Marko Hautalan kirjoissa Vaasa on paikka, jossa ajaudutaan hulluuden partaalle, antaudutaan pimeille voimille ja syödään ihmissydämiä

Kun kirjailija Marko Hautala, 50, lähtee kodistaan Vaasan keskustasta jokapäiväiselle pitkälle kävelylleen, hän voi päätyä mihin tahansa. Hän ei suunnittele ­reittejään, vaan antaa jalkojensa viedä. – Yhtäkkiä vain havahdun jostakin, että kas, tännekö sitä tultiin. Yleensä pysähdyn hetkeksi pohtimaan, mikä oli se syy, joka juuri tänne toi, kirjailija kertoo.

Hautala on luonut itselleen kirjailijanuran kauhukirjallisuuden parissa. Häntä verrataan usein maailmankuuluun amerikkalaiskirjailijaan, mutta sovimme Hautalan kanssa, että tässä jutussa tuota verrokkia ei mainita nimeltä.

Hautalan tekstit eivät oikein vertaudukaan amerikkalaiskollegan tuotantoon. Kauhun elementit ovat mukana, mutta tarinoiden ydin on muualla kuin pelottelussa ja väkivallassa.

– Kauhu on huono genren nimi. Ymmärrän, että jokin halutaan valita, mutta minä ajattelen kauhu­kirjan olevan romaaniteksti muiden romaanitekstien joukossa. Yhtä lailla kauhussa käsitellään ihmisyyttä, traumoja, syyllisyyttä ja elämää yleensä.

Kauhu on äärimmäinen tunne, sitä koetaan hyvin harvoin. Hautala pohtii teostensa kauhun olevan enemmänkin jonkinlaista surumielisyyttä. Kauhu on niissä hienovaraista, mutta toki kehys tai näyttämö tapahtumille.

Hautalan kirjat saattaisivat solahtaa myös weird fiction- tai uuskumma-genreen. Niissä on myös psykologisen trillerin piirteitä. Lukija ajetaan välitilaan, jossa hän ei tiedä, mikä on totta ja mikä päähenkilön hulluutta. Tuo epävarmuus on koukuttavaa.

Oli laji mikä hyvänsä, karmivia tunnelmia Marko Hautala luo. Uusimmassa romaanissa Musta kieli ajaudutaan hulluuden partaalle, antaudutaan pimeille voimille ja syödään ihmissydämiä.

Kun Vaasan kaupunki oli palanut poroksi vuonna 1852, se jälleenrakennettiin uuteen paikkaan. Vanhasta Vaasasta on jäljellä rauniot, joille ei kuvaus­hetkellä päästy. Alueella on harjoitettu vandalismia, joten kaupunki aitasi alueen. Vanhan Vaasan alla on perimätiedon mukaan maanalaisia salakäytäviä. ­Niiden tummuuteen askeleet vaimenivat Hautalan kirjassa Kuiskaava tyttö.

Kaikissa Hautalan kirjoissa tapahtumapaikka on Vaasa lähiympäristöineen. ­Tarinoissa herätetään eloon vanhoja uskomuksia ja legendoja ja keksitään uusia.

Tapahtumat vievät vanhan Vaasan raunioille ja niiden alle, keskustan 1970-luvun kerrostalojen ­kellarikäytäville ja mustaan, upottavaan meren­lahteen Suvilahdessa.

Hautala on asunut Vaasassa miltei koko ikänsä. Yhtään neutraalia nurkkaa ei kaupungissa ole, kun Hautala kävelyretkillään siellä sompailee. Milloin tulee vastaan ravintola, jossa sydän on särkynyt, milloin laituri, johon liittyy musertavan häpeällinen hetki.

– Kaupungin tuttuus auttaa kirjoittamistyössä. On mieluisaa sijoittaa tapahtumat todellisille kulmille ja ammentaa kaupungin historiasta. Jos kirjoittaminen ei etene, talsin tapahtumapaikalle, niin tarina alkaa taas selkiintyä.

Monet Hautalan kirjojen tapahtumapaikat ovat hänelle syvällisemminkin tuttuja, eivät vain kävelyretkien perusteella. Käärinliinat-romaanissa tapahtumapaikka on Vanhan Vaasan sairaala, Hautalan entinen työpaikka. Hän työskenteli siellä nuorempana mielisairaanhoitajana. Laitoksella on kiinnostava historia, sen toiminut muun muassa kuppa­sairaalana.

Vaasan Suvilahti rantoineen ja metsineen vetoaa kauhukirjailijan sieluun. Romaaneihin sekoittuu muistoja omasta lapsuudesta ja nuoruudesta.

Itsevalaisevat-romaanissa tapahtuu outoja vanhassa teurastamorakennuksessa, joka on jo purettu.

Unikoirassa miljöö on Vaasan yliopisto, niin ikään Hautalan entisiä työpaikkoja.

Torajyvissä puolestaan tarinan taustalla on todellinen tapaus, traaginen haaksirikko Storskärissä ­Vaasan ulkosaaristossa.

Pimeän arkkitehti -romaanin kauhujen kellari­käytävä ja taloyhtiön sauna ovat kirjailijan entisestä, todellisesta asuintalosta. Hautala on saunonut tuossa kohtalokkaassa saunassa, katsellut asuntonsa ovi­silmästä pimeään rappukäytävään.

Suvilahden kaupungin­osa on näyttämö romaaneille Kuokkamummo Musta kieli , mutta se on myös kirjailijan lapsuuden- ja nuoruudenlähiö.

