Maxim Fedorov esiintyy ja yleisö nauraa ja sivistyy – ”Kun käyn kirjailtamissa eri puolilla Suomea, suomalaisuuteni syvenee”

Juna on seisahtunut Tampereen asemalle. Kyydissä istuu mies sinikeltaisessa hupparissa. Ylen Ukrainan-kirjeenvaihtaja Maxim Fedorov on matkalla Helsingistä Poriin esittelemään uutta kirjaansa Itsenäisyydestä itsenäisyyteen – Suomi ja Ukraina 1917–1991. Liitymme hänen seuraansa.

Edellisenä päivänä Fedorov on esiintynyt Pöytyällä kirjaston kutsumana. Varsinaissuomalainen kunta sai kunnian olla Fedorovin kirjakiertueen aloituspiste.

– Kuntaliitosten vuoksi siellä on kolme pitäjää. He halusivat minut ehdottomasti kaikkiin.

Fedorov on kirjoittanut kolme tietokirjaa. Ensimmäisessä hän kertoi kokemuksistaan kirjeenvaihtajana Ukrainassa ja toinen syventyi Ukrainaan maana ja kulttuurina. Uusin kirja käsittelee Suomen ja Ukrainan historian yhteneväisyyksiä.

Kirjakiertueella kohteita on 55, esiintymisiä sitäkin enemmän. Hän ei tiedä, onko Suomessa toista kirjailijaa, joka keikkailisi samanlaiseen tahtiin.

– Monessa paikassa valitetaan, että kirjailijoita on vaikea saada käymään. Minä taas nautin esiintymisestä. Toimittajan ja kirjoittajan työ Kiovassa on sitä paitsi yksinäistä. Kun olen Suomessa, haluan nähdä yleisöä. On myös mukavaa olla mukana kirjasyksyssä, joka on vilkasta ja kiinnostavaa aikaa.

Juna viilettää järven halki kapealla kannaksella. Fedorov tarkistaa, mikä vesistö on kyseessä: Kulovesi. Kartta on hänellä aina käden ulottuvilla.

– Tämä on unelmaelämää, koska rakastan junia. Nokia–Pori-osuus on minulle uusi. Jännää.

Matkanteko on Fedoroville mieleen. Joutsa, Kannus, Pöytyä, kaikki paikkoja, joihin turisti ei juuri eksy, mutta kiertävä kirjailija kyllä.

– On erilaista saapua käymään muuna kuin ohikulkijana: minut otetaan ystävällisesti vastaan ja kerrotaan, miten eletään ja mihin suuntaan asiat ovat menossa.

Ihmiset ilahtuvat, että Fedorov osoittaa kiinnostusta juuri heidän kotipaikkaansa. Jotkut tuovat lahjoja. Eilen eräs mies toi mukanaan Aku Ankan vuosikerran, ja Fedorov sai lahjaksi syntymäpäivänään ilmestyneen Akun. Fedorov yritti löytää lehdestä ennettä.

– Eräs Akun lausahdus kuului: Oi kohtalon kovuutta, mutta ei se oikein elämääni kuvaa, hän naurahtaa.

Hän yrittää sisällyttää esiintymiseen hauskoja havaintoja paikkakunnasta. Niitä hän ei etsi Wikipediasta vaan paikan päältä, vaikkapa kotiseutumuseosta.

– Moni tulee katsomaan vakavaa tv-toimittajaa. Todellisuudessa olen leppoisa ja hauska. Haluan esimerkillä näyttää, että ihmisessä on monta puolta.

Hän kertoo, että hänen humoristiset somepäivityksensä ovat monen mielestä jo käsite. Koska somejutut upposivat seuraajiin, hän päätti viime vuonna ryhtyä stand up -koomikoksi.

– Tein varmaan täysin väärin, kun järjestin ensimmäisen keikkani itse ja kirjoitin heti ensim- mäiseen esitykseen 45 minuutin koko illan show’n enkä käynyt testaamassa juttujani missään.

Komiikalla on myös omakohtainen tarkoitus.

– Tarvitsen työni vakavien aiheiden vastapainoksi jotain kevyempää.

Kun juna on ehtinyt Vammalan aseman kohdalle, Fedorov kertoo kaveristaan, jolta puheeseen tarttui ihmeellisiä vammalalaisia sanoja: vakstuuki ja sallatti. Ensimmäinen tarkoittaa vahakangasta, jälkimmäinen rosollia. Jyvääskylästä matkaan tarttui aikoinaan toisen tavun pidennetty vokaali.

– Koko elämäni on suomeksi, kirjoitan suomeksi, työskentelen suomeksi. Suomessa ei kuitenkaan voi olla virallisesti kaksikielinen. Pitäisikö minut lokeroida vieraskieliseksi, koska en ole omaksunut suomen kieltä lapsuudessa?

