Merja ja Heino Vanhala ovat kasvattaneet 18 lasta: ”Meillä on sellainen huiske, ettei tylsiä hetkiä ehdi tulla”
Merja ja Heino Vanhalan koti Siikajoen Ruukissa on antanut vuosien varrella suojan paitsi kuudelle omalle lapselle myös kahdelletoista sijaislapselle. Suurperheessä vanhempien pitää karata joskus salaa hampurilaisille.
Ruukkilaisen omakotitalon suuri eteinen on kodikkaasti täynnä takkia, pipoa ja kenkää. Tuvan puolella tuli räiskyy leivinuunissa. Kahvipöytään on katettu keksejä ja piirakkaa.
– Maistapa keksejä. Yksi lapsista leipoi eilen, kehottaa Heino Vanhala, 55.
Hän on puuhaillut keittiössä, keittänyt kahvit ja pannut sopan liedelle hautumaan. Perheessä on selvä työnjako.
– Heino tekee ruoat ja leipoo, minä pesen pyykit. Kerran viikossa imuroin ja Heino pesee lattiat. Siivoamista riittää, sillä talossa on 180 neliötä, Merja Vanhala, 54, kertoo.
Hän paljastaa, että liiton alkuaikoina Heinon innostus keittiöhommiin ei aina miellyttänyt häntä.
– Olin juuri siistinyt keittiön. Sitten tämä tuli, ja kohta oli kaikki sekaisin.
Pariskunta avioitui vuonna 1990. He halusivat suuren perheen, ja kaksi ensimmäistä lasta syntyivät muutaman vuoden kuluessa. Sen jälkeen ei kuitenkaan tapahtunut mitään.
– Minulle tehtiin kolme kertaa keinohedelmöitys tuloksetta, Merja kertoo.
Sitten pari huomasi lehdestä uutisen, että sijaislapsien kodeista oli kova pula. Merjan työkaverilla oli sijaislapsia, ja tämä suositteli Vanhaloita kokeilemaan.
– Vuonna 2005 meille tarjottiin 4-, 6- ja 8-vuotiaita sisaruksia. Ajattelimme, että kolme lasta kuulostaa aika paljolta, mutta kokeillaan. Omat lapsemme olivat tuolloin jo 13 ja 14, Heino muistelee.
Sijaislapsien saapuminen oli sovittu vuoden 2006 alkuun. Marraskuussa Merja alkoi ihmetellä outoa oloaan. Kävi ilmi, että hän oli raskaana.
– Päätimme, että emme kerro asiasta sosiaalitoimeen, koska vauvan tuloon oli vielä niin kauan. Eihän voinut edes tietää, jos tulee vaikka keskenmeno, Heino sanoo.
”Alkuaikoina tuntui, että olisi ollut vieraita koko ajan ja pitäisi olla vieraskorea. En uskaltanut näyttää omia tunteitani.”
Ei tullut keskenmenoa, joten seuraavan vuoden aikana perheeseen saapui neljä uutta jäsentä: kolme sisarusta heti vuoden alussa ja oma vauva kesäkuussa. Sijaislapset aiheuttivat omille lapsille aluksi kriisin.
– Lapset olivat saaneet aina kaiken huomiomme. Olimme myös matkustelleet paljon yhdessä, joten moni asia muuttui, Merja muistelee.
Merja päätti lopettaa sairaanhoitajan työt, sillä lapsia piti kuljettaa päiväkotiin ja kouluun. Heinolla on oma vakuutusalan yritys.
– Aluksi meitä jännitti. Lapsilla oli univaikeuksia ja yökastelua. Itku tuli herkästi. Vähitellen lasten olo alkoi helpottua, kun elämä vakautui: ruoka tuli pöytään säännöllisesti, ja nukkumaanmenoajoista pidettiin kiinni, Merja kertoo.
Kesti parisen vuotta, ennen kuin elämä tulokkaiden kanssa alkoi olla niin sanotusti normaalia. Voimia tarvittiin – ja tarvitaan välillä edelleen. Merja kertoo, että hän on mennyt monesti salaa vaatekomeroon itkemään riittämättömyyden tunnettaan.
– Alkuaikoina tuntui, että olisi ollut vieraita koko ajan ja pitäisi olla vieraskorea. En uskaltanut näyttää omia tunteitani.
Kun on paljon lapsia, välillä myös räiskyy. Miten vanhemmat toimivat, jos oma ja sijoitettu lapsi joutuvat riitaan? Onko tasapuolisuus hankalaa?
– On vaikeaa pitää tasapaino, jos on raaka tappelu. Siinä on tarvittu paljon opettelua, Heino myöntää.
Merja toteaa, että materiaalisissa asioissa tasapuolisuus on helpompaa: lapsilla on samanlaiset huoneet ja vaatteet.
– Konfliktitilanteissa on kuitenkin helppo ajatella, että tilanne on sijoitetun lapsen syytä, koska hänellä on traumoja takanaan.
Perheessä on päätetty, että mistä tahansa saa puhua. Välillä huudetaan ja riidellään, mutta kaikesta voi sanoa avoimesti.
