Me suomalaiset elämme välitilassa – Vanha maailma on kuolemassa, uusi ei ole vielä syntynyt, ja tässä välitilassa ilmestyy monia hirviöitä
Tiibetiläinen ajatus bardo tarkoittaa välitilaa ja hetkeä, jossa vanha todellisuus on jo hajonnut, mutta uusi ei ole vielä syntynyt, kirjoittaa Teppo Turkki
Kiertäessäni vuosia sitten Tiibetissä Himalajan rinteillä opin tuntemaan tiibetiläisen ajatuksen bardo. Se tarkoittaa välitilaa ja hetkeä, jossa vanha todellisuus on jo hajonnut, mutta uusi ei ole vielä syntynyt.
Bardo ei koske vain kuolemaa, vaan kaikkea murroksessa olevaa elämää. Bardossa tutut rakenteet katoavat, elämän suunnat hämärtyvät ja ihminen jää ilman karttaa tulevaisuuteen. Bardo on levoton tila, mutta samalla harvinaisella tavalla avoin, sillä mikään ei ole lopullista.
Se, mihin välitiloissa kiinnitymme, alkaa muovata huomisen todellisuuttamme. Tiibetiläisten mukaan bardotilassa oleminen ei edellytä nopeita tai kiireisiä vastauksia. Tärkeintä on kyky kestää epävarmuutta.
”Tyhjiössä ihmiset alkavat etsiä epätoivoisesti selkeyttä ja turvaa, ja siksi murros synnyttää patologisia ilmiöitä.”
Istuessaan 1920-luvulla Benito Mussolinin fasistisen hallinnon vangitsemana italialainen toimittaja filosofi Antonio Gramsci kuvasi vankilassa aikansa eurooppalaista murrosvaihetta tilanteena, jossa vanha järjestys on menettämässä otteensa mutta uusi ei ole vielä muotoutunut.
Hän kutsui tätä vaihetta interregnumiksi, eli vallan ja merkitysten välitilaksi. Tällöin vanhat instituutiot ja ideat eivät enää kykene tarjoamaan uskottavaa suuntaa, mutta uudet voimat eivät ole vielä tarpeeksi vahvoja ottamaan todellisuutta haltuun.
Tässä tyhjiössä ihmiset alkavat etsiä epätoivoisesti selkeyttä ja turvaa, ja siksi murros synnyttää Gramscin mukaan patologisia ilmiöitä kuten autoritaarisuutta, myyttejä, väkivaltaa ja vahvojen johtajien lupauksia nopeista ratkaisuista.
Gramscin lauseesta, että vanha maailma on kuolemassa, uusi ei ole vielä syntynyt, ja että tässä välitilassa ilmestyy monia hirviöitä, on tullut 2000-luvun tunnuslause.
Gramscille murros ei ollut vain taloudellinen tai poliittinen kriisi, vaan kamppailu ajattelusta, arvoista ja mielikuvituksesta. Uusi järjestys ei synny automaattisesti, vaan se vaatii älyllistä ja moraalista johtajuutta ja kykyä tarjota ihmisille uusi tapa ymmärtää maailmaa ja oma paikkansa siinä.
Jos välitila jää täyttymättä uskottavalla tulevaisuudella, sen täyttävät pelko ja yksinkertaistavat ratkaisut. Mutta jos ihmiset kykenevät luomaan uuden yhteisen kertomuksen, murros voi olla myös uuden, kestävämmän suunnan alku.
”Välitila on kehollinen kokemus. Uni katkeilee, keskittyminen herpaantuu ja mieli käy ylikierroksilla.”
Juuri tällaisessa murrosvaiheessa ja bardossa me suomalaiset tänään elämme.
Koska tarjolla ei ole selkeitä kertomuksia, murrosvaiheet ja välitilat ovat raskaita elää ja ne paljastavat miten hauraita aiemmat varmuudet ovat alun perin meille olleet.
Sen huomaa pienistä asioista. Tulevaisuuden suunnitelmia tehdään varoen, työelämä tuntuu jatkuvasti väliaikaiselta ja uutisia seurataan yhtä aikaa pakonomaisesti ja kuin uupuneina.
Välitila on kehollinen kokemus. Uni katkeilee, keskittyminen herpaantuu ja mieli käy ylikierroksilla. Talousennusteet vaihtuvat nopeammin kuin kuukaudet ja politiikan kieli kovenee samalla kun se tyhjenee.
Ihmiset vetäytyvät ja etsivät hiljaisuutta, hitautta ja merkitystä. Esseet, historia ja kaunokirjallisuus ovat taas yöpöydillä. Kännykät suljetaan, vaelletaan luonnossa, lakataan seuraamasta uutisia, yritetään säilyttää oma sisäinen tasapaino.
Vahvuus ja toivo eivät ole suuria visioita tai valmiita vastauksia. Voima selvitä on jotain pienempää ja sitkeämpää, kykyä ajatella itse ja tuntea. Vahvuus ja voima ovat kykyä pitää kiinni ihmisarvosta.
