Mestarien liiga sen osoitti: Hyökkäyksellä voittaa pelejä, puolustamalla mestaruuksia -ajattelu ei ole enää tätä päivää
Edelliset Mestarien liigan matsit eivät jättäneet ketään kylmäksi. Arvoon arvaamattomaan nousi henkinen vahvuus ja kyky sopeutua eri pelitilanteisiin.
Tällä viikolla Mestarien liigan välieräparit nostivat veden kielelle monelle futisfanille. Paikkaa loppuottelussa haki kymmenen vuoden tauon jälkeen FC Barcelona ja pari vuotta sitten finaalissa näppejään nuolemaan jäänyt Inter Milan. Toisella puolella ottelukaaviota mittaa toisistaan ottivat Arsenal ja Paris Saint-Germain, joista kumpikaan ei ole koskaan voittanut sitä kaikista halutuinta.
Asetelmat olivat mielenkiintoiset. Molemmissa otteluissa vastakkain asettui kaksi hyvin erilaista pelifilosofiaa. Barcelona ja PSG suosivat hyökkäysvoittoista, nopeaa jalkapalloa. Molemmat operoivat vanhan viisauden mukaisesti: “hyökkäys on paras puolustus”.
Vastassa näillä idealisteilla oli hieman konservatiivisemmat Arsenal ja Inter, joita molempia on läpi kauden kehuttu hyvästä puolustuspelaamisesta. Joukkueiden suurimpia vahvuuksia on erikoistilannepelaaminen, jossa kumpikin on ollut erittäin vaarallinen tällä kaudella. Ajatusta ja tekniikkaa ei kummankaan pelistä puutu, mutta vankka puolustus on joukkueiden tekemisen kulmakivi.
Viime viikolla 3–3 lukemiin päättynyttä mittelöä Barcelonan ja Interin välillä tituleerattiin parhaaksi välierämatsiksi aikoihin. Tiistai-illan seitsemän maalin trilleri oli vähintään yhtä huikea. Ensimmäisen osaottelun tavoin sinimustat nousivat 2–0 johtoon, mutta päästivät katalonialaiset vielä tasoihin. Tällä kertaa päästivät myös ohi. Barcelona nousi hetki ennen varsinaisen peliajan loppua uransa parasta kautta pelaavan Raphinhan maalilla johtoon ja peli näytti jo selvältä, kunnes minuutilla 90+3 italialaistoppari Francesco Acerbi iski pelin tasoihin.
Jalkapallofanit ympäri maailmaa olivat varmasti mielissään siitä, että tasaisen ysikymppisen jälkeen tästä futiskarkista päästiin nauttimaan vielä jatko-ottelun verran. Kun ensimmäistä jatkopuoliskoa oli ehtinyt kulua vajaa kymppi, Interin Davide Frattesi naulasi tarkalla alakulmakudilla taululle lukemat 4–3. Maalin jälkeen Barca painoi kovaa päälle, mutta milanolaiset selvisi loppuvihellykseen asti tiukan puolustuksen ja sveitsiläisveskari Yann Sommerin sankarillisten torjuntojen ansiosta. Teinisensaatio Lamine Yamal oli Barcelonan suurin valopilkku vielä jatko-ottelussakin, mutta viimeinen niitti jäi häneltäkin uupumaan.
Barcelona-luotsi Hansi Flick oli ohjeistanut joukkuettaan pelaamaan tutulla tavalla. Puolustuslinja erittäin korkealle, kova prässi hyökkäyssuunnassa ja laitahyökkääjille vapaus toteuttaa itseään. Flick on pysynyt uskollisena nopealle, riskialttiille ja pallonhallintaa hakevalle pelityylilleen lähes koko kauden, joten tiistai-illan lähestymistapa ei ollut yllätys.
Idealistisen Flickin vastakohta, pragmaattinen Inter-koutsi Simone Inzaghi pysyi pääosin uskollisena omalle pelityylilleen, mutta nosti riskitasoja Kataloniassa pelattuun matsiin verrattuna. Inter piti puolustuksen tiukkana ja pelasi pallot pitkällä ylös isokokoisille hyökkääjille. Sinimustat kuitenkin purkivat Barcan prässin myös hienoilla syöttökuvioilla ja prässäsi itse varsinkin ensimmäisellä nelivitosella aktiivisemmin, mistä syntyi myös Lautaro Martínezin maali.
