Matti Vanhaselle nikkarointi on ollut keino irtautua töistä – Rakentanut kolme taloa Nurmijärvelle

1. Terveydestä pitää iloita

Olin vuonna 2019 kahdessa isossa leikkauksessa. Ensin minulta poistettiin toinen munuainen syöpäkasvaimen vuoksi, ja sen jälkeen olin sydänleikkauksessa. Kaikki tämä tapahtui kolmen kuukauden sisällä. Sairaudet on nyt hoidettu, ja hoidot ovat ilokseni onnistuneet. En ole missään tapauksessa puolikuntoinen. Olen terve ja iloitsen siitä. Haluan rohkaista kaikkia, joilla on hoidettu jokin sairaus. Sairauden kokemukseen ei pidä jäädä kiinni, vaan arvostaa sitä, että lääketiede ja sairaala hoitavat kuntoon.

En harrasta mitään säännöllistä urheilua, vaan pikemmin sesonkiluontoista liikuntaa. Ruska-aikana ulkoilen paljon luonnossa ja talvella hiihdän Lapissa. Metsätyöt ovat hyötyliikuntaani.

Osaan myös laiskotella. Katson sohvalla televisiota ja luen paljon kirjoja. En voi kehua, että ruokavalioni on malliesimerkki. Syön aika lailla pelkistettyä ruokaa enkä pidä eri ruokalajien sotkemista keskenään. Taannoin haudutin hyvää ruispuuroa, johon kuuluu ehdottomasti voisilmä. En ole koskaan tupakoinut enkä käytä alkoholia. Minusta on outoa, että alkoholia pidetään juhlajuomana.

2. Nikkarointi irrottaa töistä

Minulle tärkeitä asioita ovat rakentaminen, piirtäminen, taidenäyttelyissä käyminen ja luonnossa kulkeminen. On tärkeää viedä ajatukset välillä muualle ja tehdä jotain aivan muuta kuin töitä. Vain siten niistä pystyy irtautumaan. Nautin siitä, että pystyn nikkaroimaan ja tekemään. Olen rakentanut kolme taloa kotiseudullani Nurmijärvellä. Nykyinen on eläketaloni, jossa kaikki on yhdessä kerroksessa.

Lapsuudessani kotitaloa laajennettiin kahdesti. Olen kolmesta lapsesta keskimmäinen, ja me kaikki olimme mukana rakennushommissa. Lukioaikoina olin kesätöissä rakennuksilla ja jo 15-vuotiaana bensapoikana Lahnuksen Shellillä.

Juuri nyt en rakentele mitään isompaa. Harrastan pikkupuuhailua verstaassani ja hakkaan klapeja. Metsätyöt vaativat erityistä keskittymistä sekä oikeita työvälineitä ja -varusteita. Perin isovanhemmiltani puuhastelun taidon. Heidän sukupolvensa kulttuuriin kuului, että kaikki tehtiin itse rakentamisesta koneiden korjaamiseen.

3. Aina katsottava eteenpäin

Työssäni politiikassa opin, että kannattaa tunnustaa asioiden monimutkaisuus. Hyvin harvoin mikään on yksinkertaista. Päätöksentekijän kannattaa pitää mielessä, mitä jokin nyt tehtävä päätös merkitsee kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä.

On selviytymisen strategiaa, ettei aja itseään umpikujaan minkään ehdottoman totuuden kanssa. Aina pitäisi miettiä muita vaihtoehtoja. Politiikassani on ollut jo aiemmilta sukupolvilta saamani ohjenuora, että kannattaa katsoa monta askelta eteenpäin ja jättää itselleen liikkumatilaa omissa kannanotoissaan.

Olen joutunut vaihtamaan mielipidettäni ydinvoimasta, jota ensin vastustin. Vuonna 1991 en kannattanut Suomen liittymistä EY:hyn. Sen jälkeen kun eduskunnan enemmistö äänesti jäsenhakemuksen jättämisen puolesta, vaihdoin kantani myönteiseksi. En ole näissä asioissa kierrellyt, vaan kertonut suoraan motiivini ja faktat, jotka ovat vaikuttaneet mielipiteeni muutokseen. Jos oma kanta muuttuu, se on parasta julistaa selkeästi. Ylipäätänsä aina pitää puhua suoraan. Tätä korostan myös nuoremmille poliitikoille, kun he kysyvät minulta neuvoja.

4. Kirjoittaminen jäsentää

Olen elämäni aikana kirjoittanut kymmeniätuhansia sivuja. Kirjoittaminen on tapani jäsentää ajatuksia, ja kirjoitustyö auttaa kokonaisuuksien hallinnassa. Kirjoittaessa tulee kelattua läpi eri näkökulmia.

Nyt en pidä päiväkirjaa, mutta pääministerikaudella pidin. Puhemieskauden aikaiset päiväkirjamuistiinpanoni päätyivät uudeksi kirjakseni Kriisien keskellä – Näkymä valtiojohtamisen todellisuuteen. Koska puhemies ei saa ottaa kantaa, kirjoittaminen toimi minulle hyvin iltaisin varaventtiilinä. Pystyin jäsentämään päiväkirjaan ajatuksiani, joita en voinut sanoa eduskunnassa ääneen. Kirjoittamiseni liittyy aina asioihin, ei niinkään oman mieleni purkamiseen.

En ole päättänyt, kirjoitanko vielä kirjan pääministerikaudestani. Sen kirjoittaminen olisi suuri työ ja vaatisi kaivelemaan arkistoja. Aineistoa todella olisi, mutta haluanko sukeltaa niihin aikoihin? En tiedä vielä, vaikka uutuuskirjasta saamani hyvä palaute onkin rohkaissut.