut yllättynyt, kuinka avoimesti ihmiset kertovat siitä, miten puuhengitys on vaikuttanut. Joku sanoo kokeneensa puhdistautumista, toiselle hetki on nostanut pintaan tunteita, jotka ovat olleet piilossa.
”Kun ihminen hengittää sisään ja ulos, siinä käsitellään kaikki elinvoimakeskukset. Jokaisella niistä on oma tehtävänsä. Kaikki kehoon jääneet muistot hengitetään ulos.”
Sana ’metsäkellintä’ voi herättää naureskelua ja epäluuloista suhtautumista. Mirjalla on kuitenkin perustelu sille, miksi hän käyttää hassunkuuloista sanaa.
“Aivot ovat luovimmillaan silloin, kun ihminen on onnellinen ja iloinen. Siksi menetelmienkin on oltava sellaisia, että niistä tulee iloinen olo. Metsäkellintä-sana nostaa hymyn huulille. Jos rohkenee lähteä sellaiseen mukaan, silloin on rohkeutta lähteä luovuuden tielle. Tiukkapipoisena ja suu vinossa ei kukaan saa säkenöiviä, luovia ajatuksia.”
“En välitä arvostelijoista”
Mirja myöntää, että termi mahdollistaa myös vähättelevän suhtautumisen, mutta nyt hän osaa käsitellä niitä. Aiemmin hänen pahin pelkonsa liittyi siihen, että joutuu olemaan muiden kanssa eri mieltä.
”Olen pelännyt seistä oman mielipiteeni takana ja puolustaa sitä.”
Edelleen Mirja joutuu joskus ponnistelemaan, että lempeästi mutta päättäväisesti pystyy sanomaan arvostelijalle, että tuo on sinun mielipiteesi ja minulla on oma näkemykseni.
”Olen huomannut, että me kukin saamme oman elämänläksymme. Se tarjoillaan aina jossain muodossa, ja välillä tarkistetaan, muistammeko oppimamme. Tämä on minun läksyni.”
Mirja on nyt vetänyt metsäkellintäkursseja kahdeksan vuotta esimerkiksi osana työpaikkojen hyvinvointipäiviä. Hän on tehnyt tutkimus- ja selvitystyötä, ja kuunnellut ihmisten kokemuksia.
Elämä on muuttunut monella tavalla. Mirja Nylander työskentelee jälleen omassa yrityksessään. Hän tutkii ja kirjoittaa metsien terveysvaikutuksista, tarjoaa hyvinvointiohjelmia sekä kouluttaa metsäkellinnän ja puuhengityksen ohjaajia.
Nyt hän osaa hidastaa eikä ota liian suurta työtaakkaa harteilleen.
Vielä yksi yllätys Kuusamon porotilalla
Elämä toi eteen myös uuden rakkauden. Mirja löysi poromiehen, ja kaupungissa asuminen on vaihtunut vuodenkierron mukaiseen elämään porotilalla Kuusamossa.
Myös parisuhteeseen Mirja suhtautuu kaiken kokemansa jälkeen eri tavoin kuin ennen. Toinen ihminen saa olla hänen rinnallaan oma itsensä. Mirja sanoo, että on oppinut olemaan armollinen sekä itselle että muille.
”Olen ymmärtänyt, että onnellisuus on minusta kiinni. Se on minun tehtäväni, ei toisen ihmisen. Osaan nyt ottaa enemmän vastuuta elämästäni ja siitä, mikä tekee minulle hyvää.”
Menneisyyttäkin voi muuttaa, kun muuttaa omaa asennettaan siihen. Kaikesta voi olla kiitollinen.
”Olen ymmärtänyt myös masennuksen merkityksen. Jos minua ei olisi pistetty polvilleni, en olisi koskaan herkistynyt luonnolle. En olisi pystynyt antamaan periksi, että tällainen voi olla mahdollista”, Mirja Nylander sanoo.
”Olen saanut takaisin tunteen, että olen yhtä luonnon kanssa. Se mikä on minua, on luontoa, ja mikä on luontoa, se on minua.”
Kuvat: Vesa Ranta
Juttu on julkaistu Eevan numerossa 6/2017.