Ratkaisumiehet löytyivät tiistaina yllättävistä paikoista. Katalonialaisten ensimmäisen maalin teki tällä kaudella vähälle vastuulle jäänyt Eric García, joka tuurasi sairastuvalle joutunutta Jules Koundéa oikeana laitapakkina. Ensimmäiseen ja toiseen maaliin hienot maalisyötöt antoi kovaa kritiikkiä osakseen saanut Gerard Martín, joka niin ikään korvasi loukkaantunutta laitapakkia, Alejandro Baldea.
Interinkin hahmoiksi nousi tavallisesta poikkeavia nimiä. Tasoitusmaalin teki harvoin maalintekijätilastoista löytyvä puolustaja Acerbi, ja jatko-ottelussa matsin ratkaisi vaihdosta sisään tullut Frattesi, jota oltiin edellisissä siirtoikkunoissa jo kovasti kauppaamassa pois seurasta.
Monissa liemissä keitetty, muun muassa MM-finaalin tuomaroinut Szymon Marciniak valitsi tiistaina selvän linjan: kovaa saa pelata. Astetta rajumpien otteiden salliminen pelasi fyysisesti katalonialaisia vahvemman Interin pussiin. Jossiteltavaa jää erityisesti Denzel Dumfriesin pienestä kontaktista Martínin jalkaan juuri ennen sinimustien tasoistusmaalia. Vaikka matsin jälkeen tuomaria kritisoi niin Flick kuin tähtipelaajatkin, vihelsi Marciniak pääosin kaikki tuomiot oikein eikä tuomaroinnista tulisi olla sen suurempaa nokan koputtamista.
”Viimeksi isokorvainen on rantautunut Italiaan vuonna 2010, silloinkin Interin kourissa.”
Molemmat joukkueet olivat tiistaina henkisesti erittäin vahvoja. Kaukana on se Barcelona, joka panikoi jäädessään tappiolle isoissa europeleissä. Vaikka Barcan johtomaali vain minuutteja ennen varsinaisen peliajan loppua olisi vienyt uskon monelta huippujoukkueelta, kokeneet milanolaiset käänsivät tilanteen vielä päälaelleen.
Vaikka tiistaina tappio tulikin, voi Barcelona jatkaa eteenpäin leuka pystyssä. Nuori, kokematon joukkue uuden valmentajan alaisena on jo nyt ylittänyt odotukset tälle kaudelle, varsinkin jos yltää vielä La Ligan mestaruuteen.
Inter voi olla vielä astetta ylpeämpi omasta tekemisestään. Se näytti jälleen kerran olevansa suurtekijä Euroopassa. Scudetton voittamisen kanssa seuralla on yhä tekemistä, mutta jos mestarien liigan pytty saapuu San Sirolle, harvaa fania tuskin suuremmin harmittaa, jos sarjamestaruus jää saamatta. Hyvät mahdollisuudet sinimustilla on kuitenkin yhä molempiin, mikä konkretisoituessaan olisi suuri voitto italialaiselle jalkapallolle. Viimeksi isokorvainen on rantautunut Italiaan vuonna 2010, silloinkin Interin kourissa.
Arsenal oli hävinnyt ensimmäisen osaottelun kotonaan 1–0. Oli selvää, että pakkovoiton edessä olevan lontoolaisseuran oli Pariisin illassa lähdettävä hyökkäämään voimalla. Sen Arsenal myös heti matsin alussa teki. Tykkimiehet pääsivät muutamalle hyvälle maalintekotontille, mutta PSG:n italialaisveskari Gianluigi Donnarumma piti huikeilla torjunnoillaan vastustajan nollilla.
Ensimmäisen parikymppisen jälkeen PSG alkoi heräilemään mukaan otteluun, ja keskikenttätaituri Fabián Ruiz iski pariisilaiset johtoon. Maali oli kylmä suihku Arsenalin niskaan, ja se näkyi. Alussa kovalla sykkeellä toiminut hyökkäys hiipui, ja puolustustaisteluun onnistuneesti pakotetulle vastustajalle luovutettiin kontrollia pelistä.
