Lahjakkaasta, mutta yleensä hillitystä Meryl Streepistä, 67, on tullut viimeisen parin kuukauden aikana kuin rocktähti. Vielä viime keväänä palkittu näyttelijä vältteli poliittisia kommentteja, vaikka teki selväksi, että kannatti USA:n presidentinvaaleissa Hillary Clintonia. Linja muuttui, mitä lähemmäksi vaalit tulivat. Demokraattien puoluekokouksessa kesällä hän puhui tunteikkaasti Clintonin puolesta.  Tammikuussa hän meni vielä pidemmälle. Kun hänet noteerattiin elämäntyöpalkinnolla Golden Globe -gaalassa, hän käytti kiitospuheensa – ääni käheänä – ilmaisemalla huolensa Amerikan nykyisen presidentin asenteista yli 20 miljoonan televisiokatsojan edessä. Gaalayleisö hullaantui, sosiaalisessa mediassa häntä kiitettiin ja parjattiin. Arvostelijoista kovaäänisin oli Yhdysvaltain presidentti. Se poiki vain lisää arvostusta Streepille sekä vitsejä aiheesta myöhäisillan televisio-ohjelmiin. Streepin inhimillinen puoli paljastui suosionosoitusten jälkeen. Kun hän pääsi parrasvaloista lavan taakse, hän tärisi jännityksestä. Hermostus muuttui iloksi, kun alan ihmiset halasivat ja antoivat hänelle poskisuudelmia kulisseissa hänen kävellessään lehdistöhuoneeseen. Näytti kuin kivi olisi pudonnut hänen sydämeltään. Meryl Streepistä oli yllättäen tullut aikamme yhteiskunnallinen sankari – ainakin Donald Trumpin vastustajien silmissä.

Elokuvassa Kramer vastaan Kramer (1979) vastanäytte­lijänä oli Dustin Hoffman. Streep sai roo­listaan ensimmäisen Oscar-palkintonsa.   

New Jerseyssä syntynyt Streep on ollut uranuurtaja tämän päivän naisnäyttelijöille. Hän on tehnyt sen ilman suurta melua, antanut töiden puhua puolestaan. Niissä hän on ottanut haasteita vastaan laidasta laitaan, menestyksekkäästi. Hän on ollut ehdolla Oscar-gaalassa kaksikymmentä kertaa ja voittanut elokuvamaailman kirkkaimman palkinnon kolmesti, elokuvista Kramer vastaan Kramer (1979), Sofien valinta (1982) ja Rautarouva (2012). – En tiedä, kuinka suhtautua palkintoihin ja kehuihin, joten en ajattele niitä sen enempää. Toki olen iloinen, jos voin olla roolimalli nuorille. Minäkin tarvitsin kannustavia esimerkkejä, hän sanoo tyypilliseen tapaansa vaatimattomasti. Uran alku ei silti ollut hänellekään mutkaton. Yksi ohjaaja haukkui häntä rumaksi, toisen takia hän toppasi rintaliivinsä paperinenäliinoilla. – Joskus ohjaajia pitää avittaa, että he ymmärtävät näyttelijän muuntautumiskyvyn, hän sanoo ja naurahtaa. Mutta joukkoon mahtui myös niitä, jotka luottivat Streepin visioon, kuten ohjaaja-käsikirjoittaja Robert Benton. – Hän uskoi minuun ja antoi minulle mielettömän taiteellisen vapauden Kramer vastaan Kramerissa. Olin silloin vielä nuori näyttelijä, eikä se ollut tyypillistä niinä aikoina. Myös ohjaaja Mike Nicholsilla oli merkittävä rooli Streepin uralla ja elämässä. He tekivät yhdessä elokuvat Tapaus Silkwood (1983), Sydän karrella (1986) ja Terveisiä unelmien reunalta (1990) sekä minisarjan Angels in America (2004). – Opin häneltä keskittymään positiiviseen. On parempi yrittää kuin katua myöhemmin, että ei ole tehnyt mitään.

 Sofien valinta (1982) toi parhaan naispääosan Oscarin.

