Menestysdekkaristi Max Seeck törmäsi seinään kovan menestyksensä keskellä: ”Pää on koko ajan vähän kierroksilla”
Max Seeckin pää on täynnä ideoita ja ajatuksia. Edes rikoskirjailijan mielikuvitus ei jätä häntä rauhaan: ”Tosi nopeasti, jos poikaa ei saa puhelimeen, niin tulee kelat, että jos hän on jäänyt auton alle.”
Kirjailija Max Seeck huomasi lokakuussa 2022, ettei kaikki ollut hyvin. Hän oli kolmen päivän Saksan kiertueella, esittelemässä seitsemättä kirjaansa Loukko.
– Kiire ja paine menivät tosi paljon ihon alle. Koko ajan piti olla jossain, Seeck muistelee.
Kolmen saksalaiskaupungin kierros tehtiin vain kolmessa päivässä. Frankfurt, Hagen ja sitten vielä Braunschweig. Seeckiä alkoi kesken kiertueen pelottaa lavalle astuminen. Hän oli tottunut markkinoimaan kirjojaan, mutta nyt hänestä tuntui kuin kaikki tuijottaisivat.
– Siitä piti mennä illalliselle kustantajan kanssa. En tuntenut siellä ketään ja piti ottaa vähän punkkua, että pystyi olemaan sosiaalinen, Seeck kertoo.
Matka jatkui Saksan kiertueen jälkeen suoraan Helsingin kirjamessujen päälavalle. Vaikka Seeck yritti olla lavalla iloinen, häntä ahdisti.
– Ei se kuulemma edes näkynyt ulospäin. Mutta sitten siellä jossain takahuoneessa soitin kustantajalle, että ahdistaa vain. Ei vain jaksa, enkä tiedä miksi.
”En halua esiintyä, en halua kirjoittaa, en halua luoda.”
Seeck oli jo ehtinyt nousta Suomen dekkaritähtien joukkoon. Kansainvälisiä kustannussopimuksia oli pitkäksi listaksi. Hän oli päässyt New York Timesin bestsellerlistalle ja hänen kirjastaan Uskollinen lukija oltiin rakentamassa Netflixin sarjaa.
Seeckiltä ilmestyi rikostrillereitä tasaisesti yksi per vuosi – kunnes ei yhtäkkiä enää ollutkaan ilmestymässä sen kirjamessuilta soitetun puhelun myötä.
– En halua esiintyä, en halua kirjoittaa, en halua luoda, hän muistaa miettineensä.
Silloin kovaa rantaan osuneet aallot olivat lähteneet liikkeelle jo yli vuotta aiemmin. Väsymys vain kulminoitui syksyn 2022 kirjakiertueeseen. Taustalla ei ollut varsinaisesti mitään nihkeitä kokemuksia. Päinvastoin. Seeck, 40, oli päässyt toteuttamaan yhtä suurista haaveistaan, omaa elokuvaa.
Muistot vuodelta 2021 vievät muun muassa Viron yöllisiin metsiin, jossa hän ohjasi yhdessä ystävänsä Joonas Pajusen kanssa kauhuelokuvaa Koputus.
Valtava määrä ihmisiä oli raahattu keskellä yötä havumetsään kuvaamaan leffan kannalta olennaisia kauhukohtauksia. Ne haluttiin kuvata pelottavassa punaisessa valossa. Oli nostureita, jättimäisiä valospotteja, savukoneita, kaikkea, mitä liittyy elokuvan kuvaamiseen ja sen turvatoimiin. Seeck ja Pajunen olivat niissä kuvauksissa vieläpä ilman tuottajia.
– Olimme pikkupoikia hiekkalaatikolla, tekemässä kaikkia päätöksiä, Seeck hymähtää.
”Se oli aika intensiivistä kahden pienen lapsen kanssa.”
Esikoisohjaajat Seeck ja Pajunen joutuivat ensimmäisen täyspitkän elokuvansa kanssa kovaan kouluun. Seeck ei koe valmistautuneensa huonosti projektiin, mutta valmis hän ei ollut. Puuttui kokemusta, puuttui alan koulutus.
– Se yllätti, kuinka paljon liikkuvia osia ja ihmisiä elokuvahankkeessa on, hän muistelee.
Kaikkien kanssa täytyy pitää palavereita. Koko ajan on jollain kysymyksiä. Pieniäkin päätöksiä tulee liukuhihnalta tehtäväksi. Panokset ovat isoja, sillä elokuva on kustannuksiltaan eri luokan hommaa kuin yhden miehen ja läppärin dekkariprojekti.
– Se oli aika intensiivistä kahden pienen lapsen kanssa.
Käsikirjoitusprosessin jälkeen kului sekä esi- että jälkituotantoon kumpaankin puoli vuotta, ja välissä oli noin kuukauden kuvaukset.
Vuonna 2023 ilmestynyt Koputus oli lopulta onnistunut projekti. Aikataulut pitivät, budjetti kesti. Seeck on elokuvasta ylpeä. Se oli jopa palkintoehdokas Sitgesin kauhuelokuvafestivaaleilla. Mutta ajankäytöllisesti liika oli vain liikaa.
– Tein kirjaa samalla. Siinä oli oppimisen paikka, kun oli energiat aika rajalliset.
”Lapsuudessaan hän oli kyllä haaveillut luovasta työstä, mutta nekin unelmat liittyivät elokuviin, eivät kirjoihin.”