Merjan ja Heinon kolme nuorinta lasta ovat syntyneet vuosina 2009, 2011 ja 2015. Kuopus on nyt kahdeksanvuotias.
– Hän on pitänyt kaikkia samalla tavoin sisaruksinaan. Hän ei tiennyt, kuka oli ”tullista tullut” ja kuka oma sisarus, vanhemmat hymyilevät.
Vuosien aikana perheessä on ollut kuusi pitkäaikaista ja kuusi lyhytaikaisempaa sijaislasta. Tällä hetkellä kotona asuu neljä omaa ja kolme sijaislasta.
Heino ja Merja kuuluvat rauhanyhdistykseen eli vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. He kuitenkin sanovat, ettei uskontoa käytetä pelinappulana lasten kasvatuksessa.
– Monella sijaislapsella on omassa perheessään runsaasti riippuvuusongelmia. Luotamme kuitenkin esimerkin voimaan alkoholin ja tupakan kanssa, Heino toteaa.
Sijaislapsille yritetään järjestää säännöllisiä tapaamisia omien biologisten vanhempien kanssa. Heinon mukaan odotukset ovat toisinaan liian kovat.
– Jos tilanne jostain syystä sitten vaikeutuu, tapaaminen pitää keskeyttää vaikkapa jo puolen tunnin kuluttua. Se on iso pettymys lapselle.
Pulmia tuovat joskus myös sijaislasten lomat biologisten vanhempien luona. Kun lapsi palaa sijoituskotiin, hänen täytyy ehkä opetella uudestaan perusasioita, kuten nukkumaanmenoaikoja.
– Silti on erittäin hyvä asia, että lapsi pääsee tapaamaan omia vanhempiaan. Kun lapset ovat aikuisia, luonnollinen suhde omiin vanhempiin on suuri rikkaus. Jos suhteet olisi katkaistu, lapset saattaisivat kipuilla tai jopa syyttää meitä huonoista suhteista, Merja pohtii.
Hän mainitsee esimerkkinä perheen ensimmäiset sijaislapset, kolme sisarusta.
– Nyt aikuisina he tietävät, että oma äiti rakastaa heitä, mutta tämä ei vain kyennyt hoitamaan heitä silloin.
”Kuopus on pitänyt kaikkia samalla tavoin sisaruksinaan. Hän ei tiennyt, kuka oli ”tullista tullut” ja kuka oma sisarus”
Jääkaapin ovea koristaa pitkä rivi iloisia hymyjä. Heino sanoo, että palkitsevinta sijaisvanhemmuudessa on se, että lapsilla menee hyvin.
– Aikuiset lapset elävät nyt omaa elämäänsä. Kaikki ovat käyneet koulunsa loppuun ja osa on valmistunut ammattiin.
Sijaisvanhemmista on hienoa seurata, miten lapset opettelevat esimerkiksi omaa vanhemmuuttaan.
– Ehkä he muistavat, että näistä asioista mekin aikoinaan kipuilimme, he pohtivat.
Pariskunta tekee arvokasta työtä. Miten ulkopuoliset siihen suhtautuvat?
– Pääasiassa kannustavasti ja ymmärtävästi. Toki toisinaan kuulee, että ”onko niiden pakko hyysätä kaikenlaisten ihmisten lapsia”, Heino hymähtää.
Suurperhe vaikuttaa väistämättä myös parisuhteeseen. Heino miettii, että suurin haaste on löytää kahdenkeskistä aikaa puolison kanssa.
– Olemme kyllä oppineet nappaamaan sille paikan arjessa. Eilen kävimme optikkoreissulla salaa myös hampurilaisilla. Jos lapset olisivat kuulleet asiasta, niin kyllä olisi noussut meteli.
Pariskunta nauraa iloisesti. Heistä heijastuu lämpö ja huumorintaju. Heino puhuu paljon ja värikkäästi, eikä häntä kuunnellessa pääse pitkästymään. Merja on hiljaisempi, mutta kun hän sanoo jotakin, se kuulostaa painavalta.
– Merja on luonteeltaan arempi ja hyvin pedantti, Heino arvioi.
Merja puolestaan toteaa, että suhteen alkuaikoina häntä häiritsi Heinon suurpiirteisyys. Se ilmeni niin siisteydessä kuin kasvatusasioissakin.
– Sinä taas olet hirveän siisti. Aluksi ihmettelin, miksi siitä pitää ottaa stressiä, Heino jatkaa.
Kultainen keskitie on ajan mittaan löydetty. Merja sanoo, että Heino rauhoittaa hänen jatkuvaa pikkutarkkuuttaan. Heino puolestaan on oppinut tarkemmaksi siisteydessä.
”Monelle tulee meidän iässämme tunne, että parisuhteessa on tylsää. Meillä on sellainen huiske, ettei tylsiä hetkiä ehdi tulla.”
Parhaat hetket vietetään Heinon mukaan iltaisin ulkosaunassa, jossa saadaan olla kahden kesken. Löylyissä käydään välillä montakin kertaa viikossa.