Näytteleminen ei ollut itsestään selvä uravalinta Streepille. Keskiluokkaisen perheen, lääkealalla töitä tehneen isän ja taiteilijaäidin, esikoinen haaveili 12-vuotiaana oopperalaulajan urasta. Innostus lopahti kuitenkin parissa vuodessa. – Halusin nuorena olla ikäistäni vanhempi. Piirsin äidin kajalilla itselleni uurteita kasvoihin, hän muistelee ja pudistelee päätään.  Hän ihaili energistä ja ulospäinsuuntautunutta äitiään, joka opetti tyttärensä uskomaan itseensä. – Hän sanoi, että kaikki on mahdollista, jos vain teen tarpeeksi töitä unelmieni eteen. Mutta ennen kaikkea pidin hänen elämänasenteestaan. Hän aloitti päivän laulaen ja löysi huumoria asiasta kuin asiasta. Se pelasti monet tukalat tilanteet. Lapsena Streep leikki kavereidensa ja kahden nuoremman veljensä Danan ja Harryn kanssa kotinsa lähimetsissä. – Vanhemmat eivät odottaneet meitä kotiin ennen pimeää. Lapsuuteni oli paljon vapaampi ja huolettomampi kuin oman jälkipolveni. Myöhemmin Streep kuului huutosakkiin ja esiintyi koulunäytelmissä. Mielessä kävi myös lakimiehen ura, mutta näytelmäopinnot Yalen yliopistossa veivät voiton. – Ensin näytteleminen oli kiva harrastus, mutten haaveillut siitä ammattia. Se tuntui hassulta ja epävarmalta tavalta ansaita rahaa. Yliopistossa olin jäänyt koukkuun näyttelemiseen ja aloin suhtautua siihen vakavasti. Silloin yksi hänen esikuvistaan oli Geraldine Page, jonka hän näki draamassa Nuoruuden suloinen lintu yhdessä Paul Newmanin kanssa.

Hyväntuulinen, Abban musiikkiin perustuva musiikki-ilottelu Mamma Mia (2008) oli menestys.

Yliopiston jälkeen vuonna 1975 Streep aloitti uran Broadwayllä. Kaksi vuotta myöhemmin hän debytoi elokuvassa Muistojeni Julia. Hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa sotadraamasta Kauriinmetsästäjät. Samassa elokuvassa esiintyi hänen poikaystävänsä, italialais-amerikkalainen John Cazale. Nuoruudenrakkaus päätyi dramaattisesti, kun Cazale kuoli keuhkosyöpään pian kuvausten päätyttyä. Streep oli hänen rinnallaan viimeiseen hengenvetoon asti. Surun keskellä hän löysi yllättäen uuden rakkaan veljensä kaverista, joka oli tullut muuttoavuksi. Streep avioitui kuvanveistäjä Don Gummerin kanssa puoli vuotta ensitapaamisen jälkeen.  – Olen pienestä tytöstä asti halunnut lapsia ja perheen. Minulla kesti melkein kolmekymmentä vuotta löytää ihminen, jonka kanssa halusin tehdä sen. Läheiset kyseenalaistivat liiton ajoituksen, mutta se on kestänyt melkein 39 vuotta. – Anteeksiantaminen ja kuunteleminen ovat tärkeitä suhteessa. Uraa ja parisuhdetta ei pidä asettaa vastakkain, sillä parhaimmillaan ne tukevat toisiaan. Mieheni ja lapseni ovat inspiraationi lähteet. Jos minulla ei olisi heitä, tuntisin oloni tyhjäksi, näyttelijä pohtii. Kun lapset Henry, 37, Mamie, 33, Grace, 30, ja Louisa, 25, olivat pieniä, Streep valikoi roolinsa tarkoin. – Olin kerralla vain kaksi viikkoa pois kotoa. Yhden kerran kuvaukset venyivät kuukauteen, ja mieheni toi lapset kuvauspaikalle. Silloin opin, että kaikki työehdot on saatava kirjallisina.  Haasteista huolimatta hän ei vaihtaisi keikkatyötä. – Siitä on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa, sillä olen voinut olla lasten kanssa kotona enemmän kuin äidit, jotka työskentelevät virka-aikana. Vaikka meriittilista ansioluettelossa piteni klassikoilla kuten Minun Afrikkani (1985), Naispaholainen (1989), Kuolema pukee häntä (1992), Villi joki (1994) ja Hiljaiset sillat (1995), Streep passasi kotona perhettään. – Lapset ovat pitäneet minut kiinni arjessa. Elokuvasetillä elin kuin kuninkaallinen, mutta kotona tarjoilin ruoan pöytään, ihan niin kuin kouluaikoina, kun olin tarjoilijana.  Äitinsä tavoin hän lauloi keittiössä ja kasvatti lapsensa rohkeiksi persooniksi ja tavoittelemaan unelmiaan.  – Välillä he kapinoivat ja kielsivät sekaantumasta heidän asioihinsa. En kuitenkaan antanut periksi, varsinkaan hatarille perusteluille. Perheessämme noudatettiin meidän pelisääntöjämme, ei kavereiden.

