Media ei voi selittää maailmaa, jota se ei tunne
Jos journalismi haluaa pysyä uskottavana, sen on nähtävä laajemmin ja kuunneltava useampia. Nyt yhteiskunnan moninaisuus ei heijastu tekijöissä. Kun todellisuutta tulkitaan liian samankaltaisista lähtökohdista, myös kuva maailmasta kapenee, kirjoittaa Ujuni Ahmed.
Media ei voi kuvata yhteiskuntaa, jota se ei tunne. Jos journalismi haluaa pysyä uskottavana, sen on nähtävä laajemmin, kuunneltava useampia ja ymmärrettävä syvemmin. Tämä ei ole tulevaisuuden haaste, vaan tämän hetken todellisuus, johon on vastattava nyt.
Kirjoitin hiljattain Journalisti-lehden Väite-osioon, että media käsittelee vähemmistöjä usein liian varovasti, pinnallisesti ja liian reaktiivisesti. Ongelma on ollut pitkään tiedossa ja tunnustettu, mutta pelkään, että sen vaikutuksia ei ole vieläkään ymmärretty riittävän syvästi.
Aihe on erityisen ajankohtainen, koska Euroopassa ja Suomessa maahanmuutosta on tullut yksi aikamme keskeisimmistä ja jakavimmista kysymyksistä. Samaan aikaan pakolaisuus, ilmastonmuutos ja sodat ovat muokanneet väestöä ja identiteettiä, ja maahanmuuttovastaisuus on kasvanut. Siksi keskustelu siitä, kuka yhteiskunnastamme kertoo, on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Tämä on myös medialle hetki itsekriittiseen tarkasteluun: miten se itse varautuu muuttuvaan maailmaan ja siihen, että yhteiskunnan moninaisuus näkyy ja kuuluu aidosti.
Se, millaisista taustoista toimittajat tulevat, vaikuttaa väistämättä siihen, millaisia tarinoita kerrotaan ja mitä jää kertomatta. Kun tekijöiden kokemukset ja näkökulmat ovat liian samankaltaisia, myös kuva yhteiskunnasta jää kapeaksi. Jos toimittajilla ei ole laajoja verkostoja tai luottamusta niihin yhteisöihin, joista he kirjoittavat, moni ilmiö jää helposti etäiseksi ja vaille kontekstia. Luottamusta ei voi rakentaa hetkessä, eikä varsinkaan kohujen sävyttämänä. Se syntyy arjessa, vuorovaikutuksessa ja ajan kanssa.
”Kun tekijöiden kokemukset ja näkökulmat ovat liian samankaltaisia, myös kuva yhteiskunnasta jää kapeaksi”
Siksi nyt tarvitaan eri vähemmistötaustoista tulevia toimittajia, jotka ymmärtävät rinnakkaiset todellisuudet sisältäpäin, joilla on verkostot ja luottamus, ja jotka voivat täydentää sitä kuilua, joka nyt erottaa eri todellisuuksia toisistaan. Samalla tarvitaan myös lyhyemmän aikavälin ratkaisuja. Tässä vaiheessa näen tärkeänä, että toimituksiin palkataan eri kieli- ja kulttuurivähemmistöihin kuuluvia sisällöntuottajia, jotka täyttävät sen aukon, joka syntyy eritaustaisten toimittajien puuttuessa.
Sisällöntuottajat voivat tuoda toimituksiin verkostoja, tietoa ja kokemusta yhteisöistä, joita media ei vielä tunne. Journalismin riippumattomuus ei heikkene, kun näkökulmat monipuolistuvat – päinvastoin, se vahvistuu ja heijastaa todellisuutta entistä tarkemmin.
Kysymys ei liity niinkään vähemmistöihin, vaan ennen kaikkea journalistiseen laatuun ja yhteiskunnalliseen vastuuseen. Jos haluamme mediakentällä käsitellä julkisessa keskustelussa vaikeita, herkkiä ja poliittisesti arkoja aiheita uskottavasti, muutoksen on tapahduttava sisältäpäin.
Siksi katseeni kääntyy mediatalojen johtoon. Heidän on tehtävä arvovalinta, joka näkyy rakenteissa. Jos toimitukset eivät heijasta yhteiskuntaa, ne eivät voi myöskään selittää sitä.