40-vuotias Fedorov on Suomen kansalainen ja asunut puolet elämästään täällä. Fedorov oli opiskellut suomea Pietarissa. Hän haki 21-vuotiaana opiskelemaan kieltä Helsingin yliopiston maisteriohjelmaan, sillä kielitaito kehittyisi syvällisesti vain asumalla kieliyhteisössä. Hän löysi nopeasti ystäviä ja töitä ja päätti jäädä Suomeen. Pietaria hän ei ikävöinyt.

Ensin hän työskenteli kirjakaupassa, kunnes 2013 aloitti työt Ylen venäjänkielisessä toimituksessa. Hän työskenteli myös Saksan Deutche Welle -kanavalle.

Fedorov arvelee, että se puolisko hänen elämästään, jonka hän on viettänyt Suomessa, on ollut minuuden kannalta merkittävämpi. Hän sanoo, että hänen rauhallinen ja vetäytyvä luonteensa tuntuu enemmän suomalaiselta kuin venäläiseltä.

– Käsitykseni siitä, mitä arvostan elämässä, on lähtöisin täältä.

Fedorov kertoo pitävänsä siitä, ettei Suomi ole ”pyrkyriyhteiskunta”, vaan voi vain olla ja tehdä rutiinityötä jos haluaa. Venäjällä etenkin isoissa kaupungeissa pitäisi tavoitella suuria. ”Uran” rakentaminen perinteissä mielessä ei muutenkaan kiinnosta Fedorovia. Hän ei halua päälliköksi tai johtajaksi.

– Nautin freelancerin asemasta, jossa vastaan omista töistä ja työn jäljessä on minun nimeni.

Hän pitää kieltä avaimena siihen, että kotiutui Suomeen niin nopeasti.

– Kun käyn kirjailtamissa eri puolilla Suomea, suomalaisuuteni syvenee. Ennen vitsailin, että eroan suomalaisista siinä, että osaan paremmin ruotsia. Nyt siitä, että olen nähnyt enemmän Suomea kuin keskiverto suomalainen.

Fedorov palaa kirjeenvaihtajan töihin Kiovaan joulukuussa. Hän haluaa omalta osaltaan huolehtia siitä, että Ukrainasta uutisoidaan Suomessa.

– Niin kauan kuin sota jatkuu, tunnen velvollisuudekseni olla siellä. Kiovassa tunnen olevani oikeassa paikassa.

Kirjakeikoilla häneltä kysytään Ukrainan presidentin Zelenskyin asemasta, kansan mielialasta ja sodan vaiheista. Hän selittää suomalaisille sotaa käyvän maan todellisuutta.

– Sota on totta kai kauheaa, mutta ei maailmanloppu. Täällä puhutaan, että olen lähtenyt töihin sodan keskelle, mutta se on yliampuvaa. Rintama on kaukana ja kiovalaiset voivat olla suhteellisen tavallisesti.

Kesällä Yhdysvaltojen ja EU:n rivit Ukrainan puolustamiseksi tiivistyivät, ja elokuussa pidettiin huippukokous. Fedorovin mielestä se oli mediaspektaakkelia Trumpia varten.

– Venäjällä ei ole kiinnostusta neuvotella rauhasta. Sota voisi loppua vaikka heti Ukrainan antautumiseen, mutta sitä ei kukaan Ukrainassa halua ja harva lännessäkään. Ukrainan antautuminen ei ole millään tavalla toivottava tai kestävä ratkaisu, koska se ei edistäisi rauhaa kansainvälisessä politiikassa. Se olisi tragedia ja uusi uhka.

Oletko toiveikas, että sota loppuisi?

– En.

Juna saapuu Poriin.

Esiintymiseen on vielä nelisen tuntia aikaa, mutta Fedorov ei halua lounas- tai lepotaukoa. Lähistöllä sijaitsee kolme museota: Luontotalo Arkki, Satakunnan museo sekä Porin taidemuseo. Hän haluaa niistä jokaiseen.

Arkki on pieni luonnontieteellinen museo, jossa on esillä näyttelyt satakuntalaisesta kansanperinteestä ja luonnosta. Fedorov maistelee lintujen ja perhosten omintakeisia nimityksiä: lehtokurppa, pikkutupsukas, lehtinunna.

– Niistä ei tiedä, tarkoittaako se lintua, eläintä vai sukupuolitautia.

Matkalla Satakunnan museoon Fedorov puhuu kirjailijan työstä. Jos kiertuepysäkkien määrä on hengästyttävä, niin on kirjoitustahtikin. Ensi vuonna ilmestyy kolme kirjaa kolmelta eri kustantajalta. Yksi kertoo hänen ajastaan Suomessa, ”kuin stand upia kirjana”. Kaksi muuta on tietokirjallisuutta.

Valmiina on myös yksi dekkarihenkinen ro- maani, jolle Fedorov etsii kustantajaa. Romaanin tekeminen tuntui helpolta ja vapaammalta tietokirjojen jälkeen, hän sanoo. Varastossa onkin kymmenisen kirjaideaa ja pari romaaninalkua.

– En vain voi enää olla kirjoittamatta. Tuotos on se viehätys. Se, että olen rakentanut pienistä palikoista jotain valmista. Kustannettu kirja on edelleen arvostettava asia.