– Monelle tulee meidän iässämme tunne, että parisuhteessa on tylsää. Aletaan kaihota nuoruutta. Meillä on sellainen huiske, ettei tylsiä hetkiä ehdi tulla.
Kipinääkin on kuulemma vielä tallella, ainakin naurun hereydestä päätellen. Sen sijaan kumpikaan ei muista, mistä olisi viimeksi tullut erimielisyyttä. Ehkä asia oli niin mitätön, että häipyi saman tien mielestä isompien asioiden alle.
– Heinossa on paljon hyviä puolia. Hän on sekä hyvä kuuntelija että puhuja ja aidosti kiinnostunut ihmisistä, Merja kehuu.
Heino sanoo, että kyllä säntillinen Merjakin osaa joskus heittäytyä.
– Ehkä hänessä on tiedostamaton kaipuu suurpiirteisyyteen, puoliso naureskelee.
– Tarvittaessa Merja kiihtyy nollasta sataan tosi nopeasti. Ei tarvitse potkia moottoria käyntiin. Hän on niin kipakka, että säkenet joskus pölisevät. Ja se on hyvä juttu, sillä en tulisi toimeen minkään lapasen kanssa.
Lastenkasvatuksessa puolisot sanovat täydentävänsä toisiaan. Merja on tiukempi ja Heino lepsumpi.
– Meillä on hieman eri tärkeysjärjestykset. Merja on oikeassa siinä, että ensin tulee velvollisuus, kuten läksyjen teko. Minä saatan todeta, että ensiksi on paikallaan tehdä pieni happihyppely pihalla ja vasta sitten käydään läksyjen kimppuun, Heino kuvailee.
Merja sanoo, että hänen pitäisi olla yhtä tiukka omia ja sijoittuja lapsia kohtaan. Hän ei kuitenkaan ole aina kovin ankara sijaislapsille, mitä omat lapset käyttävät välillä hyväksi.
Pariskunta on päättänyt, että heillä ei ole sijoituslapsia enää 65 ikävuoden jälkeen.
– Sitten voin uppoutua vain käsitöihin. Kudon mattoja ja neulon mielelläni. Aikoinani haaveilin käsityönopettajan ammatista, Merja paljastaa.
Heino lisää, että hänen mieluisin harrastuksensa on aina ollut kotoilu.
– Leivon, teen ruokaa ja hoidan puutarhaa.
Tarpeeksi huomiota puolisolle arjessa
Pari- ja perhepsykoterapeutti Seija Matinlassi-Röntynen sanoo, että yhteisen ajan vähyys voi olla suuressa perheessä parisuhteelle haaste.
– Se ei silti välttämättä etäännytä paria. Merkityksellistä on, miten arkea eletään puolison kanssa. Saako hän kunnioitusta ja huomiota? Hyvässä parisuhteessa puolisoiden välillä on luottamusta, huolenpitoa ja päivittäistä hellyyttä.
Pariskunta voi saunoa kaksin tai viettää aikaa yhdessä, kun lapset ovat menneet nukkumaan – pyykinpesun sijaan.
– Onnellisten parisuhteiden voimavarana on myös puolisoiden kyky ratkaista ristiriitoja. Silloin hyväksyy, että toinen voi vaikuttaa minuun ja mielipiteisiini ja niissä voi tehdä kompromisseja, Matinlassi-Röntynen sanoo.
Tärkeää on myös opetella tuntemaan toisen sisäistä maailmaa: Mitä toinen ajattelee ja pitää tärkeänä? Minkälaisia tunteita hänellä liittyy eri asioihin?
– Jos kaipaa fyysistä läheisyyttä ja se tuntuu hyvältä, seksuaalisuus on parisuhteen suola ja ylläpitävä voima. Kun yhteyden löytäminen toiseen on hankalaa, se voi vaikuttaa myös puolisoiden seksuaalisuuteen. Tämäkin on hyvin yksilöllistä.
Työnjako on isossa perheessä oleellista kaikkien perheenjäsenten hyvinvoinnin kannalta. Töitä voi jakaa esimerkiksi siten, että jokainen tekee sitä, missä tuntee olevansa hyvä. Töiden ei välttämättä tarvitse mennä tasan. Yksi tykkää ehkä ruoanlaitosta ja toinen ulkohommista. Jos on kumpikaan ei pidä jostain työstä, se on hyvä jakaa tasapuolisesti.
– Iän myötä jaksaminen vähenee. On tärkeää pitää huolta omista voimistaan ja löytää levähdyshetkiä.
Kun pari jää kahden, voi tulla jopa kriisi: mitäs nyt?
— Silloin on hyvä miettiä, mitä yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita on, mitä ei ole ehditty tekemään tai mitä uutta voisi keksiä. Tällöin suhteeseen saattaa tulla uutta kipinää, Seija Matinlassi-Röntynen sanoo.
Asiantuntija: pari- ja perhepsykoterapeutti Seija Matinlassi-Röntynen.