Elokuvaprojekti oli Seeckille hänen aikuisikänsä ”kovin mankeli”. Eikä hänen olisi edes tarvinnut tarttua hankkeeseen. Seeck olisi voinut jatkaa vain kirjahommia.
Elokuvaseikkailu kertoo kuitenkin Seeckin poikkeavasta uramatkasta. Hän teki ensin töitä pankissa ja perustamassaan markkinointitoimistossa ja toimi konsulttina, kunnes hyppäsi kirjoittamaan dekkareita. Lapsuudessaan hän oli kyllä haaveillut luovasta työstä, mutta nekin unelmat liittyivät elokuviin, eivät kirjoihin.
Seeck inspiroitui lapsena monista näkemistään elokuvista, ja kotona sattui olemaan videokamera.
– Aloin kuvaamaan kaikkea ja frendit lähtivät siihen mukaan. Pari rosvoa, pari poliisia, pankkiryöstö ja hirveästi ammuskelua. Aina kun ei ollut tekemistä niin oltiin, että tehdään leffa, Seeck kertoo.
Joululahjaksi saatu analoginen leikkauslaite mahdollisti elokuvien leikkaamisen, musiikin lisäämisen ja tekstityksetkin.
Aikuisikään ehdittyään Seeck pyrki yhden kerran Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjalle, mutta ei päässyt sisään. Leffa-ajatukset jäivät taka-alalle, mutta kun tilaisuus tuli sitten eteen, hänen oli pakko tarttua siihen.
– Vaikka oli kiire ja kirja-aikataulu.
Max Seeck on saanut osakseen positiivista ihmettelyä työtehokkuudestaan. Puolet vuodesta hän kirjoittaa kirjojaan, jolloin hän tuottaa tekstiä tasaisen järjestelmällisellä päivätahdilla. Puolet ajasta Seeck sitten markkinoi teoksiaan. Kummassakin roolissa hän on luonteva.
Järjestelmällisen miehen mielikuvan takana on kuitenkin Seeckin mukaan myös sähläilyä, säätöjä ja sammutettavia tulipaloja. Tarkat systeemit voi nähdä myös yrityksenä pitää hommat näpeissä, jos ja kun päässä myös myrskyää.
– Pää on koko ajan vähän kierroksilla. Vaikea päästä siitä eroon, vaikea rauhoittua. Etten esimerkiksi ajattele uutta stooria, hän kertoo.
Seeckin mukaan ei ole hänen luonteensa mukaista kirjoittaa vain kirjoja. Hän pystyy keskittymään yhteen asiaan, mutta ei loputtomasti. Pitää kuulemma olla myös vaihtelua – kuten elokuvahanke on ollut. Tai kontaktien rakentaminen Hollywoodin suuntaan. Tai omistajan rooli jääkiekkoseura Jokereissa.
Mukaan arkiajatteluun hiipii myös dekkarikirjailijan mielikuvitusta.
– Tulee ylianalysoitua varmaan kaikkea. Tulee visualisoitua asioita, mitä ei edes tapahdu. Tosi nopeasti, jos poikaa ei saa puhelimeen, niin tulee kelat, että jos hän on jäänyt auton alle. Tosi vahvasti tulee tällaisia pelkoja.
”Jos vain osaisi olla, niin se olisi varmaan aika hienoa.”
Syyskuussa ilmestyi Max Seeckin yhdeksäs dekkari Petetty. Ollaan taas normitahdissa. Mutta Seeck ei vieläkään tiedä, mikä hänen pelinsä oikeastaan on.
– Ei pysty kauaa nauttimaan yhdestä onnistumisesta. Jotenkin pitää mieli aina vakuuttaa siitä, että on jotain juhlimista, hän sanoo.
– Se on tyypillistä luovalla alalla, että se polte tehdä ajaa vähän liikaakin. On tosi vaikea rauhoittua.
Mutta Seeck tietää jo vähän paremmin rajansa. Milloin pysähtyä. Milloin sanoa ei. Mitä ei pöydälle yksinkertaisesti mahdu. Joskus Max Seeck vielä toivoisi, ettei hän olisi aina ihan niin aktiivinen versio Max Seeckista.
– Jos vain osaisi olla, niin se olisi varmaan aika hienoa. Olla vain. Ei ajattelisi mitään. ●
Maxin opit
1. Säästä voimavarojasi
Pyrin siihen, etten ahnehtisi projekteja. Tämä on ollut kompastuskiveni. On flow-tilaa ja asiat tavallaan menevät hyvin. On kirjaa ja leffaa, ja houkuttelevia tarjouksia tulee jonkun verran. Nyt osaan jo sanoa ”ei” jutuille, ettei kaikki karkaa käsistä. Välillä pitää valita sotansa.
2. Ole vain
Olen jo oppinut jonkun verran, mutta haluaisin ehdottomasti oppia lisää siitä, että nauttii vain olemisesta. Ei mistään sellaista, mitä on saavuttanut, vaan siitä, mitä on. Olla vain hetkessä, ajattelematta mitään.
3. Älä pelkää uutta
Kimi Räikkönen ajoi formulaa ja hyppäsi siinä välissä ralliin. Se ei mennyt täydellisesti, koska laji oli niin erilainen, mutta hän ei varmasti kuitenkaan katunut sitä. Aika monissa duuneissa voi mukavoitua, jos tietää, että on hyvä siinä. On tervehdyttävää lähteä välillä kokeilemaan jotain uutta.