Kolmas museo jää lopulta väliin, sillä Fedorov kiiruhtaa Ratsulaan. Se on porilainen instituutio: perheyrityksen pitämä kolmikerroksinen muotitavaratalo, jollaista ei enää monessa kaupungissa ole. Satakunnan journalistiyhdistyksen aktiivit Maarit Anttila ja Sanna Jääskeläinen ovat kutsuneet Fedorovin kahville.

Kollegat kyselevät toimittajan työstä Ukrainassa. Fedorov on kiinnostunut Porin puheenaiheista, poliittisista valtasuhteista sekä tietysti junareiteistä.

Lähtiessä Jääskeläinen mainitsee Fedorovin tuoksuvan hyvältä. Käy ilmi, että molemmat harrastavat parfyymeja. Sitten pitääkin katsastaa kemikalio-osasto. Fedorov kaivaa repustaan pienen pullon. Hän tuoksuttaa parfyymiaan toimittajille. Se on japanilaista Comme des Garçons’n tuotantoa ja nimeltään Rouge, punainen.

– Se tuoksuu punajuurikellarilta, Fedorov sanoo ja tuoksussa onkin häivähdys etikkaisuutta.

Olemme törmänneet kirjailijan intohimoon. Kiovalaisten kavereidensa kautta hän on alkanut harrastaa niche-tuoksuja. Ei tavanomaisia – basic tai mass market – vaan kalliita erikoisparfyymeja tuoksuihin vihkiytyneille.

Hän käy Helsingissä kerhossa, jonne harrastajat tuovat tuoksujaan vertailtavaksi ja keskusteltavaksi. Hänen arvokkain tuoksunsa on brittiläistä Boadicea the Victorious -merkin tuoksu. Sen 100 millin pullo maksaa vähintään 700 euroa.

– Kiovassa liikkeet myyvät niitä myös millilitroittain. Siten voi tuoksua kalliisti pienemmällä rahalla.

Iltakuudelta noin 160 kuulijaa, etupäässä eläkeikäisiä miehiä ja naisia, on täyttänyt kirjaston.

Porin kirjastojen kirjailijavierailuja tiiminsä kanssa järjestävä kirjastonhoitaja Saara Salo kertoi aikaisemmin, että Fedorovin vierailua on kyselty enemmän kuin muiden kirjailijoiden. Miksi ihmiset ovat niin kiinnostuneita juuri hänestä?

– Hän vaikuttaa helposti lähestyttävältä ja mukavalta. Hän otti meihin yhteyttä henkilökohtaisella ja sympaattisella viestillä. Hän on myös sanallistanut Ukrainan asiaa, ja se kiinnostaa suomalaisia.

Fedorov ei silti ole pelkästään kirjallinen ilmiö, sillä hänen kirjansa eivät ole olleet valtavia hittejä. Suosioon vaikuttanee se, että hän on monelle televisiouutisista tuttu.

Illan aluksi Fedorov lämmittelee yleisöään huumorilla. Vitsit porilaisten ja raumalaisten välisestä kilpailuhengestä uppoavat.

Kun yleisö on lämmin, Fedorov kertoo, miten päätyi Suomeen ja kirjeenvaihtajaksi ja kuinka löysi Suomen ja Ukrainan historiasta yhteneväisiä säikeitä kirjaansa varten.

Sitten on kysymysten vuoro. Yleisöstä kysytään, voisiko Ukrainaan viedä Suomesta rakennusosaamista. Fedorov muistuttaa, että jälleenrakentamista ei ehkä olisi tarpeeksi. Tuhottuja kaupunkeja ei todennäköisesti rakenneta uudelleen. Fedorov suosisi asevientiä puolustusta varten. Hän yhdistää vastauksen ajankohtaiseen ongelmaan kertomalla, että ukrainalaisilla voisi olla annettavaa Suomelle lennokkisodasta.

Fedorovin mukaan ukrainalaisten yhdistyminen sodan alussa oli ihme, mutta yli kahden vuoden jälkeen rivit rakoilevat. Se taas vaikuttaa puolustustahtoon.

– Sota on pitkittynyt, eikä Venäjää ole saatu nujerretuksi. Kun suuri vihollinen ei poistukaan, vihaa ja pettymys lisääntyy ja osasyyllisiä etsitään omien joukosta. Se ei ole sodan aikana hyödyllistä.

Lopuksi Fedorov kertoo suomentaneensa Serhi Žadanin ukrainalaisia runoja.

– Rakastan kissoja, onko täällä kissaihmisiä? hän kyselee ja lukee runon kissasta, joka lopulta vanheni.

Runo on ylistys kissamaiselle elämänkatsomukselle, jossa tärkeää on katsella maailman menoa, nähdä unia ja levätä.

Lopuksi hän mainitsee menevänsä seuraavana päivänä Orimattilaan.

– Jos teillä on jotain orimattilalaisia vastaan, ostakaa kirjat pois, niin he eivät saa yhtään. Kiitos paljon.