Meryl Streepin ja kuvanveistäjä Don Gummerin liitto on kestänyt 39 vuotta. Miestään sekä lapsiaan Henryä, Louisaa, Gracea ja Mamieta Meryl kutsuu ins­piraationsa lähteeksi.

Mamie ja Grace ovat seuranneet äitinsä jalanjälkiä näyttelijöiksi.  – He ovat mukana niin monessa, että en pysy enää perässä. En tuputa neuvojani heille, mutta he saavat kysyä minulta apua, jos haluavat. Streepin poika Henry on muusikko ja kuopus Louisa malli. Äiti tietää, millaiset ulkonäköpaineet hänen tyttärillään on. – Olen kuluttanut liian paljon aikaa laihduttamiseen. Siitä tuli minulle yhdessä vaiheessa pakkomielle. Kadun sitä. Se oli tyhmää, mutta tyypillistä näyttelijälle. Olen päässyt tavasta eroon vuosikymmeniä sitten. Enää hän ei pode ulkonäkökriisiä. – Minulla on ryppyjä, mutta kuka niistä välittää. Kunnossa hän pysyy uimalla. – Onneksi olen terve ja voin uida puolitoista kilometriä päivässä. Pidän olosta sen jälkeen.

Margaret Thatcherin rooli Rautarouvassa (2012) toi Meryl Streepille kolmannen Oscarin.

Maine kiirii Streepin edellä. Hän on elävä legenda, joka on tehnyt lukuisia ikimuistettavia tulkintoja uransa aikana, kuten elokuvissa Manhattan (1978), Ranskalaisen luutnantin nainen (1981), Tunnit (2002), Paholainen pukeutuu Pradaan (2006), Mamma Mia! (2008) ja Epäilys (2008). Nuorena hän opetteli vuorosanat maskeeraajan tuolissa. Viimeisimpiä elokuviaan, kuten viime vuonna ensi-iltansa saanutta Florence-elämäkertaleffaa varten, hän opetteli vuorosanat edellisenä iltana. – Sitten kertasin ne meikkaajan käsittelyn aikana enkä sittenkään muistanut kaikkia. Ainakaan muut eivät jännitä seurassani, kun he huomaavat, että unohtelen repliikkejäni, hän sanoo, nojaa taaksepäin ja naurahtaa iloisen räväkästi. Streep sanoo kuuntelevansa ja tarkkailevansa muita kuvauksissa, sillä näytteleminen on vuorovaikutusta. – Yksin voin valmistautua vain tiettyyn pisteeseen asti, sen jälkeen on luotettava muihin ja annettava asioiden mennä omalla painollaan. Heikkoutenaan hän pitää kärsimättömyyttään.  – Haluan, että asiat tapahtuvat nopeasti, muuten pitkästyn. Tosin myöhemmin saatan toivoa, etten olisi kiirehtinyt vaan paneutunut hetkeen kunnolla. Vanheneminen ei ole enää painajainen naisnäyttelijälle, vaikka Hollywoodissa on yhä ikärasismia ja seksismiä. Humoristi-Streep löytää hyviä puolia siitä, ettei hänelle ollut keski-iässä jatkuvasti tarjolla mielenkiintoisia rooleja. – Sain silloin viettää lasteni kanssa kotona paljon aikaa. Siellä työhuolet unohtuivat nopeasti. Kun yhteen aikamme arvostetuimpaan näyttelijään tutustuu, hänestä kuoriutuu suurisydäminen, huolehtiva ja inhimillinen äitihahmo, joka on uraansa ylpeämpi perheestään. Nyt – ainakin hetken – hän nauttii suosiostaan sosiaalisessa mediassa ja yhtenä sen suosituimpana meeminä.  

Tammikuussa Meryl Streep palkittiin ansioistaan Golden Globe -gaalassa. Kiitospuheessaan hän ilmaisi huolensa maansa presidentin asenteista. 

Syntynyt: 22.6.1949 Summitissa New Jer­seyssä. Perhe: aviomies Don Gummer, lapset Henry, 37, Mamie, 33, Grace, 30, ja Louisa, 25. Ura: Läpimurtoelokuvia Polttouhrit (1978) ja Kauriinmetsästäjä (1979). Merkittäviä rooleja elokuvissa Kramer vastaan Kramer (1979), Sofien valinta (1982), Paholainen pukeutuu Pradaan (2006), Mamma Mia! (2008) ja Rautarouva (2011). Oscar-palkinto elokuvista Kramer vastaan Kramer, Sofien valinta ja Rautarouva.

Teksti Kirpi Uimonen, kuvat MVphotos ja All Over Press

Lue myös muita tähtihaastatteluja:

Tom Hanks on Amerikan jokamies

Morgan Freemanille lapset ovat tärkeintä elämässä