Vajaa puoli tuntia ennen päätösvihellystä Arsenalin veskari David Raya tarjosi henkisesti musertuneelle Arsenalille sauman sisuuntua, kun hän torjui hienosti Vitinhan rankkarin. Tykkimiehet vaikuttivat kuitenkin edelleen ihan yhtä lannistuneilta, ja muutama minuutti myöhemmin PSG:n huipputaitava oikea laitapakki Achraf Hakimi niittasi pallon alakulmaan, lyöden viimeisen naulan Arsenalin arkkuun. Vaikka tähtihyökkääjä Bukayo Saka iski yhden lohdutusmaalin kotijoukkueen verkkoon, jäi tykkimiesten kiri hyvin vaisuksi.
”Puolustuksen tai hyökkäyksen sijaan ratkaisevaksi elementiksi tällä viikolla nousi mukautumisen taito.”
Tykkimiehet joutui Pariisissa epämukavuusalueelleen. Maali oli pakko saada, joten pelaajia piti nostaa ylös ja puolustuksen vakaudesta jouduttiin tinkimään. Loukkaantumiset hyökkäyspäässä eivät auttaneet asiaa, mutta ei Kai Havertz olisi Arsenalia pelastanut. PSG:lle tarjoutui mahdollisuuksia vastahyökkäyksiin, joita he myös käyttivät hyväkseen.
Puolustuspeliin erikoistunut Arsenal ei osannut ottaa härkää sarvista. Tykkimiesten täytyi pakottaa asioita tapahtumaan hyökkäyspäässä, mutta Luis Enriquen ryhmä puolusti hyvin ja rikkoi lontoolaisten rytmiä omilla pallonhallintajaksoillaan. Vierasjoukkue oli myös epätyypillisen hampaaton erikoistilanteista, vaikka sai ottelun aikana muutaman kulmapotkun ja linkosi käytännössä kaikki hyökkäyspään rajaheitot korkeana maalille.
Karu totuus on se, ettei Arsenal näyttänyt ensimmäisen parikymppisen jälkeen siltä, että olisi nousemassa vielä mukaan tähän ottelupariin. Edes Sakan kavennusmaali ei luonut uskoa tykkimiehiin. Mikel Artetan ryhmä ei käsitellyt tappioasemaan joutumista samalla mentaliteetilla kuin molemmat edellisillan joukkueet, vaan lannistui selkeästi.
”Liiallinen nojaaminen niin hyökkäykseen kuin puolustukseenkaan ei kanna kaikista kiiltävimpiin pokaaleihin.”
Tämä tappio käytännössä päätti Arsenalin kauden pettymykseen. Viime kesänä odotukset olivat korkealla, mutta Artetan nippu jäi kokonaan ilman merkittäviä pystejä. Projekti kuitenkin jatkuu kokemusta rikkaampana. Ehkä ensi vuonna.
PSG:llä on mahdollisuus yltää triplaan. Sarjamestaruus on jo plakkarissa, cupin ja UCL:n puolella vain finaalit jäljellä. Harva futisfani olisi ennustanut tätä viime kesänä, kun supertähti Kylian Mbappé jätti Pariisin.
Puolustuksen tai hyökkäyksen sijaan ratkaisevaksi elementiksi tällä viikolla nousi mukautumisen taito. PSG nöyrtyi ajoittain puolustajan rooliin, Inter raastoi tappiolle jouduttuaan hyökkäyspäässä kovalla intensiteetillä. Arsenal ei löytänyt keinoja saada palloa verkon perukoille, Barcelona ei parkkeerannut bussia oman maalin eteen silloin kun sitä olisi tarvittu. Lopputulokset puhuvat puolestaan. Liiallinen nojaaminen niin hyökkäykseen kuin puolustukseenkaan ei kanna kaikista kiiltävimpiin pokaaleihin.
Nykyfutiksessa ei saa kangistua kaavoihin. Vaikka omalle pelityylille uskollisena pysyminen onkin kunnioitettavaa, se ei välttämättä ole paras tapa voittaa mestaruuksia. Nyt finaaliin tallustavat joukkueet, jotka olivat valmiita tinkimään omasta filosofiastaan. Nähtäväksi jää, kumpi vetelee finaalissa naruista ja kumpi sopeutuu.
