Tuulilasi

Mercedes-Benz kehittää tuotantoaan ympäristöneutraaliksi



Mercedes-Benz kehittää tuotantoaan ympäristöneutraaliksi

Mercedes-Benzin myyntivauhti kiritti merkin eniten myydyksi saksalaiseksi premium-merkiksi toukokuun jälkeen. Koko alkuvuonna uusi henkilöautoja on toimitettu 2774 ja toukokuussa 625 kappaletta, joten rekisteröinnit ovat lähes ennätyksellisen viime vuoden tahdissa.
Teksti Tuulilasin toimitus
Kuvat Daimler Press

Viiden kuukauden markkinaosuus oli 4,8 prosenttia. Uudessakaupungissa valmistettavan GLC:n kysyntä on noussut tänä vuonna 61,8 prosenttia yhteensä 466 autoon.

Viiden kuukauden jälkeen Mercedes-Benz on maan 6. suosituin henkilöautomerkki yritysmyynnissä. Toukokuun loppuun mennessä on ensirekisteröity yrityskäyttöön 865 uutta Mercedes-Benziä. Tämä on 15,8 prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuonna 2017. Mercedes-Benzin osuus yritysmyynnistä on 6,3 prosenttia. GLC-sarjan suosio yrityskäytössä on kasvanut tänä vuonna 79,5 prosenttia ja C-sarjan 43 prosenttia.

Uusi smart-johtaja aloittaa 1. lokakuuta

Yhteensä 23 vuotta Daimlerilla työskennellyt ja kahdeksan vuotta smartin toimitusjohtajana toiminut Dr. Annette Winkler luopuu tehtävästä kesän aikana. Uusi smart-johtaja valitaan myöhemmin ja aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta.

”Jokaisen johtajan velvollisuus on luovuttaa viestikapula eteenpäin uudelle sukupolvelle oikeaan aikaan. Nyt se aika on tullut, kun smart on selkeästi fokusoitunut täysin sähköiseksi kaupunkiautojen tuotemerkiksi, ja Hambachin tehdasta on päätetty kehittää täyssähkömallien tuotantolaitoksena osana Mercedes-Benzin verkostoa”, Winkler sanoo.

Hän jatkaa työtä Daimlerin hyväksi jatkossakin, sillä hänen on määrä aloittaa Etelä-Afrikan Mercedes-Benzin hallintoneuvoston jäsenenä 1.1.2019 alkaen.

Hambachiin puolen miljardin investointi, Mercedes-Benz-tuotantoa Ranskaan

Mercedes-Benz investoi 500 miljoonaa euroa Hambachin tehtaansa kehittämiseen sähköajoneuvojen tuotantolaitoksena. Täyssähköisen smart-malliston lisäksi Hambachissa käynnistyy myös uuden EQ-malliston kompaktiluokan täyssähköauton valmistus.

”20 vuotta sitten Hambachissa alkoi smart-tuotanto esimerkillisenä ranskalais-saksalaisena yhteistyönä. Nyt, ensimmäistä kertaa yli 100-vuotisen historiamme aikana, myös Mercedes-Benzin tuotanto alkaa Ranskassa”, Daimlerin pääjohtaja Dr Dieter Zetsche huomauttaa.

Tuotannon laajentaminen on mahdollista pari vuotta sitten ammattiliittojen kanssa sovitun Pacte 2020 -sopimuksen ansiosta, jossa sovittiin muun muassa työajan pidennyksestä 35 tunnista 39 tuntiin ja palkkajoustoista. Hambachin tehdas työllistää tällä hetkellä noin 800 autonrakentajaa. Mercedes-Benz aikoo lanseerata yli kymmenen uutta täyssähkömallia vuoteen 2022 mennessä.

”Tehdas 56” on digitaalinen, joustava, vihreä ja työntekijäystävällinen

Mercedes-Benz on käynnistänyt myös tuotantoprojektin, jonka tavoitteena on todellinen seuraavan sukupolven autotehdas, ”Tehdas 56” Sindelfingeniin. Se perustuu digitaalisuudelle, joustavalle tuotantomallille ja vihreän energian hyödyntämiselle. Tehtaassa hyödynnetään esimerkiksi ilman ihmiskuljettajaa toimivia kuljetus- ja logistiikkajärjestelmiä. Osat ja komponentit varustetaan RFID-teknologialla (Radio Frequency Identififation), joka helpottaa tuotannon ohjaamista ja autojen kokoonpanoa. Katolle asennettavat aurinkopaneelit tuottavat vihreää energiaa ja säästävät vuodessa 5000 MWh sähköä. ”Tehdas 56:n” tuottamat CO2-päästöt ovat noin 75 prosenttia nykytehdasta pienemmät. Tuotantolinjat valaistaan luonnonvalolla, ja sisälämpötila voidaan säätää jopa seitsemän astetta ulkolämpötilaa pienemmäksi. ”Tehdas 56” on toiminnassa vuonna 2020, jolloin Sindelfingenissä valmistetaan uuden sukupolven S-sarjaa sekä ensimmäistä EQ-sähköautomallia.

Mercedes-Benzin saksalaiset tehtaat siirtyvät ekosähkön käyttöön

Mercedes-Benzin tuotantolaitokset Saksassa muuttuvat CO2-neuraaleiksi vuodesta 2022 alkaen. Tehtaissa luovutaan kivihiilellä tuotetusta ostosähköstä ja siirrytään uusiutuvilla energialähteillä kuten tuuli- ja vesivoimalla tuotettuun lisäenergiaan. Strategia tukee emoyhtiö Daimlerin pyrkimystä nousta maailman johtavaksi paikallisesti päästöttömien täyssähköajoneuvojen valmistajaksi. Mercedes-Benzillä on Saksassa kahdeksan ajoneuvo- ja moottoritehdasta: Bremen, Rastatt, Sindelfingen, Berliini, Hampuri, Kamenz, Kölleda sekä Stuttgart-Untertürkheim. Ne joko ostavat sähköä tai tuottavat sitä omissa voimaloissa. Jatkossa ostosähkö muuttuu 100-prosenttisesti vihreäksi ”ekosähköksi”. Se vastaa noin kolmea neljäsosaa tuotantolaitosten yhteisestä sähköntarpeesta.

Julkaistu: 4.6.2018