Erityisen kiinnostava on Suvilahden viimeisen valaistun kadun, Patteriniementien, päässä mustana odottava rantametsä. Vielä 1950-luvulle alueen ­rannat olivat korskeiden huviloiden värittämiä.

Hautala intoutuu muistelemaan – vaikkei hän itse alueen loistoa koskaan ehtinyt nähdäkään – että pihoilla koketeerasi riikinkukkoja, joita rikkaat jo Rooman keisarien aikoina ottivat lemmikeiksi ­luksusta ilmentämään.

Pimeän arkkitehti -romaanin hyytävä tapahtumapaikka on Vaasan keskustassa sijaitseva kerrostalo, jossa kirjailija Marko Hautala on itse asunut.

Maailmalta on Suomeenkin levinnyt ­kirjakävely-konsepti. Kirjafanit kulkevat romaanin tapahtumapaikoilla ja ­fiilistelevät lukemaansa ja näkemäänsä. Hautalakin on toteuttanut tämänkaltaisia elämyksiä, mutta ei tyytynyt vain kävelyretkeen.

Muutama vuosi sitten Hautala perusti ystäviensä kanssa yrityksen, joka järjesti elämyksellisiä pakopelejä Vaasan Suvilahden pimeässä metsässä, Kuokkamummo-romaanin hengessä. Karmiva ”Kuokkis” tuli lihaksi ja vereksi näyttelijöiden loihtimana.

Hautalan kirjailijapuoliso Tiina Hautala on tuonut historiaa ja legendoja tähän päivään ja katukuvaan vielä enemmän kuin miehensä. Hän järjestää aavekävelyitä, joilla kuljeskellaan Vaasassa nähtyjen kummitusten perässä. Vanhassa, kertaalleen palaneessa, kaupungissa on historiaa ja kerrostumia, ja osa siitä tihkuu vielä tähänkin päivään.

Taiteilijapariskunta on Vaasassa jäädäkseen.

– Ollaan Tiinan kanssa vitsailtu, että Vaasa ei ole päästänyt meitä pois. On monta kertaa pitänyt lähteä vaikka minne, mutta sitten on aina sopivasti tullut uusia projekteja ja töitä, ja olemme jääneet. Enää en haluaisikaan pois.

Marko Hautala sanoo, että yksinäinen kirjailijaelämä on vieläkin yksinäisempää, kun asuu Helsinki–Turku–Tampere -akselin sijasta Pohjanmaalla, kirjailijaverkostojen ulkopuolella.

– Se ei minua haittaa. Ainahan sitä pääsee käymään etelässä kirja-alan tapahtumissa. Sitä paitsi on meillä Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaallakin kirjailijoita, jotka pidämme yhteyttä ja tapaamme.

Hautala pohtii, että jollekin toiselle Vaasaan ­jääminen voi näyttäytyä jumittamiselta, jämähtä­miseltä. Palkittu ja kahdeksalle kielelle käännetty ­kirjailija voisi joidenkin mielestä hakeutua isompiin ympyröihin.

– Minulle jatkuva muuttaminen olisi jonkin ­pakenemista. Toisaalta ymmärrän lähdön kaipuun. On varmasti vapauttavaa muuttaa ja kokea tunne, että kaikki on uutta ja mahdollista. Minun on silti Vaasassa hyvä. Vaasa myös muuttuu koko ajan. ­Muutos on myös ­pinnanalaista, ja se on kiinnostavaa.

Asettuminen Vaasaan ei tarkoita jähmettymistä. Hautala puolisoineen on osa kaupungin monipuolista kulttuurikenttää. Marko Hautala muun muassa toimi ­pitkään Vaasan oman, kaksikielisen kirjallisuus­festivaalin taiteellisena johtajana.

Kirjailijoiden pienistä tuloista on taas keskusteltu. Äänikirjojen suosio syö kirjamyyntiä ja sitä kautta kirjailijoiden tuloja. Hautala seuraa kehitystä tarkkaan ja sanoo, ettei hän kieri rahoissa: tulot koostuvat apurahoista, kirjamyynnistä ja satunnaisista puhujakeikoista. Paluu normaaliin työelämään ei silti kiehdo, sillä kirjailija on kutsumusammatissaan.

– Luksuselämää havitteleva valitsisi jonkin muun ammatin.

Vaasan kiehtovuus ei ole kirjailijan silmissä ­hälvenemässä. Uusi romaani on tekeillä, ja tietenkin se sijoittuu jonnekin Vaasan seudulle. Ruokaa mielikuvitukselle ei tarvitse kaukaa hakea. Hautala on perehtynyt maakunnan historiaan ja uskomuksiin hyvin. Vaikka hän ei kirjoita varsinaisia ­historiallisia romaaneja, taustatyön hän tekee huolellisesti.

Esimerkiksi Leväluhta-romaanissa tarina kiertyi todellisen rautakautisen uhrilähteen salaisuuksiin naapuripitäjä Isossakyrössä. Lähde on paikallaan edelleen. Arkeologit ovat löytäneet sieltä ihmisluita.

Pohjanmaalla on myös voimakas mystikkoperinne, erityisesti Vähässäkyrössä. Vaasan Raippaluodossa taas on nähty Confusarius Maris Baltici -niminen olento, merihirviö. Havainnoista kertoivat luotettavina pidetyt silminnäkijät 1800–1900-lukujen taitteessa.

Maakunnassa on paljon sytykettä kauhu­kirjailijalle.