Profiili ja asetukset
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Kisaennakko

Markkanen, Muurinen ja unelma mitaleista – ”Susijengillä on loistava mahdollisuus tehdä historiaa”

Suomen koripallomaajoukkue aloittaa EM-urakkansa tänään Ruotsia vastaan. Susijengi lähtee turnaukseen aivan toisenlaisista asetelmista kuin ennen. Joukkue on vahva, odotukset korkealla ja kotiyleisö tukena. Aition Osmo Reima perkaa, mitä kisoilta on syytä odottaa.

Suomen koripallomaajoukkue lähtee EM-kisoihin totutusta poikkeavista asemista. Tällä kertaa ei olla tyytyväisiä pelkkään paikkaan kisoissa vaan Susijengiltä odotetaan menestystä. Ja miksi ei odotettaisi? Suomi ylsi edellisissä EM-kisoissa puolivälieriin kahdeksan parhaan joukkoon, eikä joukkue ole siitä ainakaan heikentynyt.

Oman höysteensä soppaan tuo se, että Susijengi pääsee pelaamaan Tampereella suomalaisyleisön edessä. Suomi on yksi järjestäjämaista ja B-lohkon kaikki ottelut tullaan pelaamaan Nokia-areenalla. Joukkue pääsee siis nauttimaan kotiyleisön tuesta kaikissa lohkovaiheen viidessä ottelussa.

Noin viikko sitten Susijengin harjoitusten jälkeen päävalmentaja Lassi Tuovi iloitsi siitä, että kisoja päästään pelaamaan kotimaassa. Pelkän tuen lisäksi kotiyleisö saattaa myös lisätä joukkueen paineita. Tuovi kuitenkin kertoi, että joukkueesta ei jännitystä tai painetta huomannut. Voi silti olla, että avausottelun lähentyessä jännitys on löytänyt tiensä joukkueen pukuhuoneeseen.

Aition haastattelussa Susijengin kapteeni Sasu Salin uskoi, että Suomella on mahdollisuus jopa mitaleille. Jos Suomi ei yllä kahdeksan parhaan joukkoon, kisat olisivat hänen mielestään valtava pettymys.

Lohkovaiheen jälkeisten vastustajien saralla arpaonni ei ole suosinut Susijengiä.

Kansakin odottaa menestystä. Joukkue on paperilla paras miesmuistiin ja alkulohkon otteluissa päästään nauttimaan kotikenttäedusta. Nyt jos koskaan on paikka iskeä Suomi eurooppalaisen koripallon kärkikahinoihin.

Susijengin kanssa samasta lohkosta löytyy Liettua, Saksa, Ruotsi, Montenegro ja Iso-Britannia. Luettelosta viimeisin on ennalta katsoen selvästi lohkon heikon lenkki, mutta muut maat pelaavat vahvasti jatkoon pääsystä.

Saksa on koripallon hallitseva maailmanmestari, Ruotsi mahdollinen yllättäjä, Montenegro ja Liettua taas ovat tunnetusti hyviä koripallomaita. Iso-Britannian pitäisi kaatua helposti, mutta muut maat tuottavat varmasti omat vaikeutensa. Valtavan suurena altavastaajana Suomea ei kuitenkaan voi yhtäkään maata vastaan pelatessa enää nykyään pitää.

Yskähtelevä aloitus kisoihin voi olla Susijengille kohtalokas. Lohkovaiheen toiseksi viimeisessä ottelussa on vastassa Liettua ja viimeisessä Saksa. Jatkopaikka olisi hyvä olla varmistettuna viimeistään ennen Saksa-ottelua. Hallitsevan maailmanmestarin kohtaaminen jatkopaikan keikkuessa veitsenterällä on asetelma, johon yksikään joukkue ei halua joutua.

Ennusmerkit kuitenkin viittaavat siihen suuntaan, että kisojen aloitus voi olla hyvinkin lennokas. Joukkue nimittäin lähtee kisoihin loistavassa vireessä. Neljästä harjoitusottelusta jäi käteen neljä voittoa ja pelaaminen on näyttänyt lupaavalta. Nähtäväksi jää, saako Tuovin ryhmä pidettyä saman tason yllä myös kisojen alettua.

Kuuden joukkueen lohkoista pääsee jatkoon neljä parasta. Lohkovaiheen jälkeisten vastustajien saralla arpaonni ei ole suosinut Susijengiä. B-lohkon vastustajat tulevat erittäin tasokkaasta A-lohkosta. Suomen lohkosijoituksesta ja A-lohkon sijoituksista riippuen vastassa saattaa olla esimerkiksi Serbia, jota pidetään kisojen suurimpana voittajasuosikkina. Todennäköisiä pudotuspelivastustajia ovat myös Latvia tai Turkki, jotka molemmat ovat hyvin laadukkaita koripallomaita.

Muurinen ja esimerkiksi Mikael Jantunen saattavat nousta arvoon arvaamattomaan.

Viimeksi EM-korista on pelattu Suomessa vuonna 2017, kun yksi EM-kisojen alkulohkoista pelattiin Helsingissä. Nuo kisat muistetaan siitä, kuinka Lauri Markkanen pallotteli itsensä maailmankartalle. Nyt ilmassa on saman kaltaisia vivahteita.

Susijengin kokoonpanossa on nimittäin koko EM-kisojen nuorin pelaaja, 18-vuotias superlupaus Miikka Muurinen. Muurinen oli sivussa aiemmista harjoituspeleistä, mutta pääsi kenraaliottelussa näyttämään kyntensä kentällä hyvin menestyksekkäästi.

AZ Compassin lukiojoukkueessa Yhdysvaltojen Phoenixissa pelaava Muurinen on erittäin lupaava koripalloilija, ja mahdollisesti Markkasen manttelinperijä NBA:ssa. 211-senttinen nuorukainen jää pituudessa ja potentiaalissa kakkoseksi harvalle vastustajalle.

Yksittäisillä huippupelaajilla on suuri merkitys koripallossa. Suomelta löytyy Markkasen muodossa yksi vähintäänkin kisojen parhaista pelaajista, mutta ratkaisevaan asemaan tuleekin nousemaan se, miten hyvin joukkue onnistuu pelaamaan silloin, kun Markkanen on vaihdossa tai pelaa normaalia heikomman ottelun. Voi olla, että juuri silloin Muurinen ja esimerkiksi Mikael Jantunen saattavat nousta arvoon arvaamattomaan.

Susijengillä on loistava mahdollisuus tehdä historiaa, mutta se vaatii loistavaa peliä koko joukkueelta sekä hyppysellisen tuuria.

Seuraa Aition WhatsApp-kanavaa

Tervetuloa urheilun sisäpiiriin – oppineiden joukkoon!

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt