Apu

Merisota: Ilmarinen ajoi miinaan 1941 – ”Katselimme uljaan lippulaivamme kamppailun viime hetkiä”

Merisota: Ilmarinen ajoi miinaan 1941 – ”Katselimme uljaan lippulaivamme kamppailun viime hetkiä”
Panssarilaiva Ilmarinen upposi ajettuaan miinaan syyskuussa 1941. Se vaati 271 merisotilaan hengen. Jatkosodan meritaisteluissa Suomi otti Saksan rinnalla mittaa Neuvostoliiton merivoimista.
Julkaistu: 1.1.2020

Neuvostoliiton Itämeren Punalippulaivasto oli Suomen laivastoon nähden sotavuosina niin ylivoimainen, että sinivalkoisten sotalaivojen tehtävät olivat kokonaan puolustuksellisia ja meriyhteyksiä suojaavia.

Talvisodassa merisotiminen jäi vähäiseksi, koska sota kesti vain 105 päivää, jotka osuivat jäiseen ajankohtaan.

Merisota oli muuttunut. Se ei enää ollut taistelua laiva laivaa vastaan. Laivoja uhkasivat veden alla väijyneet sukellusveneet, miinat, lentokoneet ja rannikkotykit.

Panssarilaiva Ilmarinen lähtee merelle 18. elokuuta 1941.

Sota-alusten tappioihin kirjattiin talvisodassa vain yksi alusmenetys. Saattaja Aura II oli jahtaamassa tammikuussa 1940 Ahvenanmerellä vihollisen sukellusvenettä.

Aluksen oma syvyyspommi räjähti heittimeensä ja saattaja upposi. Miehistöstä 26 miestä hukkui, vain viisitoista saatiin pelastettua vartiolaiva Tursakseen.

Neuvostolaivaston tiettävästi ainoa alusmenetys Suomen merialueilla tapahtui Ahvenanmerellä tammikuun alussa 1940. Stalinets-luokan sukellusvene S-2 ajoi miinalaiva Louhen Märketin lähistölle laskemaan miinakenttään. Sukellusveneen hylky löydettiin vasta 2009.

Jo talvisodassa isot panssarilaivat Väinämöinen ja Ilmarinen joutuivat heti viholliskoneiden maaleiksi. Ne toimivat ensin Ahvenanmaalla ja sen jälkeen osana Turun ilmapuolustusta.

Marsalkka Mannerheim miinalaiva Riilahden kannella Haminan syväsatamassa 15. heinäkuuta 1942.

Idän ristiretki

Jatkosodan lähtöasetelmat olivat erilaiset. Hankoniemellä oli Neuvostoliiton laivastotukikohta. Suomi puolestaan oli lähtenyt yhteistyöhön saksalaisten kanssa.

Merivoimien esikuntapäällikkö, kommodori Svante Sundman oli ollut mukana jo ensimmäisissä neuvotteluissa Salzburgissa 25. toukokuuta 1941.

Pari päivää myöhemmin Berliinissä oli sovittu jo johtosuhteista ja laivastoasiamiesten vaihdosta.

Kesäkuun alun Kielissä käydyissä neuvotteluissa saksalaiset olivat jo paljastaneet idän ristiretken täsmällisen aloitusajankohdan.

Jo viikkoja ennen jatkosodan alkua saksalaisten kanssa oli sovittu paitsi heidän alustensa sijoittamisesta Suomen saaristoon, myös luotsauksesta, raivauksesta ja tunnuksista.

Kaikkiaan Suomen aluevesillä oli valmiina viitisenkymmentä saksalaisalusta, joukossa kuusi miinalaivaa ja kolme torpedovenelaivuetta, ennen kuin saksalaisten saati suomalaisten sotiminen Neuvostoliittoa vastaan alkoi.

Miinalaiva Ruotsinsalmella 18.5.1942. Peräkansi on täynnä miinoja valmiina pudotettavaksi mereen heti kun sarvisuoja ja varmuussokka on poistettu.

Samanaikaisesti Operaatio Barbarossan käynnistymisen kanssa sukellusveneet Iku-Turso, Vetehinen ja Vesihiisi laskivat Suomenlahdelle miinoitteita sovitusti.

Samoin suomalaiset käynnistivät operaatio Kilpapurjehduksen, joka tarkoitti demilitarisoidun Ahvenanmaan miehittämistä.

Ilmarisen uppoaminen oli sattumien summa

Jatkosodan alkukuukausien dramaattisin tapahtuma oli panssarilaiva Ilmarisen uppoaminen. Ilmarinen ajoi miinoihin Utön eteläpuolella 13. syyskuuta 1941.

Suomen laivaston lippulaivan kohtaloksi koitui hämäysoperaatio Nordwind (Pohjantuuli). Sen tarkoituksena oli saada puna-armeija suuntaamaan katseensa toisaalle, kun saksalaiset valmistautuivat Viron rannikon suurten saarien Hiidenmaan ja Saarenmaan putsaamiseen neuvostojoukoista.

Torpedoveneitä valmistetaan lähtöön 24. syyskuuta 1941.

Ilmarinen oli lähtenyt peiteoperaation kärkialuksena kohti etelää. Sitä seurasi perässä sisaralus Väinämöinen. Niiden rinnalla seilasi neljä vartiovenettä.

Toisessa osastossa purjehti kahdeksan saksalaista alusta, kolmannessa jäänmurtajat Jääkarhu ja Tarmo sekä yksi kuljetusalus. Saattueen piti purjehtia Utöstä noin 30 meripeninkulmaa ulos ja kääntyä sitten takaisin.

Suunniteltu kulkureitti oli muuttunut viime tipassa, kun 5:nnen Rannikkoprikaatin raivaajat olivat olleet raivaamassa väylää puhtaaksi. Niiden raivaimiin oli tarttunut tuntemattomaksi jäänyt este.

Näin alkuperäisestä reitistä poikettiin. Miinavaara uusitulla reitillä arvioitiin niin vähäiseksi, että sinne uskaltauduttiin ilman saattoraivaajia.

Molempien panssarilaivojen sivuilla olivat paravaanit, omat suojaraivaimet. Niiden tarkoituksena oli estää tuhoisia räjähteitä ajautumasta laivojen kylkeen ohjaamalla miinat niiden ulkopuolelle.

Reippaan parin tunnin kuluttua, noin kello 20.30 Ilmarinen oli kääntöpisteessään. Tuolloin toinen paravaani oli poiminut mukaansa miinan, luultavasti kaksikin.

Seurasi kaksi perättäistä, voimakasta räjähdystä. Ilmarinen kallistui nopeasti vasemmalle ja kaatui kyljelleen alle minuutissa pyörähtäen ylösalaisin. Seitsemässä minuutissa alus oli uponnut.

Miinalaiva Ruotsinsalmi.

Lippulaivan kuolinkamppailu

Vartioveneet aloittivat pelastustoimet heti. Pursimies Tauno Juvonen oli saatu VMV 1:n suojiin turvaan kääntyneen panssarilaivan päältä.

”Katselimme uljaan lippulaivamme kuolinkamppailun viime hetkiä. Kerran vielä Ilmarinen – kuin voimansa tunnossa – nosti keulansa ylös ja vaipui perä edellä hitaasti vedenpinnan alle öljyn ja ilmakuplien noustessa merkiksi laivamme viimeisestä lepopaikasta”, Juvonen kuvaili.

Ilmarinen vei syvyyteen mukanaan 271 merisotilasta, hengissä selvisi 132 miestä. Ainoana konehuoneesta pelastunut ylikersantti Hugo Kurppa hukkui tammikuussa 1945 miinalaiva Louhen upotessa. Pursimies Juvonen pelastui jo toisen kerran.

Miehiä Ilmarisen kannella.

Operaatio osoittautui jälkikäteen turhaksi. Venäläiset eivät olleet huonossa säässä edes huomanneet saattuetta. Sotasensuuri salasi uppoamisen täysin.

Kun vihollisen julistusta sankariteosta ei tullut, torpedohyökkäyksen mahdollisuus poissuljettiin. Neuvostolaivasto korjasi kunnian vasta, kun tieto levisi Dagens Nyheterin kautta.

Huono tuuri ei loppunut tähän. Miinat olivat osuneet laivan pohjaan konehuoneen kohdalla. Aluksen runko oli osastoitu, mutta konehuone oli yhtenäistä tilaa. Näin vesi pääsi tunkeutumaan räjähdyksen repimästä aukosta nopeasti.

Myöhempien tutkimusten mukaan venäläiset olisivat kaiken lisäksi laskeneet noin 60 miinan kentän suunnistusvirheen takia harhaan.

Jatkosodassa otettiin merivoimista mittaa

Punalippuisen laivaston sukellusveneet operoivat I luokan kapteeni Andrei Stetsenkon komennossa Itämerellä kesällä 1942. Ne onnistuivat saalistamaan suomalaisia kauppalaivoja. Kaikkiaan seitsemän alusta menetettiin. Vihollisen vedenalaista uhkaa lähdettiin torjumaan samoin asein.

Somerin kalliosaaresta taisteltiin 8. heinäkuuta 1942, kun neuvostojoukot yrittivät vahvoin voimin vallata suomalaistukikohdan. Apuun saapuivat tykkiveneet Uusimaa ja Hämeenmaa sekä kuusi vartiomoottorivenettä ja myöhemmin vielä lisää aluksia.

Miinalaivan aseistusta ja miehistöä.

Neuvostoliitto menetti Somerin taistelussa kuusitoista moottoritorpedo- ja vartiovenettä. Laivaston alukset tuhosivat niistä puolet, rannikkotykistöjoukot toisen puolen. Omia aluksia ei menetetty. Komea torjuntavoitto juhlisti sopivasti Suomen merivoimien vuosipäivää 9. heinäkuuta.

Sukellusvene Vesihiisi huomasi vieraan sukellusveneen pintakulussa 21. lokakuuta Ahvenanmerellä.

Veneen päällikkö, kapteeniluutnantti Olavi Aittola sai ohjattua Vesihiiden huomaamatta T-asemaan. Keulatorpedon luultiin jo menneen ohi, ja tulta jatkettiin 76 millimetrin kansitykillä. Kuului räjähdys, ja tulipatsas kirkasti pimeyden. Sukellusvene S-7 upposi näkyvistä.

Viisi päivää myöhemmin Vetehinen jahtasi Iku-Turson kanssa venäläistä sukellusvenettä, joka oli upottanut rahtialus Betty H:n. Monituntinen takaa-ajo ei onnistunut, mutta paluumatkalla Ahvenanmaalle Iku-Turso melkein törmäsi pintaan nousseeseen vihollisalukseen.

Rannikkotykistöä Suomenlahdella.

Iku-Tursosta avattiin tykkituli, ja venäläisvene sukelsi. Hyvien kuuntelulaitteiden avulla suomalaiset seurasivat sitä neljä tuntia. Kun sukellusvene SC 320 nousi puolenyön aikaan pintaan, Iku-Turson torpedo upotti sen.

Marraskuun alussa sukellusvene Vetehinen sai saaliiksi sukellusveneen. Pitkän takaa-ajon jälkeen suomalaisalus yllätti pintaan nousseen vihollisen.

Vetehisen torpedot menivät liian läheltä ammuttuna ilmeisesti alitse, mutta tulitus jatkui molemmilla tykeillä. Kapteeniluutnantti Antti Leino ajoi Vetehisen kuuden solmun vauhdilla jahdattavansa päälle ja ruhjoi sen.

Kun Vetehinen sai peruutettua, sukellusvene SC 305 kallistui ja upposi perä edellä. Suomenlahden poikki keväällä 1943 rakennettu sukellusveneverkko sulki myös neuvostolaivaston sukellusveneet lahden pohjukkaan. Kun Leningradin saarto purkautui 1944, Seiskarin itäpuolella operoivat enää saksalaiset sukellusveneet.

Torjuntakesän 1944 suurin meritaistelu käytiin Teikarsaaren ympärillä Viipurinlahdella 4.–5. heinäkuuta, jolloin laivasto oli tukemassa Uuraan saariston puolustajia. Teikarsaaren lähivesille keskitettiin kaikki liikenevät laivastovoimat.

Vihollisen ilmavoimat moukaroivat suomalaisaluksia, joista lähes kaikki vaurioituivat. Laivasto oli kuitenkin sitonut vihollisen laivastovoimia, lentojoukkoa ja tykistöä helpottaen maajoukkojen taisteluja.

Merisotilaiden katkerin taistelu oli edessä vasta rauhan tultua. Kaikkiaan parisataa miinanraivaajaa ja viittavenettä sekä parituhatta miestä osallistui miinanraivauksiin. Vuoteen 1950 mennessä noin 10 000 miinaa ja raivausestettä poistettiin.

Tämä pitkä operaatio vaati uhreikseen 28 miestä, 35 haavoittui. Kaikkiaan seitsemän alusta tuhoutui. ●

1 kommentti